Lue keskustelun säännöt.
Onko normaalia, kun seurustelu ei kiinnosta?
Mies21v
29.12.2017 |
Kaikilla kavereillani on parisuhde, mutta mulla ei ja tästä huomautetaan aina vähän väliä. Itseäni ei vois parisuhde kiinnostaa ja en voisi käsittää itseäni sellaisessa tilanteessa 😦 Onks jotenkin poikkeavaa, kun ei seurustelu kiinnosta ja kun tuntuu et jokainen haluaa sitä jossain vaiheessa.
Kommentit (17)
Eivät kaikki välttämättä kaipaa itselleen kumppania, jos viihtyvät hyvin itsekseenkin. Mutta voisiko kysymys olla myös siitä, ettet vain ole tavannut ketään, joka kiinnostaisi sinua riittävästi? Jotkut ihastuvat helposti, mutta toiset todella harvoin.
Joka tapauksessa on ihan turha ottaa asiasta mitään stressiä jos seurustelemattomuus ei kerran vaivaa. Niille kavereille voit sanoa että viihdyt yksinkin ja saatat harkita seurustelua, jos joku riittävän houkutteleva tapaus osuu kohdalle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No ehkä kannattaa ajatelle ennemminkin että onko kiinnostunut muista ihmisistä. Sosiaalisille ihmisille nuo parisuhteet syntyvät melko automaattisesti, asiaa sen kummemmin yrittämättä väkinäisesti koko ajan. Ja sosiaaliset ihmiset ovat yleensä myös puoleensavetäviä, vaikkei ulkonäkö olisi mitenkään erityinen. Eli tuo sosiaalisuus on tavallaan se avain. Ja myös empaattisuus.
minusta vaan hyvä ettei kaikki ihmiset havittele sitä oikeaa ja sitä parisuhdetta, jonka kuvitellaan tuovan onnea. en myöskään ymmärrä, miksi sinkkuja pidetään jotenkin ressukoina ja säälitään heitä. parempi vain että olet sinkku kun ei parisuhde kiinnosta kuin että ryhtyisit parisuhteeseen vain siksi että sen kuvitellaan olevan kivaa ja tuovan onnea elämään.
En tiedä, mutta ainakaan en itse ollut seurustellut saati ollut muutoin parisuhteessa 21-vuotiaana kenenkään kanssa. Ja näin jälkeen päin varmasti olisin ollut kumppanina melkoinen ksuipää. - Tai kauniimmin sanottuna itsekäs. Toki pienessä mielessäni saattoi käväistä haave tai unelma monin tavoin kauniista ja erinomaisesta kumppanista.
Mutta ainakin itselläni elo parikymppisenä oli ni-in hektistä ja aktiivista, ettei siinä vaiheessa tuskin olisin ollut kovinkaan halukas tai innokas tekemään kompromisseja, jonkun toisen kanssa, kun oli ihan tarpeeksi, että teki niitä omien, itsekkäiden valintojen osalta. (Minusta jännää kun aina sanotaan, että parisuhteessa joutuu tekemään kompromissseja, ikään kuin niitä ei koskaan joutuisi tekemään yksin ollessa. - Kyllä ainakin joudun toisinaan tekemään, kun harvoin pystyn olemaan edes kahdessa paikassa yhtäaikaa saaati tekemään kovin monta asiaa yhtäaikaa.
Toisekseen mistä edes varmaksi voi sanoa löytävänsä tai kohtaavansa sen itselle mieluisamman kumppanin? Aina joskus minusta tuntuu, että onnellisesti parisuhteessa elävät, eivät tajua tai ymmärrä, että ei sen toisne kumppanin löytäminen tai kohtaaminenn -jolla on myös saman suutaiset ajatukset ja tuntemukset sinua kohtaan ole itsestään selvyys.
Jos sitä, että haluan parisuhteeseen ennen kaikkea itseäni miellyttvän kumppanin kanssa kutsutaan nirsoiluksi -toki olen kuullut typerämpiäkin luonnehdintoja - niin sitten olen nirso. Mitä sitten? Kenen vuoksi minun sitten pitäisi alkaa seurutselemaan, jonkun kanssa ja miten se tapahtuu, jollei kohtalo luoja tai mikä lie tuo lähelleni sellaista "kumppani ehdokasta" jonka kokisin omanlaiseksi ja jonka kanssa saattaisin rohjeta yrittämään. - Kuten hänkin suunnilleen samoista syistä minun kanssani. En usko olevain iin erinomainen, että jokainen haluaisi kumppanikseni. - Ja minä olen -kuten olen kuullut- myös se "nirso" joka ei halua parisuhteeseeni "hinnalla millä hyvänsä;" vallankaan kun minusta sinkkunakin voi elää oikein hyvää ja laadukasta elämää. - Toki vaarana on, että näin (uhotessani) saan elää lopun ikääni yksin. - Mutta "yksin" voi käsittääkseni joutua elämään parisuhteessakin, jos erehtyy liiaksi luulemaan ja pitämään toista itsestään selvyytenä. Tai salllii toisen kohtelevan itseä -yksinkertaistaen- enemmän kuin rumasti.
Itseäni ei ole koskaan ns. perinteinen seurustelu kiinnostanut vaan enemmänkin aiheuttanut todella vahvaa ahdistusta. Vuosia ajattelin, että seurustelun kuuluu olla jatkuvaa yhdessäoloa ja kaikkea mitä nyt "tavallisilta" pariskunnilta kuulee ja näkee. Nykyään tapailen miestä, jonka kanssa voin olla vapaa, mutta saan myös kaipaamani asiat parisuhteesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Eivät kaikki välttämättä kaipaa itselleen kumppania, jos viihtyvät hyvin itsekseenkin. Mutta voisiko kysymys olla myös siitä, ettet vain ole tavannut ketään, joka kiinnostaisi sinua riittävästi? Jotkut ihastuvat helposti, mutta toiset todella harvoin.
Joka tapauksessa on ihan turha ottaa asiasta mitään stressiä jos seurustelemattomuus ei kerran vaivaa. Niille kavereille voit sanoa että viihdyt yksinkin ja saatat harkita seurustelua, jos joku riittävän houkutteleva tapaus osuu kohdalle.
En ole tavannut ketään naista joka olis kiinnostava, saatika hänen kanssaan olisi samanlainen arvomaailma.
ap
Vierailija kirjoitti:
Itseäni ei ole koskaan ns. perinteinen seurustelu kiinnostanut vaan enemmänkin aiheuttanut todella vahvaa ahdistusta. Vuosia ajattelin, että seurustelun kuuluu olla jatkuvaa yhdessäoloa ja kaikkea mitä nyt "tavallisilta" pariskunnilta kuulee ja näkee. Nykyään tapailen miestä, jonka kanssa voin olla vapaa, mutta saan myös kaipaamani asiat parisuhteesta.
Mulla on kans ollu sama ongelma. Se on jotenkin äärimmäisen ahdistavaa ja masentavaa. Eniten pelottaa seurustelukumppanin kaverien ja perheen reaktio. Ahdistais ihan mielettömästi jos joutuis yllämainittujen sylkykupiksi ja pilkan kohteeksi. 😦
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä en halua enää. Olin 3v. suhteessa, jossa minua petettiin... Tästä on aikaa noin 4 vuotta. Olen nyt 30v. Olen yrittänyt jossain välissä tapailla jotain, mutta aina ne kusee jollain tavalla, niin päätin, etten enää yritä. Kivampi olla itsekseen ja elää omaa elämää ilman pelkoa, että rakastamasi ihminen pettää tai kohtelee huonosti.
Vierailija kirjoitti:
Eivät kaikki välttämättä kaipaa itselleen kumppania, jos viihtyvät hyvin itsekseenkin. Mutta voisiko kysymys olla myös siitä, ettet vain ole tavannut ketään, joka kiinnostaisi sinua riittävästi? Jotkut ihastuvat helposti, mutta toiset todella harvoin.
Joka tapauksessa on ihan turha ottaa asiasta mitään stressiä jos seurustelemattomuus ei kerran vaivaa. Niille kavereille voit sanoa että viihdyt yksinkin ja saatat harkita seurustelua, jos joku riittävän houkutteleva tapaus osuu kohdalle.
Itse ihastun melkoisen harvoin, mutta sitten kun ihastun niin se on liian innokasta ja luultavasti vastapuolen näkökulmasta aika "creepyä". Joten eipä noista koskaan mitään hyvää ole seurannut ja sitä onkin alkanut ajattelemaan että parempi vaan olla ihastumatta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hmmm mielestäni juuri päinvastoin. Introvertimmät kiintyvät siihen yhteen henkilöön kun taas sosiaalisemmat tykkäät eri ihmisistä ja usein myös lyhyimmistä suhteista.
Ei ole erikoista. Oikeastaan tämä ilmiö on ollut odotettavissa jo hiirikokeiden perusteella:
Siis kun hiirille tarjottiin elinympäristöksi kaupunkimainen ympäristö missä ei ole mitään uhkia ja ruokaa loputtomiin, niin ensimmäinen sukupolvi lisääntyi valtavan nopeasti. Kun tuli ns. ylikansoitus eli kaupunkimainen tilanne missä sosiaalisia yhteyksiä oli liikaa, alkoivat mielenterveysongelmat lisääntyä ja osa hiiristä luopui lisääntymisestä ja suhteista kokonaan. Tämä sama toistuu nyt ihmisillä koska olosuhteet ovat olleet samat jo pitkän aikaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Etkö kaipaa intiimiä yhdessä oloa seksuaalisesti ja henkisellä tasolla? Sinulle riittää yksinolo tai pelkät kaverisuhteet? Tai satunnainen seksiseura ilman sen läheisempää yhdessä oloa?
Ei itseänikään kiinnostanut parisuhde ennen kuin tapasin sen itselleni sopivan henkilön. Tämä tapahtui 28-vuotiaana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aromanttisuus ja aseksuaalisuus ainakin ovat ihan normaaleja asioita, toki harvinaisia mutta normaaleja. Olen 40v. nainen enkä vielä tähän päivään mennessä ole keksinyt miksi seurustelisin jonkun kanssa. Eikä toisaalta kukaan olekaan minusta ollut kiinnostunut, edes vähääkään.
Olen kuitenkin sosiaalinen, älykäs, hyvässä työssä jne, eli seurustelemattomuuteni ei liity mihinkään tällaiseen. Kaveripiiri on laaja ja tapaan valtavasti ihmisiä. En vain tajua miksi seurustelisin kenenkään kanssa 😁. Eli kunhan on itse tyytyväinen niin ihan sama mitä muut ajattelee.
Ei vaan aina jaksa ottaa toista huomioon, eikä jaksa aina puhua jotain mieliksi ym......... RASITTAVAA. Haluan käyttää yksin koko parisängyn ja käyttää rahani ja vapaa aikani kuin löytää... Mukavuuden halua.. 🤗
Itse en enää vaan jaksaa yrittää.
Tullut tulokseen että kai mä sitten olen se tilastojen paria prosenttia edustava pahnanpohjimmainen jämämies.
No, antaa olla, voisi vielä huonomminkin mennä, joten parempi tyytyä siihen mitkä on hyvin.
Mulla oli sama tilanne sun ikäsenä ja naisiakin. 25v haluan parisuhteen, mutta ei ole enää naisia. Olen ajatellut alkaa homoilemaan.