En pysty unohtamaan onnettomuustilannetta, hajoan.

Ahdistuksesta ei ole koskaan tyhmä puhua, oli sen syynä mikä tahansa. Siitä vaan puhumaan joko ystävän tai ammattilaisen kanssa, niin olosi alkaa jo helpottaa. 

Kuulostaa PTSD-oireilta. Kannattaa hakeutua ehkä tähän erikoistuneen psykologin juttusille, jos vaivaa jatkuvasti. Asiahan ei ole sillä tavalla rationaalinen että "mitään hätää ei enää ole", aivot eivät välttämättä käsittele tilannetta samalla tavoin rationaalisesti.

Vierailija kirjoitti:

Jouduin syksyllä kauheaan onnettomuustilanteeseen, jossa odotin yksin ambulanssia läheiselleni, jonka luulin kuolevan siihen käsilleni.

Läheinen parantui täysin ja kaikki pitäisi olla hyvin. Silti en vain pääse yli tuosta tapahtuneesta, tilanne palaa useita kertoja päivässä mieleeni ja lamauttaa minut täysin. Tulee kauhea olo, itkettää ja melkein tunnen sen velton ruumiin käsivarsillani. Iltaisin kun yritän käydä nukkumaan, muistot tapahtuneesta pyörivät mielessä kuin elokuva, enkä saa unta. Kun nukahdan, näen painajaisia.

Mitä teen? Tuntuu typerältä puhua tästä kenenkään kanssa kun kaikki on oikeasti jo hyvin, läheinen parantui täysin.

'

Lääkäriltä aloitat. Posttraumaattinen stressireaktio. L''käri laittaa sitten lähetettä esim. psyk.sh:n kanssa keskustelemaan. 

Sulla on traumaperäinen stressi, tarvitset keskusteluapua. Aika ja keskustelu helpottavat.

Kiitos vastauksista, ne olivat tosi hyödyllisiä.

-ap

Traumaterapiaan. Sinun olisi hyvä päästä purkamaan asiaa ammattilaisen kanssa. 

Ja kuten näistä vastauksista huomaat, kaikki tuntevat myötätuntoa sinua kohtaan. Tapahtuneesta puhuminen ei missään nimessä ole turhaa tai tyhmää. Tsemppiä!

Vierailija kirjoitti:

Jouduin syksyllä kauheaan onnettomuustilanteeseen, jossa odotin yksin ambulanssia läheiselleni, jonka luulin kuolevan siihen käsilleni.

Läheinen parantui täysin ja kaikki pitäisi olla hyvin. Silti en vain pääse yli tuosta tapahtuneesta, tilanne palaa useita kertoja päivässä mieleeni ja lamauttaa minut täysin. Tulee kauhea olo, itkettää ja melkein tunnen sen velton ruumiin käsivarsillani. Iltaisin kun yritän käydä nukkumaan, muistot tapahtuneesta pyörivät mielessä kuin elokuva, enkä saa unta. Kun nukahdan, näen painajaisia.

Mitä teen? Tuntuu typerältä puhua tästä kenenkään kanssa kun kaikki on oikeasti jo hyvin, läheinen parantui täysin.

Hae keskusteluapua, jos noin pahalta tuntuu.

Rohkeasti vaan ammattiapua hakemaan! Olin itsekin pyörälläni päästä kun jouduin äidilleni lanssin soittamaan, pysyin onneksi useamman ystävän kanssa käymään asian läpi heti mutta jouduin myöhemmin hakemaan ammattiapua. Tilanne oli hyvin monimutkainen enkä sitä tässä aio enempää avata, mutta kävin siis ammattilaisen juttusilla 10 kertaa ja siitä oli iso apu. Tuo kriisitilanne nosti monia muita aiempia asioita esiin, joten en käsitellyt pelkästään tuota yksittäistä tapahtumaa, se kuitenkin toimi laukaisevana tekijänä.

Tsemppiä!

Et mene psykiatrille etkä voivottele asiaa enää. Raivostuttavia tuollaiset elämäntapa-ahdistuneet kusipäät.

Muutama kertakin ammattilaisella jutellessa voi jo auttaa kun saa purkaa asian ja ohjeita miten käsitellä asiaa lisää, tsemppiä vain :)