Varhaiskasvatus passivoi?

Ehkä osittain kulunut aihe, mutta mulla on pitkään mietityttänyt tämä asia. Viisas opettaja ihminen puhui minulle kauan sitten siitä, että koulumaailma viimeistään vie lapsen luovuuden. Ymmärrän tämän nyt 6-vuotiaan äitinä jo ennen kuin hän on edes koululainen.
En yleistä enkä pidä varhaiskasvatusta pelkästään huonona asiana, pidän huonona muutamia puolia siinä, ja en ymmärrä miksi tässä maassa ihannoidaan niin paljon lapsen kotikasvatuksen siirtämistä jo varhain laitokseen. Ymmärrän senkin, että työn takia monet joutuvat viemään. En sitä yleistä ilmapiiriä, joka puoltaa, että lapsi jää jostain merkittävästi paitsi, jos menee vasta esikouluun.
Oma lapseni meni päiväkotiin kolmevuotiaana. Tätä ennen lapsi leikki paljon omiakin leikkejä ja oma-aloitteisesti. Saattoi leikkiä vaikka muutaman tunnin itsekseen. Huomasin jo puolen vuoden kuluttua hoidon alkamisesta eron entiseen, lapsi ei aloittanut samaan tapaan itsenäisiä leikkejä eikä keksinyt tekemistä.
Nykyään, tämä on jo muodostunut pieneksi ongelmaksi. Lapsi ei viitsisi keksiä itse tekemistä, vaan laitan lähes aina alulle leikin. Hokee usein kuinka on tylsää ja oikeastaan koko ajan pitäisi olla kaverina lattialla istumassa kun ollaan kotona. En voi olla ajattelematta, että varhaiskasvatuksella on tähän osansa. Itse en ollut lapsena missään päivähoidossa. Muistan, että ei ollut paljonkaan tylsiä hetkiä vaikka äiti ei koskaan leikkinyt. Tietysti asiaan vaikuttaa sekin, että oma lapsi on ainoa, ei ole siis kotona kaveria sisaruksesta. Silti, miksi itsekseen leikkiminen on niin vaikeaa ja se leikin keksiminen/aloittaminen. Kokemuksia?