Kerronko naiselle, jonka miehen kanssa minulla oli suhde?
Eli minulla oli pitkä suhde miehen kanssa, jolla tiesin olevan avovaimo ja lapsi. Kuitenkin antoi ymmärtää, että on vain lapsen takia yhdessä eikä kuulemma ollut puhe kuin yhdestä lapsesta. (Kyse siis yli 40-vuotiaista) No, oli miten oli.
Nyt kuitenkin avovaimo odottaa toista lasta. En todellakaan olisi alkanut edes suhteeseen, jos olisin ajatellut, että tällaista tapahtuu! Hän ei edes olisi halunnut luopua suhteessamme, mutta itse en jäänyt odottelemaan.
Pitäisikö tämän avovaimon kuulla suhteesta? En tunne häntä ja uskoisiko minua? Itse en voisi kuvitella että haluaisin synnyttää tuollaisen miehen lapsen!
Kommentit (74)
Kerro naiselle. Osaa tehdä ratkaisunsa.
Et kerro. Kostaisit oman pahanolosi. Laittaisit vahingon kiertämään.
Uskooko joku vielä oikeasti tähän miesten "meillä ei ole muuta yhteistä kuin lapsi"- lätinään?! Niinhän ne kaikki sanovat ja jos he haluavat lisätä vettä myllyyn oikein kunnolla niin he puhuvat että seuraavan lapsen hän haluaa sinun kanssasi, kuivaharjoitellaanko jo nyt? Nyt jo vähän järkeä, pidät suusi kiinni ja unohdat sen miehen sekä hänen raskaana olevan vaimonsa, he eivät eroa.
Totta kai kerrot! Kyllä vaimolla on oikeus tietää millaista sikaa kotonaan kattelee! Vaikka mies lätisis mitä, on aina oikeus ja kohtuus että vaimo tietää millainen oma ukko oikeesti on! Eli ei osaa pitää mulkkuaan housuissa kun kiima iskee!! Siinä ei sillon koti asioita muisteta. Kyllä kaikki ukot on sikoja ja ilman muuta ne pitää käryttää! Sitäpaitsi, se on ihan mukavaa,se käräytys ,HEHHEEEEEEEEEEE :D
Meinasitko että se ei sitten synnytäkään sitä lasta?!?!?
Älä pilaa toisten elämää, ties vaikka menee kesken tai mitä muuta voi käydä, seuraa joku masennus, lasten parasta ajattelisin. Anna naiselle rauha hoitaa vauva jne ja häviä takavasemmalle. Kyllä se karma hoitelee sen miehen, ei sun tarvi sitä tehdä.
Kyllä se nainen sen jossain kohtaa tajuaa itsekin ilman sun apuasi. Tai se tulee ilmi ellei jopa jo tiedä.
Entinen toinen kirjoitti:
Eli minulla oli pitkä suhde miehen kanssa, jolla tiesin olevan avovaimo ja lapsi. Kuitenkin antoi ymmärtää, että on vain lapsen takia yhdessä eikä kuulemma ollut puhe kuin yhdestä lapsesta. (Kyse siis yli 40-vuotiaista) No, oli miten oli.
Nyt kuitenkin avovaimo odottaa toista lasta. En todellakaan olisi alkanut edes suhteeseen, jos olisin ajatellut, että tällaista tapahtuu! Hän ei edes olisi halunnut luopua suhteessamme, mutta itse en jäänyt odottelemaan.
Pitäisikö tämän avovaimon kuulla suhteesta? En tunne häntä ja uskoisiko minua? Itse en voisi kuvitella että haluaisin synnyttää tuollaisen miehen lapsen!
Kerrot, eiköhän heidän olisi aika keskustella parisuhteestaan.
Kerro. Minä haluaisin tietää. Ehkä jatkaisin liittoa mieheni kanssa silti, mutta se olisi oma päätökseni. Usein vaimo epäilee ja mies kiistää niin vakuuttavasti, etyä vaimo alkaa epäillä omaa mielenterveyttäänkin. Olisi helpotus saada tietää, että olikin koko ajan ollut epäilyissään oikeassa, eikä suinkaan hullu.
Ilman muuta kerrot, naisen vastuulla uskooko vai ei,mutta ainakin kerrottu on.
Istukaa kolmistaan juttelemaan hyvän aterian ääreen ja selvittäkää suhdesotkunbe. Kaikille tulee parempi olo, kun suhteiden sotkut on puhuttu auki.
Yhteiselle aterialle suosittelen Äityliinin maksamakkarakeittoa. Se on kevyttä, mutta ravitsevaa; täyttävää, hyvää ja edullista ja ennen kaikkea: rauhoittaa hermoja.
Äityliinin reseptit ovat pelastaneet monta ihmissuhdetta.
Se mies on sika, eikä ansaitse mitään selvittelymahdollisuutta. Mutta sen avovaimon ja itsesi takia voisit sen lounashetken järjestää.
Kannattaa mennä kertomaan ja koita muistaa joku yksityiskohta jostain että nainen uskoo varmasti sinua. Pistä miehelle luu kurkkuun ja kunnolla
Se on kyllä totta, että kaikki miehet ovat sikoja. Minulla on ollut parhaimmillaan suhde kolmenkin varatun miehen kanssa samaan aikaan ja kaikki ovat päättyneet siihen, että mies osoittautui siaksi.
Sikojen uhri kirjoitti:
Se on kyllä totta, että kaikki miehet ovat sikoja. Minulla on ollut parhaimmillaan suhde kolmenkin varatun miehen kanssa samaan aikaan ja kaikki ovat päättyneet siihen, että mies osoittautui siaksi.
xD

Sikoja ovat. Aina ne sitten kuitenkin jäävät sen lihavan vaimon ja rääkyvien kakaroittensa luo.
Kurjaa, että sinulle kävi näin! Tuntuu varmasti tosi pahalta tulla tavallaan petetyksi. Kuitenkaan ei mielestäni ole sinun asiasi kertoa tälle naiselle. Sinä et ole häneen missään suhteessa. Kuvittele tilanne toisin päin: Nainen olisi saanut tietää teistä, haluaisitko hänen ottavan sinuun yhteyttä? Minä en ainakaan haluaisi.
Vielä yks vaihtoehto: Jos sun on ihan pakko joko kostaa miehelle, tai jos omatuntosi sanoo että naisen on saatava tietää, anna se tehtäväksi tälle miehelle. Painosta häntä kertomaan uhkaamalla että muuten sinä kerrot.
Nimimerkillä parisuhdeakrobaatti neuvoo...
Minkälaisen rangaistuksen keksisit itsellesi, sinähän aloit tietoisesti suhteeseen varatun miehen kanssa?
Vierailija kirjoitti:
Minkälaisen rangaistuksen keksisit itsellesi, sinähän aloit tietoisesti suhteeseen varatun miehen kanssa?
Kaikki varatut miehet ovat sikoja.
Eiköhän nyt jo kaikkien kannattaisi rauhoittua, sulkea netti ja lähteä keittelemään sitä maksamakkarakeittoa.
Vähän myöhäistä tehdä ehkäisy, kun odottaa lasta...
Kerro, niin hän osaa käydä sukupuolitautitesteissä.
Olen pahoillani siitä, että menit halpaan. Suosittelen kalöljykapseleita järjenjuoksua parantamaan.