Lue keskustelun säännöt.
Onko jonkun parisuhde elpynyt todella rankan ja epäreilun vauvavuoden jälkeen?
29.11.2017 |
Meillä on siis lähes yksivuotias lapsi, jolla oli vauvana refluksi. Hän nukkui lähinnä pienissä pätkissä ehkä 8-10 tuntia vuorokaudessa, eli äidin unet olivat usein vain parin - kolmen tunnin mittaisia ja mistään päiväunista oli turha haaveillakaan. Mies reagoi tähän tilanteeseen pakenemalla autotalliin tissuttelemaan ja jätti minut yksin selviämään järjettömässä univajeessa. Ensimmäiset puoli vuotta oli lähinnä yhtä kidutusta, sen jälkeen alkoi helpottaa huomattavasti.
Mies jäi kotiin vauvan ollessa yhdeksänkuinen, ja minä lähdin vuorostani töihin. Mies oli todella ehdoton siitä, että hän saa nukkua kaikki yönsä rauhassa töissä käydessään, joten oletin saman koskevan myös minua. No eipä koske, mies on todella kiukkuinen ja niiiin väsynyt, jos hoitaa yhdenkin yön, että hermot menee. Nykyään vauva kuitenkin nukkuu jo ihan järkeviä yöunia, heräilee tosin vaihtelevasti joitain kertoja yössä. Myös päiväunet ovat nykyään jo ihan mukavan pitkiä, tunnin - parin pituisia. Siitä huolimatta miehestä on ihan väärin, että hän joutuu edes välillä osallistumaan yöheräilyihin.
Minulle on tullut tästä älyttömästä epäreiluudesta ja jatkuvasta univelasta paha katkeruus ja halveksunta miestä kohtaan. Asutaan jo erillään, ja koen pääseväni paljon helpommalla nyt kuin miehen kanssa asuessani. Mietinkin tässä, että onko meillä enää mitään mahdollisuutta saada parisuhdetta toimimaan ja perhettä pysymään kasassa. Onko kukaan onnistunut pääsemään yli katkeruudestaan puolison jätettyä selviämään yksin rankoista ajoista?
Kommentit (393)
Lisään vielä, että puhuttiin työnjaosta ennen lapsen yrittämistä, ja mies on aina tehnyt osuutensa kotitöistä ilman pyytämistä. Hän on myös ollut todella huomaavainen ennen lapsen syntymää. Lapsi ei myöskään todellakaan ole mikään vahinko, vaan saimme tehdä häntä pitkään ja hartaasti, ja me molemmat halusimme lasta.
Mies hoitaa nykyään lasta hyvin, ja saan viikonloppuisin jopa pari tuntia omaa aikaa, mikä on ihan uusi juttu. Yöt joudun kuitenkin edelleen hoitamaan pääsääntöisesti yksin, mies saattaa silloin tälläin hoitaa yhden yön, jos oikein jaksan vaatia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ymmärrän oikein hyvin tunteesi. Mun esikoinen heräili 3 vuotta kaikki yöt, ja todellakin nukuimme ja hoidimme vuoroöin miehen kanssa, toinenhan olisi kuollut valvomiseen muuten.
Mutta oletko puhunut asiasta miehen kanssa suoraan? Mitä hän sanoo, jos kysyt ihan suoraan, että miksi hänen työssäkäydessään hänen piti saada nukkua, mutta sun työssäkäydessä sun ei tarvitsekaan?
Auttaisiko, jos mies tajuaisi epäreiluutensa ja pyytäisi anteeksi? Vai auttaisiko mikään? Onko hän muutenkin itsekäs ja itsekeskeinen, kannattaako suhdetta ylipäätään jatkaa?
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän oikein hyvin tunteesi. Mun esikoinen heräili 3 vuotta kaikki yöt, ja todellakin nukuimme ja hoidimme vuoroöin miehen kanssa, toinenhan olisi kuollut valvomiseen muuten.
Mutta oletko puhunut asiasta miehen kanssa suoraan? Mitä hän sanoo, jos kysyt ihan suoraan, että miksi hänen työssäkäydessään hänen piti saada nukkua, mutta sun työssäkäydessä sun ei tarvitsekaan?
Auttaisiko, jos mies tajuaisi epäreiluutensa ja pyytäisi anteeksi? Vai auttaisiko mikään? Onko hän muutenkin itsekäs ja itsekeskeinen, kannattaako suhdetta ylipäätään jatkaa?
Ollaan kyllä puhuttu paljonkin tästä, mutta mies ei näe toiminnassaan mitään vikaa. Käymme pariterapiassa, mutta siellä asiat etenevät todella hitaasti, koska käyntejä on vain parin viikon välein. Muuten mies ei mielestäni ole niin itsekäs, mutta hänen täytyy saada nukkua kaikki yönsä ja lisäksi vähintään pari - kolme tuntia omaa aikaa päivittäin, lapsen päiväunien lisäksi siis.
Minä elän tällä hetkellä käytännössä yksinhuoltajan elämää, sillä työviikolla menen töistä suoraan hakemaan lasta ja hoidan kaikki kotityöt ja kauppareissut joko lapsen kanssa tai sitten hänen nukahdettuaan joskus puoli kymmenen jälkeen. Miehen taas pitää saada hoitaa ne kaikki rauhassa ilman lasta, eikä hän ymmärrä yhtään, miksi minä olen väsynyt.
Tuntuu, että mies kieltäytyy täysin näkemästä tätä epäreiluutta. Voisin harkita suhteen jatkamista, jos hän ymmärtäisi kohtuuttomuutensa, pyytäisi anteeksi ja korjaisi käytöstän, mutta nyt se ei tunnu kovinkaan todennäköiseltä.
Ylipääsemiseen ei kyl taida olla muuta vaihtoehtoa kuin antaa anteeksi ja mennä eteenpäin. Tottakai asiat pitää myös puhua selviksi, menkää vaikka parisuhdeterapiaan niin ei jää mitään hampaankoloon. Terapiaan voi mennä vaikka ette sitten jatkaisikaan pariskuntana. Lapsen vanhempia olette kuitenkin ja olisi hienoa, että olette väleissä ihan lapsenkin takia.
Siis miksi ihmeessä sinä haluaisit parisuhteen elpyvän tuollaisen miehen kanssa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä kävi samoin. Yritin jättää sen taakse lapsen kasvettua. En kuitenkaan enää luottanut mieheen. Meidän tiimi oli rikkoutunut korjaamattomaksi. Olemme eronneet.
Mies ei koskaan ymmärtänyt mitä teki.
Sulle kävi se perinteinen, johon moni asiaa kokematon ei usko, eli mies muuttui itsekkääksi lapsen syntymän jälkeen. Itse sinnittelin vielä useamman vuoden ja tein toisenkin lapsen mieheni kanssa. Meilläkin mies oli hoitovapaalla, mutta silloinkin minä hoidin yöheräämiset ja olin lapseen sidottu koko töistä vapaan ajan. Eli annoin aina uuden ja uuden mahdollisuuden.
Lapsia en kadu, mutta mies oli virhevalinta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Siis miksi ihmeessä sinä haluaisit parisuhteen elpyvän tuollaisen miehen kanssa?
Lapsen takia nyt ainakin. On meillä välillä kivaa yhdessä, ja muistan vielä hyvin, mihin miehessä ihastuin. Käytännössä siitä ei kuitenkaan tunnu olevan mitään jäljellä. Mutta kyllähän tämä aika toivottomalta tuntuu, kun toinen ei suostu yhtään ymmärtämään muuta kuin oman näkökulmansa, ja minun taas on ihan mahdoton ymmärtää sitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän oikein hyvin tunteesi. Mun esikoinen heräili 3 vuotta kaikki yöt, ja todellakin nukuimme ja hoidimme vuoroöin miehen kanssa, toinenhan olisi kuollut valvomiseen muuten.
Mutta oletko puhunut asiasta miehen kanssa suoraan? Mitä hän sanoo, jos kysyt ihan suoraan, että miksi hänen työssäkäydessään hänen piti saada nukkua, mutta sun työssäkäydessä sun ei tarvitsekaan?
Auttaisiko, jos mies tajuaisi epäreiluutensa ja pyytäisi anteeksi? Vai auttaisiko mikään? Onko hän muutenkin itsekäs ja itsekeskeinen, kannattaako suhdetta ylipäätään jatkaa?
Ollaan kyllä puhuttu paljonkin tästä, mutta mies ei näe toiminnassaan mitään vikaa. Käymme pariterapiassa, mutta siellä asiat etenevät todella hitaasti, koska käyntejä on vain parin viikon välein. Muuten mies ei mielestäni ole niin itsekäs, mutta hänen täytyy saada nukkua kaikki yönsä ja lisäksi vähintään pari - kolme tuntia omaa aikaa päivittäin, lapsen päiväunien lisäksi siis.
Minä elän tällä hetkellä käytännössä yksinhuoltajan elämää, sillä työviikolla menen töistä suoraan hakemaan lasta ja hoidan kaikki kotityöt ja kauppareissut joko lapsen kanssa tai sitten hänen nukahdettuaan joskus puoli kymmenen jälkeen. Miehen taas pitää saada hoitaa ne kaikki rauhassa ilman lasta, eikä hän ymmärrä yhtään, miksi minä olen väsynyt.
Tuntuu, että mies kieltäytyy täysin näkemästä tätä epäreiluutta. Voisin harkita suhteen jatkamista, jos hän ymmärtäisi kohtuuttomuutensa, pyytäisi anteeksi ja korjaisi käytöstän, mutta nyt se ei tunnu kovinkaan todennäköiseltä.
No minusta miehesi ei kyllä kovin hyvältä kumppanilta kuulosta muutenkaan! Ei tee kotitöitä, ei hoida yöheräämisiä vaikka on kotona ja vaatii noin paljon omaa aikaa PÄIVITTÄIN! Meilläkin kyllä lasten kanssa kotona olijan iltamenot ovat olleet etusijalla, mutta kyllä työssäkävijänkin pitää saada omaa aikaa joskus, ei voi olla noin yksipuolista! Mitä sinä oikeastaan saat suhteestanne?
Pariterapia on kyllä varmaan hyvä asia, ja ehkä saat sen avulla selkeyttä tilanteeseen. Otatko näitä asioita esille siellä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miehet eivät pysty samalla tavalla valvomaan kuin naiset. Tai ei ainakaa meillä. Mielummin annoin karhun nukkua ja kärsin itse kuin että toinen on raivopäänä yöt kun joutuu valvomaan. On ihan fysiologinen juttu. Ekalla oli koliikki, nukkui 10-15min kerrallaan. Toinen nukkui paremmin vauvana mutta myöhemmin korvatulehdukset ja astma vaikeuttivat nukkumista. Itse hoidin lähes kaikki yöt kun olivat pieniä, takaisin olen ”vaivan” saanut, kun nyt isä touhuilee isompien lasten kanssa ja saa esim. Tappelut ja kiukuttelut loppumaan pelkällä katseella, kun minua ei lapset tottele vaikka kiljuisin kuinka. Näin kärjistetysti.
En ole katkera vauvavuosien valvomisesta, vaan ajattelen että se hoitaa kuka parhaiten siihen sillä hetkellä kykenee ja nyt esim. Saan omaa aikaa täysin riittävästi.
Vierailija kirjoitti:
Sulle kävi se perinteinen, johon moni asiaa kokematon ei usko, eli mies muuttui itsekkääksi lapsen syntymän jälkeen. Itse sinnittelin vielä useamman vuoden ja tein toisenkin lapsen mieheni kanssa. Meilläkin mies oli hoitovapaalla, mutta silloinkin minä hoidin yöheräämiset ja olin lapseen sidottu koko töistä vapaan ajan. Eli annoin aina uuden ja uuden mahdollisuuden.
Lapsia en kadu, mutta mies oli virhevalinta.
Lasta en minäkään kadu, hän on maailman ihanin, mutta tämä väsymys on välillä ihan musertavaa. Toista lasta meille ei ole tulossa, se on päätetty jo ennen tämän ainokaisen syntymää.
Lueskelin paljon tästä aiheesta jo ennen lapsen hankkimista ja onnittelin itseäni, kun olin löytänyt hyvän miehen, joka pitää tasa-arvoa tärkeänä, hoitaa osuutensa kotitöistä, haluaa ehdottomasti pitää pitkän isyysvapaan ja olla hoitovapaalla. Olin ihan varma, että mies olisi aidosti hyvä valinta, enkä vieläkään ymmärrä, että mistä olisin voinut nähdä etukäteen tämän järjettömän itsekkyyden.
Käytännössä olen varmaan jo eropäätöksen tehnyt, mutta en haluaisi rikkoa lapsen perhettä. Siksi vielä epätoivoissani kyselen, jos joku olisi saanut tilanteen vielä korjaantumaan. Mies ei halua erota, mutta ei suostu myöskään tekemään mitään sen eteen, että asiat korjaantuisivat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mies ei ymmärrä työnjakoa koskevaa ongelmaa, jos ette laita ihan vaikka paperille ylös molempien päivärytmiä. Ehkä sitten hän ymmärtää, että työnjako ei ole tasapuolinen ja hänellä on ollut etuoikeuksia, joita toisella osapuolella ei ole ollut.
Jos mies ei ymmärrä mitä on tehnyt väärin ja pyydä anteeksi, en näe suhteella jatkumisen edellytyksiä. Katkeruus miestä kohtaan ei hellitä ilman hänen vilpitöntä pahoitteluaan siitä mitä on tehnyt väärin.
Vierailija kirjoitti:
Miehet eivät pysty samalla tavalla valvomaan kuin naiset. Tai ei ainakaa meillä. Mielummin annoin karhun nukkua ja kärsin itse kuin että toinen on raivopäänä yöt kun joutuu valvomaan. On ihan fysiologinen juttu. Ekalla oli koliikki, nukkui 10-15min kerrallaan. Toinen nukkui paremmin vauvana mutta myöhemmin korvatulehdukset ja astma vaikeuttivat nukkumista. Itse hoidin lähes kaikki yöt kun olivat pieniä, takaisin olen ”vaivan” saanut, kun nyt isä touhuilee isompien lasten kanssa ja saa esim. Tappelut ja kiukuttelut loppumaan pelkällä katseella, kun minua ei lapset tottele vaikka kiljuisin kuinka. Näin kärjistetysti.
En ole katkera vauvavuosien valvomisesta, vaan ajattelen että se hoitaa kuka parhaiten siihen sillä hetkellä kykenee ja nyt esim. Saan omaa aikaa täysin riittävästi.
Minä en kyllä todellakaan koe jaksavani yhtään paremmin kuin mieskään, vaan olen aivan loppu. Tässä on nyt mennyt jo vuosi ilman kunnon yöunia ja ilman sanottavaa omaa aikaa, ja se kyllä näkyy. Minulla on jatkuvasti pinna kireällä, unohtelen asioita, minulla on vaikeuksia nukkua silloinkin, kun siihen vihdoin olisi mahdollisuus jne. Minulla on lisäksi raskaudesta ja sektiosta toipuminen, mitä mies ei joudu käymään läpi. Minulla on ollut pahoja selkävaivoja loppuraskaudesta asti. Kun olen pyytänyt mieheltä apua, hän on vain tiuskinut, että kyllä hänelläkin on selkä kipeä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän oikein hyvin tunteesi. Mun esikoinen heräili 3 vuotta kaikki yöt, ja todellakin nukuimme ja hoidimme vuoroöin miehen kanssa, toinenhan olisi kuollut valvomiseen muuten.
Mutta oletko puhunut asiasta miehen kanssa suoraan? Mitä hän sanoo, jos kysyt ihan suoraan, että miksi hänen työssäkäydessään hänen piti saada nukkua, mutta sun työssäkäydessä sun ei tarvitsekaan?
Auttaisiko, jos mies tajuaisi epäreiluutensa ja pyytäisi anteeksi? Vai auttaisiko mikään? Onko hän muutenkin itsekäs ja itsekeskeinen, kannattaako suhdetta ylipäätään jatkaa?
Ollaan kyllä puhuttu paljonkin tästä, mutta mies ei näe toiminnassaan mitään vikaa. Käymme pariterapiassa, mutta siellä asiat etenevät todella hitaasti, koska käyntejä on vain parin viikon välein. Muuten mies ei mielestäni ole niin itsekäs, mutta hänen täytyy saada nukkua kaikki yönsä ja lisäksi vähintään pari - kolme tuntia omaa aikaa päivittäin, lapsen päiväunien lisäksi siis.
Minä elän tällä hetkellä käytännössä yksinhuoltajan elämää, sillä työviikolla menen töistä suoraan hakemaan lasta ja hoidan kaikki kotityöt ja kauppareissut joko lapsen kanssa tai sitten hänen nukahdettuaan joskus puoli kymmenen jälkeen. Miehen taas pitää saada hoitaa ne kaikki rauhassa ilman lasta, eikä hän ymmärrä yhtään, miksi minä olen väsynyt.
Tuntuu, että mies kieltäytyy täysin näkemästä tätä epäreiluutta. Voisin harkita suhteen jatkamista, jos hän ymmärtäisi kohtuuttomuutensa, pyytäisi anteeksi ja korjaisi käytöstän, mutta nyt se ei tunnu kovinkaan todennäköiseltä.
No minusta miehesi ei kyllä kovin hyvältä kumppanilta kuulosta muutenkaan! Ei tee kotitöitä, ei hoida yöheräämisiä vaikka on kotona ja vaatii noin paljon omaa aikaa PÄIVITTÄIN! Meilläkin kyllä lasten kanssa kotona olijan iltamenot ovat olleet etusijalla, mutta kyllä työssäkävijänkin pitää saada omaa aikaa joskus, ei voi olla noin yksipuolista! Mitä sinä oikeastaan saat suhteestanne?
Pariterapia on kyllä varmaan hyvä asia, ja ehkä saat sen avulla selkeyttä tilanteeseen. Otatko näitä asioita esille siellä?
Mies hoitaa siis kyllä kotitöitä, mutta nyt asumme jo erillään, niin meillä on tietysti myös erilliset kotityöt. Minulla on nyt ensimmäistä kertaa jopa omaa aikaa, kotona ollessani en saanut käytännössä koskaan hetkeäkään omaa rauhaa, vaan mies asetti silloinkin itsensä etusijalle toistuvista pyynnöistäni huolimatta.
En todellakaan saa tällä hetkellä mitään irti parisuhteesta. Olen sinnitellyt lähinnä lapsen vuoksi, koska aina sanotaan, että vauvavuonna ei saisi erota. En myöskään jaksa alkaa miettiä talon myymistä tai tapella miehen kanssa yhtään enempää, kuin on pakko.
Ollaan puhuttu tästä väsymyksestä ja työnjaosta pariterapiassa, mutta mies ei tunnu ottavan mitään vastaan. Mikään ei ole muuttunut, vaan mies on edelleen yhtä itsekäs kuin koko vauvavuoden ajan.
Vierailija kirjoitti:
Meillä kävi samoin. Yritin jättää sen taakse lapsen kasvettua. En kuitenkaan enää luottanut mieheen. Meidän tiimi oli rikkoutunut korjaamattomaksi. Olemme eronneet.
Mies ei koskaan ymmärtänyt mitä teki.
Tätä minäkin mietin, että pystyisinkö ikinä enää luottamaan mieheen, kun hän jätti minut niin pahasti pulaan. Tällä hetkellä ainakin se tuntuu ihan mahdottomalta.
Olen samaa mieltä kuin edelliset: laitatte paperille ihan kaiken minuutti minuutilta. Sitten vertaatte ja katsotte, että kumpikin saa yhtä paljon omaa aikaa ja lepoa. Samalla tavalla voitte verrata lapsen vauva-aikaa. Jos mies ei ymmärrä ja tunnusta tilannetta jossa olet ollut, eikä siis pyydä sitä anteeksi, en usko, että voit enää kunnioittaa miestäsi. En jatkaisi suhdetta miehen kanssa, jota en arvosta.
Ole itse varovainen, ettet ryhdy kostamaan. Jos kostat, mies saa siitä syyn olla antamatta anteeksi; onhan hän rikoksensa jo sovittanut. Koston kierre ei ole hyvä ja rakentava kierre.
Joo, eiköhän tuo ole jo ihan selvää, että ero on parhain ratkaisu.
En kyllä nyt suostu uskomaan että se koko tarina oli tuossa. Olisi mielenkiintoista kuulla se miehen puoli asiasta. Eikö siellä muuta merkkiä miehen kyvyttömyydestä asettua asemaasi ole näkyvissä muutakuin tämä yövalvominen?
Vierailija kirjoitti:
Miehet eivät pysty samalla tavalla valvomaan kuin naiset. Tai ei ainakaa meillä. Mielummin annoin karhun nukkua ja kärsin itse kuin että toinen on raivopäänä yöt kun joutuu valvomaan. On ihan fysiologinen juttu. Ekalla oli koliikki, nukkui 10-15min kerrallaan. Toinen nukkui paremmin vauvana mutta myöhemmin korvatulehdukset ja astma vaikeuttivat nukkumista. Itse hoidin lähes kaikki yöt kun olivat pieniä, takaisin olen ”vaivan” saanut, kun nyt isä touhuilee isompien lasten kanssa ja saa esim. Tappelut ja kiukuttelut loppumaan pelkällä katseella, kun minua ei lapset tottele vaikka kiljuisin kuinka. Näin kärjistetysti.
En ole katkera vauvavuosien valvomisesta, vaan ajattelen että se hoitaa kuka parhaiten siihen sillä hetkellä kykenee ja nyt esim. Saan omaa aikaa täysin riittävästi.
Hahhah, olet mennyt halpaan kun olet tämän uskonut. Entä sota-aika? Haetaanko yö-hommiin sitten vaikka nuorten miesten äidit kun ei miehet pysty valvomaan? Entäs ne kaikki miehet, jotka istuvat koneella yökaudet?
Up