Muita yksinäisiä ja antisosiaalisia

Täällä toinen🙃

ja minä myös

Pitäis tehdä joku yksinäisten wappiryhmä😊

"Minulla on miesystävä ja tuttuja enkä jaksa olla muiden seurassa ja viihdyn yksin." "Olen yksinäinen yhyy".

Joopajoo, eikö näitä mukayksinäisten ruikutusketjuja ole täällä jo tarpeeksi.

Minulla on mies, asumme yhdessä. Muutin hänen kotikaupunkiinsa enkä enää näe lapsuudenperhettäni usein. Nykyään noin 5 kertaa vuodessa. Vähempikin kyllä riittäisi, jotenkin rasittavaa pitää yllä liian monia sosiaalisia suhteita. Tältä tuntuu siitäkin huolimatta, että perheeni oli minulle läheinen kun siellä asuin. Huonoja ominaisuuksia (tp-hakijoiden ihailu, ihmisistä, myös minusta, vitsailu, sisätiloihin ulostavia koiria) heillä on, mutta ne ovat melkein jääneet yhteisen aaltopituuden tai minkä lie varjoon.

Mieheni vanhempia näen pari kertaa kuukaudessa. Mitä pidempi aika kuluu, sitä vaikeampaa sinne meneminen on. Jännittää sanoa "hei" ja lopuksi "heippa". Varmaan vaikutan myös idiootilta kun joka kerta istun vain hiljaa pöydän ääressä. Puhun lyhyesti jos jotain kysytään. Silloinkin ihmettelen miksi juuri minulta piti kysyä asiaa. Melkein samoin käyttäytyy miehenikin jos joutuu näkemään vanhempiani. Hänelle puhuminen ei ole vaikea juttu, mutta tilanne ahdistaa. Siihen kun vielä lisätään se, että omat vanhempani eivät ole kovin asiallisia vaan kyselevät pahojakin kysymyksiä.

Kavereita en halua ikinä. Harmi vain että osa ihmisistä yrittää väkisin tutustua. Tämän huomaa töissä.

Jos joskus hankin lapsen on se tehtävä työttömänä. En todellakaan pysty esittämään rentoa töissä ja kertomaan :"Olen raskaana". Lapsen myötä sosiaalisia tilanteita oppii kestämään, neuvolakäynteihin tottuu ja muiden lasten vanhemppin voi pitää sellaiset välit etten itse mene heille puhumaan enkä pidä keskustelua yllä. Näin kaikki sujuu hyvin.

Vierailija kirjoitti:

Minulla ei ole oikeastaan ystäviä, ainoastaan miesystävä mutta emme asu samalla paikkakunnalla joten olen käytännössä aina yksin. Välillä tapaan tuttuja mutta en tunne olevani kenenkään kanssa samalla aaltopituudella eikä minulla tunnu olevan paljoakaam yhteistä muiden kanssa. Viihdyn yksin ja välillä tuntuu että en jaksa edes olla muiden seurassa, tunnen olevani aina se ulkopuolinen, yksin olemiseen tottuu ja eristäytyminen houkuttelee yhä enemmän. Välillä yksinäisyys myös masentaa, olisi kiva käydä vaikka brunssilla tai ravintolassa, mutta olisi noloa mennä sinne yksin. Olenko ainoa jolla tällainen ongelma?

Hehe muakin harmittaa juuri tuo ettei pääse ulos syömään! Harmi että sinulla on miesystävä.

Suunnilleen sama juttu täällä, paitsi että yksinäisyys ei masenna, päinvastoin. Enkä näe mitään ongelmaa käydä ulkona syömässä yksin.

Vierailija kirjoitti:

Suunnilleen sama juttu täällä, paitsi että yksinäisyys ei masenna, päinvastoin. Enkä näe mitään ongelmaa käydä ulkona syömässä yksin.

Mä en jotenkin kehtaa mennä ainakaan parempaan paikkaan yksin.. jotenkin tuntuisi että vien turhaan tilaakin kun toinen paikka jäisi käyttämättä. :)

Täällä yksi epäsosiaalinen. Mieheni ja muun perheeni lisäksi en oikeastaan haluaisi olla kenenkään kanssa tekemisissä. Sosiaaliset tilanteet ahdistavat ja väsyttävät kauheasti. Esim. appivanhempien pakolliset tapaamiset ja sukujuhlat ovat epämukavia. Nuorempana jopa pelkäsin sosiaalisia tilanteita, pelkkä kouluun meneminen oli yhtä painajaista. Sama juttu myöhemmin töiden kanssa. Nyt teen onneksi sellaista työtä jossa ei juuri tarvitse tavata vieraita ihmisiä. Kavereita minulla ei tietenkään ole.

Tätä asiaa muiden ihmisten on hyvin vaikea tajuta. Käyn säännöllisesti mt-hoitajalla ja vuosien mittaan olen käynyt yhdellä jos toisella alan ammattilaisella. Kaikkien mielestä minulla on päässä vikaa ja liian pienet sosiaaliset ympyrät. Se ei muka ole tervettä eikä normaalia. Noh, en tiedä onko, mutta tällainen vain olen enkä siitä kenenkään "hyvillä" neuvoilla muuksi muutu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suunnilleen sama juttu täällä, paitsi että yksinäisyys ei masenna, päinvastoin. Enkä näe mitään ongelmaa käydä ulkona syömässä yksin.

Mä en jotenkin kehtaa mennä ainakaan parempaan paikkaan yksin.. jotenkin tuntuisi että vien turhaan tilaakin kun toinen paikka jäisi käyttämättä. :)

Ja höpsis, maailma on tehty meitä kaikkia varten. Sitä paitsi hienommassa paikassa syöminen voi olla paljon mukavampaa jos ei ole toista ihmistä "häiritsemässä"

Huomenta

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suunnilleen sama juttu täällä, paitsi että yksinäisyys ei masenna, päinvastoin. Enkä näe mitään ongelmaa käydä ulkona syömässä yksin.

Mä en jotenkin kehtaa mennä ainakaan parempaan paikkaan yksin.. jotenkin tuntuisi että vien turhaan tilaakin kun toinen paikka jäisi käyttämättä. :)

Ja höpsis, maailma on tehty meitä kaikkia varten. Sitä paitsi hienommassa paikassa syöminen voi olla paljon mukavampaa jos ei ole toista ihmistä "häiritsemässä"

Mä en tosta ajatuksesta kyllä pääse yli. Ei mua muiden mielipiteet ja sääli sinänsä hetkauta, mutta tuo yksin syöminen jotenkin karmii mua. Kai kun se on niin lähellä sydäntä etten halua pilata sitä olemalla outo...

Minusta tuli antisosiaalinen yksinäisyyden takia. Kaipa tämä on jokin selviytymiskeino ettei enää halua elää sellaista elämää mitä ei saa ja mihin ei ole mahdollisuutta. 

N40

Vierailija kirjoitti:

Minusta tuli antisosiaalinen yksinäisyyden takia. Kaipa tämä on jokin selviytymiskeino ettei enää halua elää sellaista elämää mitä ei saa ja mihin ei ole mahdollisuutta. 

N40

Mulla varmaan sama juttu. Syrjäydyin nuorempana kun muutin työn perässä. Nyt ei ole enää kuin työkaverit, nekin vain töissä. Jotenkin nyt tässä iässä tuntui mahdottomalta saada kavereita tai ystäviä.

Tavallaan ainut mahdollisuus päästä normielämään takaisin olisi löytää nainen ja hänen avullaan päästä takaisin ihmisten ilmoille. Mutta eipä sitä naistakaan löydä kun ei käy missään.

M36

Onhan se välillä hiukan tympeää, kun kaiken joutuu tekemään aina yksinään. Lisäksi "kaksi yhden hinnalla" -tarjouksia ei pysty hyödyntämään. Jos osallistuisi vaikka johonkin pääsylippuarvontaan, palkintona niissä on aina kaksi lippua sinne tapahtumaan, ja ongelmaksi tulisi että ei olisi ketään sinne seuraksi. 

(:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla ei ole oikeastaan ystäviä, ainoastaan miesystävä mutta emme asu samalla paikkakunnalla joten olen käytännössä aina yksin. Välillä tapaan tuttuja mutta en tunne olevani kenenkään kanssa samalla aaltopituudella eikä minulla tunnu olevan paljoakaam yhteistä muiden kanssa. Viihdyn yksin ja välillä tuntuu että en jaksa edes olla muiden seurassa, tunnen olevani aina se ulkopuolinen, yksin olemiseen tottuu ja eristäytyminen houkuttelee yhä enemmän. Välillä yksinäisyys myös masentaa, olisi kiva käydä vaikka brunssilla tai ravintolassa, mutta olisi noloa mennä sinne yksin. Olenko ainoa jolla tällainen ongelma?

Hehe muakin harmittaa juuri tuo ettei pääse ulos syömään! Harmi että sinulla on miesystävä.

Ei pelkästään se että ei pääse ulos syömään vaan se ettei voi tehdä mitään kivaa kaverin kanssa, käydä konsertissa, brunssilla, kahvilla ja keskustella omista jutuista joita muut ei ymmärrä. Mitä tarkoitat, harmi että sinulla on miesystävä? Tapaamme harvoin ja hän ei ole osa arkeani.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla ei ole oikeastaan ystäviä, ainoastaan miesystävä mutta emme asu samalla paikkakunnalla joten olen käytännössä aina yksin. Välillä tapaan tuttuja mutta en tunne olevani kenenkään kanssa samalla aaltopituudella eikä minulla tunnu olevan paljoakaam yhteistä muiden kanssa. Viihdyn yksin ja välillä tuntuu että en jaksa edes olla muiden seurassa, tunnen olevani aina se ulkopuolinen, yksin olemiseen tottuu ja eristäytyminen houkuttelee yhä enemmän. Välillä yksinäisyys myös masentaa, olisi kiva käydä vaikka brunssilla tai ravintolassa, mutta olisi noloa mennä sinne yksin. Olenko ainoa jolla tällainen ongelma?

Hehe muakin harmittaa juuri tuo ettei pääse ulos syömään! Harmi että sinulla on miesystävä.

Juuri tuollainen ihmisten ilkeily ja ikävät kommentit saavat pitämään yksin olosta ja tuntemaan etten tarvitse inhottavia ihmisiä elämääni vaan on parempi olla yksin.

Minä olen yksinäinen myös. Kyllä, olen naimisissa.

Mieheni on reissutyössä ja viikonloppuisin käytännössä makaa sohvalla, eikä puhu tai tee mitään. Eli ei hänestä seuraksi mihinkään ole. En tapaa koskaan muita ihmisiä, en edes niitä eri aaltopituudella olevia. Mitänyt äitini saattaa joskus piipahtaa kylään muutamaksi minuutiksi.

En ole vaipunut masennukseen, mutta ei se kai kaukanakaan ole. Autokaistalle voi mennä yksin mutta mihinkään ravintolaan en ksin mene, tulee vaan paha mieli, kun näkee iloisia ihmisiä. Minusta ei päällepäin näe, kuinka yksinäinen olen. Fecobookkia ei viitsi päivitellä, kun minulle ei koskaan mitään tapahdu.

Minä taas tykkään olla ja asustetta yksin, töissä käyn toki mutta ihmiset on vuosien saatossa jo oppineet etten välitä puhua turhia ja antavat olla rauhassa.

Puhelintakaan en käytää kuin muutaman kerran vuodessa ja silloinkin kun on tärkeä asia hoidettavana siksipä ei ole mitään järkeä ostaa ostaa tuota nykyistä parikympin kapulaa kalliimpaa. Somelle ja jatkuvalle puhelimen näpräämiselle olen pahasti allerginen.

Tykkään mennä yksin syömään ja ostoksille eli ihmisten keskellä oleminen ei ahdista koska osaan sulkea ympärillä olevan hälyn ja hyörinnän pois.