Lue keskustelun säännöt.
Muita jotka eivät pidä "arki-minästään"?
19.11.2017 |
En keksinyt hyvää termiä asialle, joten sanotaan nyt arkiminä. Minä olen tavallisena arkena väsynyt ja vähintään alitajuisesti stressaantunut ja ahdistunutkin kaikista maailman paineista. Töissä pitäisi pystyä aina vain parempaan, vapaa-ajalla pitäisi jaksaa hoitaa parisuhdetta ja liikkua, sekä seurata aktiivisesti uutisia ja politiikkaa, ja muutenkin syventää osaamistaan kaikessa (odotan mm. sitä päivää kun voisin taas alkaa opiskella erästä kieltä, jonka eteen näin opiskeluaikana paljon vaivaa ja jonka olen nyt kokonaan unohtanut).
Ehkä osa näistä paineista on ns. turhia, mutten pääse niistä eroonkaan, ja lopputuloksena on väsynyt, kärttyinen ja jotenkin pysyvästi lamaantunut minä. Suorastaan säälin puolisoani, joka on ainut joka joutuu tulilinjalle kun paha olo purkautuu (viittaan tiuskimiseen ja yleiseen huonotuulisuuteen, en mihinkään vakavampaan). Meillä ei ole lapsia, suunnitelmissa olisi mutta en tiedä miten pystyisin vielä olemaan äitikin.
Inhoan sitä miten kaavamaisesti suoritan esim. oman osuuteni kotitöistä. Inhoan myös sitä miten kyllästynyt olen lähes kaikkiin harrastuksiini, kuten lenkkeilyyn. En saa mielihyvää samoista asioista kuin ennen, esim. kauniista ilta-auringoista kaupungin puistoissa. Kaikki peittyy pahantuulisuuden ja stressin alle. Sama pätee parisuhteeseen: harvoin jaksan olla spontaani, iloinen ja leikkisä kuten ennen. On tietenkin hyviäkin hetkiä, mutta ihan liikaa niitä huonoja.
Minä olen tällainen, mieheni taas omista stressinaiheistaan huolimatta osaa jättää ne asiat työpaikalle. Miten teillä?
Kommentit (12)
Vierailija kirjoitti:
Tavallaan, mutta en kyllä tee nykyään oikeastaan mitään vain siksi että vastaisin jotain itseluotua ihanneminää. Koska esim uutisten seuraaminen ei ole mikään pakko jos ei kiinnosta, osaamistaan ei tarvitse syventää jos ei jaksa jne. Mitä hyötyä kaikesta suorittamisesta edes on, vaikka olisi teoriassa hyödyllistä, jos lopulta on niin uupunut ettei jaksa oikeastaan nousta edes sängystä. Kuulostaa siltä että olet puoliksi jo matkalla siihen.
Ihan hyvä näkökulma. Minä vaan olen luonnostani niin laiska, että minun on pakotettava itseni lähes kaikkeen kehittävään. Jo töiden takia on pakko pysyä kärryillä monista asioista, ja osittain elämä onkin jatkuvaa taistelua alemmuudentunnetta vastaan, kun työpaikalla joku muu tietää aina enemmän tai paremmin.
Kirsikkana kakussa olen myös taipuvainen tunnesyömiseen -> mitä enemmän stressiä, sitä enemmän suklaata kuluu, ja se taas lisää osaltaan stressiä vielä enemmän.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuin omalta näppäimistöltä tämä tarina... Niin surkeaa että oma elämä valuu hukkaan kaiken sen paineen alla mitä nykytyöelämässä moni tuntee. Energia ei riitä nykyään mihinkään, vapaa-ajalla tekisi mieli vain nukkua.
en pidä arjesta, enkä sen tuomista paineista. Elämä on jatkuvaa suorittamista, kiirettä, jotta ehtii seuraavaan kiireeseen.
Nyt muutat asennetta!!! Älä inhoa itseäsi vaan tykkää itsestäsi! Hyväksy itsesi sellaisena kuin olet ja kehitä huonompia puoliasi vähitellen paremmaksi. Älä vaadi itseltäsi liikoja! Arjen ei tarvitse olla mitään suorittamista. Höllää tahtia ja huolehdi itsestäsi! Ihan ensin päätät, että sinä ET inhoa "arki-itseäsi", kaikki lähtee siitä!
Vierailija kirjoitti:
en pidä arjesta, enkä sen tuomista paineista. Elämä on jatkuvaa suorittamista, kiirettä, jotta ehtii seuraavaan kiireeseen.
Eikä ole. Elämä on valintoja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Äläs nyt AP :( ❤️
Kyllä kaikki järjestyy. Sinun ei tarvitse pystyä kaikkeen. Pyri siihen, että itselläsi olisi hyvä olla.
Kuulostat mun korvaani uupuneelta. Olet väsynyt ja kaipaat ehkä lepoa? Kaikki tekeminen tuntuu suorittamiselta eikä mikään ennen mielihyvää tuottanut asia (kuten lenkkeily) tuo enää hyvää oloa. Kannattaisi pysähtyä ja miettiä mikä elämässä syö voimia. Ja sitten kun tiedät niin oikeita tekoja asioiden muuttamiseksi!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiitos ihanista viesteistä <3
Voin helposti jäljittää tämän negatiivisen kehityksen alun siihen, kun sain ylennyksen jonka seurauksena työnkuvani laajeni huomattavasti ja sivutuotteena tuli suuri vastuu monista asioista (palkkakaan ei tietenkään noussut samassa suhteessa, hoh hoh). Viikot vilistävät nykyään ohi joko kauheaa vauhtia, niin että tuntuu etten saa mitään aikaan, tai sitten matelevat niin ettei viikonloppu tunnu koittavan koskaan. Olen kauhean väsynyt, se on totuus. Ja siihen väsymykseen ei auta nukkuminen.
ap
Työ... sitä voi olla vaikea muuttaa, mutta suosittelen juttelemaan oman esimiehen kanssa asiasta. Kannattaa sanoa ääneen, että työ on liian uuvuttavaa ja palkka ei ehkä ole ihan oikeassa suhteessa tehtävien ja vastuun kanssa. Senkin voi sanoa ääneen ettei tällaista menoa jaksa loputtomiin, vaan jossain vaiheessa tulee kyseeseen työpaikan vaihto.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oot saanut ylennyksen koska oot niin hyvä! :) Hyvä sinä!
Älä missään nimessä inhoa itseäsi, olet varmasti loistotyyppi! Kaikki on välillä väsyneitä ja turhautuneita ja se on sallittua. Jos työtaakka menee mahdottomaksi ja vaikuttaa radikaalisti mielialaasi, niin asiasta kannattaa keskustella esimiehen kanssa tai työterveydessä. Sinulla on paljon vastuuta ja töitä, älä syytä siitä itseäsi. Pahimmassa tapauksessa lienee järkevintä ottaa aikalisä. Olet ehkä loman tarpeessa. Tärkeintä tosiaan,että hyväksyt itsesi.
älä nyt ainakaan lasta hanki ennen kun olet oppinut käsittelemään negatiivisia tunteita rakentavasti! Seuraavaksi purat pahaa oloasi raukkaparka miehesi lisäksi viattomaan lapseen!
Tavallaan, mutta en kyllä tee nykyään oikeastaan mitään vain siksi että vastaisin jotain itseluotua ihanneminää. Koska esim uutisten seuraaminen ei ole mikään pakko jos ei kiinnosta, osaamistaan ei tarvitse syventää jos ei jaksa jne. Mitä hyötyä kaikesta suorittamisesta edes on, vaikka olisi teoriassa hyödyllistä, jos lopulta on niin uupunut ettei jaksa oikeastaan nousta edes sängystä. Kuulostaa siltä että olet puoliksi jo matkalla siihen.