Kertoisitko naapurille jos huomaisit hänen lapsensa itkevän rattaissa pitkään?
Lauantaina sattui omasta mielestäni erikoinen tapaus, joka vaivaa mieltäni edelleen. Asumme omakotialueella, jossa naapurit tunnetaan nimeltä ja moikataan kohdattaessa. Yhteishenki on hyvä. Näin ollen kun olin laittamassa vauvaani ulos nukkumaan, kiinnitin huomiota viereisen naapurin takapihalla rattaissa itkevään taaperoon. Lapsi itki sydäntä raastavasti äidin perään. Ajattelin lapsen heränneen päiväunilta ja että joku varmasti tulee hakemaan lapsen pian pois.
Lähdin tekemään pienen kävelyn oman lapseni kanssa, jotta hän nukahtaisi vaunuihin. Noin kymmenen minuutin päästä kun palasin takaisin itki naapurin lapsi edelleen ulkona äitiä. Tässä vaiheessa vein oman lapseni pihallemme jatkamaan uniaan ja menin soittamaan naapurin ovikelloa. Ajatukseni oli että itkuhälytin on unohtunut laittaa päälle tai ei vaan toimi, ja itkevää lasta ei kuulla. Hämmästys olikin suuri kun äidin vastaus ovella oli "joo se on käymässä nukkumaan" kertoessani itkevästä lapsesta. En tiedä kuvittelenko vain, mutta naapurin katse viesti "hemmetin kyylä" -asennetta. Sopersin hölmistyneenä jotain aijaata siihen ja lähdin pois. Sisälle mentyä kuuntelin välillä ikkunasta, että itku kuuluu edelleen, kuitenkin jonkun ajan päästä hiljentyen. En tiedä nukahtiko lapsi vai haettiinko hänet sisälle.
Nyt mietin tapausta edelleen. Enhän edes tiedä kauanko lapsi oli ollut rattaissa ennen kun menin asiasta kertomaan. Kuitenkin tiedän lapsen itkeneen ainakin sen kymmenen minuuttia jonka olin ulkona. Mielestäni sekin on jo pitkä aika lapsen itkulle. Tiedän että asia ei sinänsä minulle kuulu, mutta teinkö väärin puuttuessani asiaan? Olisitko itse infonnut naapuria itkevästä lapsesta? Mietin omalle kohdalleni, että olisin kiitollinen jos joku tulisi kertomaan oman lapseni itkusta jos en sitä jostain syystä kuulisi. Itselleni tuli kuitenkin ahdistava fiilis koko jutusta, koska selvästi naapuri piti minua tapauksen outona tyyppinä.
Kommentit (9)
Niin, vaikea tilanne. Joskus lapsia pitää unikouluttaa. Ei mielestäni oikea tyyli huudattaa putkeen yli 10minuuttia. Mutta jos äiti kävi lapsensa luona vaikka kolmen minuutin välein? Jos et vaikka huomannut tätä. En tietenkään hyväksy lapsen yksin huutamaan jättämistä mutta joskus mekin olemme joutuneet lapsiamme unikouluttamaan ja naapureiden korviin tämä on saattanut kuulostaa siltä että lapsi huutaa yksin. Tosiasiassa lapsen luona on oltu lähes kokoajan. En kyllä unikouluttaisi ulkona mutta joskus sivullisten silmään tietyt tilanteet saattavat näyttää täysin erilaisilta kuin ne todellisuudessa ovat. Sinun tilanteessasi ap seuraisin tarkkaan joka päivä näitä tilanteita jos ne sinua vaivaavat, silloin näet ehkä kokonaiskuvan paremmin.
Vierailija kirjoitti:

Kiitos vastauksestasi, siinä on hyvä pointti jota en ollut enempää ajatellut. En tosiaan ollut paikalla koko aikaa, enkä näe naapurin takapihalle suoraan talostamme. Joten on hyvin mahdollista että lasta on välissä rauhoiteltu enkä ole sitä huomannut. Toivottavasti asia on näin. -Ap
Juuri naapurien takia en nukuta lapsia ulkona. Vähän väliä sieltä joku pyyhkältäisi kyselemään, että miksi sitä ja miksi tätä.
Tee lastensuojeluilmoitus. Voi tehdä nimettömänä. Eiköhän samaa asiaa muutkin naapurustossa ihmettele. On lapselle vahingollista antaa lapsen huutaa itsensä uneen. Lapsi tarvitsee aikuisen läheisyyttä tunteakseen olonsa turvalliseksi. Miksi tämä äiti ei nukuta lastaan vaunuja työntämällä, niinkuin jokainen vastuullinen äiti tekee?

Vain Suomessa kuvitellaan, että vauvojen pitää nukkua ulkona, muualla vaunut ovat nimenomaan vanhempien puistokävelyä varten.
Vierailija kirjoitti:
Tee lastensuojeluilmoitus. Voi tehdä nimettömänä. Eiköhän samaa asiaa muutkin naapurustossa ihmettele. On lapselle vahingollista antaa lapsen huutaa itsensä uneen. Lapsi tarvitsee aikuisen läheisyyttä tunteakseen olonsa turvalliseksi. Miksi tämä äiti ei nukuta lastaan vaunuja työntämällä, niinkuin jokainen vastuullinen äiti tekee?
Ei nyt sentään tuon yhden tapauksen perusteella.
Meillä ei edes ole vaunuja. Lapset nukkuu omissa sängyissä, ulkoillessa käytössä on joko rintareppu tai myöhemmin rattaat. Olen sisällä viihtyvää äitilaatua, en stressaa siitä, mitä naapurit pihassa olevista vaunuista havainnoivat. Lasu on tehty siitä, että meillä oli vaunut pihassa kerran 6 tunnin ajan (kaveri oli kylässä, lapsi ja äiti sisällä talossa), mutta niin vain naapuri päätteli, että vauva on pihassa tuntitolkulla.
Vierailija kirjoitti:
Tee lastensuojeluilmoitus. Voi tehdä nimettömänä. Eiköhän samaa asiaa muutkin naapurustossa ihmettele. On lapselle vahingollista antaa lapsen huutaa itsensä uneen. Lapsi tarvitsee aikuisen läheisyyttä tunteakseen olonsa turvalliseksi. Miksi tämä äiti ei nukuta lastaan vaunuja työntämällä, niinkuin jokainen vastuullinen äiti tekee?
Tällaisilla jutuilla kun kuormitetaan lastensuojelua niin ei jää aikaa niille todellisille Erika-keisseille. En väitä että aapeen kertomassa tapauksessa välttämättä olisi kaikki hyvin mutta ei myöskään välttämättä mikään vialla. Siksi toivoisinkin, juuri näiden kaikkien kaltoinkohdeltujen lasten vuoksi, että ihmiset hankkisivat pikkuisen enemmän todisteita kuin yksi epäselvä juttu.
Kyllä mäkin kuvittelisin tuossa tilanteessa, että vanhemnat eivät ole jostain syystä huomanneet lapsensa itkevän ulkona eli olisin itsekin mennyt sanomaan asiasta. Ja olisin myös tyrmistynyt, jos lapsen vanhempi reagoisi asiaan naapurisi tavalla. En pitäisi lainkaan asiallisena, että lapsi jätetään yksin itkemään ulos.