Lue keskustelun säännöt.
Eroamisesta...selittäkää mulle seuraava..
03.11.2017 |
Miksi jotkut on sitä mieltä, että ei voi erota jos on pieniä lapsia? Onko parempi hampaat irvessä sinnitellä minne saakka? Kun lapset ovat koulussa vai kun he ovat muuttaneet kotoa? Eikö täysi-ikäiselle vasta tulekin vanhempien ero shokkina ja syyllisyys siitä, että hänen takiaan vanhemmat ovat olleet onnettomia niin pitkään? Oikeasti, mikä logiikka tässä on että lasten takia sinnitellään yhdessä?
Kommentit (16)
Vierailija kirjoitti:
Siksi että pikkulasten kanssa kriisi on yleensä perheeksi kasvaminen, ei paska puoliso.
Jos lapset ovat esimerkiksi 7 ja 5, ei varmaan ole kyse enää mistään perheeksi kasvamisesta? Parempia selityksiä, kiitos :) Selittäkää nyt niin että mäkin ymmärrän. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä minä ainakin haluaisin tarjota lapsilleni ydinperheen, jossa molemmat vanhemmat olisivat läsnä arjessa. Ajatus siitä, että lapset joutuisivat ikävöimään vuorotellen vanhempiaan, on kamala. Siksi sinnittelen. En tiedä mihin saakka. Todennäköisesti niin kauan, että katkeroidun, kun elämä meni. Eli aivan liian kauan.
No?? Tällä palstalla tuntuu olevan hirveän paljon näitä eroamisen vastustajia. Ap
Ei tähän oikeasti kellään ole mitään järkevää argumenttia :) Mukava kuitenkin huvikseen möyhötä miten ero on pahasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No?? Tällä palstalla tuntuu olevan hirveän paljon näitä eroamisen vastustajia. Ap
Suurin ongelma on siinä, että aikuiset pistävät lapset matkustamaan kahden "kodin" välillä eikä niin, että lapsilla on koti ja aikuiset matkustavat
Vierailija kirjoitti:
Ei tähän oikeasti kellään ole mitään järkevää argumenttia :) Mukava kuitenkin huvikseen möyhötä miten ero on pahasta.
Niin ja roikkua huonossa liitossa rahan takia tai ihan silkkaa läheisriippuvuuttaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No kyllä nyt sen verran pitää aikuinen sitten olla, että ymmärtää, ettei se, mitä aikuiset päättää lapsen vika koskaan ole. Jos et sen vertaa tajua pässi, niin kärsi sitten syyllisyydestä.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä minä ainakin haluaisin tarjota lapsilleni ydinperheen, jossa molemmat vanhemmat olisivat läsnä arjessa. Ajatus siitä, että lapset joutuisivat ikävöimään vuorotellen vanhempiaan, on kamala. Siksi sinnittelen. En tiedä mihin saakka. Todennäköisesti niin kauan, että katkeroidun, kun elämä meni. Eli aivan liian kauan.
Tyhmä ajatus, että lapset ikävöisivät koko ajan vanhempiaan, jos ovat toisen kanssa. Vedä vittu päähäsi älykääpiö.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tärkeimmät syyt: Ihmiset haluaa koko ajan asioita jotka ei ole heille tai kellekään hyväksi, joten mistä sitä itsekään tietää mitä haluaa ja mitä kannattaa haluta. Isossa elämänmuutoksessa varsinkin voi helposti hämärtyä se mikä johtuu mistäkin, ja lasten kanssa elämä on koko ajan muutoksessa, mutta tietysti erityisesti pikkulapsiaikana. Mistä tiedät lapsistasikaan miten paljon he peittää tai tukahduttaa omia olojaan, mistä tiedät miten hyvin he selviävät vaikka siitä erosta. Sen tiedät kuitenkin, ettö jos olet huonossa liitossa, sinulla itselläsi on 99% todnäköisyydellä tekemistä liiton huonouden kanssa, jolloin sinulla on myös mahdollisuuksia parantaa sitä omalta osaltasi kohtaamalla omat virheesi. On lapsellista ajatella, että aikuinen ei voi muuta kuin kärsiä huonossa suhteessa ja katkeroittaa lopulta lapsensakin sillä, että vanhemmat kituutti yhdessä heidän vuokseen koko ikänsä. Aikuinen tekee itse päätöksensä ja kantaa suoraselkäisesti vastuun päätöksistään, siis joko tekee oikeat päätökset tai tekee päätökset oikeaksi, ei heittäydy marttyyriksi eikä tuhoa muiden elämää. Jos päättää pysyä yhdessä, silloin varmasti näkee jonkin suuremman hyvän joka siitä yhdessä pysymisestä seuraa koko perheelle, ja taistelee että saa sen näkemyksensä toteutumaan, ei jää sen varjoon kitkeränä makaamaan.
Siksi, että lapsi todella kärsii erosta . Oma 3 vuotias poikani itki kuukausia joka ilta lohduttomasti ikävää. Mikään ei auttanut, ei selitykset että voidaan soittaa isille tai että huomenna isi taas tulee tai yhtään mikään. Ja tapasi isää siis joka päivä.
Vielä viisi vuotiaana saattoi itkeä ikävää joskus . Nyt 7 vuotiaana vasta ei enää ikävöi. Nyt ongelmana on tapaamiset. Kouluviikko mene ihan sekaisin, ole levoton ja keskittymätön jos on öitä poissa kotoa.
Varmaan joku vahva lapsi ketä paremmin. Toiset vaan on herkempiä.
Olisin itse valmis kärsimään mieluummin kun aiheuttaisin lapselle sellaista kärsimystä.
On ihan naurettavaa hölynpölyä kuvitella ,että aikuisen ihmisen koko onni tulee siitä parisuhteesta . Pitkässä suhteessa on parempia ja huonompia aikoja. Ja jokainen on vastuussa omasta onnestaan ihan itse.
Ja se suhteen huonous on niin suhteellista. Sarjaeoajan mielestä suhde on huono samantien kun rakastumisen huuma katoaa. alkaa masentaa ja elämä tuntuu valuvan taas hukkaan.
Jonkun mielestä pikkulapsiaikana ihan arkinen kumppanuus ja yhteinen perhe on tarpeeksi hyvä syy olla yhdessä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Siksi, että lapsi todella kärsii erosta . Oma 3 vuotias poikani itki kuukausia joka ilta lohduttomasti ikävää. Mikään ei auttanut, ei selitykset että voidaan soittaa isille tai että huomenna isi taas tulee tai yhtään mikään. Ja tapasi isää siis joka päivä.
Vielä viisi vuotiaana saattoi itkeä ikävää joskus . Nyt 7 vuotiaana vasta ei enää ikävöi. Nyt ongelmana on tapaamiset. Kouluviikko mene ihan sekaisin, ole levoton ja keskittymätön jos on öitä poissa kotoa.
Varmaan joku vahva lapsi ketä paremmin. Toiset vaan on herkempiä.
Olisin itse valmis kärsimään mieluummin kun aiheuttaisin lapselle sellaista kärsimystä.
On ihan naurettavaa hölynpölyä kuvitella ,että aikuisen ihmisen koko onni tulee siitä parisuhteesta . Pitkässä suhteessa on parempia ja huonompia aikoja. Ja jokainen on vastuussa omasta onnestaan ihan itse.
Ja se suhteen huonous on niin suhteellista. Sarjaeoajan mielestä suhde on huono samantien kun rakastumisen huuma katoaa. alkaa masentaa ja elämä tuntuu valuvan taas hukkaan.
Jonkun mielestä pikkulapsiaikana ihan arkinen kumppanuus ja yhteinen perhe on tarpeeksi hyvä syy olla yhdessä.
... ja missä sinä olit, kun koulussa oli äidinkielen tunnit?
Ei mikään parisuhde ole samanlainen vuodesta toiseen. Huonoina hetkinä vaaditaan sitä tahtoa ja sitoutumista. Siksi liian kevyesti eroaminen ylipäätään (oli lapsia tai ei) on huono ratkaisu.
Jos olet päättänyt tehdä lapsia, olet vastuussa myös heidän elämästään. Lapsiperheessä on parisuhteen lisäksi pelissä myös vanhempien ja lasten väliset suhteet. Minäkeskeisessä maailmassa tuijotetaan liikaa siihen, miltä MINUSTA nyt tuntuu, ja unohdetaan se, miltä minun toimeni tuntuvat muista. Väitän, että onnellisen parisuhteen ydin on ajatella kumppaninsa (ja lastensa) onnea ensin, ja omaansa vasta sitten. Näin tulette huolehtineeksi siitä, että kaikki voittavat.
Toki on olemassa myös läpeensä paskoja ihmisiä, joiden kanssa ei olisi koskaan pitänyt pariutua ja perustaa perhettä. Silloin vahinko on jo tapahtunut, ja väistämätön ero on vain seuraus huonoista elämänvalinnoista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siksi että pikkulasten kanssa kriisi on yleensä perheeksi kasvaminen, ei paska puoliso.
Jos lapset ovat esimerkiksi 7 ja 5, ei varmaan ole kyse enää mistään perheeksi kasvamisesta? Parempia selityksiä, kiitos :) Selittäkää nyt niin että mäkin ymmärrän. Ap
No meillä ainakin 7v kanssa on kaikista vaikein vaihe, mitä on ikinä ollut. Nuoremman uhmatessa 2-3v ei ollut mitään verrattuna tämän 7v uhmaan. Hän oli todella seesteinen ja kiltti ennen kouluikää. Nyt hirmu vaikea aika, että kyllä juuri nyt on eniten meidän kaikkien hermot koetuksella, parisuhde myös.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä minä ainakin haluaisin tarjota lapsilleni ydinperheen, jossa molemmat vanhemmat olisivat läsnä arjessa. Ajatus siitä, että lapset joutuisivat ikävöimään vuorotellen vanhempiaan, on kamala. Siksi sinnittelen. En tiedä mihin saakka. Todennäköisesti niin kauan, että katkeroidun, kun elämä meni. Eli aivan liian kauan.
Mä olen kasvanut tuollaisessa perheessä, jossa meidän lasten takia sinniteltiin. Koskaan en tahtoisi omille lapsilleni samaa.
Siksi että pikkulasten kanssa kriisi on yleensä perheeksi kasvaminen, ei paska puoliso.