Kerrotaan kummitusjuttuja! Minä aloitan...

Muutimme silloisen avomieheni kanssa vanhaan, jugend-tyyliseen kivitaloon. Tästä on melkein kymmenen vuotta aikaa. Ensi tuntumani uudesta kodistamme oli minusta selittämättömästi hyinen, vaikka asunnossa oli normaali lämpötila.

Jo toisena iltana, kun mieheni oli harkoissa, avasin kylpyhuoneen oven ja sytytin sinne valot: näin vanhan, mustiin pukeutuneen naisen, jolla oli kudottu hartiahuivi ja harmaa tukka nutturalla, kököttävän kylpyammeessa. Sammutin valot ja laitoin oven kiinni.

Kun mies tuli harkoista, odotin hiljaa makuuhuoneessa, mitä tapahtuu hänen mennessään kylpyhuoneeseen. Mitään ei poikkeavaa tapahtunut. Mies rupesi lorottamaan ihan normaalisti.

Ajattelin, että oma mielenterveyteni horjuu, mutta laitoin kaiken stressin piikkiin ja päätin unohtaa näkyni.

Eräänä aamupäivänä olin yksin kotona. Join kahvia pöydän ääressä ajatuksiini uppoutuneena. Yhtäkkiä mies tuli lounastauolla käymään kotona; hän oli unohtanut aamulla kännykkänsä makuuhuoneen yöpöydälle. Hän asteli kiireisin askelin keittiön oviaukon edestä, pysähtyi hetkeksi, sanoi "Aha, päiviä vaan..." ja kännykän noudettuaan kiirehti takaisin töihin.

Jäin ihmettelemään miehen eleitä ja sanoja "Aha, päiviä vaan". Emme ikinä tervehtineet toisiamme niin.

Kun mies alkuillasta tuli töistä kotiin, olin jo unohtanut päivällä tapahtuneen. Kunnes mies kysyi: "Oliko se joku naapurin mummo, joka kävi kahvilla?".