Odotan joka päivä iltaa jotta lapset menisivät jo nukkumaan

Höh. Eivätkö rutiininne ole normaalit vai mistä kyse?

Saisitko enemmän omaa vapaa-aikaa jotenkin? Monilla äideillä varmasti tulee tuollaisia kausia, eikä siitä nyt mitenkään huonoa omaatuntoa tarvitse potea, olet kumminkin vain ihminen, joka myös tarvitsee rauhaa ja hiljaisuutta ja omilla ehdoilla menemistä.

Joskus -90 luvulla minäkin ajattelin noin. Nykyään en enää. Koska aika menee aivan liian nopeasti. Haluan olla pienelle lapselle läsnä mahdollisimman paljon ja, että lapsi on lähelläni. Aikuiset lapset jo muuttaneet aikoja sitten omilleen, mutta onneksi kotona vielä yksi pieni.

Vierailija kirjoitti:

Saisitko enemmän omaa vapaa-aikaa jotenkin? Monilla äideillä varmasti tulee tuollaisia kausia, eikä siitä nyt mitenkään huonoa omaatuntoa tarvitse potea, olet kumminkin vain ihminen, joka myös tarvitsee rauhaa ja hiljaisuutta ja omilla ehdoilla menemistä.

Mäkin olen tuollainen. Ei olisi tullut mieleenkään hankia yhtä lasta enempää.

Ovat: iltakylpy, iltapala, hampaat ja nukkumaan.

Tarkoitan sitä, että toleranssini huutamiseen ja meuhkaamiseen alkaa olla täynnä jo 3 tuntia ennen nukkumaan menoa ja sitten vain odotan, että olispa kello jo 8.00 niin sais nuo nukkumaan...

-ap-

Minkä ikäisiä lapset? Tyttöjä vai poikia? Vai molempia? Se on vielä inhottavampaa jos lapset menevät illalla sellaiseen ylivireysyliväsymystilaan, niin silloin ei tule rauhoittumisesta mitään. Kokemusta on. 🙄

Minusta tuli meluyliherkkä sen jälkeen kun lapset tulivat taaperoikään. En pysty kuuntelemaan enää edes musiikkia, jota ennen niin rakastin. Täysi hiljasuus on parasta mitä tiedän.

Kun nukahtaisivatkin kasilta! Niihin aikoihin kyllä mennään sänkyihin, mutta mekastus ja hyppiminen saattaa kestää tunnin-kaksi. Lapset kohta 6 ja 4 -vuotiaat.

Aika usein laitan kuulokkeet korville, selaan nettiä välillä kuulostellen touhuja, jossain vaiheessa ovat nukahtaneet. Hermot kestää paremmin näin...

Oon jo aikoja sitten lopettanut tuntemasta huonoa omatuntoa noista "se on vaan pieni aika elämässä" -jutuista, koska rajansa kaikella. Kaikkea jaksaa pienissä pätkissä mutta ei kyllä kokoajan.

Niin ninäkin odotin. Nyt kaikki ovat muuttaneet kotoa pois. Ja taas odotan. Että joku lähettäisi edes viestin kiireisen elämänsä keskeltä.

No tuota voisiko ajatella jotain rauhallisempaa tekemistä illoille. Luetteko kirjoja tai kuunteletteko satukasetteja?

Vierailija kirjoitti:

Minusta tuli meluyliherkkä sen jälkeen kun lapset tulivat taaperoikään. En pysty kuuntelemaan enää edes musiikkia, jota ennen niin rakastin. Täysi hiljasuus on parasta mitä tiedän.

Kuulostaa normaalilta ja tutultakin. Laitoin kerran desibelimittarin päälle kun lapsi sai raivokohtauksen ja kun homma oli ohi niin huutokonsertin keskiarvo oli 62db ja korkein mitattu piikki 85db, olis ehkä viel pitäny kalibroida se ensin, mutta summasunmaarum, tuolloin tarvitsee korvasuojia, mikäli kuulonsa haluaa pitää. Joskus kestänyt tuntejakin, kun korviin on sattunut huudon jälkeen, joten pidän kuulosuojaimia koko päivän päässä, koska pelkään jopa tulevia ääniä ilman niitä. En jaksa elää missään stressissä, pelossa ja kivussa, kun voi suojata korvansa niiltä pahimmilta piikeiltä. Suosittelen.

Vierailija kirjoitti:

Minusta tuli meluyliherkkä sen jälkeen kun lapset tulivat taaperoikään. En pysty kuuntelemaan enää edes musiikkia, jota ennen niin rakastin. Täysi hiljasuus on parasta mitä tiedän.

Sama täällä!

Meillä on kaksoset 4v. ja edelleen tämä, kun menevät illalla nukkumaan, on päiväni kohokohta. Näin siitäkin huolimatta, että arki on jo enimmäkseen helppoa ja mukavaa. Päivän touhut ovat kuitenkin sen verran kuormittavia, että hiljaisuutta odottaa pitkin päivää. En halua tuntea tästä huonoa omatuntoa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta tuli meluyliherkkä sen jälkeen kun lapset tulivat taaperoikään. En pysty kuuntelemaan enää edes musiikkia, jota ennen niin rakastin. Täysi hiljasuus on parasta mitä tiedän.

Kuulostaa normaalilta ja tutultakin. Laitoin kerran desibelimittarin päälle kun lapsi sai raivokohtauksen ja kun homma oli ohi niin huutokonsertin keskiarvo oli 62db ja korkein mitattu piikki 85db, olis ehkä viel pitäny kalibroida se ensin, mutta summasunmaarum, tuolloin tarvitsee korvasuojia, mikäli kuulonsa haluaa pitää. Joskus kestänyt tuntejakin, kun korviin on sattunut huudon jälkeen, joten pidän kuulosuojaimia koko päivän päässä, koska pelkään jopa tulevia ääniä ilman niitä. En jaksa elää missään stressissä, pelossa ja kivussa, kun voi suojata korvansa niiltä pahimmilta piikeiltä. Suosittelen.

Ja tämän kun vielä jaksaisivat kaikki mammat muistaa. Että kärsijät ovat monesti myös ne naapurit. Ihana kuunnella sitä teidän kultakurkun kiekumista. Nehän on vaan "niitä elämisen ääniä" ja "lapset on lapsia" eikös niin?

Mun lapset on 4 ja 1 vuotiaita, se on päivän paras hetki kun nukahtavat. Vaikka tykkään mun lapsista enemmän kuin mistään. Kotiäitinä ne päivät vaan on pitkiä ja tylsiä, ainakin mulla. Pitäis jatkuvasti ihastella neljävuotiaan juttuja ja samalla vahtia silmä tarkkana taaperon touhuja. Ja siivota ja siivota ja tehdä ruokaa joka ei kuitenkaan kelpaa ja siivota ruokailut pois ja pestä pyykkiä ja vahtia ja ihastella...

On IHANAA kun vihdoin on hiljaista ja saa vaan olla.

Ovatko lapset tarpeeksi ulkona, saavatko purkaa energiaa ennen ilta toimia riittävästi? Meillä kyllä kans meteli nousee helposti, jos lapsilla liikaa energiaa purkamatta. Esimerkiksi tänään oli niin kökkö sää, että en pistänyt niitä ulos ja sen sain kyllä tuta.. Koko päivän odotin tätä omaa aikaani, eikä omatunto kolkuta yhtään! Eri asia, jos joka päivä tuntuisi samalta. Eli ok joskus, muttei jatkuvasti.

Osaatko ottaa itsellesi aikaa myös lasten läsnäollessa? Mä ainakin ihan suvereenisti tarpeen vaatiessa otan. Saatan vaikka katsoa jonkun ohjelman tai lukea lehden eri huoneessa. Lasten tulee oppia, että kaikki tarvitsevat omaa aikaa ja tilaa. Ja myös, että huusholli ei pyöri heidän ehdoillaan..

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta tuli meluyliherkkä sen jälkeen kun lapset tulivat taaperoikään. En pysty kuuntelemaan enää edes musiikkia, jota ennen niin rakastin. Täysi hiljasuus on parasta mitä tiedän.

Kuulostaa normaalilta ja tutultakin. Laitoin kerran desibelimittarin päälle kun lapsi sai raivokohtauksen ja kun homma oli ohi niin huutokonsertin keskiarvo oli 62db ja korkein mitattu piikki 85db, olis ehkä viel pitäny kalibroida se ensin, mutta summasunmaarum, tuolloin tarvitsee korvasuojia, mikäli kuulonsa haluaa pitää. Joskus kestänyt tuntejakin, kun korviin on sattunut huudon jälkeen, joten pidän kuulosuojaimia koko päivän päässä, koska pelkään jopa tulevia ääniä ilman niitä. En jaksa elää missään stressissä, pelossa ja kivussa, kun voi suojata korvansa niiltä pahimmilta piikeiltä. Suosittelen.

Ja tämän kun vielä jaksaisivat kaikki mammat muistaa. Että kärsijät ovat monesti myös ne naapurit. Ihana kuunnella sitä teidän kultakurkun kiekumista. Nehän on vaan "niitä elämisen ääniä" ja "lapset on lapsia" eikös niin?

Usko pois, olen monesti miettinyt, että miltä naapureista mahtaa tuntua. Kerran kysyin asiaa alakerrassa asuvalta mammalta, mutta hän ei ainakaan kehdannut myöntää, että olisi joskus häiriintynyt lapseni äänistä.

Ja se on ihan normaalia että se on ihanaa kun on vihdoin hiljaista ja saa istahtaa sohvalle. Enemmän epänormaalia olisi jos tuntisi "voi nytkö jo ne simahti olisin vielä halunnut niin tuota touhua ja mekastusta...mitäs mä nyt teen"

Siis lapset huutaa ja riehuu joka ilta ja sä et tee asialle mitään? Mikä helevetti nykyvanhempia vaivaa... kyllä nyt joku kuri lapsiin pitäis olla olemassa. Huonosta käytöksestä rangaistus. Hyvästä käytöksestä positiivista palautetta. Mutta että ois vanhemmallakin selkärankaa olla säännönmukainen, ja rangaista jos tarvii. Mutta ois tosi mahtavaa, kun ihminen tiedostaisi suunnilleen onko hänestä vanhemmaksi, eikä vaan pyöräyteltäisi muutama kakara ja sitten ihmetellä, kun ei osatakaan kasvattaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta tuli meluyliherkkä sen jälkeen kun lapset tulivat taaperoikään. En pysty kuuntelemaan enää edes musiikkia, jota ennen niin rakastin. Täysi hiljasuus on parasta mitä tiedän.

Kuulostaa normaalilta ja tutultakin. Laitoin kerran desibelimittarin päälle kun lapsi sai raivokohtauksen ja kun homma oli ohi niin huutokonsertin keskiarvo oli 62db ja korkein mitattu piikki 85db, olis ehkä viel pitäny kalibroida se ensin, mutta summasunmaarum, tuolloin tarvitsee korvasuojia, mikäli kuulonsa haluaa pitää. Joskus kestänyt tuntejakin, kun korviin on sattunut huudon jälkeen, joten pidän kuulosuojaimia koko päivän päässä, koska pelkään jopa tulevia ääniä ilman niitä. En jaksa elää missään stressissä, pelossa ja kivussa, kun voi suojata korvansa niiltä pahimmilta piikeiltä. Suosittelen.

Ja tämän kun vielä jaksaisivat kaikki mammat muistaa. Että kärsijät ovat monesti myös ne naapurit. Ihana kuunnella sitä teidän kultakurkun kiekumista. Nehän on vaan "niitä elämisen ääniä" ja "lapset on lapsia" eikös niin?

Usko pois, olen monesti miettinyt, että miltä naapureista mahtaa tuntua. Kerran kysyin asiaa alakerrassa asuvalta mammalta, mutta hän ei ainakaan kehdannut myöntää, että olisi joskus häiriintynyt lapseni äänistä.

Ehkä hän ei häiriinny lasten äänistä jos kerran yöaikaan nukkuvat. Jos vaikka alakerran mamma häiriintyisi enemmän vaikka kovaäänisistä ryyppyjuhlista ja musiikin soitosta kahden aikaan yöllä? Eihän sitä tiedä me häiriinnytään niin eri asioista.