Itsenä nolaaminen esim. töissä, miten unohtaa?

Sun täytyy pitää tästä ajatuksesta kiinni:

"Tiedän hyvin että ihminen on erehtyväinen ja jos tämä olisi käynyt työkaverille olisin ollut vain että ei sitä aina kaikkea hoksaa. Enkä ajattelisi koko juttua jälkeenpäin..."

Koska näin suurin osa meistä muistakin ajattelee. Vahinkoja sattuu. Itse kärsin aikanaan vastaavasta häpeästä, mutta jossain välissä opettelin olemaan välittämättä siitä, mitä muut musta ajattelevat. En vieläkään pääse ihan kaikesta tosta noin vaan yli, mutta se auttaa aika paljon kiusallisista tilanteista selviämisessä. Jokainen mokaa joskus, toiset ehkä useammin kuin toiset mut sellaista se on.

Tuskin muut asiaa sen kummemmin miettivät. Pystyt muuttamaan heidän mielikuvansa toimimalla jatkossa paremmin. 

No, sä tiedät, että ihminenon erehtyväinen ja että todennäköisesti kaikki muut ajattelevat samoin kuin sinä ajattelisit, jos tuo olisi sattunut jollekin muulle: "no sitä sattuu kaikenlaista".  Saatat tajuta jopa sen, että tuokaan ajatus ei viivy muiden ihmisten mielessä kovin kauaa, koska heidän mieleensä hyvin nopeasti tulee vähintään mount everestin kokoinen vuori uusia, tärkeämpiä ja ajankohtaisempia ajatuksia. Ne peittävät näkyvistä tämän ajatuksen, se vanhenee ja unohtuu.

Ja pointti onkin ehkä siinä, että sun mieleen tulee liian vähän uusia asioita. Olet todennäköisesti introvertti ja jossain määrin itsekeskeinen ihminen, toisin sanoen, ajatuksesi pyörivät oman napasi ja omien tekemistesi ympärillä ja kun tähän lisätään epävarma itsetunto, ajatuksesi pyörivät omien virheidesi ympärillä. Siksi et unohda niitä, päinvastoin, sinä oikein vellot niissä.

Tähän voi vaikuttaa.  Alat tietoisesti ajatella jotain muuta, täyttää päätäsi millä tahansa muulla kuin omien virheidesi muistelulla. Voit ajatella omia positiivisia saavutuksiasi, voit ajatella muiden ihmisten saavutuksia, voit ajatella seuraavaa työtehtävää, voit ajatella sitä kun lapset tulevat kotiin ja katsotte telkkaria yhdessä tai voit ajatella telkkarista tulevaa ohjelmaa tai lukemisen alla olevaa kirjaa tai laskea askelia lenkillä. Mitä tahansa muuta, kunnes sinunkin päässäsi on jos ei nyt everstiä niin ainakin pieni lehtikasallinen uusia ajatuksia sen "olipa noloa etten tuotakaan ennen tajunnut"- ajatuksen päällä.  Move on. Siirry seuraavaan.

Tästä terapiassakin puhuttiin, että suurin osa ihmisistä kuitenkin ajattelee aina toisten väärinymmäryksistä/mokista ym. myötätuntoisesti kuten itsekin tekee. Pitäis vaan oppia ajattelemaan itsestään kuin kenestä tahansa ihmisestä, inhimillisesti. 

Kuitenkin on elämän aikana törmännyt ihmisiin, jotka eivät sitten ole niin myötätuntoisia, vaan voivat oikeasti sanoa mokan tehneestä että on tyhmä tjtn.

Tällaista tullut vastaan muutamia kertoja vanhoissa työpaikoissa, jonne tullut kesätuuraajia. Jos nämä uudet tehneet jtn väärin, jotkut sitten supisevat että mistä noita löytyy, jos toimmoisenkin homman tekee väärin. Tämäkin jäänyt tietty tonne takaraivoon.

ap

Mä olen samanlainen vatvoja mutta en osaa suhtautua muidenkaan mokiin noin ymmärtäväisesti kuin sinä. En ymmärrä (hyväksy) yhtään sen paremmin toisten mokailuja päivänselvissä asioissa kuin omianikaan enkä usko olevani mitenkään poikkeava. Sen sijaan luulen, että tässäkin asiassa vain pitää  sanoa olevansa myötätuntoinen toisen mokaa kohtaan ja että virheitä sattuu kaikille vaikka todellisuudessa ajattelisi ihan toisin.

appp kirjoitti:

Tästä terapiassakin puhuttiin, että suurin osa ihmisistä kuitenkin ajattelee aina toisten väärinymmäryksistä/mokista ym. myötätuntoisesti kuten itsekin tekee. Pitäis vaan oppia ajattelemaan itsestään kuin kenestä tahansa ihmisestä, inhimillisesti. 

Kuitenkin on elämän aikana törmännyt ihmisiin, jotka eivät sitten ole niin myötätuntoisia, vaan voivat oikeasti sanoa mokan tehneestä että on tyhmä tjtn.

Tällaista tullut vastaan muutamia kertoja vanhoissa työpaikoissa, jonne tullut kesätuuraajia. Jos nämä uudet tehneet jtn väärin, jotkut sitten supisevat että mistä noita löytyy, jos toimmoisenkin homman tekee väärin. Tämäkin jäänyt tietty tonne takaraivoon.

ap

Siellä terapiassa on puhuttu p*skaa, mutta en ymmärrä kenen etua tuollainen mustan valkoiseksi väittäminen oikein ajaa. Nimittäin suurin osa ihmisistä ei ymmärrä toisten mokaamista vaan ainoastaan nauttii siitä, että saa tuntea ylemmyyttä.  Sitten voi ilkkua ainakin mielessään ja just tuollain supattaa paheksuvasti heti tilaisuuden tullessa. 

Mä olen luonteeltani samanlainen, mutta koittaisin ajatella tilanteessasi, että virhe tuli tehtyä eikä sille mahda enää mitään. Jatkossa osaat tehdä asian oikein ja se on pääasia.

Suurimmalla osalla ihmisistä ei ole aikaa jäädä ilkkumaan ja paheksumaan toisten tekemisiä.  Ei ainakaan niillä, jotka jotenkin menestyvät itse, ja joilla siis on mitään väliä. Aapeen kannalta tärkeintä olisi, että hänkään ei jäisi tuhraamaan aikaansa tähän tai muihin toisarvoisuuksiin.

Vierailija kirjoitti:

appp kirjoitti:

Tästä terapiassakin puhuttiin, että suurin osa ihmisistä kuitenkin ajattelee aina toisten väärinymmäryksistä/mokista ym. myötätuntoisesti kuten itsekin tekee. Pitäis vaan oppia ajattelemaan itsestään kuin kenestä tahansa ihmisestä, inhimillisesti. 

Kuitenkin on elämän aikana törmännyt ihmisiin, jotka eivät sitten ole niin myötätuntoisia, vaan voivat oikeasti sanoa mokan tehneestä että on tyhmä tjtn.

Tällaista tullut vastaan muutamia kertoja vanhoissa työpaikoissa, jonne tullut kesätuuraajia. Jos nämä uudet tehneet jtn väärin, jotkut sitten supisevat että mistä noita löytyy, jos toimmoisenkin homman tekee väärin. Tämäkin jäänyt tietty tonne takaraivoon.

ap

Siellä terapiassa on puhuttu p*skaa, mutta en ymmärrä kenen etua tuollainen mustan valkoiseksi väittäminen oikein ajaa. Nimittäin suurin osa ihmisistä ei ymmärrä toisten mokaamista vaan ainoastaan nauttii siitä, että saa tuntea ylemmyyttä.  Sitten voi ilkkua ainakin mielessään ja just tuollain supattaa paheksuvasti heti tilaisuuden tullessa. 

Mä en jaksa uskoa tuollaiseen, ehkä pieni osa ihmisistä nauttii muiden mokailusta. Mutta mitä sitten? Itseäni ei ainakaan jaksa kiinnostaa, varsinkaan jos virhe ei ole merkittävä. Kaikki mokaa välillä.

Kuule ap, kaikki mokailee joskus eikä siinä ole mitään ihmeellistä. Tosin itse olen samanlainen, mutta olen onneksi vähän "päässyt yli" siitä. Olen 24 ja otan mokailut todella raskaasti. Muistan ja häpeän edelleen jotain yläaste- ja lukioaikaisia mokia. Eikä todellakaan pitäisi!! Itseä voi hävettää ja nolottaa pitkän aikaa, mutta muut ei todellakaan muista sitä välttämättä enää samana päivänäkään. Eikä kukaan kiinnitä siihen huomiota, varsinkaan enää aikuisiällä ei tarvitse hävetä jos mokaa, koska kukaan ei ajattele pahaa tai naura sulle. Vain sinä itse muistat kämmisi ja parhaiten pääset niistä yli, kun otat asian huumorilla ja pidät mielessä, että sitä sattuu kaikille. Kun itse unohdat, koko moka on historiaa :)

Mä en pysty lohduttautumaan tuollakaan, että uskoisin että "enhän itsekään ajattele muiden mokista pahaa, joten tuskin nekään mun". Minä nimittäin AJATTELEN. Heti kun joku, varsinkin joku fiksuna ja osaavana pidetty mokaa, minulle tulee valtava vahingonilo, koska oma alemmuudentunteeni häneen nähden vähän vähenee hänenkin osoitettua inhimillistä erehtyvyyttä. 

Ja sitten on ihmisiä joita pidän tunareina ja näiden jokainen uusi möläytys tai moka jää kyllä mieleen, osoituksena että kuinka tunari voikaan olla. Oletan, että moni muukin voi ajatella kuten minä joten pelkään mokia sairaalloisesti.

Nauramalla ja vitsailemalla asiasta.

Ei taida elämä olla kovinkaan hankalaa kun on aikaa vaatvoa päässään yhtä erehdystä loputtomiin. Työelämässä ei pärjää jos ajattelee jatkuvasti, että mitähän kaikki ajattele minun virheistäni. Pitää vaan yrittää tehdä parhaansa ja jos mokaa niin korjaa mokan ja jatkaa eteenpäin. Ei jäädä tuleen makaamaan ja märhtimään, koska se on kaikista suurin moka jos teet virheen ja yrität peitellä sitä peläten muiden mielipiteitä. Pahimmassa tapauksessa virheen peittelyn seurauksena kaikki muutkin tekevät samaa virhettä toistuvasti niin pitkään kunnes joku uskaltaa tuoda esiin oman virheellisen toimintatapansa.

Vierailija kirjoitti:

Mä en pysty lohduttautumaan tuollakaan, että uskoisin että "enhän itsekään ajattele muiden mokista pahaa, joten tuskin nekään mun". Minä nimittäin AJATTELEN. Heti kun joku, varsinkin joku fiksuna ja osaavana pidetty mokaa, minulle tulee valtava vahingonilo, koska oma alemmuudentunteeni häneen nähden vähän vähenee hänenkin osoitettua inhimillistä erehtyvyyttä. 

Ja sitten on ihmisiä joita pidän tunareina ja näiden jokainen uusi möläytys tai moka jää kyllä mieleen, osoituksena että kuinka tunari voikaan olla. Oletan, että moni muukin voi ajatella kuten minä joten pelkään mokia sairaalloisesti.

Niin, kaikki tekee virheitä joskus, myös ne fiksut. Tunarikin saa olla, kunhan virheistä oppii ja ymmärtää kysyä apua jos sitä tarvitsee.

Vierailija kirjoitti:

Ei taida elämä olla kovinkaan hankalaa kun on aikaa vaatvoa päässään yhtä erehdystä loputtomiin. Työelämässä ei pärjää jos ajattelee jatkuvasti, että mitähän kaikki ajattele minun virheistäni. Pitää vaan yrittää tehdä parhaansa ja jos mokaa niin korjaa mokan ja jatkaa eteenpäin. Ei jäädä tuleen makaamaan ja märhtimään, koska se on kaikista suurin moka jos teet virheen ja yrität peitellä sitä peläten muiden mielipiteitä. Pahimmassa tapauksessa virheen peittelyn seurauksena kaikki muutkin tekevät samaa virhettä toistuvasti niin pitkään kunnes joku uskaltaa tuoda esiin oman virheellisen toimintatapansa.

Taustaksi, että kärsin yleisestä ahdistuneisuushäiriöstä, joten tämä ei ehkä ole täysin mieleltään terveisiin sovellettavissa. Mutta minulla ainakaan ei ole kyse siitä että elämä olisi ollut niin kevyttä ja helppoa että "lämpimikseen" vatvoskelee turhia. Oikeastaan minulla menee niin päin, että mitä enemmän elämässä on niitä konkreettisia, oikeita vastoinkäymisiä, sitä enemmän mielikin piiskaa sisältäpäin heittämällä tietoisuuteen kaikki vanhatkin mokat lapsuudesta alkaen. Se on aivan kamalaa, kun muutenkin on loppu ulkoisen elämän vastoinkäymisten kanssa, ja sitten mieli muuttuu riivaajaksi, joka heittää silmille nolot möläytykset, epäonnistumiset, koko oman lahjattomuuden ja huonouden. Ja jokaista sellaista muistoa seuraa kammottava ahdistusruoskan sivallus. 

Ja tiedän minäkin tuon, miten PITÄISI tehdä. Mutta en vaan pysty kontrolloimaan mieltäni niin hyvin, ettei se kuitenkin vastoin tahtoani laittaisi sitä "mokat, häpeät ja noloudet syntymästä alkaen, eli miksi minä olen niin paska ihminen että toivoisin kuolevani" levyä päälle... 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä en pysty lohduttautumaan tuollakaan, että uskoisin että "enhän itsekään ajattele muiden mokista pahaa, joten tuskin nekään mun". Minä nimittäin AJATTELEN. Heti kun joku, varsinkin joku fiksuna ja osaavana pidetty mokaa, minulle tulee valtava vahingonilo, koska oma alemmuudentunteeni häneen nähden vähän vähenee hänenkin osoitettua inhimillistä erehtyvyyttä. 

Ja sitten on ihmisiä joita pidän tunareina ja näiden jokainen uusi möläytys tai moka jää kyllä mieleen, osoituksena että kuinka tunari voikaan olla. Oletan, että moni muukin voi ajatella kuten minä joten pelkään mokia sairaalloisesti.

Niin, kaikki tekee virheitä joskus, myös ne fiksut. Tunarikin saa olla, kunhan virheistä oppii ja ymmärtää kysyä apua jos sitä tarvitsee.

Itselläni taitaa olla paljon ankarampi maailmankuva sekä itseäni että muita kohtaan. Ajattelen nyt tässä esimerkiksi omaa työelämääni ja työpaikkaani. Kyseessä on vaativa teknisen alan asiantuntijatyö. Olen luokitellut kaikki työpaikan ihmiset mielessäni onnettomiin tunareihin, keskitasoisiin, ja guruihin. "Tunarikin saa olla" on vaikea ajatella, koska tunarit piinaavat toisia sillä että muut joutuvat tekemään niille kuuluvat vaativammat työt kun nämä eivät osaa, ja jo se kyseleminen häiritsee muita. Omassa ajattelussani keskitasoiset on ok, ja guru haluaisin olla itse.

Oma taisteluni tulee siitä perfektionismista, että itselleni en hyväksyisi mitään muuta kuin olla guru. Samaan aikaan pelkään olevani tunari. Yritän päteä joka paikassa ja teen valtavasti työtä vapaa-ajallani ollakseni huippu. Mutta jokainen moka, vähänkin ei-harkittu kommentti sähköpostissa tai palaverissa saa epäilemään: ei hitto, minun täytyy olla muiden silmissä tunari, ja kuinka tyhmä on sellainen tunari, joka on tunari siitä huolimatta että uhraa vapaa-aikansa ollakseen guru...

Itse nolaan itseni niin usein, että olen jo tottunut siihen. Alkuun auttoi kun ajattelin ja tiesin ettei ketään (normaalia) kiinnosta muiden mokat ja asiat kovinkaan pitkään. Eli todennäköisesti olin ainut joka sitä märehti.

Lohduttaudu sinäkin vaikka ajattelemalla että itsekkäitähän kaikki ollaan, minäminäminä. Ei sinun moka ketään hetkauta.

Hetkauttaako itseäsi muiden mokat? Jos ei niin tiedät ettei muitakaan sinun :)

Häpeä ja kateus

Niistä saa voimaa

Häpeän ja kateuden kun oikein oivaltaa

-Ismo Alanko

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei taida elämä olla kovinkaan hankalaa kun on aikaa vaatvoa päässään yhtä erehdystä loputtomiin. Työelämässä ei pärjää jos ajattelee jatkuvasti, että mitähän kaikki ajattele minun virheistäni. Pitää vaan yrittää tehdä parhaansa ja jos mokaa niin korjaa mokan ja jatkaa eteenpäin. Ei jäädä tuleen makaamaan ja märhtimään, koska se on kaikista suurin moka jos teet virheen ja yrität peitellä sitä peläten muiden mielipiteitä. Pahimmassa tapauksessa virheen peittelyn seurauksena kaikki muutkin tekevät samaa virhettä toistuvasti niin pitkään kunnes joku uskaltaa tuoda esiin oman virheellisen toimintatapansa.

Taustaksi, että kärsin yleisestä ahdistuneisuushäiriöstä, joten tämä ei ehkä ole täysin mieleltään terveisiin sovellettavissa. Mutta minulla ainakaan ei ole kyse siitä että elämä olisi ollut niin kevyttä ja helppoa että "lämpimikseen" vatvoskelee turhia. Oikeastaan minulla menee niin päin, että mitä enemmän elämässä on niitä konkreettisia, oikeita vastoinkäymisiä, sitä enemmän mielikin piiskaa sisältäpäin heittämällä tietoisuuteen kaikki vanhatkin mokat lapsuudesta alkaen. Se on aivan kamalaa, kun muutenkin on loppu ulkoisen elämän vastoinkäymisten kanssa, ja sitten mieli muuttuu riivaajaksi, joka heittää silmille nolot möläytykset, epäonnistumiset, koko oman lahjattomuuden ja huonouden. Ja jokaista sellaista muistoa seuraa kammottava ahdistusruoskan sivallus. 

Ja tiedän minäkin tuon, miten PITÄISI tehdä. Mutta en vaan pysty kontrolloimaan mieltäni niin hyvin, ettei se kuitenkin vastoin tahtoani laittaisi sitä "mokat, häpeät ja noloudet syntymästä alkaen, eli miksi minä olen niin paska ihminen että toivoisin kuolevani" levyä päälle... 

Ahdistuneisuushäiriöstä kärsivän elämä on kaikkea muuta kuin helppoa. En todellakaan  vatvo huvikseni vaan ne ajatukset tulevat. Ne valtaavat mielen ja tekevät olon ahdistuneeksi. Ahdistuneisuushäitiöisllä on tapana vielä kehitellä kaiken näköisiä skenaarioita: mitä jos... mistäs jos sittenkin... no voi se siltikin.... jne. Joskus ne ajatukset valtaavat mielen vaikka katsoisit elokuvaa, katsot elokuvaa mutta et kuitenkaan katso. Kun joku asia oikein vaivaa se pyrkii mieleen pakonomaisesti ja sen vastustaminen on vaikeaa. Ahdistuneisuushäisiöisten pitää opetellä näistä pois, ja se on helpommin sanottu kuin tehty koska monet ajatukset ovat automaattisia. Antaisin mitä vaan että joku ottaisi multa tän vatvomisen ja katastrofoinnin taidon pois. Nyt ole jo hiemman oppinut hallitsemaan ajattelua ja rauhoittamaan mieltä, mutta matkaa on vielä siihen että osaisi oikeasti olla armollinen myös itselle. Halusin pahimmassa vaiheessa jopa lobotomia.

Se helpotta kun tajuaa kaikkien tekevän virheitä. Jopa niiden kaikkien kyvykkäinpien tai arvostetuimpien. Harvalla on mahdollista nykyajan työelämässä hioa jotain juttua loputtomiin ja kiireisiä aikoja tulee kaikille.