Suomalaisten suusta kuulee usein lauseen "Suomalaiset ovat kateellista kansaa", " Kateelliset suomalaiset", mutta
kun aletaan puhua kateudesta, niin kukaan ei yhtäkkiä olekaan kateellinen.
Eli siis suomalaiset ovat kateellisia, mutta juuri minä en ole. Mistä nämä ihmiset siis päättelevät, että suomalaiset ovat kateellisia? Usein nämä samaiset ihmiset vielä huomauttavat, ettei sitä voi mistään tietää, onko joku kateellinen.
Aika ristiriitaista minun mielestäni.
Yhteenvetona: Kukaan ei voi tietää, onko toinen ihminen kateellinen ja kenelle, mutta suomalaiset ovat kateellisia, paitsi minä itse, vaikka suomalainen olenkin.
Olen ihan puulla päähän lyöty.
Kommentit (26)
Alapeukkuja ilman perusteita - tämä oli odotettavissa.
Ap
Nämä samat ihmiset jotka tuosta puhuvat kärsivät ehkä kaksi suuntaisesta mielialahäiriöstä.
Jos taas puhutaan yleisesti kateudesta kannaisi ensin ehkä määritellä mitä sillä tarkkaan ottaen tarkoitetaan. Kaikille kun kateus ei tarkoita samoja asioita.
Ja haluaisin vielä vastauksen mieltäni askarruttaneeseen kysymykseen - Mistä te tiedätte, että suomalaiset ovat kateellista kansaa?
Ap
Oli joku kysely jossa kaikki haastatellut kansallisuudet pitivät omaansa muita kateellisempana. Veikkaan että ne jotka tuota "kateelliset suomalaiset" hokee on piilokateellisia, eli kihisevät itse kateudesta mutta eivät voi sitä myöntää joten se projisoidaan koskemaan kaikkia muita kuin itseä.
Vierailija kirjoitti:
Oli joku kysely jossa kaikki haastatellut kansallisuudet pitivät omaansa muita kateellisempana. Veikkaan että ne jotka tuota "kateelliset suomalaiset" hokee on piilokateellisia, eli kihisevät itse kateudesta mutta eivät voi sitä myöntää joten se projisoidaan koskemaan kaikkia muita kuin itseä.
Juuri näin. Sinunkin viestiäsi vain alapeukutetaan, mutta ei kommentoida mitenkään.
Odotan vieläkin vastausta kysymykseeni, jonka esitin viestissä 4.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Mistä te tiedätte, että suomalaiset ovat kateellista kansaa?
Ap
Minusta tuo väite sisältää sen että muualla ei olla yhtä kateellisia eikä minulla ole niin paljon tietoa muiden maiden tilanteesta että voisin tuota väittää. Mistä tunnistan kateuden tai miten minä sen kiellän; kateus on mielentila joka ei sallisi muillekaan jotakin mitä minulla ei ole. Ja kyllä tuota ajattelua suomalaisissakin paljon huomaa.
Vasemmistoliiton, vihreiden ja SDP:n liian suuresta kannatuksesta päätellen.
Vierailija kirjoitti:
Vasemmistoliiton, vihreiden ja SDP:n liian suuresta kannatuksesta päätellen.
Kaikki kyseisiä puolueita äänestävät ovat kateellisia.
Kokoomuksen verenimijät kadehtivat köyhän sairaan ihmisen jokaista lanttia, jonka hän "sai ansiottomasti, mitään tekemättä".
Vasemmisto kadehtii vain rikkaita, mutta oikeisto ihan kaikkea: syrjäytyneitä (mitä niitä hyysätään, mulle kaikki edut), koulukiusattuja (mitä ne niitä hyysää, mulle kaikki huomio heti), matuja (mitä ne niitä hyysää, mulle heti pllua tänne) jne jne Lista on loppumaton, koska kaikki on oikeistolaiselta pois, oikeistolainen on ikuinen huomiohra ja kärsii halipulasta läpi koko elämänsä. Sitä ei täytä mikään materiaali, mutta sitä hän jatkuvasti vain hamuaa.
En ole vieläkään saanut vastausta kysymykseeni.
Ap
Enkö saa koskaan vastausta kysymykseeni? Olen niin surullinen!
Ap
Nostelen tätä vaikka maailman tappiin asti kunnes saan vastauksen.
Ap
Ihmiset eivät halua tunnustaa kateutta itsessään vaikka se usein on helppo huomata muissa. Ehkä monella on vaikeus edes tunnistaa että kyse on omalla kohdalla kateudesta vaan tulkitaan se mieluummin niin että vaan ärsyttää. Kateellisena myöntäis jotenkin alemmuuden kateuden kohteeseen nähden. Sitten on meitäkin joilla ei ole mitään ongelmia myöntää jos on oikeasti kateellinen.
Vierailija kirjoitti:
Ihmiset eivät halua tunnustaa kateutta itsessään vaikka se usein on helppo huomata muissa. Ehkä monella on vaikeus edes tunnistaa että kyse on omalla kohdalla kateudesta vaan tulkitaan se mieluummin niin että vaan ärsyttää. Kateellisena myöntäis jotenkin alemmuuden kateuden kohteeseen nähden. Sitten on meitäkin joilla ei ole mitään ongelmia myöntää jos on oikeasti kateellinen.
Olet hieno, älykäs ja aito, rehellinen ihminen. Sinun kaltaisiisi ihmisiin on aina yhtä mahtavaa törmätä.
Ap
Suomalaiseen mentaliteettiin kuuluu jotenkin se, että jos sinulla on jotain, sitä täytyy vähätellä, muuten sinua pidetään ylimielisenä. Eli jos sinulla on vaikka hieno talo, on parempi olla nöyrä ja mukava ihminen ja näyttää muille kuinka kovasti olet raatanut talon eteen. Jos olet liian tyytyväinen ja olet saanut hankittua talon helposti, sitä ei kannata kertoa muille. Eli oma onni täytyy piilottaa tai ihmiset pitävät sinua ylimielisiä (eli siis ovat kateellisia). Uskon siis että osittain ihmiset eivät tajua olevansa kateellisia, vaan kuvittelevat toisen olevan vain ylimielinen.
Tiedän eräänkin tapauksen, että pienellä kylällä oli hyvin menestyvä yrittäjä. Tämä yrittäjä osti hienon auton ja siihen loppui hänen menestyksensä. Kuvastaa mielestäni hyvin suomalaista asennetta: kannatetaan paikallista yrittäjää että tämä voisi elättää itsensä, mutta jos yrittäjä menestyy liian hyvin, niin tämä onkin ylimielinen hyväksikäyttäjä joka tulisi toimeen vähemmälläkin. Yrittäjät eivät siis saisi menestyä omalla työllään, vaan heidän pitäisi elää köyhyysrajalla. Toisille ihmisille voidaan antaa rahaa vain jotta tulisi itselle hyvä mieli. Esim. muuten ei tulisi käytyä kasvohoidossa, mutta kun halutaan tukea paikallista yrittäjää (ei tietenkään oman kauneuden tai hyvinvoinnin takia).
Kertokaa minulle, mistä tämä ilmiö johtuu.
Ap