Estonian uppoaminen oli kauhea uutinen. Millaisia muistoja teillä on päivästä?

Jotain siitä yritettiin koulussa keskustella ja olin iloinen, että siihen jaaritteluun kului niin paljon aikaa oppitunnista.

Mies petti

Olin tuolloin vasta neljän. Muistan avrsinkin Vilho Itärannan haastattelun ja ne pelastuslautat merellä...

Ja sen muistan kuinka sanoin vanhemmilleni, etten uskalla enää mennä laivaan. Kyllä sen vakavuuden lapsikin tajusi. 

Olin silloin ala-asteella. Muistan, että silloin oli paljon kylmempi ja syksyisempi sää kuin nyt. Huomenta Suomessa asiasta puhuttiin hyvin järkyttyneinä. Olin kuitenkin liian nuori oikeasti ymmärtämään tapahtuneen.

Olin lukiossa. Aamulla oli eka tunti liikuntaa. Istuttiin salin lattialle rinkiin ja puhuttiin. Oltiin hiljaa. Päivä laahusti jotenkuten eteenpäin. Muistan päivän aina, sattui olemaan nimipäivänikin. Se tuska niiden ihmisten puolesta, se tuli uniin asti.

Kävelin asemalta kohti työpaikkaa. Kioskilla ip-lehtien lööpit olivat siinä missä aina. Toinen oli jo ehtinyt päivittää lööppiinsä synkän mustan meren. Toinen julisti jonkun syyttävän "Kari Uoti puri minua nenään!". Jos olisi ollut kamera mukana, olisin kuvannut lööpit ja myynyt kuvan sille toiselle ip-lehdelle.

Miettikääpä sitä sekasortoa laivassa, jossa ihmiset henkensä uhalla taistelevat tietään ulos. Pitävät kaiteesta ja toisten raajoista vaikka vaatteista kiinni ja roikkuvat miten sattuu ja sitten kun kaikki irtaimisto lentää päälle. Juomaautomaattikin painaa ainakin tonnin, hyi hitto. Siellä on semmoinen eläimellinen huuto käynnissä. Ihan pahin painajainen ikinä

Käytin kelloradiota herätäkseni kouluun. Sattui tulemaan just aamu-uutiset herätysaikaan ja jäi normitorkutukset pois siltä aamulta.

Katselin seuraavana aamuna uutisia Helsingin Aleksanterinkadulla, Stokkan ikkunassa oli TV. Olin itse lähdössä 30. 9 laivalla Tukholmaan.

Äidin ystävä, joka asui Turussa, soitti yöllä äidilleni että nyt on jotain tapahtunut koska pelastushelikopterikentän läheisyydessä oli niin paljon kuhinaa.

Ruotsalaisen ystäväni virolainen ystävä oli ostanut halvan viimehetken lipun laivaan. Hän menehtyi. Selvittämisessä meni paljon aikaa koska hänen nimeään ei ollut matkustajaluettelossa.

Ystäväni oli töissä ensimmäistä päivää erään keskussairaalan patologian osastolla. Ruumiita tuli konkreettisesti liukuhihnalta:( Hän sanoi ettei muista juuri mitään. Töitä painettiin hullun lailla. Kun tuli kotiin, itki vain. Oli kuulemma elämän rankimmat työviikot.

Olin kerran veneretkellä Turun saaristossa. Opas kertoi upseeriystävästään, 2 m pitkästä miehestä Utön linnakesaaressa. Sinne siis mm koottiin ruumiita. Upseeri oli yllättänyt ruotsalaisen toimittajan ruumishuoneelta. Kuvaaja oli juuri ottamassa "vuoden lehtikuvaa" kuvaa kuolleesta raskaana olevasta naisesta. Upseeri oli ottanut kuvaaja niskasta kiinni ja roikottanut tätä. Heitti kuvaajan ulos ruumishuoneelta.

Juuri nyt ei tule muuta mieleen.

Olin äitiyslomalla ja aamulla laitoin television auki, siellä tuli pelastuslaittoja ja merta, niitä näytettiin. Koko päivä meni siinä ihmetellessä, vauva sylissä.

Olin opiskelija tuolloin ja menossa luennolle, kun katsoin aamu-tv:tä. Herätin äitiyslomalla olleen vaimoni ja kuolleiden lukumäärä oli luennolle lähtiessäni reilut 300. Päivän aikana koko kauheus sitten selvisi.

Aamulla työkaveri kertoi onnettomuudesta ja muistan ihmetelleeni miten tuo on mahdollista kun ei ollut edes mitenkään tuulinen yö, vaan ihan normaali syyssää. Tulimme siihen tulokseen, että kyseessä oli 'vene värk' kuten virulaisilla on tapana sanoa, mutta tämä oletus osoittautui vääräksi. Ainostaan aluksen kunnossapito oli neukkutasoa.

Vierailija kirjoitti:

Olin lukiossa. Aamulla oli eka tunti liikuntaa. Istuttiin salin lattialle rinkiin ja puhuttiin. Oltiin hiljaa. Päivä laahusti jotenkuten eteenpäin. Muistan päivän aina, sattui olemaan nimipäivänikin. Se tuska niiden ihmisten puolesta, se tuli uniin asti.

Moro, Arja!

Niitä ruumiita löytyi aika kauan onnettomuuden jälkeen. Ja niissä oli kuulemma kiinni jotain tietynlaisia imukaloja. Tosi ällöä.

Miksi tällä halutaan mässäillä? Sosiaalipornoa oksettavimmasta päästä, samaa sarjaa kuin onnettomuuspaikalla selfieitä ruumiiden kanssa ottavat.

Radio Nova veti pohjat. Istuin taksissa ja ennen kuin juontajat kerjäsivät "missä olit ja miltä tuntui"-kommentteja kuulijoilta, he toistivat jonkun autenttisen hätäpuhelun / viimeisen puhelun omaisille -tyyppisen pyhäinhäväistyksen.

Antakaa nyt helvetti olla, teidän tekosurunne loukkaa niitä, joiden omaiset kuolivat Estonialla.

Kyllä asioista saa avoimesti keskustella. Ei tarvitse pysyä kanavalla, jos tekee pahaa.

Olin kotona ja opiskelusta välipäivä joten katselin televisiota. Alkuun ihmettelin että mikä juttu tämä on, en meinannut käsittää mitään

Vierailija kirjoitti:

Kyllä asioista saa avoimesti keskustella. Ei tarvitse pysyä kanavalla, jos tekee pahaa.

Ei tee pahaa, näitä nyt sattuu säännöllisin väliajoin. Ärsyttävää on se, että tällainen iso onnettomuus käännetään väkisellä omaan elämään. Ketä kiinnostaa, mitä sinä mamma x teit tai ajattelit uppoamispäivänä? Ei ketään, paitsi sinua itseäsi.

Yleensäkin on kummallista ahdistua ja avautua tuikituntemattomien kohtalosta. Jos asia koskettaa, sytytä vaikka kynttilä ja ajattele asiaa itseksesi. Älä tule rääkymään nettiin, miten laivan uppoaminen traumatisoi SINUA.

Vierailija kirjoitti:

Olin äitiyslomalla ja aamulla laitoin television auki, siellä tuli pelastuslaittoja ja merta, niitä näytettiin. Koko päivä meni siinä ihmetellessä, vauva sylissä.

Mulla sama! Esikoisvauvan kanssa kotona. Äiti oli kuollut syöpään muutama kk aiemmin.

Mies töissä. Silloin ei ollut av- palstaa, jossa olis voinut keskustella. Mulla ei ollut edes äitikavereita. Muistan päivän tosi ahdistavana.

Kävelin aamulla olohuoneeseen, jossa isä kyynelehti uutisten näyttäessä kuvamateriaalia mereltä. Olen ollut 5-vuotias tuolloin.