Estonian uppoaminen oli kauhea uutinen. Millaisia muistoja teillä on päivästä?

Paistoin pullaa. Epäonnistuivat. Pikkuveli söi.

Olin aamulla lähdössä kouluun. Reaktioni: Aha, vai semmosta.

Isäni katseli aamulla telkkaria ja kertoi minulle uutiset.

Muistan että koulussa oli jokinlainen koulujen välinen urheilupäivä ja sää oli todella viileä. Jalkapallon peluun lomassa keskustelimme Estoniasta ja mietimme että miten kummassa tuollaista voi tapahtua.

Vierailija kirjoitti:

Olin aamulla lähdössä kouluun. Reaktioni: Aha, vai semmosta.

Sama. Siinä vaiheessa kyllä tajusin "jotain", kun telkkarissa myöhemmin näytettiin helikopterissa kuvattua uutisjuttua paikan päältä, jossa toimittaja kameran edessä purskahti itkuun ja sanoi "mä en pysty tähän". Oliko ohjaaja tai kameramies, joka pari kertaa sanoi "otetaan alusta". Se toimittajanainen yritti aloittaa uudestaan "alapuolellamme meressä on valtava määrä ruumiita..." ja itku. Se kosketti. Muuten täsmälleen sama "aha".

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olin aamulla lähdössä kouluun. Reaktioni: Aha, vai semmosta.

Sama. Siinä vaiheessa kyllä tajusin "jotain", kun telkkarissa myöhemmin näytettiin helikopterissa kuvattua uutisjuttua paikan päältä, jossa toimittaja kameran edessä purskahti itkuun ja sanoi "mä en pysty tähän". Oliko ohjaaja tai kameramies, joka pari kertaa sanoi "otetaan alusta". Se toimittajanainen yritti aloittaa uudestaan "alapuolellamme meressä on valtava määrä ruumiita..." ja itku. Se kosketti. Muuten täsmälleen sama "aha".

Joyenkin siis koko homma henkilöityi mun päässä siihen toimittajaan, ajattelin vaan sitä, että juttukeiasta tuli rankempi kuin oli odottanut ja meni palasiksi suorassa uutislähetyksessä. Kuvaaja käänsi kameran sinne ruumismereen. Muistan ne kymmenet alastomat ruumiit siellä vedessä. That's all.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä asioista saa avoimesti keskustella. Ei tarvitse pysyä kanavalla, jos tekee pahaa.

Ei tee pahaa, näitä nyt sattuu säännöllisin väliajoin. Ärsyttävää on se, että tällainen iso onnettomuus käännetään väkisellä omaan elämään. Ketä kiinnostaa, mitä sinä mamma x teit tai ajattelit uppoamispäivänä? Ei ketään, paitsi sinua itseäsi.

Yleensäkin on kummallista ahdistua ja avautua tuikituntemattomien kohtalosta. Jos asia koskettaa, sytytä vaikka kynttilä ja ajattele asiaa itseksesi. Älä tule rääkymään nettiin, miten laivan uppoaminen traumatisoi SINUA.

ihmisen aivot ovat semmoinen mekanismi, että muistetaan asioita, varsinkin niitä erikoisia ja halutaan muistella, missä itse silloin olimme millaisissa elämän tilanteissa.

Tämä on ihan normaalia elämää. Asioista pitää voida keskustella avoimesti.

En voi millään muistaa, koska elin vielä yhden vuoden ajan edellistä elämääni. Tai no mistäs sitä tietää, jos vaikka olisin ollut itsekin matkustajana, jos sielunkierrossa on mahdollista, että sielu jää kuoleman jälkeen odottamaan pidemmäksikin aikaa sopivaa ruumista. Okei, aika pieni todennäköisyys, mutta mistä sitä tietää... Joka tapauksessa: en muista.

Kamala onnettomuus. Täytin sinä päivää 22- vuotta. Olin todella järkyttynyt, istuin telkkarin ääressä lähes koko päivän ja tuijotin uutisia. Illalla yritettiin vähän kakkua syödä, mutta siinä oli juhlat kaukana.

Olin oppikloppina eräässä rautarakennepajassa ja vanhempi hitsari meuhkasi taukotuvassa, että sinne pitää äkkiä sukeltaa hakemaan niitä verovapaita viinoja, ennen kuin niistä liukenee etiketit pois...

M 42

Heräsin kun helikopterit lensivät alhaalla yli Helsingin.

Alapeukuttajalla on näköjään suuri hetkensä.

Olin lähdössä töihin ja avasin tv:n. Menin keittiöön laittamaan kahvia ja Late Karhuvaara selosti tilannetta. Mulla meni vähän aikaa ennen kuin tajusin asian, ensin luulin että hgin ja tukholman välinen laiva upposi. Meinasin myöhästyä töistä ja sinne päästyäni päivittelimme asiaa. Ilta meni telkkarin äärellä.

Vierailija kirjoitti:

Olin oppikloppina eräässä rautarakennepajassa ja vanhempi hitsari meuhkasi taukotuvassa, että sinne pitää äkkiä sukeltaa hakemaan niitä verovapaita viinoja, ennen kuin niistä liukenee etiketit pois...

M 42

:D

ehkä tulee mietittyä millaista väkeä siellä töissä milläkin asenteella kun lastautetaan lauttaa...

Ajoin töihin Poriin ja yritin pysyä tiellä myrskyn takia ja kuulin aamuutisista että oli tapahtunut haveri. Työpaikalla pistettiin radio auki ja uhriarviot alkoivat nousta. Ei tiedetty vielä kuinka korkeiksi ne nousisivatkaan.

Samana yönä yksi uudempikin autolautta sai visiirinsä rikki.

Minua harmitti, koska telkkarista ei tullutkaan aamun piirrettyjä, vaan näytettiin vaan kuvaa jostain laivasta. Olin 5-vuotias, joten annettakoon anteeksi.725

Olin äitini kohdussa, en muista mitään.

Muistan aika hyvin sen päivän. Olin kotona. Ilma oli aurinkoinen ja kolea. Ystäväni Eestistä soitti just kun olin kuuntelemassa aamu-uutisia telkkarista. Kuuluvuus oli aika huono (lankapuhelimet silloin vielä meillä :D). Muistan miten hän sanoi kuinka kova myrsky siellä oli ollut koko yön. Kerroin just kuunnelleeni uutisista että iso laiva on uponnut merellä. Hän ei tiennyt siitä vielä mitään. Myöhemmin selvisi että hänenkin työkavereita tai tuttuja oli mennyt laivan mukana.... Olin siis ikävän viestin tuoja.

Olin tosi pieni, 4-vuotias. Muistan hämärästi että vanhemmat puhui siitä ja olin järkkyttynyt, vaikken oikeasti tajunnut mitään. Olimme aiemmin olleet perheen kanssa samassa laivassa että jotenkin ehkä osasin yhdistää nämä asiat.

Joskus luin juttua siitä laivan risteily isännästä, että oli ihan kylmän viileänä lauleskellut ja jutellut loppuun asti selvinneiden silmin näkijöiden mukaan ja se oli musta tosi creepy, kun siitä laivan bändistä tosiaan oli iso juttu jossain Hesarin extra liitteessä ja voi kuunnella youtubessa laivaisännän ja bändin biisejä. Aika karmivaa oikeesti se miten ne viimeiset Silminnäkijä havainnot kuvaili siellä disco tanssipaikan tunnelmia