Lue keskustelun säännöt.
Työpaikan vaihto AHDISTAA!
22.09.2017 |
Ajatustasolla olen ollut tekemässä lähtöä jo pidemmän aikaa ja hekumoinut "ei enää koskaan tätä" -ajatuksella, mutta nyt kun uusi paikka on tiedossa ja loppulaskenta nykyisessä alkanut, on fiilikset mitä sekavimmat.
Ne huonotkin puolet nykyhommissa on kääntyneet päässäni ihan siedettäviksi tai jopa kivoiksi jutuiksi. Työyhteisöä, työpaikkakulttuuria, nykyistä ympäristöä, kaikkea vanhaa tuttua ja turvallista tulee ikävä.
Toisaalta kiva päästä uralla eteenpäin, mutta samalla ahdistaa ja pelottaa miten selviän uusista haasteista. Ensimmäiset pari kk on varmasti pahimmat, kun pitää aloittaa pohjilta, talon uusimpana. Uusien työtehtävien lisäksi on omaksuttava yrityksen sisäinen kulttuuri. Mutta entä jos senkään jälkeen ei helpota ja saan todeta tehneeni virheen? Mä en sittenkään halua lähteä!
Kommentit (14)
Mä aloitin syyskuun alussa uudessa paikassa ja joka päivä vähän kaduttaa. On epämääräinen huono fiilis työyhteisöstä. Olin kyllä työttömänä pari kuukautta kesällä joten en vaihtanut vakiduunista uuteen. Onneksi tässäkin on vain muutaman kuukauden pesti ja sen loputtua olen vapaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Aina voit vaihtaa uudestaan!
Sitä paikkaa vaan saattaa joutua petaamaan aika kauan ja odottavan aika on pitkä...
Ihmisten pitäis vaihtaa työpaikkoja useammin. Olisi ihan oikein työnantajille, että joutuisivat tekemään jotain työntekijöidensä viihtyvyyden eteen, esim. parantamaan työoloja, kun hyvät työntekijät eivät olisikaan itsestäänselvyys vaan koska tahansa vaihtuva jännityksen aihe.
Vierailija kirjoitti:
Kohtalotovereita? Kertokaa muut lennosta vaihtaneet miten selvisitte.
Joka paikassa on hyvät ja huonot puolensa. Sinä arvotat, mitkä ovat sinulle tärkeimpiä asioita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ite vaihdon myös pari vuotta sitten työpaikkaa. Olin kyllästynyt siihen vanhaan työpaikkaani, kiireeseen ym. Sitten kun uusi paikka löytyi, niin tottakai se tuntui vähän ahdistavalta :) Kaikki tuttu ja turvallinen jää taakse, ja alkaa täysin uudet kuviot. Kyllä minuakin jännitti! Se varmaan kuuluu asiaan aika monella, varsinkin jos on sellainen tunteella eläjä. Tsemppiä, kaikki kääntyy vielä parhain päin!
Mä taas päätin kääntää tämän surkean työtilanteen itselle edulliseksi. Hankin uutta osaamista ja vaihdan työpaikkaa, kun en tykkää. Mietin itsekkäämmin, mitä iloa/hyötyä mulle on työstä (rahan lisäksi), enkä vaan enää, olenko tarpeeksi hyödyllinen työnantajalle. Ja jos en saa kunnon palkkaa, en myöskään osta mitään, kaikki tarpeeton shoppailu karsiutuu. Minähän en siitäkään kärsi, vaan yritykset. Täytyyhän tähän touhuun saada joku tolkku.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sun pitää vaihtaa ap useammin. Sillä pääset tuollaisesta muutos-ahdistuksesta.
Vierailija kirjoitti:
Ajatustasolla olen ollut tekemässä lähtöä jo pidemmän aikaa ja hekumoinut "ei enää koskaan tätä" -ajatuksella, mutta nyt kun uusi paikka on tiedossa ja loppulaskenta nykyisessä alkanut, on fiilikset mitä sekavimmat.
Ne huonotkin puolet nykyhommissa on kääntyneet päässäni ihan siedettäviksi tai jopa kivoiksi jutuiksi. Työyhteisöä, työpaikkakulttuuria, nykyistä ympäristöä, kaikkea vanhaa tuttua ja turvallista tulee ikävä.Toisaalta kiva päästä uralla eteenpäin, mutta samalla ahdistaa ja pelottaa miten selviän uusista haasteista. Ensimmäiset pari kk on varmasti pahimmat, kun pitää aloittaa pohjilta, talon uusimpana. Uusien työtehtävien lisäksi on omaksuttava yrityksen sisäinen kulttuuri. Mutta entä jos senkään jälkeen ei helpota ja saan todeta tehneeni virheen? Mä en sittenkään halua lähteä!
Tää on suoraan kuin mun suusta! Mulla täsmälleen sama tilanne tällä hetkellä. Hetken mietin että oonko itse tehny tän aloituksen enkä vaan muista. :D
Työpaikan vaihto parin viikon päästä ja tosi ristiriitaiset fiilikset, vaikka tätä tilaisuutta on oottanut jo useamman vuoden. Kaikki tuttu ja turvallinen jää taakse ja ihan uutta ja tuntematonta edessä. Mulla ainakin pelottaa ja ahdistaa. Mutta pakko vaan yrittää ajatella että nyt on sen aika ja hyvää siitä seuraa tavalla tai toisella, eikä olisi kannattanut jäädä koska vanhaankaan ei ole ollut enään pitkään aikaan tyytyväinen. Ja mikään ei ole lopullista ja peruuttamatonta jos ei ookkaan oma paikka. Ja yrittää vaan miettiä niitä positiivisia asioita mitä edessä eikä niinkään niitä uhkakuvia mitä voi olla (tiedän, itelle ainakin hemmetin vaikeaa monesti). Tsemppiä sullekin prosessiin! Hyvin se menee. :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kohtalotovereita? Kertokaa muut lennosta vaihtaneet miten selvisitte.
Joka paikassa on hyvät ja huonot puolensa. Sinä arvotat, mitkä ovat sinulle tärkeimpiä asioita.
Mulle tärkeimpiä asioita työssä on palkka ja asema talon sisällä. Näillä mittareilla vaihdan siis huonompaan. Eikä jatkuva työpaikanvaihtokierre auta ainakaan jälkimmäistä, kun en mihinkään johtajan pallille ole menossa. Suoraan ainakaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ajatustasolla olen ollut tekemässä lähtöä jo pidemmän aikaa ja hekumoinut "ei enää koskaan tätä" -ajatuksella, mutta nyt kun uusi paikka on tiedossa ja loppulaskenta nykyisessä alkanut, on fiilikset mitä sekavimmat.
Ne huonotkin puolet nykyhommissa on kääntyneet päässäni ihan siedettäviksi tai jopa kivoiksi jutuiksi. Työyhteisöä, työpaikkakulttuuria, nykyistä ympäristöä, kaikkea vanhaa tuttua ja turvallista tulee ikävä.Toisaalta kiva päästä uralla eteenpäin, mutta samalla ahdistaa ja pelottaa miten selviän uusista haasteista. Ensimmäiset pari kk on varmasti pahimmat, kun pitää aloittaa pohjilta, talon uusimpana. Uusien työtehtävien lisäksi on omaksuttava yrityksen sisäinen kulttuuri. Mutta entä jos senkään jälkeen ei helpota ja saan todeta tehneeni virheen? Mä en sittenkään halua lähteä!
Tää on suoraan kuin mun suusta! Mulla täsmälleen sama tilanne tällä hetkellä. Hetken mietin että oonko itse tehny tän aloituksen enkä vaan muista. :D
Työpaikan vaihto parin viikon päästä ja tosi ristiriitaiset fiilikset, vaikka tätä tilaisuutta on oottanut jo useamman vuoden. Kaikki tuttu ja turvallinen jää taakse ja ihan uutta ja tuntematonta edessä. Mulla ainakin pelottaa ja ahdistaa. Mutta pakko vaan yrittää ajatella että nyt on sen aika ja hyvää siitä seuraa tavalla tai toisella, eikä olisi kannattanut jäädä koska vanhaankaan ei ole ollut enään pitkään aikaan tyytyväinen. Ja mikään ei ole lopullista ja peruuttamatonta jos ei ookkaan oma paikka. Ja yrittää vaan miettiä niitä positiivisia asioita mitä edessä eikä niinkään niitä uhkakuvia mitä voi olla (tiedän, itelle ainakin hemmetin vaikeaa monesti). Tsemppiä sullekin prosessiin! Hyvin se menee. :)
Haha, hauska kuulla että joku jakaa tilanteen ja tunnelmat :) Ihmeellistä miten hyvästäkin voi ahdistua? Juuri tätähän on itse toivonut pitkään. Onnittelut meille molemmille uudesta työpaikasta ja voimia tuleviin haasteisiin!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla tälläinen kokemus viime ajoilta: olen minäkin vaihtamassa alaa, nimittäin siten, että en työllisty ollenkaan tällä paikkakunnalla, tällä ammatilla. Siispä tein srk:n lastenohjaajan keikkatyötä, ensin päiväkerholaisten, ja iltapäivällä iltapäiväkerholaisten parissa. (Olen aineenopettaja).
Olin häkeltyä reaktiostani, kun tein avustajan työtä päiväkerholaisten kanssa! Nimittäin alueen kotiäidit toivat kotihoitolapsiaan kerhoon. Ahdistuin niin, että vatsaani koski.
Enkä edes osaa sanoa mistä tämä tunne nousi. Iltapäiväkerholaisten kanssa meni paremmin, ja kivasti, koska he olivat koululaisia. Tein ohjaustyötä, missä koulutuksestani oli jotain hyötytä. Ei ahdistusta.
En ole tehnyt n.20 vuoteen muuta työtä kuin opettajantyötä pätkissä. Olen ollut itsekin pitkään kotiäiti, työtön, pätkätyöläinen. Yhtä sillisalaattia viimeiset parikymmentä vuotta.
Ahdistukseni päiväkerholaisten - sinänsä ihania lapsia - kumpusi varmaankin siitä, että se palautti mieleeni kotiäitivuoteni. Olin (jo silloin) turhautunut kotiäitiyteen.
Tällä kirjoituksella tahdon sanoa: jos vaihdat alaa, niin jotenkin sen uuden alan pitäisi tuoda jotain uutta haastetta! Siten, että henkisesti kurotat tulevaisuuuteen, etkä katso taaksesi menneeeseen elämään - kuten minä tein ja näin päiväkerhon ohjaajana.
Se hyvä puoli ko. keikkatyöstä on, että se selventää minulle, mitä oikeastaan haluan. En tiedä sitä tarkoin, mutta toivon että minun ei tarvitsisi tehdä työtä alle kouluikäisten kanssa. Nimittäin käytännössä olen ollut kotiäitinä pitkään. Olen leikittänyt, piirrättänyt, yms. omia lapsiani; olen ollut erittäin korkeasti koulutettu, virikkeitä tarjoava äiskä, kuin kerhotäti. Sori tämä sekava selostus.
Itse toivon enemmän kuin paljon, että saan uusia tehtäviä, jotka innostavat ja motivoivat minua - vaikka kuinka mukavuusalueeltaan poistuminen aluksi jännittäisi ja ahdistaisi. Tsemppiä sinulle tosi paljon.
Uudet asiat jännittävät ja ahdistavat. Muutos ahdistaa kyllä. Mutta on kai uskottava, että ilman ahdistusta muutosta ei tapahdu. Ainakin minä olen kaikki asiat kokenut raskaasti; kivatkin asiat elämässä. Olen todella tuulella käyvä, tunteellinen ja aivan liian herkkä. Vanhemmiten itken vaan. Päivä kerrallaan elän.
Tällä hetkellä olen niin ahdistunut, että elän ehkä minuutti kerrallaan. Tunti. Aamulla on pahinta. Viimeksi illalla itken. Ja aamulla sama uudestaan.
Kohtalotovereita? Kertokaa muut lennosta vaihtaneet miten selvisitte.