Kysymyksiä sitoutumista pelkääville naisille

Vierailija kirjoitti:

Miehenä kiinnostaisi kuulla sitoutumiskammoisilta naisilta vastauksia näihin kysymyksiin:

- Jos sinusta kiinnostunut mies on tehnyt aloitteen, jonka olet torjunut, mutta jälkikäteen olet tullut katumapäälle ja ajattelet menettäneesi miehen, ajatteletko tilanteen olevan pysyvä vai koetko että voit vielä ottaa mieheen yhteyttä ja yrittää korjata tilanteen?

- Onko sitoutumisen pelko jotain, joka on läsnä jokaisessa parisuhteessa riippumatta siitä, millaisesta miehestä on kyse, vai katoaako se jos kohdalle osuu oikeantyyppinen mies?

- Ilmeneekö pelko voimakkaimmin tapailuvaiheessa, silloin kun siirrytään tapailusta parisuhteeseen vai myöhemmin?

- Jos olet kiinnostunut miehestä mutta sitoutumisen pelko estää suhteen kehittymisen, mitä toivot miehen tekevän tilannetta auttaakseen?

- Onko joku aiemmin kokenut sitoutumispelkoa mutta päässyt siitä vapaaksi? Kuinka tämä on tapahtunut?

M40

En tiedä miksi kysyt mutta ilmenee ainoastaan silloin kun pohjimmiltaan tiedän että henkilö on väärä minulle ja poistuu kun henkilö vaihtuu. Kuten miehilläkin.

Vierailija kirjoitti:

En tiedä miksi kysyt mutta ilmenee ainoastaan silloin kun pohjimmiltaan tiedän että henkilö on väärä minulle ja poistuu kun henkilö vaihtuu. Kuten miehilläkin.

Kysyn jotta ymmärtäisin tätä ilmiötä naisnäkökulmasta paremmin.

Tarkennan vielä että en tarkoittanut sellaista epävarmuutta, joka liittyy siihen kysymykseen onko henkilö "oikea" vai "väärä" kumppaniksi, vaan pelkoa sitoutua henkilöön, johon haluaisi sitoutua mutta ei uskalla jonkin aiemman kielteisen kokemuksen takia lapsuudesta, aiemmasta parisuhteesta tms.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Miehenä kiinnostaisi kuulla sitoutumiskammoisilta naisilta vastauksia näihin kysymyksiin:

- Jos sinusta kiinnostunut mies on tehnyt aloitteen, jonka olet torjunut, mutta jälkikäteen olet tullut katumapäälle ja ajattelet menettäneesi miehen, ajatteletko tilanteen olevan pysyvä vai koetko että voit vielä ottaa mieheen yhteyttä ja yrittää korjata tilanteen?

- Onko sitoutumisen pelko jotain, joka on läsnä jokaisessa parisuhteessa riippumatta siitä, millaisesta miehestä on kyse, vai katoaako se jos kohdalle osuu oikeantyyppinen mies?

- Ilmeneekö pelko voimakkaimmin tapailuvaiheessa, silloin kun siirrytään tapailusta parisuhteeseen vai myöhemmin?

- Jos olet kiinnostunut miehestä mutta sitoutumisen pelko estää suhteen kehittymisen, mitä toivot miehen tekevän tilannetta auttaakseen?

- Onko joku aiemmin kokenut sitoutumispelkoa mutta päässyt siitä vapaaksi? Kuinka tämä on tapahtunut?

M40

Sitoutumiskammo on aina läsnä niin voimakkaana että esim. tällaista ensimmäisen kysymyksen tilannetta ei vain kerta kaikkiaan koskaan tule vastaan. Eikä se napista painamalla minnekään katoa vaikka olisi millainen toinen osapuoli kyseessä. Itse ihastun suhteellisen helposti mutta menen ihan jäihin jos toinen osapuoli osoittaa vastakaikua joten tuollaista kolmannen kysymyksen tilannettakaan ei oikein tule vastaan, ts. suhde ei etene edes siihen pisteeseen että miehen millään teoilla olisi merkitystä.

Vierailija kirjoitti:

Miehenä kiinnostaisi kuulla sitoutumiskammoisilta naisilta vastauksia näihin kysymyksiin:

- Jos sinusta kiinnostunut mies on tehnyt aloitteen, jonka olet torjunut, mutta jälkikäteen olet tullut katumapäälle ja ajattelet menettäneesi miehen, ajatteletko tilanteen olevan pysyvä vai koetko että voit vielä ottaa mieheen yhteyttä ja yrittää korjata tilanteen?

- Onko sitoutumisen pelko jotain, joka on läsnä jokaisessa parisuhteessa riippumatta siitä, millaisesta miehestä on kyse, vai katoaako se jos kohdalle osuu oikeantyyppinen mies?

- Ilmeneekö pelko voimakkaimmin tapailuvaiheessa, silloin kun siirrytään tapailusta parisuhteeseen vai myöhemmin?

- Jos olet kiinnostunut miehestä mutta sitoutumisen pelko estää suhteen kehittymisen, mitä toivot miehen tekevän tilannetta auttaakseen?

- Onko joku aiemmin kokenut sitoutumispelkoa mutta päässyt siitä vapaaksi? Kuinka tämä on tapahtunut?

M40

Ole yrittänyt korjata tilanteen, mutta miehiä ei ole enää kiinnostanut.

Kakkoseen en osaa vastata, kun en ole ollut parisuhteessa. Toisten miesten kanssa on helpompi olla, kuin joidenkin muiden.

Kolmoseen en pysty vastaamaan.

Toivon, että mies jatkaa yhteydenpitoa ja voidaan vaan jatkaa tutustumista ihan rauhassa, jolloin munkin mieli rauhoittuu kun ei ole paineita.

En ole tainnut päästä eroon, kun ongelmat ovat paljon syvemmällä.

Vierailija kirjoitti:

Sitoutumiskammo on aina läsnä niin voimakkaana että esim. tällaista ensimmäisen kysymyksen tilannetta ei vain kerta kaikkiaan koskaan tule vastaan. Eikä se napista painamalla minnekään katoa vaikka olisi millainen toinen osapuoli kyseessä. Itse ihastun suhteellisen helposti mutta menen ihan jäihin jos toinen osapuoli osoittaa vastakaikua joten tuollaista kolmannen kysymyksen tilannettakaan ei oikein tule vastaan, ts. suhde ei etene edes siihen pisteeseen että miehen millään teoilla olisi merkitystä.

Näetkö mitään tapaa jolla pelosta olisi mahdollista päästä yli? Jos esim. tutustuisitte hyvin hitaasti sinun määräämää tahtia, jotta voisit rakentaa luottamuksen mieheen ensin ystävänä?

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sitoutumiskammo on aina läsnä niin voimakkaana että esim. tällaista ensimmäisen kysymyksen tilannetta ei vain kerta kaikkiaan koskaan tule vastaan. Eikä se napista painamalla minnekään katoa vaikka olisi millainen toinen osapuoli kyseessä. Itse ihastun suhteellisen helposti mutta menen ihan jäihin jos toinen osapuoli osoittaa vastakaikua joten tuollaista kolmannen kysymyksen tilannettakaan ei oikein tule vastaan, ts. suhde ei etene edes siihen pisteeseen että miehen millään teoilla olisi merkitystä.

Näetkö mitään tapaa jolla pelosta olisi mahdollista päästä yli? Jos esim. tutustuisitte hyvin hitaasti sinun määräämää tahtia, jotta voisit rakentaa luottamuksen mieheen ensin ystävänä?

Ap

En näe että tuokaan onnistuisi koska pystyn jättämään suhteenrakentelun kesken jos se on vain minun varassani. Ja miksi kammosta muuten pitäisi päästä yli? En kärsi siitä vaan olen tyytyväinen itsenäiseen elämääni.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sitoutumiskammo on aina läsnä niin voimakkaana että esim. tällaista ensimmäisen kysymyksen tilannetta ei vain kerta kaikkiaan koskaan tule vastaan. Eikä se napista painamalla minnekään katoa vaikka olisi millainen toinen osapuoli kyseessä. Itse ihastun suhteellisen helposti mutta menen ihan jäihin jos toinen osapuoli osoittaa vastakaikua joten tuollaista kolmannen kysymyksen tilannettakaan ei oikein tule vastaan, ts. suhde ei etene edes siihen pisteeseen että miehen millään teoilla olisi merkitystä.

Näetkö mitään tapaa jolla pelosta olisi mahdollista päästä yli? Jos esim. tutustuisitte hyvin hitaasti sinun määräämää tahtia, jotta voisit rakentaa luottamuksen mieheen ensin ystävänä?

Ap

En näe että tuokaan onnistuisi koska pystyn jättämään suhteenrakentelun kesken jos se on vain minun varassani. Ja miksi kammosta muuten pitäisi päästä yli? En kärsi siitä vaan olen tyytyväinen itsenäiseen elämääni.

Ja siis sitoutumiskammo on niin olennainen osa persoonaani että en ymmärrä miksi minun pitäisi itseäni muuttaa vain jonkun miehen tähden? Sitähän sinä tässä ajat takaa, että olet kerta kaikkiaan niin täydellinen pakkaus että joku nainen olisi valmis muuttumaan tähtesi? Oletko 100 % itse valmis siihen että toinen muokkaa itseään vain sinun halusi takia?

Jos sinusta kiinnostunut mies on tehnyt aloitteen, jonka olet torjunut, mutta jälkikäteen olet tullut katumapäälle ja ajattelet menettäneesi miehen, ajatteletko tilanteen olevan pysyvä vai koetko että voit vielä ottaa mieheen yhteyttä ja yrittää korjata tilanteen?

- Olen torjunut yritykset, enkä ole myöhemmin niitä palannut korjaamaan.

Onko sitoutumisen pelko jotain, joka on läsnä jokaisessa parisuhteessa riippumatta siitä, millaisesta miehestä on kyse, vai katoaako se jos kohdalle osuu oikeantyyppinen mies?

- Parisuhteen tasolle ei kunnolla edetä, koska torjun miehen tai lopetan suhteen niin ajoissa.

Ilmeneekö pelko voimakkaimmin tapailuvaiheessa, silloin kun siirrytään tapailusta parisuhteeseen vai myöhemmin?

- Tämä riippuu tilanteesta, useimmiten torjun miesten lähestymiset heti. Joskus jos on päästy alkua pidemmälle, iskee ahdistus tapailun muuttuessa vakavammaksi.

Jos olet kiinnostunut miehestä mutta sitoutumisen pelko estää suhteen kehittymisen, mitä toivot miehen tekevän tilannetta auttaakseen?

- Luottamuksellisen suhteen synty olisi tärkeää. Miehen pitäisi pystyä antamaan riittävästi tilaa, ei saa takertua. Kuitenkin osoittaa tukea. Helpottaisi, jos mies kertoisi pysyvänsä rinnalla kaikesta huolimatta (ei kuitenkaan ahdistavalla tavalla, vaan juuri tukena). Aika ja keskustelu myös tärkeitä.

- En ole tullut katumapäälle koskaan. Päinvastoin, aina ollut vain helpottunut olo.

- Tähän asti on ollut, joten suhteet eivät ole koskaan edenneet miksikään sellaiseksi mitä parisuhteeksi kutsuisin. Tämän hetkisessä tilanteessa aika näyttää :)

- Tapailuvaiheessa kaikki on ihan jees, mutta heti kun homma alkaa vakavoitumaan niin olen häipynyt. Heti jos toinen alkaa vannomaan rakkautta tai puhumaan syksyllä yhteisestä tulevaisuudesta tyyliin "ensi kesänä sitten yhdessä..." ahdistun ihan järjettömästi.

- Toivoisin miehen olevan valmis etenemään toooosiiii hitaasti. Kaikki takertuminen ja painostus on ihan ehdoton teko aiheuttamaan pakenemisrefleksin.

- Olen nyt 5 kk seurustellut ihanan miehen kanssa ja yllättynyt siitä, että haluan tulevaisuuden hänen kanssaan. Olen rakastunut. Kyse ei ole mistään biologisen kellon räjähdyksestä, lapsia ei ole tulossa. Suhteen kehittymiseen on auttanut paljon se, että olosuhteiden pakosta pääsemme näkemään todella harvoin ja saan suhteesta huolimatta paljon omaa tilaa. Ja ei, kyse ei ole varatun tapailusta, miehellä on reilu parin vuoden työkokemus ulkomaille. Aika näyttää kuinka homma etenee, mutta nyt vaikuttaa hyvältä :)

Ikää on 34 ja olen ihan hyvistä kotioloista tuleva nainen ilman daddy issueita. Toivoittavasti vastauksistani oli AP:lle jotain hyötyä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En tiedä miksi kysyt mutta ilmenee ainoastaan silloin kun pohjimmiltaan tiedän että henkilö on väärä minulle ja poistuu kun henkilö vaihtuu. Kuten miehilläkin.

Kysyn jotta ymmärtäisin tätä ilmiötä naisnäkökulmasta paremmin.

Tarkennan vielä että en tarkoittanut sellaista epävarmuutta, joka liittyy siihen kysymykseen onko henkilö "oikea" vai "väärä" kumppaniksi, vaan pelkoa sitoutua henkilöön, johon haluaisi sitoutua mutta ei uskalla jonkin aiemman kielteisen kokemuksen takia lapsuudesta, aiemmasta parisuhteesta tms.

Ap

Itselleni noissa on lopulta kyse samasta asiasta. On olemassa kaikenlaisia ulkoisia ja sisäisiä paineita ryhtyä suhteisiin miksi niitä saatetaan lähteä kyhäilemään ja monet tulkitsevat sen oman sisäisen soraäänen sitoutumiskammoksi tai verhoavat sen tunteet että tämä ihminen ei ole oikea yleisesti peloksi sitoutua, vaikka kyseessä on epäilys sitoutumisesta kyseiseen henkilöön tai ylipäänsä epäilys siitä että sitoutuminen ei vastaa omia perimmäisiä toiveita.

Itse en ole oikeastaan koskaan sitoutunut ja luotan sen verran itseeni että en ole tehnyt siitä suurtakaan ongelmaa. Ja kuinka ollakaan, nyt yli 30 vuotiaana olen alkanut ymmärtää syitä sille ja olen kokenut että jokainen sitoutumatta jättäminen on ollut ehdottoman oikea päätös. Vaikka en ole aina ihastuneena tai jonkun muun ihastuessa minuun kyennyt näkemään selkeästi mikä mättää, niin olen luottanut siihen kaihertavaan tunteeseen tai tunteen puutteeseen ja näin jälkeenpäin pystyn näkemään että sille tunteelle on aina ollut syynsä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En näe että tuokaan onnistuisi koska pystyn jättämään suhteenrakentelun kesken jos se on vain minun varassani. Ja miksi kammosta muuten pitäisi päästä yli? En kärsi siitä vaan olen tyytyväinen itsenäiseen elämääni.

Ja siis sitoutumiskammo on niin olennainen osa persoonaani että en ymmärrä miksi minun pitäisi itseäni muuttaa vain jonkun miehen tähden? Sitähän sinä tässä ajat takaa, että olet kerta kaikkiaan niin täydellinen pakkaus että joku nainen olisi valmis muuttumaan tähtesi? Oletko 100 % itse valmis siihen että toinen muokkaa itseään vain sinun halusi takia?

Omien elämää rajoittavien pelkojeni suhteen vähintäänkin toivon, että voisin tehdä niille jotain jotta ne eivät enää sanelisi, mitä voin ja mitä en voi tehdä. Joillekin olen pystynyt tekemään jotain, joillekin yritän tehdä jotain ja sitten on asioita jotka ovat niin kipeitä etten ehkä koskaan pysty tekemään niille mitään. Mutta niillekin haluaisin pystyä, vain että voisin olla vapaa päättämään itse mitä teen.

Omat pelkoni ovat myös osa persoonaani, mutta ne eivät ole osa sitä persoonaa jollainen haluaisin olla. Siksi haluan yrittää tehdä niille jotain. Itseni takia, ei jonkun muun.

Haluan sellaisen naisen joka on hyvine ja huonoine puolineen oma itsensä, eikä muuta itseään toisten tähden joksikin mitä ei ole tai halua olla.

11 oli siis Ap

Vierailija kirjoitti:

- Luottamuksellisen suhteen synty olisi tärkeää. Miehen pitäisi pystyä antamaan riittävästi tilaa, ei saa takertua. Kuitenkin osoittaa tukea. Helpottaisi, jos mies kertoisi pysyvänsä rinnalla kaikesta huolimatta (ei kuitenkaan ahdistavalla tavalla, vaan juuri tukena). Aika ja keskustelu myös tärkeitä.

Kiitos vastauksestasi. Toivottavasti löydät vielä tällaisen miehen :)

Ap

Vierailija kirjoitti:

- Olen nyt 5 kk seurustellut ihanan miehen kanssa ja yllättynyt siitä, että haluan tulevaisuuden hänen kanssaan. Olen rakastunut. Kyse ei ole mistään biologisen kellon räjähdyksestä, lapsia ei ole tulossa. Suhteen kehittymiseen on auttanut paljon se, että olosuhteiden pakosta pääsemme näkemään todella harvoin ja saan suhteesta huolimatta paljon omaa tilaa. Ja ei, kyse ei ole varatun tapailusta, miehellä on reilu parin vuoden työkokemus ulkomaille. Aika näyttää kuinka homma etenee, mutta nyt vaikuttaa hyvältä :)

Upeaa kuulla, tsemppiä! :)

Ap

Mitä sä ap sitten pelkäät? Pettymyksiä, hylätyksi tulemista vai mitä? En pidä itseäni sitoutumiskammoisena, vaikka en parisuhdetta haluakaan. Olen ollut muutamassa lyhyemmässä ja pidemmässä seurustelusuhteessa sekä kolme kertaa avoliitossa, jotka kaikki kestivät yli 2 vuotta. Vika ei ollut näissä miehissä (paitsi joidenkin kohdalla siltä osin, ettei heille riittänyt seurustelusuhde) vaan vika on ollut minussa En vaan saa parisuhteesta yhtään mitään hyvää, mitä en voisi saada seurustelu- tai tapailusuhteestakin. Viihdyn myös mainiosti sinkkunakin. En lapsenakaan leikkinyt kotileikkejä enkä aikuisena ole ollut kovin kiinnostunut kotiasioista (kodinhoidosta, ruuanlaitosta, sisustamisesta tms). Pakolliset kotihommat on tietysti tehtävä, jotta ei sikolätissä elä eikä joudu kulkemaan likaissa vaatteissa,  mutta mieluummin menen ravintolaan syömään kuin laitan itselleni ruokaa. Aina ei ehdi lähteä ravintolaan ja silloin saatan jotain kokkaillakin. Tai syön vain pähkinöitä tai avocadon, jotta nälkä lähtee. 

En ehkä osaa vastata suoraan esittämiisi kysymyksiin, mutta kerron vähän omasta sitoutumiskammostani, jos siitä olisi sinulle vaikka jotain hyötyä. Minulla kammo juontaa juurensa todennäköisesti siitä, että pelkään erinäisistä menneisyyden syistä johtuen tulevani hylätyksi enkä usko kenenkään ihan oikeasti pitävän minusta, joten en siksi haluaisi oikeastaan edes lähentyä kenenkään kanssa. Tuntuu paljon helpommalta vaihtoehdolta pitää kaikki ihmiset käsivarrenmitan päässä, oli sitten kyse sukulaisista, ystävistä tai enemmästä. Kaipaan kuitenkin (ristiriitaisesti) myös läheisyyttä ja rakkautta, joten olen ollut kammostani huolimatta pitkissäkin parisuhteissa ja jopa kertaalleen naimisissa (useamman vuoden ajan).

Olen oppinut vuosien myötä sen verran, että pystyn hallitsemaan sitoutumiskammoani paremmin, mikäli minulla on olemassa pakoreitti eli vapaus päästä nopeasti karkuun tarvittaessa; sitä ei välttämättä tarvitse, mutta tieto/valinnanvapaus helpottaa kummasti. Naimisiinmenon jälkeen ahdisti aikanaan aivan järjettömän paljon, tuntui kuin olisi tullut ajetuksi nurkkaan (ahdistus lievittyi kyllä myöhemmin ainakin joksikin aikaa). Kuitenkin kauhu on aina enemmän tai vähemmän läsnä ja vaikuttaa taustalla, halusin tai en.

Pelon voimakkuus vaihtelee, eikä se ole ainakaan tähän mennessä ollut sidoksissa mihinkään tiettyyn suhteen vaiheeseen. En usko, että onnistun tulevaisuudessakaan pitämään pysyvää tai ehkä edes ylipäätään saamaan minkäänlaista parisuhdetta, koska jatkuva "karkuun rimpuilu" ei varmastikaan tee kanssani olemisesta millään tapaa nautinnollista. Toiseksi viimeiseen kysymykseesi vastaisin: omalla kohdallani toimisi parhaiten, mikäli mies osaisi osoittaa täysin selvästi halunsa olla juuri minun kanssani, mutta osaisi myös antaa tilaa hengittää tarvittaessa. Ei siis todellakaan mikään helppo tehtävä eikä varmasti toimi sellaisen ihmisen kanssa, jonka sitoutumiskammo johtuu erilaisista syistä.

Vierailija kirjoitti:

Mitä sä ap sitten pelkäät? Pettymyksiä, hylätyksi tulemista vai mitä? En pidä itseäni sitoutumiskammoisena, vaikka en parisuhdetta haluakaan. Olen ollut muutamassa lyhyemmässä ja pidemmässä seurustelusuhteessa sekä kolme kertaa avoliitossa, jotka kaikki kestivät yli 2 vuotta. Vika ei ollut näissä miehissä (paitsi joidenkin kohdalla siltä osin, ettei heille riittänyt seurustelusuhde) vaan vika on ollut minussa En vaan saa parisuhteesta yhtään mitään hyvää, mitä en voisi saada seurustelu- tai tapailusuhteestakin. Viihdyn myös mainiosti sinkkunakin. En lapsenakaan leikkinyt kotileikkejä enkä aikuisena ole ollut kovin kiinnostunut kotiasioista (kodinhoidosta, ruuanlaitosta, sisustamisesta tms). Pakolliset kotihommat on tietysti tehtävä, jotta ei sikolätissä elä eikä joudu kulkemaan likaissa vaatteissa,  mutta mieluummin menen ravintolaan syömään kuin laitan itselleni ruokaa. Aina ei ehdi lähteä ravintolaan ja silloin saatan jotain kokkaillakin. Tai syön vain pähkinöitä tai avocadon, jotta nälkä lähtee. 

En lähde julkisella keskustelupalstalla luettelemaan yksityiskohtaisesti edes nimettömänä, mutta lopulta kyse on yleensä siitä tulenko hyväksytyksi jos olen avoimesti oma itseni.

Sitä ei onneksi ole kiveen hakattu että kaikkien pitäisi haluta elää parisuhteessa. Tärkeintä on olla onnellinen.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä sä ap sitten pelkäät? Pettymyksiä, hylätyksi tulemista vai mitä? En pidä itseäni sitoutumiskammoisena, vaikka en parisuhdetta haluakaan. Olen ollut muutamassa lyhyemmässä ja pidemmässä seurustelusuhteessa sekä kolme kertaa avoliitossa, jotka kaikki kestivät yli 2 vuotta. Vika ei ollut näissä miehissä (paitsi joidenkin kohdalla siltä osin, ettei heille riittänyt seurustelusuhde) vaan vika on ollut minussa En vaan saa parisuhteesta yhtään mitään hyvää, mitä en voisi saada seurustelu- tai tapailusuhteestakin. Viihdyn myös mainiosti sinkkunakin. En lapsenakaan leikkinyt kotileikkejä enkä aikuisena ole ollut kovin kiinnostunut kotiasioista (kodinhoidosta, ruuanlaitosta, sisustamisesta tms). Pakolliset kotihommat on tietysti tehtävä, jotta ei sikolätissä elä eikä joudu kulkemaan likaissa vaatteissa,  mutta mieluummin menen ravintolaan syömään kuin laitan itselleni ruokaa. Aina ei ehdi lähteä ravintolaan ja silloin saatan jotain kokkaillakin. Tai syön vain pähkinöitä tai avocadon, jotta nälkä lähtee. 

En lähde julkisella keskustelupalstalla luettelemaan yksityiskohtaisesti edes nimettömänä, mutta lopulta kyse on yleensä siitä tulenko hyväksytyksi jos olen avoimesti oma itseni.

Sitä ei onneksi ole kiveen hakattu että kaikkien pitäisi haluta elää parisuhteessa. Tärkeintä on olla onnellinen.

Ap

Sun ei tarvitsekaan kertoa enempää, tuo lihavoimani kohta riitti oikein hyvin :) Mulla on tavallaan sama tilanne. Sillä erotuksella vain, että mä tiedän, että en tule hyväksytyksi omana itsenäni. En ole parisuhdetyyppiä ja sen vuoksi mun pitäisi muuttua hyvin paljon, jotta onnistuisin parisuhteessa. Enkä usko, että olisin kovin onnellinen, jos mun pitäisi esittää jotain muuta kuin mitä olen. 

Vierailija kirjoitti:

En ehkä osaa vastata suoraan esittämiisi kysymyksiin, mutta kerron vähän omasta sitoutumiskammostani, jos siitä olisi sinulle vaikka jotain hyötyä. Minulla kammo juontaa juurensa todennäköisesti siitä, että pelkään erinäisistä menneisyyden syistä johtuen tulevani hylätyksi enkä usko kenenkään ihan oikeasti pitävän minusta, joten en siksi haluaisi oikeastaan edes lähentyä kenenkään kanssa. Tuntuu paljon helpommalta vaihtoehdolta pitää kaikki ihmiset käsivarrenmitan päässä, oli sitten kyse sukulaisista, ystävistä tai enemmästä. Kaipaan kuitenkin (ristiriitaisesti) myös läheisyyttä ja rakkautta, joten olen ollut kammostani huolimatta pitkissäkin parisuhteissa ja jopa kertaalleen naimisissa (useamman vuoden ajan).

Olen oppinut vuosien myötä sen verran, että pystyn hallitsemaan sitoutumiskammoani paremmin, mikäli minulla on olemassa pakoreitti eli vapaus päästä nopeasti karkuun tarvittaessa; sitä ei välttämättä tarvitse, mutta tieto/valinnanvapaus helpottaa kummasti. Naimisiinmenon jälkeen ahdisti aikanaan aivan järjettömän paljon, tuntui kuin olisi tullut ajetuksi nurkkaan (ahdistus lievittyi kyllä myöhemmin ainakin joksikin aikaa). Kuitenkin kauhu on aina enemmän tai vähemmän läsnä ja vaikuttaa taustalla, halusin tai en.

Pelon voimakkuus vaihtelee, eikä se ole ainakaan tähän mennessä ollut sidoksissa mihinkään tiettyyn suhteen vaiheeseen. En usko, että onnistun tulevaisuudessakaan pitämään pysyvää tai ehkä edes ylipäätään saamaan minkäänlaista parisuhdetta, koska jatkuva "karkuun rimpuilu" ei varmastikaan tee kanssani olemisesta millään tapaa nautinnollista. Toiseksi viimeiseen kysymykseesi vastaisin: omalla kohdallani toimisi parhaiten, mikäli mies osaisi osoittaa täysin selvästi halunsa olla juuri minun kanssani, mutta osaisi myös antaa tilaa hengittää tarvittaessa. Ei siis todellakaan mikään helppo tehtävä eikä varmasti toimi sellaisen ihmisen kanssa, jonka sitoutumiskammo johtuu erilaisista syistä.

Kirjoituksessasi on paljon samaa kuin yhdessä ex-kumppanissani, joten tiedän millaista on kun toisella on koko ajan laukut pakattuna (suhde ei kuitenkaan kaatunut tähän). Ei helppoa, mutta sen kestää jos suhde antaa muuten riittävästi.

Toivottavasti löydät vielä ihmisen jonka kanssa kaikki loksahtaa paikoilleen :)

Ap

Vierailija kirjoitti:

Sun ei tarvitsekaan kertoa enempää, tuo lihavoimani kohta riitti oikein hyvin :) Mulla on tavallaan sama tilanne. Sillä erotuksella vain, että mä tiedän, että en tule hyväksytyksi omana itsenäni. En ole parisuhdetyyppiä ja sen vuoksi mun pitäisi muuttua hyvin paljon, jotta onnistuisin parisuhteessa. Enkä usko, että olisin kovin onnellinen, jos mun pitäisi esittää jotain muuta kuin mitä olen. 

Sinua tuntematta uskallan silti väittää että olet väärässä, meitä on niin monenlaisia, toinen toistaan omituisempia. En tarkoita parisuhdetta vaan ihmistä joka hyväksyy sinut kokonaan.

Kaikista peloistani huolimatta tiedän järjen tasolla, ettei minussa ole mitään sellaista mitä muut eivät voisi hyväksyä. On asioita joita kaikki eivät hyväksy, mutta siitä tunnistan samalla ne joiden kanssa ei maksa vaivaa tutustua tarkemmin.

Ap