Lue keskustelun säännöt.
Tukistaminen
Kaduttaa
08.09.2017 |
Kuinka moni on tukistanut lastaan? Mitä ajattelet asiasta jälkeenpäin? Minulla on vasta 2-vuotias taapero, jonka kanssa pinna palaa lähes jokaisena päivänä, kun tekee kokoajan jotain kiellettyä eikä edes kuuntele kun yrittää sanoa ettei niin saa tehdä. Tiedän, normaalia rajojensa kokeilua tuon ikäiseltä. Yleensä huudan lopulta kun lapsi ei kuuntele, mutta muutama viikko sitten myös tukistin lasta. Eipä tilanne siitäkään muuttunut, nauroi vaan. Mutta kun tukistin kerran, niin olen nyt huomannut että suon itselleni sen tukistamisen helpommin ja näinollen olen tukistanut lasta viimepäivinä muutaman kerran lisää. Joka kerta tukistamisen jälkeen itselleni tulee todella paha mieli. Siitä kun satutan lastani, sekä siitä etten osaa hillitä vihaani. Aina huutamisenkin jälkeen harmittaa todella paljon, varsinkin kun huutamista tapahtuu monet kerrat päivässä. Tuntuu, että huutaminenkin vaan lisääntyy jatkuvasti ja huudan herkemmin. Miten itseään saisi hillittyä huutamisen ja etenkin tukistamisen kanssa? En edes osaa sanoa, miksi hermot menee niin nopeasti, enkä yleensä pysty edes yrittää rauhoittua, vaan huuto tulee suustani heti. Normaalisti olen todella rauhallinen, enkä muista olenko edes huutanut ikinä ennen lapsen saamista.
Kommentit (15)
Hae nopeasti apua. Toimit väärin ja lapsi kärsii siitä. Ei kannata kuitenkaan jäädä vellomaan syyllisyyteen vaan puhu asiasta miehellesi tai neuvolassa, tai soita vaikka alkajaisiksi nimettömänä jonnekin auttavaan puhelimeen, Naisten linjalle tms. Neuvolassa ei tarvitse kertoa terkalle mistä on kysymys jos et uskalla, mutta voit pyytää aikaa neuvolapsykologille. Jos ei onnistu, varaisin ajan vaikka yksityiseltä puolelta psykologille.
Ihan aluksi voit tehdä niin, että kun huomaat pinnasi palavan, niin jätä tilanne, mene toiseen huoneeseen (anna lapsen huutaa), laske hitaasti kymmeneen, palaa sitten vasta lapsen luo.
Usein omat, unohtuneet lapsuudenkokemukset aktivoituvat omia lapsia hoitaessa. Käyttäytymismalleja on kuitenkin mahdollista muuttaa, tee asialle jotain heti tänään!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En ole tukistanut. Ajattelet vaan niin, että mitä itse pitäisit siitä jos sinua tukistettaisiin. Olisiko se sinusta hyvä opetusmetodi vaikka kouluissa ja töissä?
Eipä tuollaiset ajattelut auta, koska kuten kirjoitin, niin teot harmittavat minua aina jälkeenpäin. Tiedän, ettei tukistaminen tai huutaminenkaan ole hyväksi lapsen kehitykselle ja itsetunnolle. Tiedän, että tuollaiset keinot saavat lapsen vain pelkäämään, eivätkä ne opeta lapselle mitään. Jokainen päivä töissä ollessa mietin ja harmittelen mielessäni edellisen illan käytöstäni. Jokainen päivä ajattelen, että tänään en huuda. Silti monesti jo lähes heti kotiin päästyä suutun jostain ja alan huutaa
En tukistanu ja nyt kun lapsi jo teini niin mietin että oliskohan sittenkin pitäny.
Fyysinen kuritus ei ok missään tilanteessa.
Vierailija kirjoitti:
Hae nopeasti apua. Toimit väärin ja lapsi kärsii siitä. Ei kannata kuitenkaan jäädä vellomaan syyllisyyteen vaan puhu asiasta miehellesi tai neuvolassa, tai soita vaikka alkajaisiksi nimettömänä jonnekin auttavaan puhelimeen, Naisten linjalle tms. Neuvolassa ei tarvitse kertoa terkalle mistä on kysymys jos et uskalla, mutta voit pyytää aikaa neuvolapsykologille. Jos ei onnistu, varaisin ajan vaikka yksityiseltä puolelta psykologille.
Ihan aluksi voit tehdä niin, että kun huomaat pinnasi palavan, niin jätä tilanne, mene toiseen huoneeseen (anna lapsen huutaa), laske hitaasti kymmeneen, palaa sitten vasta lapsen luo.
Usein omat, unohtuneet lapsuudenkokemukset aktivoituvat omia lapsia hoitaessa. Käyttäytymismalleja on kuitenkin mahdollista muuttaa, tee asialle jotain heti tänään!
Entä jos kyse ei ole siitä, että lapsi huutaa, vaan siitä kun hän tekee jotain väärin ? Heittelee kissan ruokia pitkin lattiaa, heittelee puhtaita kosteja pyykkejä pitkin asuntoa, tyhjentää kaappeja, kiipeilee pöydille, hakkaa televisiota jnejne. Näissä tilanteissa tuskin auttaa muualle meneminen, koska tilanne luultavasti edelleen jatkuu takaisin tullessani ja raivo alkaa siitä uudestaan. Telkkarikin voi olla hakattu jo rikki siinä vaiheessa.
Itse uskon, että oma käyttäytyminen periytyy nimenomaan juurikin omasta lapsuudestani. Meillä huudettiin, heitettiin tavaroita, tukistettiin, annettiin piiskaa..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mua on tukistettu monesti ja ihan normaali aikuinen ja ihminen minusta tuli :) ihme hössötystä
Vierailija kirjoitti:
Mua on tukistettu monesti ja ihan normaali aikuinen ja ihminen minusta tuli :) ihme hössötystä
Minuakin tukistettiin pienenä ja kotona huudettiin paljon. Itse olenkin aina ollut todella arka, itsetunto on ollut aika nollissa, huutaminen pelottaa ja ahdistaa minua.. En todellakaan haluaisi huutaa omalle lapselleni ja aiheuttaa haittoja hänen kehityksellensä. :/
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hae nopeasti apua. Toimit väärin ja lapsi kärsii siitä. Ei kannata kuitenkaan jäädä vellomaan syyllisyyteen vaan puhu asiasta miehellesi tai neuvolassa, tai soita vaikka alkajaisiksi nimettömänä jonnekin auttavaan puhelimeen, Naisten linjalle tms. Neuvolassa ei tarvitse kertoa terkalle mistä on kysymys jos et uskalla, mutta voit pyytää aikaa neuvolapsykologille. Jos ei onnistu, varaisin ajan vaikka yksityiseltä puolelta psykologille.
Ihan aluksi voit tehdä niin, että kun huomaat pinnasi palavan, niin jätä tilanne, mene toiseen huoneeseen (anna lapsen huutaa), laske hitaasti kymmeneen, palaa sitten vasta lapsen luo.
Usein omat, unohtuneet lapsuudenkokemukset aktivoituvat omia lapsia hoitaessa. Käyttäytymismalleja on kuitenkin mahdollista muuttaa, tee asialle jotain heti tänään!
Entä jos kyse ei ole siitä, että lapsi huutaa, vaan siitä kun hän tekee jotain väärin ? Heittelee kissan ruokia pitkin lattiaa, heittelee puhtaita kosteja pyykkejä pitkin asuntoa, tyhjentää kaappeja, kiipeilee pöydille, hakkaa televisiota jnejne. Näissä tilanteissa tuskin auttaa muualle meneminen, koska tilanne luultavasti edelleen jatkuu takaisin tullessani ja raivo alkaa siitä uudestaan. Telkkarikin voi olla hakattu jo rikki siinä vaiheessa.
Itse uskon, että oma käyttäytyminen periytyy nimenomaan juurikin omasta lapsuudestani. Meillä huudettiin, heitettiin tavaroita, tukistettiin, annettiin piiskaa..
Ok, ymmärrän. Tuossa tilanteessa toimisin itse niin, että en yrittäisi tehdä illalla mitään muuta kuin olla lapsen kanssa. Estäisin lempeästi kaiken tuollaisen, leikkisin ja puuhailisin lapsen kanssa niin, että huomio kiinnittyisi muualle kuin ns. pahantekoon. (ja ennen kuin minulle huudetaan tästä neuvosta, niin olen toiminut omieni kanssa juuri näin kun heillä on ollut hankalia vaiheita. Koti ei siitä tuhoudu, jos sitä ei joka päivä järjestele ja imuroi.). Ja tosiaan, hae apua raivostumiseesi. Älä mene siihen, että syytät omista reaktioistasi lapsen käytöstä. Monilla meistä on ollut taaperoita, jotka ovat käyttäytyneet noin, mutta kuitenkin suurin osa ei tukista eikä jatkuvasti huuda heille.
Hae apua. Pskkomyös kysyä, että vietätkö aikaa lapsen kanssa vai huudatko näyttöruudun takaa. Noinkin pieni oppii, että negatiiviset keinot on ainoa tapa saada huomiota ja negatiivinen huomio on parempi kuin välinpitämättömyys.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tukistamisessa ei ole mitään pahaa. Joskus muinoin on annettu risuakin. Kyllä jonkulainen kuri pitää olla. Meillä otetaan ihan vaan niskasta kiinni ja istutetaan lapsi pöydän ääreen jos viskoo koiranruokaa lattialle tai muuta vastaavaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hae nopeasti apua. Toimit väärin ja lapsi kärsii siitä. Ei kannata kuitenkaan jäädä vellomaan syyllisyyteen vaan puhu asiasta miehellesi tai neuvolassa, tai soita vaikka alkajaisiksi nimettömänä jonnekin auttavaan puhelimeen, Naisten linjalle tms. Neuvolassa ei tarvitse kertoa terkalle mistä on kysymys jos et uskalla, mutta voit pyytää aikaa neuvolapsykologille. Jos ei onnistu, varaisin ajan vaikka yksityiseltä puolelta psykologille.
Ihan aluksi voit tehdä niin, että kun huomaat pinnasi palavan, niin jätä tilanne, mene toiseen huoneeseen (anna lapsen huutaa), laske hitaasti kymmeneen, palaa sitten vasta lapsen luo.
Usein omat, unohtuneet lapsuudenkokemukset aktivoituvat omia lapsia hoitaessa. Käyttäytymismalleja on kuitenkin mahdollista muuttaa, tee asialle jotain heti tänään!
Entä jos kyse ei ole siitä, että lapsi huutaa, vaan siitä kun hän tekee jotain väärin ? Heittelee kissan ruokia pitkin lattiaa, heittelee puhtaita kosteja pyykkejä pitkin asuntoa, tyhjentää kaappeja, kiipeilee pöydille, hakkaa televisiota jnejne. Näissä tilanteissa tuskin auttaa muualle meneminen, koska tilanne luultavasti edelleen jatkuu takaisin tullessani ja raivo alkaa siitä uudestaan. Telkkarikin voi olla hakattu jo rikki siinä vaiheessa.
Itse uskon, että oma käyttäytyminen periytyy nimenomaan juurikin omasta lapsuudestani. Meillä huudettiin, heitettiin tavaroita, tukistettiin, annettiin piiskaa..Ok, ymmärrän. Tuossa tilanteessa toimisin itse niin, että en yrittäisi tehdä illalla mitään muuta kuin olla lapsen kanssa. Estäisin lempeästi kaiken tuollaisen, leikkisin ja puuhailisin lapsen kanssa niin, että huomio kiinnittyisi muualle kuin ns. pahantekoon. (ja ennen kuin minulle huudetaan tästä neuvosta, niin olen toiminut omieni kanssa juuri näin kun heillä on ollut hankalia vaiheita. Koti ei siitä tuhoudu, jos sitä ei joka päivä järjestele ja imuroi.). Ja tosiaan, hae apua raivostumiseesi. Älä mene siihen, että syytät omista reaktioistasi lapsen käytöstä. Monilla meistä on ollut taaperoita, jotka ovat käyttäytyneet noin, mutta kuitenkin suurin osa ei tukista eikä jatkuvasti huuda heille.
Lapsemme on todella aktiivinen ja kaipaisi varmasti enemmän huomiota. Tuo 'pahanteko' varmasti johtuukin paljolti tekemisen puutteesta ja huomion hausta. Joskus kuitenkin kun yritän lempeästi ohjata lasta muuhun tekemiseen jossa olen itse mukana, niin yrittää silti mennä jatkamaan niitä tuhmuuksia. Täytyy neuvolaan mainita että hermot on olleet aika tiukilla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Hae apua. Pskkomyös kysyä, että vietätkö aikaa lapsen kanssa vai huudatko näyttöruudun takaa. Noinkin pieni oppii, että negatiiviset keinot on ainoa tapa saada huomiota ja negatiivinen huomio on parempi kuin välinpitämättömyys.
Myönnän, että monesti tulee maattua sohvalla telkkaa katsoen. Lapsi varmasti kaipaisi enemmän huomiota ja aktiviteettia, kun on todella aktiivinen lapsi. Itselleni monesti vaan vaikea keskittyä leikkimään lapsen kanssa. Ja välillä tosiaan tekee tuhmuuksia vaikka yrittäisinkin leikkiä hänen kanssaan. Lego leikeistä tykkää paljon, joten viimeaikoina ollaankin yritetty yhdessä vähän rakennella torneja ja muita. Kuitenkin jos yritän mennä vaikka ripustamaan pyykit kuivumaan, niin lapsi huutaa heti syliin pääsyä tai tulee heittelemään niitä pyykkejä. Nissä tilanteissa ollaan yritetty saada lasta auttamaan pyykkien laitossa, tuomaan vaikka niitä pyykkejä, mutta yleensä vaan heiluttelee niitä ympäriinsä tai pudottelee lattialle telineestä.
Mun mies sai isältään remmiä paljaalle pyllylle lapsena ja nyt yli 40v se on alkanu vaivaamaan mun miestä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Huonoja pätemis neuvoja.
On ihan normaalia menettää malttinsa.
Kun stressitasot nousee niin hermot menee herkästi, väsymys, ajanpuute jne.
Sinä olet hyvä äiti, osaat katua ja se on tärkeintä.
Ainoa mikä oleellisesti auttaa on ensinnäkin ihan vaan PÄÄTTÄÄ et enään et käy käsiksi, toinen ennalta ehkäistä tilanteet.
Eli et yritä tehdä asioita silloin kun huomaat että ei ole onnistumassa. Tee lapsen kanssa asioita joita se SAA tehdä niin opii kohta tekemään niitä itsekseen.
Aina kun ajattelet vaikka laittavasi tiskit niin keksit ensin lapselle tähdellistä tekemistä, esim. Syöminen, piirtely, auttaminen, nukkuminen.
Monet lapset nauraa silloin kun niitä oikeasti itkettää, pienten lasten kanssa elämä on toistoa toiston perään. Saman asian saa sanoa miljoonia kertoa uudestaan ja uudestaa, jos lähtee tukistus linjalle niin saa olla kyllä sitten kokoajan tukistamassa.
Et ole yksin, lähes kaikki lapset on tuollaisia jossain vaiheessa. Lapsi on normaali, sinä olet normaali.
Ikäväkseni voin kertoa että tuota jatkuu n. 5-6 vuotiaaksi asti. Sitten menee tauolle.
En ole tukistanut. Ajattelet vaan niin, että mitä itse pitäisit siitä jos sinua tukistettaisiin. Olisiko se sinusta hyvä opetusmetodi vaikka kouluissa ja töissä?