Lue keskustelun säännöt.
Tuli mieleen tarha- ja koulukuvat, joissa minulla oli lähes jokaisessa vihainen ilme naamallani
08.09.2017 |
Muilla lapsilla oli kasvoillaan iloinen hymy, minä näytin kuin olisin syönyt kokonaisen sitruunan. Toki minulla on aina ollut raskaat yläluomet, mutta vaikka ei olisi ollutkaan en silti olisi näyttänyt hymyilevältä, sillä suu oli tiukasti supussa, en siis yksinkertaisesti hymyillyt kuvissa.
Aloin miettiä, kuinka paljon persoona oikeastaan muuttuu elämän aikana. Sanotaan, että se muuttuu läpi elämän. Mutta entäs se perusluonne, joka on meillä kaikilla. Muuttuuko se? Olen nyt 30-vuotias ja kärsinyt masennuksesta, huonosta itsetunnosta, synkästä maailmankuvasta, kateudesta, huonommuuden tunteista, itseni vertaamisesta muihin ja elämäni vertaamisesta muiden elämään.
Lapsuudessani naapurissani asui tyttö, jonka kanssa ystävystyin tarhaikäisenä. Hän oli iloinen, josta kaikki pitivät. Hän oli hyvä koulussa, toisin kuin minä. Mutta hänessäkin oli synkempi puoli, mikä ilmeni siten, että hän puhui usein pahaa muista kavereistaan minulle ja minusta pahaa muille kavereilleen. Hän kieroili ja ilkeili. Halusi satuttaa minua ja tunsi ilmeisimmin ylemmyyttä minua kohtaan, kun hänen äitinsäkin kutsui minua jälkeenjääneeksi, sillä menestyin niin huonosti koulussa ja olin muutenkin hänen(kin) mielestään kummallinen.
Vaikka minä näytin kuvissa vihaiselta ja ehkä muutenkin sulkeutuneelta ja jotenkin vialliselta, olin aina heikompien puolella. Tunsin näkeväni ihmisistä asioita läpi, jonka takia käsitykseni ihmisistä meni koko ajan huonompaan suuntaan. En ollut lapsenakaan sosiaalinen perhonen, vaan piirtelin mieluummin yksin kotona tai lähdin pomputtamaan palloa pihalle, ihan yksin, jolloin sain pyöritellä päässäni kummallisia ajatusleikkejä, jotka saivat minulle jostain kumman syystä aivan mielettömän euforisen olotilan, jota en mitenkään muuten tuntenut koskaan saavani.
Lapsuudenystäväni pyörii yhä edelleen mielessäni, toisinaan useammin, toisinaan harvemmin, ja vieläkin mietin, millaista elämä olisi, jos olisin hänen kaltaisensa. Pystyisin opiskelemaan, olisin sosiaalinen, minulla olisi paljon ystäviä, matkustelisin, näkisin maailmaa ja laittelisin itsestäni kuvia nettiin. Mutta tällaisena kuin nyt olen ei minusta olisi tuollaiseen elämään. Se ei vaan luonnistuisi minulta.
Miksi minun piti syntyä tällaiseksi?
Kommentit (13)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minusta se ei ole mikään "synkempi puoli", jos puhuu pahaa muista tuon ikäisenä, se saattaa olla vain oman kohtelun purkua kotoa käsin, jossa lasta ei kohdella ansionsa mukaan, vaan paskemmin. Ainakin mulla oli näin. Kaikki pahan puhuminen toisista liittyi vain siihen, miten minua kohdeltiin kotona, arvosteltiin vailla syitä jne. Se siitä mun synkkyydestä.
Vierailija kirjoitti:
Et sinä mikään heikkolahjainen ole, kirjoitat liian sujuvasti.
Ehkä olen niitä jälkeenjääneitä, jotka osaavat ilmaista itseään kirjallisesti hieman muita jälkeenjääneitä paremmin. Minulle on myös eräs älykkäimmistä tietämistäni ihmisistä sanonut, että epäilee minua jälkeenjääneeksi. Uskon, että myös jälkeenjääneillä voi olla yksi vahvuus, ja minulla se on varmaankin juuri kielellinen ilmaisukyky. Mitään muuta en sitten osaakaan, en matematiikkaa, en fysiikkaa, en kemiaa tai mitään, mihin vaaditaan aivokapasiteettiä.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Minusta se ei ole mikään "synkempi puoli", jos puhuu pahaa muista tuon ikäisenä, se saattaa olla vain oman kohtelun purkua kotoa käsin, jossa lasta ei kohdella ansionsa mukaan, vaan paskemmin. Ainakin mulla oli näin. Kaikki pahan puhuminen toisista liittyi vain siihen, miten minua kohdeltiin kotona, arvosteltiin vailla syitä jne. Se siitä mun synkkyydestä.
Anteeksi, että kutsuin sitä synkäksi puoleksi. Ei ollut tarkoitus loukata ketään. Halusin vain ilmoittaa, että vaikka tämä ystäväni oli silmissäni muuten täydellinen tuo muista selän takana pahan puhuminen teki särön hänen täydellisyyteensä. Minä oikeasti palvoin häntä, vaikka hän kohteli minua epäkunnioittavasti. Äitini ei koskaan ymmärtänyt, miksi annoin hänen kohdella itseäni niin huonosti.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta se ei ole mikään "synkempi puoli", jos puhuu pahaa muista tuon ikäisenä, se saattaa olla vain oman kohtelun purkua kotoa käsin, jossa lasta ei kohdella ansionsa mukaan, vaan paskemmin. Ainakin mulla oli näin. Kaikki pahan puhuminen toisista liittyi vain siihen, miten minua kohdeltiin kotona, arvosteltiin vailla syitä jne. Se siitä mun synkkyydestä.
Anteeksi, että kutsuin sitä synkäksi puoleksi. Ei ollut tarkoitus loukata ketään. Halusin vain ilmoittaa, että vaikka tämä ystäväni oli silmissäni muuten täydellinen tuo muista selän takana pahan puhuminen teki särön hänen täydellisyyteensä. Minä oikeasti palvoin häntä, vaikka hän kohteli minua epäkunnioittavasti. Äitini ei koskaan ymmärtänyt, miksi annoin hänen kohdella itseäni niin huonosti.
Ap
Okei. Miten äidilläsi ei sitten ollut eväitä tukea sinua, jos kerran välitti sinusta enemmän, kuin se sinun ystäväsi? Ja siinä sinulla oli enemmän kuin sillä ystävälläsi ehkä ikinä, äiti, joka oli sinun puolellasi ja välitti. Minun äitini ei olisi ikinä ollut minun puolellani, jos minua olisi joku mollannut, vaan keksinyt heti, että muut koittavat vain opettaa minua jossain, ja mun pitää ottaa opikseni. Tai että mottinut minua, kun kiusaaminen satuttaa, koska eihän ne toiset mitään pahaa tarkoita, ne vain on sellaisia. Jos menisin niille sanomaan jotakin niin olisin kuulemma itseni naurettavaksi tekevä typerys, varo sellaista ja anna kiusaajien johtaa. Se olisi ollut minun äitini viesti minulle.
Joka siis puhuin kyllä muista pahaa, koska kukaan ei tukenut minua tuollaisen paskaäiddin pauloista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta se ei ole mikään "synkempi puoli", jos puhuu pahaa muista tuon ikäisenä, se saattaa olla vain oman kohtelun purkua kotoa käsin, jossa lasta ei kohdella ansionsa mukaan, vaan paskemmin. Ainakin mulla oli näin. Kaikki pahan puhuminen toisista liittyi vain siihen, miten minua kohdeltiin kotona, arvosteltiin vailla syitä jne. Se siitä mun synkkyydestä.
Anteeksi, että kutsuin sitä synkäksi puoleksi. Ei ollut tarkoitus loukata ketään. Halusin vain ilmoittaa, että vaikka tämä ystäväni oli silmissäni muuten täydellinen tuo muista selän takana pahan puhuminen teki särön hänen täydellisyyteensä. Minä oikeasti palvoin häntä, vaikka hän kohteli minua epäkunnioittavasti. Äitini ei koskaan ymmärtänyt, miksi annoin hänen kohdella itseäni niin huonosti.
Ap
Okei. Miten äidilläsi ei sitten ollut eväitä tukea sinua, jos kerran välitti sinusta enemmän, kuin se sinun ystäväsi? Ja siinä sinulla oli enemmän kuin sillä ystävälläsi ehkä ikinä, äiti, joka oli sinun puolellasi ja välitti. Minun äitini ei olisi ikinä ollut minun puolellani, jos minua olisi joku mollannut, vaan keksinyt heti, että muut koittavat vain opettaa minua jossain, ja mun pitää ottaa opikseni. Tai että mottinut minua, kun kiusaaminen satuttaa, koska eihän ne toiset mitään pahaa tarkoita, ne vain on sellaisia. Jos menisin niille sanomaan jotakin niin olisin kuulemma itseni naurettavaksi tekevä typerys, varo sellaista ja anna kiusaajien johtaa. Se olisi ollut minun äitini viesti minulle.
Joka siis puhuin kyllä muista pahaa, koska kukaan ei tukenut minua tuollaisen paskaäiddin pauloista.
En osaa sanoa. Pitäisi kysyä, mutta en halua kaivella vanhoja asioita hänen kanssaan. Hän myös ottaisi sen syyttävänä kysymyksenä, jos kysyisin asiasta. En halua pilata välejämme. Enkä kyllä syytäkään häntä mistään.
Ap
Kaikilla meillä on puolemme ja aivot lähtökohtaisesti virittyneet tietylle kanavalle. Jotkut ovat syntymästä asti tyytyväisiä ja jotkut kärttyisiä. Kuitenkin se, minkälainen ajatusmalli ihmiselle kehittyy riippuu siitä, miten ympäröivä porukka reagoi. Valitettavasti tämä on automaattiasetuksena itseään ruokkiva tilanne, silloin kun lapsi on helppo ja iloisen sosiaalinen se on vain hyvä tilanne, mutta jos lapsi on syrjäänvetäytyvä tai haastava, niin aikuisetkin alkavat vastata hänen toimiinsa negatiivisesti, jolloin lapsi kokee olevansa huono ja kelvoton -> käytös muuttuu entistä epäsosiaalisemmaksi. Tai kun on haasteita koulussa, lasta haukutaan osaamattomaksi ja tyhmäksi, joka lopettaa sen yrittämisen lopulta kokonaan kun ne eivät tuota tulosta. Ihminen alkaa ajattelemaan olevansa huono ja alkaa suoriutua huonosti sen takia.
Tämä ei onneksi ole täysin korjaamaton tilanne, menneet asiat eivät muutu tai korjaudu, mutta tulevan elämänsä voi elää eri asenteella. Vaatii itsetutkiskelua ja paljon töitä itsensä kanssa. Alkuun se on raskasta ja vaatii keskittymistä asiaan, mutta kun muutos lähtee käyntiin niin se etenee onneksi pitkälti itsestään. Monet kokevat, että "väärintekijöiden" anteeksipyyntö olisi se mikä korjaisi tilanteen, mutta siitä ajatuksesta kannattaa heti alkuun luopua. Vaikka sinun kanssasi mokanneet ihmiset (kuten vaikka kaverisi äiti) miten hyvittelisivät, niin ne vauriot ja negatiiviset ajatusmallit eivät muutu ellet itse muuta niitä. Ja siihen ei onneksi tarvita sitä, että kukaan pyytäisi anteeksi. Toki, jos saat mielekkäitä tilaisuuksia keskustella lapsuudestasi tuttujen ihmisten kanssa, jotka ovat itsetuntoasi lapsena nakertaneet, niin on yleensä hedelmällistä keskustella ja kertoa minkälaisia tuntoja heidän toimintansa on tehnyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta se ei ole mikään "synkempi puoli", jos puhuu pahaa muista tuon ikäisenä, se saattaa olla vain oman kohtelun purkua kotoa käsin, jossa lasta ei kohdella ansionsa mukaan, vaan paskemmin. Ainakin mulla oli näin. Kaikki pahan puhuminen toisista liittyi vain siihen, miten minua kohdeltiin kotona, arvosteltiin vailla syitä jne. Se siitä mun synkkyydestä.
Anteeksi, että kutsuin sitä synkäksi puoleksi. Ei ollut tarkoitus loukata ketään. Halusin vain ilmoittaa, että vaikka tämä ystäväni oli silmissäni muuten täydellinen tuo muista selän takana pahan puhuminen teki särön hänen täydellisyyteensä. Minä oikeasti palvoin häntä, vaikka hän kohteli minua epäkunnioittavasti. Äitini ei koskaan ymmärtänyt, miksi annoin hänen kohdella itseäni niin huonosti.
Ap
Okei. Miten äidilläsi ei sitten ollut eväitä tukea sinua, jos kerran välitti sinusta enemmän, kuin se sinun ystäväsi? Ja siinä sinulla oli enemmän kuin sillä ystävälläsi ehkä ikinä, äiti, joka oli sinun puolellasi ja välitti. Minun äitini ei olisi ikinä ollut minun puolellani, jos minua olisi joku mollannut, vaan keksinyt heti, että muut koittavat vain opettaa minua jossain, ja mun pitää ottaa opikseni. Tai että mottinut minua, kun kiusaaminen satuttaa, koska eihän ne toiset mitään pahaa tarkoita, ne vain on sellaisia. Jos menisin niille sanomaan jotakin niin olisin kuulemma itseni naurettavaksi tekevä typerys, varo sellaista ja anna kiusaajien johtaa. Se olisi ollut minun äitini viesti minulle.
Joka siis puhuin kyllä muista pahaa, koska kukaan ei tukenut minua tuollaisen paskaäiddin pauloista.En osaa sanoa. Pitäisi kysyä, mutta en halua kaivella vanhoja asioita hänen kanssaan. Hän myös ottaisi sen syyttävänä kysymyksenä, jos kysyisin asiasta. En halua pilata välejämme. Enkä kyllä syytäkään häntä mistään.
Ap
Niin, no ei lastensa vähättelyyn tai suoraan kiusaamiseenkaan ole välttämättä aina helppo puuttua, mutta äitisihän on välinpitämättömyydellään toisaalta antanut sinulle signaalin, että tuollainen kiusaaminen on okei.
Äitisikö on siis jättänyt sen sinun itsesi varaan, että puolustaudut kiusaajia vastaan?! On sinä mulla kanssa äiti. En jaksaisi arvostaa.
Tai kiusaavaa käytöstä vastaan. Sehän se onkin hankala tilanne, kun ystäväksi koettu voi pahoin ja kiusaa eli purkaa sen pahoinvoinnin vertaiseensa. Ja äidit vielä joko ei välitä tai sanoo, että se koittaa opettaa sulle jotain, otas nyt vain kuule opiksesi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kirjoitustesi perusteella voi ainakin sanoa, ettet arvosta itseäsi kovinkaan paljon, ap. Sen ei tarvitse olla pysyvä olotila. Oletko harkinnut terapiaan hakeutumista? Saisit käsiteltyä mieltäsi painavat asiat ja löytäisit kenties elämääsi iloa.
Kerroit myös rikkaasta sisäisestä maailmastasi. Sen perusteella saattaisit olla erityisherkkä. Monet herkät ihmiset kokevat olevansa vääränlaisia tietämättä, mistä se tunne johtuu.
Minusta kyse ei ole perusluonteesta, vaan todellakin kehityksestä. Aapeehan itsekin kuvaa itseään, että hänen käsityksensä muista ihmisistä vaan huononee ja huononee, koska hän kuvittelee näkevänsä näiden läpi ja "huomaavansa" että aina on pahoja tarkoituksia ja huonoja ominaisuuksia. Ei tämä ole perusluonne, tämä on kehityskulku.
Ja ap VOISI halutessaan ohjata sitä, esimerkiksi päättämällä, että on ihmisille vähän armollisempi, eikä vaadi täydellisyyttä muilta eikä itseltään. Päätökstä voisi seurata sen mukaisesti ajattelemisen ja toimimisen harjoitteleminen, jolloin hän vähitellen alkaisi oikeasti lakkaisi tuomitsemasta, ja alkaisi nähdä ihmisissä huonojen asioiden lisäksi hyviä. Tällä tavalla hän voisi itse asiassa paljon aidommin olla heikompien (siis niiden epätäydellisten) puolella, erilaisia epätäydellisyyksiä sietäen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Et sinä mikään heikkolahjainen ole, kirjoitat liian sujuvasti.