Mikä on oikeasti pielessä?
Aloitettiin avovaimon kanssa keskustelemaan aloitteestani kun olen hetken jo huomannut ettemme enää ole kauhean läheisiä. Keskustelu sai nopeasti käänteen väistämättömään eroon joka tuli kuitenki täysin yllätyksenä koska mitään sen enempää asiasta ei olla keskuteltu. Meillä on kaksi lasta 1v ja 4v, yhteinen asunto ja ollaan n.5v tässä yhdessä oltu. Käytiin identtinen prosessi ensimmäisen lapsen kohdalla kun hän oli 1.5v ja se päätyi suoraan erokeskusteluun kun ensimmäistä kertaa asia otettiin kunnolla esille. Sainkin selville että kolmas osapuoli oli mukana ja homma päätyi eroon. Olimme muutaman kuukauden erossakin kun hän halusikin "meitä". Jatkettiinkin hieman mihen jäätiin mutta varsinaista "ongelmaa" ei mielestäni koskaan käsitelty. Saatiinkin uusi lapsi ja nyt hänen olleessaan 1vuoden samat asiat ovat tapetilla ja nainen on päättänyt erota. Syyksi hän on ilmoittanut saman ongelman toistuvuuden joka siis oli läheisyyden puute. Puolestani yritän kaikkeni että tämä ongelma saataisiin työn alle ja voitaisiin keskutella asiasta ennenkuin aletaan lusikoita jakamaan. Suuhtessa ei mielestäni muutoin sen suurempia ongelmia ole ollut kun läheisyyden puute joka uskoakseni on korjattavissa kunhan asiasta saadaan keskuteltua. Lapsiarki on vienyt meitä mukanaan sekä uudet työt ja niiden tuomat haasteet ja yhteisen ajan ottaminen/hallinta on jäänyt. Olen myös antanut tilaa kun uusi ehkäisymenetelmät on aiheuttanut ns.24/7 kuukautisia. Uskottelin ainakin läheisyyden loppumisen sen osasyyksi ja en ole tohtinut häntä asiasta sen isommin häiritä. Tunnen olevani "aseeton" kun en itse haluaisi missään nimessä erota ja en edes näe että ongelmat olisi liian suuria ratkottavaksi? Olen koittanut kysyä että voidaanko tehdä vielä asialle jotain mutta ilmeisesti hänen puolesta ongelmat ovat toistuvia ja liika yrittäminen olisi turhaa. Ehdotin myös parisuhdeneuvojaa mutta idea ei saanut kannatusta. Kihlasormus lähti seuraavana päivänä sormesta FB-profiilikin on siivottu "meistä". Ymmärrän kyllä et parisuhteemme liekki on päässyt pienemään mutten kuitenkaan usko etteikö sitä voisi uudelleen roihuamaan. Ahdistaa tilanteen "toivottomuus" ja ettei minulla ole mahdollisuutta edes asiaa korjata. Hän on huono puhumaan tunteistaan ja pelkään että hän kiirehtii ulos suhteesta miettimättä mitä se oikesti tarkoittaa. Koitan häntä asiasta ymmärtää vaikka se välillä on todella vaikeaa. Liian moni moni parisuhde ajautuu uusien lapsien myötä ajanpuutoksikn ym. ongelmiin. Se miten siitä lähdetään asioita korjaamaan on parien käsissä. Minulla ei tätä mahdollisuutta tunnu olevan. Hänellä on ollut tietääkseni jokaisessa suhteessa 2v välein ongelmia ja niissä ollaan erottu uuden miehen takia. Olen myös itse ollut "se" mies johon hän ihastui ja alettiin tapailemaan vain päiviä hänen erosta. Joutusin silloin kokemaan omat ongelmat kun hän ei ollut valmis eroamaan ja pallotelua minun ja hänen miehen välillä tapahtui. Ottaen huomioon meidän ensimmäisestä kun siinäkin oli kolmasosapuoli hän ei käsittelisi niinkään eroja vaan menisi puhtaasti hetken tunteen mukana? Alan vain kaiken perusteella uskoa että myös tällä kertaa on kolmaspyörä mukana ja sen takia ei näe sitä toivoa/potentiaalia mitä meidän suuhteessa on. En tiedä voin olla naiivi taikka sokea, sen vuoksi muiden kokemuksia ja näkemysiä haluaisin kuulla.