Oletko onnellinen? :-)

Terveys on hyvä, puolison kanssa menee hyvin, hyvä työpaikka ja palkka, kiva koti, kavereita ja harrastuksia. Eikä siinä lapsuudessakaan mitään suurempaa vikaa ollut, vaikka nykyisyys on paljon menneisyyttä parempi.

Olen hyvin tavallisesta ja vaatimattomasta kodista lähtöisin.

Meillä opetettiin työhön pienestä pitäen ja siitä olen kiitollinen.

Itkin viime yönä onnesta. Tajusin yhtäkkiä, että rakastan sitä, mitä teen ja se tekee minut onnelliseksi juuri nyt.

Olen onnellinen. Syvältä sielusta tyynen rauhallisen onnellinen. Toki tulee hetkiä ja aikoja kun kiukuttaa/ahdistaa/pelottaa, mutta perusolo on onnellisuus. Syynä siihen on lähinnä hyvät ihmissuhteet. Rakas mies (yhdessä hiukan vajaa 20 v), ihanat lapset jotka tuntuvat pärjäävän oman elämänsä aloittelussa hienosti. Oma lapsuuteni oli aika hankala, mutta nykyään ollaan äidinkin kanssa hyvissä väleissä. Jopa appivanhemmat ovat ihan parhaita. Ystäviä minulla ei ole oikeastaan kuin kaksi, mutta se on lähinnä itsestäni kiinni, en ole mikään yltiösosiaalinen luonne.

Toinen iso tekijä on taloudellinen turvallisuus. Rikkaista emme ole, mutta päivittäistä toimeentuloakaan ei teevitse miettiä. Vaikka raha ei teekään onnelliseksi, tuo se kuitenkin perusturvaa.

Olen onnellinen. Keväällä ihastuin toiseen mieheen, erosin aviomiehestä. Asun omillani, mutta lapset saavat olla täällä niin paljon kuin haluavat. Virallisesti asuvat isällään. Tapailen miesystävää ja saan häneltä kaikkea sitä mitä aviomies ei antanut eli aikaa, huomiota, hellyyttä. Minulla on kiva vuokra-asunto, mukava työ, terveys, läheiset on terveitä.

Olen onnellinen. Ihan tavallisesta perheestä, epätäydelliset vanhemmat, paljon juttuja joihin tuijottamalla voisi katkeroitua paljonkin. Elämäkään ei ole ollut helppo, evioero, lasten kanssa vakavia terveysongelmia.

Olen onnellinen varmaan luonteenlaatuni vuoksi: olen peruspositiivinen eteenpäinkatsova. Ja vanhemmiten olen oppinut hyväksymään itseni koko ajan paremmin ja sitä myötä myös pitämään omaa puoltani etten tule hyväksikäytetyksi, kuitenkin ilman riitoja, ystävällinen jämäkkyys riittää. Kun oppi ymmärtämään itseään osasi löytää vierelleen  myös itselle sopivan kumppanin, yhdessä olemme hyvin onnellisia, kunnioitamme ja arvostamme toisiamme. Lasten kanssa on erittäin lämpimät ja läheiset välit vaikka täysi-ikäisiä jo ovat ja maailmalla. Työkin on antoisaa vaikka välillä täytyy säännöstellä sen kuormittavuutta (esim. palstaillen että saa aivot lepoa ;) ).

Olen onnellinen. Mulla oli hyvä, turvallinen ja onnellinen lapsuus. Kuten myös koko aikuiselämänikin. Kuulun perheeseen ja sukuun, jossa on yhteisöllisyyttä ja toisista välitetään. Mulla on myös hyviä ystäviä ja kivoja kavereita. Oma koti, mukava työ. Lemmikkejä, joita rakastan. Asiat ovat kaikilta osin oikein hyvin. Terveyttä voisi olla enemmän, mutta tässä iässä nyt saakin jo vähän kolottaa. 

En ole. En ole ollut onnellinen sitten lapsuuden/varhais teini-iän. Teini-ikäisenä yläasteella sairastuin masennukseen joka johtui rakkauden puutteesta. En ole koskaan saanut rakkautta, en perheeltä enkä seurustelun muodossa. Kaikki muut asiat mulla on hyvin, on töitä, koti ja pari hyvää ystävää. Rakkaus vaan puuttuu.

Olen onnellinen kun olen terve. Ja että minulla on terve lapsi ja rakas aviomies. Katto pään päällä eikä ole nälkää tarvinnut nähdä vaikkei nyt ihan hirveän hyvätuloisia olla. Välillä tulee päiviä että murehtii tietyistä asioista kuten varmasti kaikilla muillakin, mutta olen onnellinen että perusasiat ovat kunnossa. Erityisesti olen onnellinen kun olen saanut viettää normaalin ja hyvän lapsuuden eli kotona on lapsena ollut hyvä olla. Tämä kun ei valitettavasti ole mahdollista.