Onko teillä joskus niin hyvä olla että liikututte suunnilleen kaikesta ja olette tosi empaattisia jopa ilkeilijöitä kohtaan?

Ei kai oma hyvä olo ja liikuttuminen/herkkyys ole yhteydessä. Voin hyvin, mutta en liikutu juuri mistään :) Empaattisuus sitten eri asia.

Minustakaan liikuttuminen ei sinänsä liity tuohon hyvään oloon, vaikka itse liikutunkin ns pienestä. Ja vaatauksena kysymykseen, minulla on pääsääntöisesti aina noin hyvä olla.

Kyllä ainakin minulla hyvä olo ja liikuttuminen käyvät jollakin asteella käsi kädessä. Minulle hyvä olo tarkoittaa nimittäin sitä, ettei minun tarvitse stressata. Stressi taas estää minua usein liikuttumasta, vaikka olisi kuinka surullinen elokuva. Olen nimittäin aikamoinen stressaaja...

T. ei ap

Vierailija kirjoitti:

Kyllä ainakin minulla hyvä olo ja liikuttuminen käyvät jollakin asteella käsi kädessä. Minulle hyvä olo tarkoittaa nimittäin sitä, ettei minun tarvitse stressata. Stressi taas estää minua usein liikuttumasta, vaikka olisi kuinka surullinen elokuva. Olen nimittäin aikamoinen stressaaja...

T. ei ap

Korjaan, että vaikka olisi kuinka liikuttava elokuva.

Ei ole. Kokisin sellaisen olon epätodelliseksi. Olen kai melkoisen omahyväinen ja inhorealisti.

Joskus, kyllä, olen huomannut! Samoin kuin sen, että kun vituttaa ja masentaa, kaikenlainen lässytys ärsyttää ja ilkeilijöitä tekisi mieli vain pamauttaa päin lättyä.

Koko ajan. Ilkeilyllä ei ole vaikutusta, se ei horjuta tyyneyttä sisälläni, ennemminkin valuu pois jättämättä jälkeäkään. On mahdollista kokea myötätuntoa sitä kohtaan, jolla on tarvetta olla ilkeä. Liikutus taas...on tuttua. Yhdistän sen myötätuntoon.

Kyllä, välillä tunnen oloni ihmeen hyväksi ja huomaan suhtautuvani empatialla ja ymmärtäen kaikkeen, itseeni, ympäristöni vaikeisiin ihmisiin, jopa pieniin kodin tuholaisiin.