Miksi yksinäisyys ja syrjäytyminen lisääntyy, vaikka

Tähän on varmasti useitakin syitä. Yksi on, että vaatimukset ystävien ja kavereiden suhteen ovat kasvaneet. Enää ei riitä, että ollaan samalla luokalla tai asutaan naapurissa. Nyt pitää olla "samanhenkinen" (mitä ikinä se kenellekin tarkoittaa), toiseen ihmiseen tutustumiseen ei haluta tuhlata aikaa, jos ei voida olla varmoja, että tästä nyt syntyy elämänkestävä ystävyyssuhde. Vähän sama ongelma kuin parisuhteen luomisessakin eli jos ei heti synkkaa, niin ei haluta tutustua sen enempää. Kuitenkin me suomalaiset annamme itsestämme toisille alussa hyvin vähän ja sen vuoksi tutustuminen tyssää heti alkuunsa. 

Toinen syy on, että yhteisöllisyys on kadonnut. Aiemmin ihminen jo syntyessään kuului johonkin yhteisöön. Nykyisin lapset syntyvät perheisiin ja perheen ulkopuolisia yhteisöjä - edes sukua - ei kaikilla ole tai niiden kanssa ei olla tekemisissä. 

Kolmas syy on, että moni ei enää osaa muodostaa ihmissuhteita. Ei ole koskaan tarvinnut. Päiväkodissa aikuiset ovat huolehtineet, että on leikkikaveri eikä ketään jätetä yksin. Sama peruskoulussa, erityisesti alakoulussa. Aikuiset siis huolehtivat siitä, että et ole yksin. Monelta lapselta jää kokonaan oppimatta, miten ilman aikuisten apua päästään porukkaan mukaan tai löydetään edes yksi ystävä. Lapset ovat tekemisissä lähinnä vain omanikäistensä kanssa ja isommilta lapsilta oppiminen jää kokonaan pois, jos lapsella ei ole isompia sisaruksia. 

Neljäs syy on, että ei ole aikaa. Lasten vapaa-aika on aikataulutettu kodin ulkopuolisissa harrastuksissa, illat ja viikonloput halutaan viettää vain oman perheen kesken. Koulupäivien jälkeen ja alkuillasta kerrostalojenkin pihat kumisevat tyhjyyttään. Enää ei mennä soittamaan naapurin ovikelloa ja kysytä: "Pääseeks Minna ulos?" tai pihalla olevalle lapselle sanota: "Voiksä olla mun kaa?". 

Viides syy - isommilla lapsilla - on, että vapaa-ajalla tehdään asioita, jotka maksavat tai joihin vanhemmat eivät halua päästää omaa lastaan (kahvilat, ostoskeskuksissa hengailut). Tätähän muutama vuosi sitten tutkittiin ja tutkimuksessa todettiin, että vähävaraisten perheiden lapset ja nuoret jäävät usein osattomiksi niistä kokemuksista, joita paremmin toimeentulevien perheiden lapsilla on. Jos ei ole rahaa lähteä mukaan mäkkäriin, kahvilaan, leffaan tms, jää porukasta pois. 

Kuudes syy on, että nykyisin porukkaan kuulumista arvostetaan enemmän kuin kahden lapsen välistä hyvää ystävyyttä. Porukkaan on kuitenkin paljon vaikeampi päästä kuin ystävystyä yhden yksilön kanssa, koska porukassa pitäisi tulla erinomaisesti toimeen ja olla pidetty kaikkien porukan jäsenten kanssa. Konflikti yhdenkin porukan jäsenen kanssa tarkoittaa yleensä, ettei porukkaan pääse tai siitä joutuu ulos. 

Tuossapa nyt joitain syitä, muitakin varmasti on.

Onhan se ihmeellistä kun samalla meillä on suuri joukko joka sortin sosiaalipuolen auttajaa. On myös maailman paras koulutus ja on niin hienot suunnitelmat joka lähtöön.

Jatkuvasti suuri joukko nuoria saa jonkun diagnoosin. Fiksut sosiaaliasiantuntijat sitten jakelevat lausuntojaan.

Missäköhän mättää.

Voisiko syy olla siinä, että suurinosa ihmisistä haluaisi rakentaa oman näköistä elämää, ansaita rahaa sen verran, että voivat elää itsenäistä omaa elämää.

Varmastikaan ei täällä olijoiden eikä tänne tulijoiden haaveena ei ole olla minkään " autamme sinua syrjäytynyt" lässytysohjelman asiakkaana.

Ei ole yhteisöjä.

Yhteisöllisyys, toisista välittäminen ei ole ihmisten määrästä riippuvainen vaan asenteesta. Viime vuosikymmeninä suomalainen yhteiskunta on aktiivisesti ohjailtu pelkkää omaa napaa tuijottavien hyperindividualistien yhteiskunnaksi.

Sitten ihmetellään kun vähän siellä sun täällä podetaan yksinäisyyttä. No, mitä odotitte?

Vierailija kirjoitti:

Ei ole yhteisöjä.

Yhteisöjä on edelleenkin ja uusia tuntuu syntyvän kuin sieniä sateella. Ongelma monelle yhteisöttömälle on, että yhteisöön kuuluminen ei tarkoita pelkkiä oikeuksia vaan myös velvollisuuksia. Ja niitä velvollisuuksia ei haluta ottaa. Rusinat pullasta -yhteisöt kuihtuvat hyvin nopeasti, koska ei kukaan jaksa aina vaan antaa, jos muut aina vain ottavat tai loistavat poissaolollaan. Hyvä esimerkki tästä on koulujen vanhempainyhdistykset, jos vertaa vaikkapa USAssa koulujen vanhempainyhdistyksiin. Suomessa ei haluta osallistua yhtään mihinkään, mitä ei halua/jaksa/viitsi/ehdi tehdä. Joku muu saa tehdä. Yhteisöt eivät toimi näin.

Sosialistisia tapaamispaikkoja on kyllä entistä vähemmän. Käytännössä lähinnä pohjois-korea enää.

Juuri luin että hautajaisiinkin tarvitaan jo lainakantajia koska vainajilla ei ole sukua tai ystäviä jotka osallistuisivat.

Vierailija kirjoitti:

Juuri luin että hautajaisiinkin tarvitaan jo lainakantajia koska vainajilla ei ole sukua tai ystäviä jotka osallistuisivat.

Ja ajatella että nyt kuolevat ovat enimmäkseen vielä niitä joilla oli yhteisöt.

40 vuoden päästä kun nämä kaikenmaailman velat sun muut alkavat kupsahdella niin siinä sitä onkin.

Muumionetsijöistä saattaa tulla uusi ammattikunta; he etsivät urbaaneissa ympäristöissä koppeihinsa muumioituneita vela-kauden asukkeja ja peliohjain kädessä kivettyneitä ohutranteisia uroksia.

Helsingin Sanomissa oli hieno terapeuttinen juttu siitä miten vanhempi unohtaa lapsen.

Minusta on unohdettu yhteiskunnan vaikutus kokonaan siihen miten ihmisiä syrjäytetään.

Samalla paasataan kaikkea hienoa, mutta olosuhteet pakottavat samalla vanhempaa jättämään lasta omanonnensa varaan.

Lastaan puolustavaa vanhempaa rangaistaan ja sitä joka laittaa lapsen edun edelle yhteiskunnallisia velvoitteita.

Rakentavat alakulttuurit ovat monelle turvapaikka yhteiskunnan sairaista arvoista. Mikä tahansa yhteisö ei palvele ihmistä.

Osa ihmisistä sovittaa syrjäytynyt leimaa kehentahansa joka ei liiku samoissa ympyröissä kuin itse.

Nyt en puhu yksin olevista vanhuksista sillä heillä monesti kuolema on vienyt ne kaikkein läheisimmät jo omaiset ehkä asuvat kaukana.

Yksinäisyyskään ei ole kaikille negatiivinen asia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ole yhteisöjä.

Yhteisöjä on edelleenkin ja uusia tuntuu syntyvän kuin sieniä sateella. Ongelma monelle yhteisöttömälle on, että yhteisöön kuuluminen ei tarkoita pelkkiä oikeuksia vaan myös velvollisuuksia. Ja niitä velvollisuuksia ei haluta ottaa. Rusinat pullasta -yhteisöt kuihtuvat hyvin nopeasti, koska ei kukaan jaksa aina vaan antaa, jos muut aina vain ottavat tai loistavat poissaolollaan. Hyvä esimerkki tästä on koulujen vanhempainyhdistykset, jos vertaa vaikkapa USAssa koulujen vanhempainyhdistyksiin. Suomessa ei haluta osallistua yhtään mihinkään, mitä ei halua/jaksa/viitsi/ehdi tehdä. Joku muu saa tehdä. Yhteisöt eivät toimi näin.

Jes, keksit peräti yhden yhteisön joka kestää tasan sen verran kun lapset ovat koulussa. Paljonpa joku vanhempainyhdistys jeesaa yksinäistä kaupunkilaissinkkua.

Yksi suurimmista ongelmista on myös kaiken kaupallistuminen. Ei ole juuri mitään yhteistä tekemistä tai yhteistä tilaa johon ei liittyisi kuluttaminen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ole yhteisöjä.

Yhteisöjä on edelleenkin ja uusia tuntuu syntyvän kuin sieniä sateella. Ongelma monelle yhteisöttömälle on, että yhteisöön kuuluminen ei tarkoita pelkkiä oikeuksia vaan myös velvollisuuksia. Ja niitä velvollisuuksia ei haluta ottaa. Rusinat pullasta -yhteisöt kuihtuvat hyvin nopeasti, koska ei kukaan jaksa aina vaan antaa, jos muut aina vain ottavat tai loistavat poissaolollaan. Hyvä esimerkki tästä on koulujen vanhempainyhdistykset, jos vertaa vaikkapa USAssa koulujen vanhempainyhdistyksiin. Suomessa ei haluta osallistua yhtään mihinkään, mitä ei halua/jaksa/viitsi/ehdi tehdä. Joku muu saa tehdä. Yhteisöt eivät toimi näin.

Jes, keksit peräti yhden yhteisön joka kestää tasan sen verran kun lapset ovat koulussa. Paljonpa joku vanhempainyhdistys jeesaa yksinäistä kaupunkilaissinkkua.

Yksi suurimmista ongelmista on myös kaiken kaupallistuminen. Ei ole juuri mitään yhteistä tekemistä tai yhteistä tilaa johon ei liittyisi kuluttaminen.

Sinkuille on vaikka millaista toimintaa , koska heillä ei edes lapset ja parisuhde vaikuta ajankäyttöön. Kyse on pikemminkin siitä, mikä kiinnostaa. Some tarjoaa mahdollisuuksia perustaa uusia yhteisöjä, jos olemassaolevista ei löydy itselle mitään mielenkiintoista. Itse olen oman alueeni asukasyhdistyksessä, parissa vapaaehtoistyötä tekevässä yhteisössä (toinen liittyy ihmisiin ja toinen eläimiin) sekä oman alueeni Reko-ruokarenkaassa. Enempään ei riitä aika. 

Ihmiset joilla on huonommat edellytykset sosiaalisuuteen jäävät nykyään selkeämmin yksin, kun vanhan ajan kaltaisia maaseutu- tai työyhteisöjä ei enää ole. Täytyy erottua positiivisesti edukseen, että tulee otetuksi muiden seuraan. "Hyväosaiset" ihmiset valikoivat omat ihmisensä entistä tarkemmin.

Vierailija kirjoitti:

Ihmiset joilla on huonommat edellytykset sosiaalisuuteen jäävät nykyään selkeämmin yksin, kun vanhan ajan kaltaisia maaseutu- tai työyhteisöjä ei enää ole. Täytyy erottua positiivisesti edukseen, että tulee otetuksi muiden seuraan. "Hyväosaiset" ihmiset valikoivat omat ihmisensä entistä tarkemmin.

Sellainen yhteisöllinen maalaiskylä hävisi jokunen sata vuotta jo sitten isonjaon myötä.

Vierailija kirjoitti:

Ihmiset joilla on huonommat edellytykset sosiaalisuuteen jäävät nykyään selkeämmin yksin, kun vanhan ajan kaltaisia maaseutu- tai työyhteisöjä ei enää ole. Täytyy erottua positiivisesti edukseen, että tulee otetuksi muiden seuraan. "Hyväosaiset" ihmiset valikoivat omat ihmisensä entistä tarkemmin.

Jos ihminen ei satu syntymään mihinkään yhteisöön, ongelmaksi tosiaan muodostuu, että yksilön pitäisi itse hakeutua johonkin yhteisöön mukaan. Mikäli on  huonommat edellytykset sosiaalisuuteen, tuo jää varsin usein tekemättä. Myös niillä, jotka syntyvät yhteisöön, voi olla vaikeuksia myöhemmin, mikäli toistuvasti ilmaisevat haluttomuutensa toimia tässä yhteisössä. Välit yhteisön jäseniin vähitellen hiipuvat ja lopulta yhteistö katoaa yksilön elämästä kokonaan. 

Yhteisöllisyydestä on viime aikoina puhuttu paljon ja korostettu sen merkitystä. Yksi asia on näissä keskusteluissa unohdettu: kaikki yhteisöön kuuluvat ihmiset eivät ole sellaisia, joista pidät. Jos haluaa olla tekemisissä vain sellaisten ihmisten kanssa, joiden kesken ei ole juuri koskaan erimielisyyksiä mistään ja joista pitää enemmän kuin muista ihmisistä, yhteisöllisyys ei oikein sovi ajatusmaailmaan. Yhteisössä on hyväksyttävä, että jotkut ihmiset siellä saattavat olla omasta mielestä varsin ärsyttäviäkin. Aika moni on nykyisin valmis luopumaan koko yhteisöstä, kunhan vaan ei tarvitse olla tekemisissä ärsyttävien tyyppien kanssa. Ja toinen vaihtoehto on, että yhteisöön otetaan uusiksi jäseniksi vain sellaisia, jotka sopivat porukkaan eivätkä ärsytä ketään eivätkä ärsyynny kenestäkään yhteisön jäsenestä. 

Jos haluaa päästä osaksi jotain yhteisöä, aivan ensiksi tulee miettiä, mitä annettavaa minulla on tälle yhteisölle. Siis sellaista annettavaa, mitä juuri siinä yhteisössä jäseniltä halutaan. Jos ei mitään, niin yhteisöön on todella vaikea päästä. 

Some. Pyöritään vaan siellä, eikä ketään tavata enää livenä. Ei edes soitella enää.

Nykyään ei siedetä erilaisuutta Kaikki kaveriporukat ovat kuin samasta muotista ulkonäköineen ja mielipiteineen.

Myös normaali kohteliaisuus on joillekin täysin vierasta. Ei tervehditä naapuria tai työkaveria. Siinä on vaikea tehdä tuttavuutta, kun toinen ei reagoi millään tavalla. Seurustelusuhdetta kaipaavat tekevät etukäteen listan ominaisuuksista jotka tulevalla kumppanilla täytyy olla tai muuten heti hyvästi.