Yhdessä asumisesta (ekaa kertaa). Mitäs nyt kun ei oikeastaan koskaan saa olla yksin ainakaan yötä?
Tottuuko tähän joskus? Koko ajan tuntuu että pitää esittää parempaa kuin on. Ei energia riitä millään! :(
Kommentit (15)
Sekä mua että miestä kauhistutti nimenomaan tuo, ettei koskaan ole "omaa aikaa", ei saa olla yksin. Onneksi meillä on omat makuuhuoneet (minä surkea nukkuja ja mies kuorsaa - työviikolla nukutaan eri huoneissa), joten on myös omaa rauhaa. Mä tykkään lukea, joten jos alkaa yhdessäolo ahdistaa, menen omaan huoneeseen lukemaan. On myös sovittu, että jos toinen kaipaa hiljaisuutta tai haluaa puuhastella itsekseen toisen sekaantumatta, niin siitä saa ja pitää sanoa. Tällä tavalla kaksi introverttiä erakkoa on asunut yhdessä 8 vuotta ja parisuhde voi loistavasti :)
Meillä on myös omat huoneet kaikilla. Kokoontumisajot sitten keittiöön ruoanlaittoon ja tiskaukseen, ja kun tuntuu hiukan sosiaalisemmalta, olkkariin. Mutta jos on yksinolon tarve, on oma huone. 18v naimisissa, kaksi teiniä ja mies.
Itse en pysty asumaan kenekään kanssa yhdessä. Ei voi koskaan enää piereskellä huolettomasti välittämättä tuleeko lusikallinen vai ei.
Aamulla kun heräät silmät turvonneina, hengitys ripulikuolemahirviönpaskalta haisten, on toinen siinä jo heti naamassa kiinni kyselemässä kaikkea tyhmää. Yritä siinä sitten vastata ettet juuri nyt halua mitään lääppimistä, kun ääni on yön jäljiltä vielä niin käheä, ettei kuulu kuin vammainen krfodäääkrää krrrroo.
Et voi kaivella nenääsi tai persettäsi.
Et voi olla oma itsesi.
Et voi nukkua kunnolla, koska toinen on siinä väisteltävänä tai väistelijänä. Tila ja happi loppuvat.
Kolistelut kalistelut ja loristelut häiritsevät, teki niitä sitten itse tai ei.
Miksi pitäisi esitä parempaa kun on😀ei meillä ainakaan kun yhteen muutettiin..ootteko tunteneet vähän aikaa vasta kun noin ajattelet
JOtkut tottuu, jotkut ei. Itse olen niitä jotka ei koskaan tottunut. Seurusteltuani pari kertaa kaikin puolin hyvien miesten kanssa, mutta oltuani aina ja jatkuvasti ahdistunut liiasta sosiaalisuuden tarpeesta, totesin että minä vaan olen kyllä liian erakko luonne mihinkään parisuhde-elämään. Onneksi ei ole mikään pakko asua kenenkään kanssa jos ei halua.
Minä saan joka päivä omaa aikaa kun mies menee töihin (itse sairaslomalla pitkäaikaisesti) ja rakastan sitä että pääsen yöksi miehen viereen. Minusta on outoa ja yksinäistä jos mies ei nuku vieressä.
Mitä tulee siihen vieraskoreuteen niin se värisee pikku hiljaa kuukausien myötä
Vierailija kirjoitti:
Itse en pysty asumaan kenekään kanssa yhdessä. Ei voi koskaan enää piereskellä huolettomasti välittämättä tuleeko lusikallinen vai ei.
Aamulla kun heräät silmät turvonneina, hengitys ripulikuolemahirviönpaskalta haisten, on toinen siinä jo heti naamassa kiinni kyselemässä kaikkea tyhmää. Yritä siinä sitten vastata ettet juuri nyt halua mitään lääppimistä, kun ääni on yön jäljiltä vielä niin käheä, ettei kuulu kuin vammainen krfodäääkrää krrrroo.
Et voi kaivella nenääsi tai persettäsi.
Et voi olla oma itsesi.
Et voi nukkua kunnolla, koska toinen on siinä väisteltävänä tai väistelijänä. Tila ja happi loppuvat.
Kolistelut kalistelut ja loristelut häiritsevät, teki niitä sitten itse tai ei.
Joo ehkä sulle on parempi vaan asua yksin.
Kai te nyt joskus käytte sukulaisten/kaverien luona yötä?
Vierailija kirjoitti:
Itse en pysty asumaan kenekään kanssa yhdessä. Ei voi koskaan enää piereskellä huolettomasti välittämättä tuleeko lusikallinen vai ei.
Aamulla kun heräät silmät turvonneina, hengitys ripulikuolemahirviönpaskalta haisten, on toinen siinä jo heti naamassa kiinni kyselemässä kaikkea tyhmää. Yritä siinä sitten vastata ettet juuri nyt halua mitään lääppimistä, kun ääni on yön jäljiltä vielä niin käheä, ettei kuulu kuin vammainen krfodäääkrää krrrroo.
Et voi kaivella nenääsi tai persettäsi.
Et voi olla oma itsesi.
Et voi nukkua kunnolla, koska toinen on siinä väisteltävänä tai väistelijänä. Tila ja happi loppuvat.
Kolistelut kalistelut ja loristelut häiritsevät, teki niitä sitten itse tai ei.
Illan naurut xDD
Omat huoneet olis hyvä ajatus, mutta isompi asunto on aina kalliimpi. Plus miten moni mies suostuu siihen loukkaantumatta verisesti? :D
t. onnellinen sinkku
Ei asuinkumppanin kanssa jaksa tai tarvitse mitään esittää. Joko hyväksytte ja rakastatte toisianne juuri sellaisena kuin olette ja suhde syvenee, tai sitten ette ja eroatte.
Oma aika on tärkeää. Me puuhailemme usein omiamme eri huoneissa, mutta yhdessä syöminen ja nukkuminen on ainakin mulle todella tärkeää. Aika harvoin ollaan öitä poissa, mutta nämähän voi jokainen pariskunta järkätä haluamallaan tavalla.
Vierailija kirjoitti:
Omat huoneet olis hyvä ajatus, mutta isompi asunto on aina kalliimpi. Plus miten moni mies suostuu siihen loukkaantumatta verisesti? :D
t. onnellinen sinkku
Mulle käy, mutta olen varattu. Välillä nukutaan eri huoneissa, välillä samassa. Vähän vaihtelee.
Samanlaisia tuntemuksia oli minullakin kun asuin poikaystävän kanssa yhdessä. Joillain avoliitto tietysti toimii ja se esittämisen tunne hälvenee ajan myötä, ja voi taas tuntea olevansa "vapaasti" kotona omana itsenänsä. Minulla suhde ehti loppumaan ennen sitä vapautumisen vaihetta. Olen kyllä muutenkin sellainen, että tarvitsen paljon omaa tilaa. Eron jälkeen olen osannut arvostaa taas yksin asumista ihan uudella tavalla.
Oma huone pelastaisi monta avioliittoa. Meillä on takana 27 yhteistä vuotta, omat makuuhuoneet ollut koko ajan koko perheellä. Vauvat on aluksi nukkuneet omassa "alkovissa", josta myöhemmin on tehty huoneeseeni walk in closet, ja siirtyneet siitä omiin huoneisiinsa yösyöttöjen loputtua noin 6 kk iässä.
Kyllä se siitä karisee se esittäminen. Ja suhde joko syvenee tai loppuu.