Jos ihmisen mielestä kukaan ei voi pahoittaa toisen mieltä, niin koskeeko tämä myös heitä itseään?
Eli kun saarmataan muille, että olet itse vastuussa siitä, miten reagoit, niin hekö sitten itse aina ovat vastuussa miten reagoivat, kun joku muu tekee heitä kohtaan väärin? Ja todella tekevät niin, ettei ole puheiden ja toiminnan välillä ristiriitaa.
Kommentit (24)
Antakaa esimerkkejä tällaisesta toiminnasta! Joku, (kuka?) loukkasi teitä, mutta te otitte sen hienona mahdollisuutena kasvaa, vai mitä!? Kertokaa!
Vierailija kirjoitti:
Kun joku tekee minua kohtaan väärin, sanon hänelle siitä ja pyydän häntä lopettamaan. Suutun ja pidän puoleni. Tarvittaessa poistun itse tilanteesta.
Kun joku on tehnyt minua kohtaan väärin menneisyydessä ja tiedän, ettei hän tule ikinä pyytämään sitä anteeksi, käsittelen asian yksin ja ymmärrän, että kauna ja katkeruus vahingoittaa vain minua. Se tekijä ei kärsi niistä, vaikka minä kuinka kärsisin.
Entä jos et saa asiaa käsitellyksi, vaan joudut elämään sen kanssa pitkään ennen sitä (jos sitten joskus saatkin)? Osaatkohan edes kuvitella sellaista tilannetta..?
ap
Vierailija kirjoitti:
Kun joku tekee minua kohtaan väärin, sanon hänelle siitä ja pyydän häntä lopettamaan. Suutun ja pidän puoleni. Tarvittaessa poistun itse tilanteesta.
Kun joku on tehnyt minua kohtaan väärin menneisyydessä ja tiedän, ettei hän tule ikinä pyytämään sitä anteeksi, käsittelen asian yksin ja ymmärrän, että kauna ja katkeruus vahingoittaa vain minua. Se tekijä ei kärsi niistä, vaikka minä kuinka kärsisin.
Katsoisitko hänen onneaan elämässä ihan hyvällä? Ajattelisit, että sai tehdäkin pahaa sulle, et ollut sen arvokkaampi?
ap
Onko elämäsi pahin kokemus oikeasti se kutsujen jälkeinen autossa huutaminen, vai miksi tuot sen jatkuvasti uudelleen esiin?
Vierailija kirjoitti:
Onko elämäsi pahin kokemus oikeasti se kutsujen jälkeinen autossa huutaminen, vai miksi tuot sen jatkuvasti uudelleen esiin?
Sitä tapahtui useammankin kerran... kyllä mä muistan siinä tilanteessa sellaista pakokauhun tunnetta...ja sellaista, että jotain murenee... varmaan kyky uskoa itsestä hyvää varsinkaan muiden silmin. Ja kun yritin puolustaa itseäni se huuto vain paheni. Mtä pahaa mä olin tehnyt? Sanonut tosi asian ääneen, että mua jo väsyttää, mulla on tylsää, haluan kotiin. Ei sen ollut tarkoitus loukata illan emäntää, enkä nähnyt hänen loukkaantuvan lainkaan, ihan normaalisti oli. Hänelläkin oli lapsia, kaksi,mikäisiäni, eikä hekään puhuneet mulle vain kukkasin, eikä tarvitsekaan, mutta siis jos miettii, että jotenkin saamme mitä ansaitsemme, niin kai mä sitten mietin, että mikä minusta tekee niin huonon, että ansaitsen tulla syytetyksi kaikesta mitä mä teen. Kasva siinä nyt sitten.
Ymmärrän asiassa sen puolen, mitä kutsuilla saa tehdä ja mitä ei, mutta tuo oli suhteellisen viatonta enkä todella osannut pienenä lapsena ajatella, että minun väsymykseni voisi oll epäkohteliasta. Seuraavilla kerroilla huutoa tuli aina eri asioista, mutta ne eivät ole enää jääneet minun mieleeni. Muistan joskus sanoneeni, että etkö voi sanoa jotenkin jo paikan päällä, mutta ei. Ja muistan myös sanoneeni, että en voinut tietää, mutta silläkään ei ollut syyttämiseeni mitään vaikutusta. Tulee sellainen tunne, että mä en jaksa enää, kun tiedän, mitä toi käytäs on tehnyt mulle, joka olin niin iloinen pieni tyttö.
ap
Näin jotenkin viimeisillä kerroilla, että äidillä on jotain omaa pahaa oloa, mutta ei se auttanut sietämään tilannetta, johon jouduin siksi, kun mä niin kuin aiheutin sitä olemalla minä. Kuka lapsi sellaista haluaa kokea? Eikä siitä päässyt mihinkään. Ei äiti minusta halunnut luopua. Hän minun silmin halusi minut siihen itseään rääkkäämään. Kiva rooli lapselle.
ap
Hän halusi jonkun, joka oli syypää hänen kärsimyksiinsä. Näin mä sen voisin ajatella. Hän ei yhtään ajatellut, että ei ole kasvatusta se, vaan henkistä väkivaltaa. Ja hänen omasta pahoinvoinnistaan se syntyy. Hän näki minut siinä oman pahan olonsa syypäänä, minun käytökseni vuoksi. Minun persoonallisen olemiseni.
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko elämäsi pahin kokemus oikeasti se kutsujen jälkeinen autossa huutaminen, vai miksi tuot sen jatkuvasti uudelleen esiin?
Sitä tapahtui useammankin kerran... kyllä mä muistan siinä tilanteessa sellaista pakokauhun tunnetta...ja sellaista, että jotain murenee... varmaan kyky uskoa itsestä hyvää varsinkaan muiden silmin. Ja kun yritin puolustaa itseäni se huuto vain paheni. Mtä pahaa mä olin tehnyt? Sanonut tosi asian ääneen, että mua jo väsyttää, mulla on tylsää, haluan kotiin. Ei sen ollut tarkoitus loukata illan emäntää, enkä nähnyt hänen loukkaantuvan lainkaan, ihan normaalisti oli. Hänelläkin oli lapsia, kaksi,mikäisiäni, eikä hekään puhuneet mulle vain kukkasin, eikä tarvitsekaan, mutta siis jos miettii, että jotenkin saamme mitä ansaitsemme, niin kai mä sitten mietin, että mikä minusta tekee niin huonon, että ansaitsen tulla syytetyksi kaikesta mitä mä teen. Kasva siinä nyt sitten.
Ymmärrän asiassa sen puolen, mitä kutsuilla saa tehdä ja mitä ei, mutta tuo oli suhteellisen viatonta enkä todella osannut pienenä lapsena ajatella, että minun väsymykseni voisi oll epäkohteliasta. Seuraavilla kerroilla huutoa tuli aina eri asioista, mutta ne eivät ole enää jääneet minun mieleeni. Muistan joskus sanoneeni, että etkö voi sanoa jotenkin jo paikan päällä, mutta ei. Ja muistan myös sanoneeni, että en voinut tietää, mutta silläkään ei ollut syyttämiseeni mitään vaikutusta. Tulee sellainen tunne, että mä en jaksa enää, kun tiedän, mitä toi käytäs on tehnyt mulle, joka olin niin iloinen pieni tyttö.
ap
Jos vanhempasi on huutaneet käytöksestä niin sen takia koska eivät ole ottaneet vastuuta kasvatuksestaan mutta esimerkkisi perusteella vanhemmissasi on jotain vakavampaakin vikaa.
Kivikissa, tämä ei ole sun hlökohtainen blogi tai vertaistukipalsta.Mene jo muualle hakemaan huomiota.Tai sinne terapeutille.
Meitä EI enää kiinnosta.
Kyllä. Olen itse vastuussa tunteistani ja samaa odotan myös muilta.
Siis totella tuollaisessa, että kun mua syytetään sen emännän mielen pahoittamisesta, josta voin käsi sydämellä sanoa, että en aikonut pahoittaa, siis puhunut kotiinlähdöstä tarkoituksella loukata, ja en nähnyt sitä äidin ystävän mielen pahoittumista, niin miksi olisin sitä äidilleni pahoitellut? Mitä kasvatusta se olisi ollut, kun olisin pahoitellut asiaa, jota en ollut tehnyt?
ap
Vierailija kirjoitti:
Kyllä. Olen itse vastuussa tunteistani ja samaa odotan myös muilta.
No hyvä, heitänpä sua sitten päin naamaa kermakakulla seuraavan kerran kun tavataan. Sä et loukkaannu siitä, ja mä kannan sosiaalisen häpeän typeryydestäni. Ellei joukossa satu olemaan joitain, joista se olikin sulle ihan oikein... mitäs tähän sanot?
ap
Ja törkeetä on, että ne äidin ystävättäret ei ollenkaan ole saaneet tietää, eivätkä varsinkaan silloin saaneet tietää, miten äitini käyttää heitä oman pienen tyttärensä kiusaamiseen. Koska enhän mä voinut olla varma, olivatko he jollain lailla juonessa mukana, ja oikeasti kääntyneet mua vastaan.
Luulen kyllä, ettei heillä ole aavistustakaan, että heidän on väitetty loukkaantuneen tuollaisesta niin, että siitä on rangaistu minua.
Mutta koska en voi olla ihan varma, en tietenkään luota heihin ihmisinä. Ja tämäkin erotteluaita minun ja muiden, äitiäni ehkä parempien ja ystävällisten ihmisten välilä on äitini syytä, ja minulla on karmea homma päästä siitä aidasta eroon, koska se on rakennettu kunnolin niin pieni. Sitä aitaa on todellakin rakennettu. "Sinusta ei voi kukaan muu kuin äitisi pitää, koska äidit vain sietävät lapsiltaan sellaista, mitä muut eivät siedä." Just just, mitähän sä äiti, siedit?
ap
Minusta olisi mukavaa, jos ne äidin ystävättäret olisivat paheksuneet äitiäni heidän käyttämisestään valheellisesti siihen, että minä saan rangaistuksen asiasta, heidän suhteensa, jota minä en ollut heille tehnyt. Sen mä haluaisin nähdä. Toki haluta saan.
ap
He olisivat voineet itse asiassa rangaista äitiäni siitä. Silloin ois mulle tullut hiukan parempi olo. Edes joku ajattelee minua ja miltä minusta on tuntunut! Tietenkään äitini ei olisi oppinut siitä mitään, se on selvää. Mutta kuitenkin.
ap
Ja äitini myös perusteli siinä huutaessaan, että minun piti tuntea syyllisyyttä (tai ei hän sitä sanonut) siksi koska olin myös loukannut häntä, koska käyttäydyin niin, että se saattoi loukata sitä emäntää.
Okei. Olen pahoillani. Nyt on sinun vuorosi pahoitella sitä, että huudat minulle täällä autossa. Miksi vitussa mä yhä odotan sitä pahoillaanoloa? Ei ollut äitini pahoillaan, niin miksi minunkaan ois tarvinnut toimia hänen mielikseen toisin koskaan? Miksi?
Tämän, ettei äitini pahoittele loukkaavaa käytöstään sain uusintana äskettäin, kun hän ei olisi antanut mun olla rauhassa työpäivän jälkeen väsyneenä. Mä pahoittelin hänelle kyllä. Millä kostan sen, ettei hän koskaan pahoittele mulle mitään?
ap
Mutta äitini mielestä hänen ei tarvitse olla ikinä pahoillaan, tai tuosta autokeissistä, tai niistä autokeisseistä, oska hän ei ole huutanut minulle autossa. Ei. Ei oo. Noin helppoa on tehdä itsestään mahdottoman hyvä ihminen.
ap
Kysyt, ja nyt taas puhutaan sinusta.
Jos joku kohtelee minua nykyisyydessä väärin, sanoo pahasti tai jotain vastaavaa... riippuu tietysti vähän tilanteesta. Yleensä ajattelen, että ihmisellä on huono päivä, huono olo, riitaa jonkun kanssa. Ensisijaisesti säälin ja annan anteeksi, koska tiedän ettei hän tarkoita sitä minulle.
Olen antanut anteeksi myös eksälleni, mikä vaati työtä. Se vaati minulta aktiivista nöyrtymistä sen eteen, että jos itse aion olla parempi ihminen, on minun annettava anteeksi. Sitä sanotaan ihmisenä kasvamiseksi. En vieläkään osaa vilpittömästi toivoa tälle ihmiselle hyvää, mutta osaan jo muistaa hänet sellaisena, millaisena häneen aikanaan rakastuin.
Eksäkin on tullut elämääsi vasta aikuisena. Eihän hänellä millään ole samanlaista vaikutusta kuin äidillä. En vähättele kokemustasi, mutta toivottavasti sitä ei verrata siihen, miten helppoa mun on parantua asioista, joita äiti teki. Kaikesta tuskin koskaan, mutta ei se haittaa, jos edes riittävästi ettei ois pahaa oloa niin paljon.
ap
Kun joku tekee minua kohtaan väärin, sanon hänelle siitä ja pyydän häntä lopettamaan. Suutun ja pidän puoleni. Tarvittaessa poistun itse tilanteesta.
Kun joku on tehnyt minua kohtaan väärin menneisyydessä ja tiedän, ettei hän tule ikinä pyytämään sitä anteeksi, käsittelen asian yksin ja ymmärrän, että kauna ja katkeruus vahingoittaa vain minua. Se tekijä ei kärsi niistä, vaikka minä kuinka kärsisin.