Miten, jotkut ihmiset, joilla on hyvä työ, parisuhde ja terveys ahdistuu niin paljon, että joutuvat lääkitykselle?
Mikä niitä ahdistaa? Se, että kaikki on ihan hyvin? Rahaa tulee ja rakkautta on?
Kommentit (80)
Tuota minäkin olen ihmetellyt. Onko sellainen ihminen tottunut liian hyvälle eikä osaa arvostaa sitä mitä omistaa?
Pikku kuningas, joka on saanut helpolla kaiken, alkaa etsiä siitä hyvästäkin kaikkea vikaa ja ahdistuu.
Sitten jälkeen päin tajuaa, mitä menetti.
Vaikka en tiedäkään kaikkea, mitä pinnan alla muhii, niin voihan sitä silti ihmetellä, miksi tässäkin maassa on niin paljon mt-ongelmaisia, joilla ulkoisesti näyttäisi kaikki olevan ihan hyvin. On ystäviä, lomamatkoja, hyvältä vaikuttava parisuhde, rahaa, töitä ja silti pienimmänkin vastoinkäymisen kohdatessa tarvitaan sairasloma ja nappeja.
Voisiko johtua länsimaisesta yhteiskunnasta?
Ap
Joo kaikki ahdistuneet valitsevat että nyt on hyvät puitteet ahdistua... En ole tavannut ketään joka huvikseen hakisi lääkityksen.
Monella on myös kulissit pystyssä. Tuskin sinäkään huutelet ongelmistasi pitkin kyliä.
Vanhat traumat, huono lapsuus, koulukiusaamisen jättämät jäljet, ryyppäävä äiti/isä tai molemmat, narsistinen tai persoonallisuushäiriöinen vanhempi, välinpitämättömät/muuten vain kaltoinkohtelevat vanhemmat, vanhempien kuolema, ei ole vanhempia tai toista vanhempaa, pahoinpitely, raiskaus, joku on yrittänyt joskus tappaa sut, hyväksikäyttö, joku itsemurhan tehnyt läheinen tai sitä yrittänyt, jollekin läheiselle tapahtuneet pahat asiat, joku vanha onnettomuus...
Kuinka pitkälle haluat mun jatkavan listaa?
Sitten voi olla myös ihan fyysisestä terveydentilasta johtuvia syitä/sairauksia, joiden yhtenä oireena on ahdistuneisuus ja masennus.
Mä en myöskään tajua. Ymmärrän oikein hyvin jos työtön masentuu, ahdistuu ja jopa radikalisoituu mutta, että sellainen, jolla on työpaikka, niin sitä en voi käsittää!
Työpaikkahan mahdollistaa tietysti toimeentulon, säästämisen, paremman asumisen, mahdollisuuden ostaa jotakin, matkustella, käydä lääkärissä ja hoidattaa itseään ja harrastaa. Vaikka palkka olisi pienikin on se kuitenkin enemmän kuin työttömyyskorvaus ja lisäbonuksena vielä se tunne, että on normaali kelvollinen yhteiskunnan jäsen.
Elämä on voinut mennä paremmin kuin mihin rahkeet oikeasti riittäisi ja sen paljastuminen tai menestyksen romahtaminen väijyy koko ajan mielessä. Menestyksen avaimet on tulleet koulusta eikä kotoa joten elämä tuntuu huteralta..?
Monella ahdistuneella todella on kaikki pintapuolisesti hyvin jopa omaankin silmäänsä, hyvä työ, täydellisen oloinen parisuhde ja terveys reilassa, mutta me olemme kaikki erilaisia ja joskus kestää pitkään ymmärtää, millaista elämää haluaa elää. Ulkoisesti katsottuna hyvä työ ja perhetilanne eivät välttämättä olekaan sopivat juuri tämän ihmisen elää ja hän on rakentanut elämänsä enemmän yleisille oletusarvoille kuin itseään kuunnellen.
Lisäksi mielenterveys voi pettää vaikka kaikki olisi kunnossa, voihan myös tupakoimaton saada keuhkosyövän. Ei kaikelle aina ole ulkoista selitystä, ihminen voi mennä rikki, vaikka kaikki näyttäisi olevan täydellisesti.
Mutta miksi tarvitsee heti ottaa lääkkeitä tai muuten ei pärjää? Eikö psykologit auta paremmin? Liikunta? Ystävät? Ap
Tai yksinkertaisesti se hyvät työ, punainen mökki ja perunamaa ei vaan ole sitä mitä kyseinen henkilö elämältä toivoo. Oma elämä voi tuntua häkiltä, vaikka kaikki hyvin olisikin.
Et voi tietää toisten parisuhteesta totuutta. Voi olla vaikkapa henkistä väkivaltaa tms
Toki voihan elämänsä olla pelkkää kulissia.
Hyvä työ onkin stressaavaa ja aivan väärältä alalta. Mutta kun opiskeli, niin pakko tehdä, mitä saa. Palkka juoksee, muttei ole vapaa-aikaa koskaan. Kulut kasvaa tulojen myötä, eikä siltikään ole rahaa tarpeeksi.
Upea, hauska ja sosiaalinen puoliso onkin persoonallisuushäiriöinen sekopää, joka juo viinaa ja uhkailee itsemurhalla kotona koko porukkaa. Kaikki paljastui vasta häiden jälkeen ja lapsen synnyttyä.
Terveys näyttää hyvältä, mutta stressi lisää (syöpää), vatsavaivoja, sydän rytmihäiriöi, päätä särkee, on omituinen väsymys ja huono olo jatkuvasti. Napsitaan särkylääkettä, kun niskaa jumittaa. Nukkuu huonosti. Ahdistaa. Koitetaan suorittaa joogaa ja maratonia, ettei kunto rapistu. Syödä terveellisesti, mutta jokin puuttuu silti.
Tyhjyyttä täytetään ostelemalla netistä milloin mitäkin brandituotetta, että edes hetken verran olisi onnellinen olo. Yritetään harrastaa ja matkustaa. Etsiä jotakin uutta ja sävähdyttävää. Mutta mikään ei tunnu miltään.
Kukaan ei voi tietää, miltä jostakin tuntuu. Vaikka näyttää täydelliseltä, niin ei välttämättä sitä ole.
Vierailija kirjoitti:
Tai yksinkertaisesti se hyvät työ, punainen mökki ja perunamaa ei vaan ole sitä mitä kyseinen henkilö elämältä toivoo. Oma elämä voi tuntua häkiltä, vaikka kaikki hyvin olisikin.
Mutta miksi ei sitten halua muuttaa elämäänsä, jos siihen olisi kaikki edellytykset? Joku kolmannen maailman köyhä ei edes osaisi haaveilla muutoksesta, eikä siihen olisi edes realistisia mahdollisuuksia. Länsimainen työssäkäyvä ihminen kyllä keksisi keinot, kuinka muuttaa elämänsä suunnan.
Vierailija kirjoitti:
Mutta miksi tarvitsee heti ottaa lääkkeitä tai muuten ei pärjää? Eikö psykologit auta paremmin? Liikunta? Ystävät? Ap
Monet mielen sairaudet ovat oikeasti fyysisiä. Välittäjäaineissa jne. Ei siihen aina auta kotikonstit
Sairaslomalla. Ei ahdista. Mietin lähdenkö uusilla kengillä ts koevetämään kenkiä sisään ulkoilmaan.
Kaikki tuo on varmaan totta.
Mutta miten sitten kuitenkin on niitä yksinasuvia, joilla on hyvin tiukkaa rahasta, terveyskin reistailee niinkuin näillä parillisillakin, matkoja tai muita elämänlaatua parantavia virikkeitä ei ole, jos esim. yöllä herää niin ei ole sitä ihmistä vieressä nukkumassa, joka pelkästään sekin rauhoittaisi saati sitten että voisi ajatella, että joskus saisi tukea tai vain sen toisen ihmisen läheisyyttä.
Ihan samoja asioita se yksinoleva joutuu elämässään kokemaan, erona on vain, että joutuu ne kaikki kohtaamaan yksin ja on vain se oma itse turvana.
Ja silti pitää kestää, monesti ei edes ole varaa murtua kun on yksin vastuussa kaikesta.
Vierailija kirjoitti:
Vaikka en tiedäkään kaikkea, mitä pinnan alla muhii, niin voihan sitä silti ihmetellä, miksi tässäkin maassa on niin paljon mt-ongelmaisia, joilla ulkoisesti näyttäisi kaikki olevan ihan hyvin. On ystäviä, lomamatkoja, hyvältä vaikuttava parisuhde, rahaa, töitä ja silti pienimmänkin vastoinkäymisen kohdatessa tarvitaan sairasloma ja nappeja.
Voisiko johtua länsimaisesta yhteiskunnasta?
Ap
Toki saat ihmetellä. :-) Katsos, ne syyt on juuri niitä, mitkä muhii siellä pinnan alla ja joita sinä et näe ja joista sinä et tiedä. Ulospäin voi näyttää vaikka kaikki olisi kuinkakin kunnossa, mutta oikeasti siellä ulkokuoren takana voi olla todella pahakin kaaos.
Te, jotka ihmettelette ahdistuvia eli ap ja mm. nro 2, minkälainen tausta teillä itsellä on? Onko ollut hyvä lapsuus? Ei ole ikinä mikään ahdistanut? Oletteko myös ehkä tietyllä tapaa eri luonteisia kuin herkemmin ahdistuvat, jotenkin kovempia ja osaatte suhtautua enemmän hälläväliä-asenteella?
Minunkin yksi tuttu olisi varmasti onnellisempi, jos ei tarvitsisi käydä töissä. Harmillisesti rahaa ei kuitenkaan saa tekemättä töitä. Onneksi on sairasloma, jos ahdistaa liikaa.
Kysy niiltä ketkä eivät myöskään ole olleet näin sekaisin 51:ssä. Minä olin vika.
Eikös sitä sanota, että ihminen masentuu, kun elämä on hyvällä mallilla. Että vasta sitten sellaisella on varaa masentua ja kokea se tunne, kun ympäristö on ns. kunnossa. Lapsuus on voinut olla aivan kamala ja elämä pelkkää taistelua siihen saakka, että on saatu hyvä työ ja perhe. Ja sitten mieli murtuu, kun on turvallinen tilanne päällä.
Ulkopuolisen on vaikea sitä tajuta. Se hyvä työkin voi olla stressaava, vaativa ja ihan jotain muuta kuin mitä ihminen oikeasti haluaisi.Se parisuhdekin voi oikeasti olla ihan jotain muuta kuin mitä sinä luulet. Et sä voi tietää ellet ole itse se ihminen, joten ihan turha kummastella asiaa.