Miten, jotkut ihmiset, joilla on hyvä työ, parisuhde ja terveys ahdistuu niin paljon, että joutuvat lääkitykselle?

Mutta samallailla voi olla hyvin traumaattinen lapsuus, kuolleita läheisiä jne. sillä yksineläjälläkin. Hänellä ei vain ole sitä perhettä tai kumppania siinä vierellä jakamassa elämää ja ainakin fyysisesti olemassa läsnä, vaan joutuu nämäkin asiat käymään läpi yksin.

Esim. itse olen välillä ajatellut, että jos saisin jonkunsorttisen infraktin tai aivoverenvuodon tms. kuinkahan kauan viruisin ennekuin kukaan löytää. Ja apu ei välttämättä enää ehdi, tai ainakin ei riittävän ajoissa.

Ne, joilla on se kumppani, niin ainakin senverran hän osaa, että hälyttää apua, vaikka sitten olisi miten kehno muuten. Tuohan sekin tieto rauhaa ja turvallisuudentunnetta, ei ainakaan ahdista. Moneen muuhunkin arkiasiaan myös.

Eli yksineläjällä on paljon enemmän ahdistuksenaiheita arjessaan kuin parisuhteessaeläjällä.

Sillätavoin voisi ajatella, että he voisivat paljonkin paremmin kuin yksinäiset.

Vierailija kirjoitti:

Mikä niitä ahdistaa? Se, että kaikki on ihan hyvin? Rahaa tulee ja rakkautta on?

Se ettei kaikki vastannutkaan ihan odotuksia. Työelämän ja parisuhteen tuomat paineet ja velvoitteet. Jos on yhtään perfektionisti tai muuten täydellisyyteen pyrkivänja kunnianhimoinen niin saattaa altistaa itsensä suurille paineille. Paineiltaan ei saa nukuttua ja silloin pitää käyttää kahta kauheammin energiaa keskittymiseen. Ruokahalukin koetuksella kun stressiltä ei saa rauhaa. Terveys alkaa kärsiä ja sitä kompensoidaan esim. liikkumalla ja viimeisimpänä keinona joillain dieeteillä ja luontaistuotteilla - unen laadun yhä kärsiessä. Yhtenä aamuna energiaa ei enää ole ja pakko painella lääkärin juttusille kun mielessä on tunteita että on pettänyt itsensä, kumppanin, työkaverit tai työnantajan. Tunteita tietysti vain mutta kuitenkin.

Tämä siis vain yksi skenaario.

Aloitus osoittaa myötätunnon puutetta. Ihan kuin hyvästä työstä ja parisuhteesta pitäisi olla sen verran kiitollinen, ettei käytä mielialalääkkeitä. Nykyään "hyvässä työpaikassa" voi joutua tekemään monen ihmisen työt. Voi olla työpaikkakiusaamista. Elämä on epävarmaa, mikään työpaikka ei ole varma. Firma voidaan myydä, tulee yt:t. Vaikka työ näyttäisi ulospäin hyvältä, se ei välttämättä tyydytä tekijäänsä. Kaikille ei riitä hyvä palkka, olisi kiva myös käyttää luovuuttaan ja kykyjään.

Parisuhteessa voi olla ongelmia. Aika monessa perheessä Suomessa on alkoholiongelmia, mutta niistä ei kailoteta somessa. Riippuvuudet, sairaudet ja ongelmat salataan. Sitten vielä tässäkin ketjussa mainitut lapsuuden kokemukset.

Lisäksi maailman tila. Omat vanhempani ovat kertoneet, että 60–70-luvuilla uskottiin vahvasti tulevaisuuteen, siihen että kaikki muuttuu paremmaksi. Työpaikkoja oli kun vain otti. Nyt automatisaatio vie työpaikat, pakolaiskriisi pelottaa, ilmastonmuutos uhkaa, USAn presidentti on mielipuoli jne. Onko ihme, että ihmiset ahdistuvat?

Mulla on hyvä koulutus, mielekäs ja hyvin palkattu työ, onnellinen parisuhde, terveet lapset ja ystäviä. Koen olevani todella onnekas ja olen todella tyytyväinen elämäni olosuhteisiin ja kiitollinen niistä. Mulla siis ei ole mitään kulisseja vaan kaikki on niin onnellisesti kuin näyttääkin.

En ole koskaan ollut psykiatrisen avun piirissä, mutta mulla on vaiheita, jolloin koen syviä masennuksen ja ahdistuksen tunteita. Mua kiusattiin koulussa todella pahasti teini-iässä ja se jätti tosi pahan sosiaalisen ahdistuksen. Olen todella taistellut sitä vastaan ja tehnyt paljon töitä saadakseni tämän sosiaalisen tilanteen jossa nyt elän. Tiedän järjellä, että ystäväni aidosti pitävät minusta, mutta joskus se kaikki yksinäisyys, halveksunta ja poissulkeminen kaatuu päälle ja alan miettiä mitä olen tehnyt typerästi ja että ystäväni varmasti hylkäävät minut.

Olen myös temperamentiltani herkkä ja masennukseen taipuvainen. Lisäksi tuli vanhempien ero ja hankala uusperhe, ja kun koulussa kiusattiin niin en ollut oikein haluttu enkä toivottu missään. Mua on auttanut paljon se, että ensinnäkin olen uskaltanut alkaa myöntää ja tuntea näitä häpeällisiä tunteita hylkäämispelkoa ja arvottomuuden tunnetta, mutta toiseksi ja enemmänkin se, että olen tajunnut monien tunteitteni olevan "väärässä". Eli siis ne tulevat menneisyyden vääristymistä eivätkä tilanteesta missä olen sillä hetkellä.

Tällainen kokemusmaailma voi siis olla olemassa sen rinnalla, että on kiitollinen ja kokee elämäntilanteensa onnekkaaksi.

Useimmat ovat vastanneet ap:n kysymykseen tuomalla esiin, että ihmiset ylläpitävät kulisseja, mikä varmaan pitää paikkansa.

Minua kuitenkin kiinnostaa otsikon muotoilu. Se viittaa ihmisiin, joilla on oikeasti  hyvä työ, hyvä parisuhde ja hyvä terveys, jotka siis eivät ylläpidä kulisseja, mutta jotka silti hakeutuvat masennuksen yms. takia psyykenlääkitykselle.

Tälläkin palstalla olen lukenut runsaasti tilityksiä ihmisiltä, joilla on kaikki asiat elämässä hyvin, mutta jotka ovat masentuneita. Onko heidän kohdallaan kyse itsensä tuntemisen ongelmista, eli että luullaan vilpittömästi, että kaikki on elämässä ja lapsuudessa yms. hyvin, mutta silti oikeasti esim. lapsuudessa on ollut traumaattisia tapahtumia, joita he eivät vain muista, ja ne vaikuttavat alitajuisesti mielialaan?

Masennus ei virallisesti ja todistettavasti ole sairaus, joten tuolle välittäjäainehypoteesille en lähtisi rakentamaan.

28 toi esiin mielenkiintoisen vaihtoehtoisen selityksen, eli että lähipiirin vastoinkäymiset voivat aiheuttaa "syyllisyydentunteen"(?) kautta psyykenongelmia myös itsellä, vaikka oman elämän olosuhteet ovat oikeasti hyvin (ei pelkkää kulissia). Tästä voisi ajatella, että myös laajemmin maailman traagiset tapahtumat ja kärsimykset voivat ehkä osalla ihmisistä, joilla on kaikki itsellä hyvin, aiheuttaa psyykenongelmia?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vaikka en tiedäkään kaikkea, mitä pinnan alla muhii, niin voihan sitä silti ihmetellä, miksi tässäkin maassa on niin paljon mt-ongelmaisia, joilla ulkoisesti näyttäisi kaikki olevan ihan hyvin. On ystäviä, lomamatkoja, hyvältä vaikuttava parisuhde, rahaa, töitä ja silti pienimmänkin vastoinkäymisen kohdatessa tarvitaan sairasloma ja nappeja.

Voisiko johtua länsimaisesta yhteiskunnasta?

Ap

Toki saat ihmetellä. :-) Katsos, ne syyt on juuri niitä, mitkä muhii siellä pinnan alla ja joita sinä et näe ja joista sinä et tiedä. Ulospäin voi näyttää vaikka kaikki olisi kuinkakin kunnossa, mutta oikeasti siellä ulkokuoren takana voi olla todella pahakin kaaos.

Te, jotka ihmettelette ahdistuvia eli ap ja mm. nro 2, minkälainen tausta teillä itsellä on? Onko ollut hyvä lapsuus? Ei ole ikinä mikään ahdistanut? Oletteko myös ehkä tietyllä tapaa eri luonteisia kuin herkemmin ahdistuvat, jotenkin kovempia ja osaatte suhtautua enemmän hälläväliä-asenteella?

Nro 2 vastaa: Minulla on ollut hyvä lapsuus. Ydinperhe, jossa kannustavat ja turvalliset vanhemmat. Ei ongelmia eikä ahdistanut muu kuin kokeet koulussa ja esiintyminen. Luonteeltani olen ujo ja herkkä. Pyrin suhtautumaan elämään kiitollisuudella ja löytämään hyvän ympärilläni. Olemaan tyytyväinen kaikkeen, mitä olen saanut. On minullakin omat hankaluuteni elämässä: olen pitkäaikaistyötön maisteri. Kaikki olisi hyvin, jos saisin töitä.

Niin ja kirjoitin tuon pitkän sepustuksen (nro 12) siitä, että ihmisten elämässä voi olla kulissit ja todellisuus aivan toista. Eli ymmärrän heitäkin.

On hirvittävän helppo löytää elämästä aina hyvää tuollaisella taustalla. Luulen että monellakaan kaltaisellasi ei ole mitään käsitystä siitä millaisissa oloissa jopa Suomessa lapsia kasvaa. Itse olen yksi niistä ja olen tehnyt valtavaa työtä pärjätäkseni elämässä mutta toistaiseksi tämä on ollut pitkälti selviytymistä.

Ap vaikuttaa aika yksinkertaiselta ihmiseltä. Minä nimenomaan ahdistuisin tuollaisessa "täydellisessä" tilanteessa että kävisin 8-16 töissä ja tulisin tavalliseen ihan kivaan kotiin hyvää parisuhdetta hoitamaan. Luuletko oikeasti että kaikilla on samanlaiset kiinnostukset, voimavarat, haaveet ja lähtökohdat? Vaikka et itse kuormitu vaikkapa ihmisten kanssa olosta, jollekin joku ihan perustyö voi olla masentavaa kun oikeasti on vaikka introvertti ja aito kutsumus ja intohimot jossain ihan muualla. Se että on parisuhde joka näyttää ulospäin hyvältä ei myöskään kerro vielä mitään. Et somesta näe, toimiiko parilla kommunikointi ja luottamus. Ilman noita on aika ankeaa oli kumppani miten komea ja rikas tahansa.

Tämä yhteiskunta vaatii ihmiseltä ihan helvetisti, kokoajan pitäisi olla menossa ja suorittamassa ja saamassa aikaan jotain vaikka oikeasti tärkeintä olisi rentoutua, olla läsnä ja kiitollinen siitä mitä jo on. Jos kuitenkin teet niin, että priorisoit ne oikeasti mielen hyvinvoinnin kannalta tärkeimmät asiat itsellesi tärkeimmiksi, saat rangaistukseksi sosiaalista syrjimistä/paheksuntaa. Jos mielesi voi hyvin vaikkapa lapsettomana sinkkuna kun teet vaan vähän töitä, saat ympäristöltä jatkuvasti tästä ikävää palautetta: tekisit enemmän töitä paska/menisit oikeisiin töihin pummi/tekisit lapsia miksi olet niin itsekäs/miksi et saa parisuhdetta onko sinussa jokin vikana? jne. jne. Meno on myös kokoajan ulkonäkökeskeisempää, materialistisempaa ja kaikin puolin pinnallisempaa. Meitä painostetaan kaikin puolin sellaiseen elämäntyyliin, vaikka se aiheuttaa tyytymättömyyttä ja harhauttaa niiltä tärkeimmiltä asioilta. Tämä taas saa aikaan masennusta, ahdistusta ja muita mielenterveysongelmia. Vaikka olet terve, yhteiskunnan odotukset ja paineet voivat sairastuttaa koska harva tulee niiden paineiden kestämisestä onnelliseksi. Toimimme kuten toimimme kuitenkin siksi, että meille sosiaalinen hyväksyntä on yksi perustarve. Kukaan ei voi hyvin, mutta kukaan ei kuitenkaan halua liikaa erottua laumasta.

Ja kuten aiemminkin on todettu, sinä et edes tiedä kenenkään ongelmista, elämästä tai pään sisällöstä oikeasti yhtään mitään... Työ ja parisuhde eivät ole mikään onnellisuuden perusta. Ne eivät luo hyvää suhdetta itsesi kanssa, mutta ovat hyvä lisä toimivan perustan päälle. Hyvä itsetunto, kiitollisuus, tasapainoisuus, hyvä tukiverkko, tavoitteet, omien intohimojen harrastaminen jne. ovat paljon olennaisempia asioita. Vai sanotko että työttömällä sinkulla jolla on jotain terveysongelmia olisi syytäkin olla onneton? Luuletko ettei heissä ole onnellisia, iloisia ihmisiä? Jos nuo uskomuksesi pitäisivät paikkaansa, eihän meillä silloin olisi tällaista ongelmaa kuin kuvailit. Ongelmasi on että kun ajattelet ilmiötä "kaikki hyvin mutta silti masentaa" ajattelet sillä "kaikella" hyvin pinnallisia ja epäolennaisia asioita. Ajattelehan uudestaan, hieman syvällisemmin ja järjellä...

Nimenomaan se normaalius ja keskiluokkaisuus on helvetin ahdistavaa jopa itsemurhaan asti. Vihaan sitä koko sydämestäni.

Vierailija kirjoitti:

Vanhat traumat, huono lapsuus, koulukiusaamisen jättämät jäljet, ryyppäävä äiti/isä tai molemmat, narsistinen tai persoonallisuushäiriöinen vanhempi, välinpitämättömät/muuten vain kaltoinkohtelevat vanhemmat, vanhempien kuolema, ei ole vanhempia tai toista vanhempaa, pahoinpitely, raiskaus, joku on yrittänyt joskus tappaa sut, hyväksikäyttö, joku itsemurhan tehnyt läheinen tai sitä yrittänyt, jollekin läheiselle tapahtuneet pahat asiat, joku vanha onnettomuus...

Kuinka pitkälle haluat mun jatkavan listaa?

Sitten voi olla myös ihan fyysisestä terveydentilasta johtuvia syitä/sairauksia, joiden yhtenä oireena on ahdistuneisuus ja masennus.

Mutta sitten on tällaisia kuin minä, joilla kaikki tuosta listasta, mutta ilman lääkityksiä ja ulkoisia apuja porskuttaa eteenpäin. On oppinut panemaan kaiken luoton itseensä ja kampeutumaan kerta toisensa jälkeen pohjalta ylemmäs. Ei voi mitään, on kyllä vaikea ymmärtää nykyajan ihmisten haurautta, kun niillä kaikki on liian hyvin, särähtävät rikki jo yhdestä vastoinkäymisestä.

En jaksa lukea ketjua, mutta omalla kohdallani kyse oli kykenemättömyydestä tunnistaa ja käsitellä tunteita. Tunne-energia ei vain mene pois sillä että tunne yritetään tukahduttaa, vaan se muuntuu toiseksi (ahdistukseksi, masennukseksi, yleiseksi pahan olon tunteeksi). Mikään ei siis pitäisi olla vialla mutta koko ajan on paha olo. Tähän usein liittyy vielä ns väärän itsen ongelma, eli henkilö on tukahduttanut niin tehokkaasti oikeat tunteensa ja oikean itsensä, että tietämättään pyrkii kohti toisten ihmisten itselleen asettamia unelmia. Tällöin onnistumisesta ei seuraakaan onni ja tyytyväisyys vaan tyhjyys, viha ja epätoivo. Koska ihan sisin kyllä tietää, vaikka tietoinen mieli ei tietäisikään. Kaikki tämä on ihan älyttömän raskasta ja kuluttavaa. Kun itse opettelin työllä ja tuskalla tuntemaan, olin erittäin yllättynyt että näin helppoako ihmisten elämä voi olla. Siitä huolimatta että minulla tuossa vaiheessa oli jo ihan oikeita murheita. Ne on niin paljon helpompi kestää kun psyyke toimii suurin piirtein niin kuin on tarkoitus.

Hirvittävän vaativa työ, paljon paineita ja lisäksi huono työilmapiiri ja liian vähäiset resurssit. Töissä jatkuvaa osaamisen testaamista, esiintymistä, vaikeita asiakastilanteita. Jännittämistä ja pelkoa joka päivä työssä.

Kaksi pientä lasta, joista toinen itki koko ensimmäsen vuoden - KOKO AJAN. Itsellä on tukiverkkoa, ja hyvä parisuhde, jos ei olisi ollut, olisin varmaan henkisesti murtunut. Kiitos äidilleni olen kasassa ja ilman mitään lääkkeitä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vanhat traumat, huono lapsuus, koulukiusaamisen jättämät jäljet, ryyppäävä äiti/isä tai molemmat, narsistinen tai persoonallisuushäiriöinen vanhempi, välinpitämättömät/muuten vain kaltoinkohtelevat vanhemmat, vanhempien kuolema, ei ole vanhempia tai toista vanhempaa, pahoinpitely, raiskaus, joku on yrittänyt joskus tappaa sut, hyväksikäyttö, joku itsemurhan tehnyt läheinen tai sitä yrittänyt, jollekin läheiselle tapahtuneet pahat asiat, joku vanha onnettomuus...

Kuinka pitkälle haluat mun jatkavan listaa?

Sitten voi olla myös ihan fyysisestä terveydentilasta johtuvia syitä/sairauksia, joiden yhtenä oireena on ahdistuneisuus ja masennus.

Mutta sitten on tällaisia kuin minä, joilla kaikki tuosta listasta, mutta ilman lääkityksiä ja ulkoisia apuja porskuttaa eteenpäin. On oppinut panemaan kaiken luoton itseensä ja kampeutumaan kerta toisensa jälkeen pohjalta ylemmäs. Ei voi mitään, on kyllä vaikea ymmärtää nykyajan ihmisten haurautta, kun niillä kaikki on liian hyvin, särähtävät rikki jo yhdestä vastoinkäymisestä.

Mun mielestä pelkästään tämä kommentti paljastaa sen että jotain on rikki sinussakin. Osa oireilee fyysisesti, osa psyykkisesti ja osa oireilee esimerkiksi siten että empatiakyky on puutteellinen. Vaikka mun oma elämä näyttää valitettavasti jatkuvan ailahtelevana niin siitä olen kiitollinen että olen säilyttänyt empatiani, herkkyyden ja muutenkin kasvanut väärästä kovuudesta yli. Ns. Paremmin selvinneillä on usein joko geneettisiä tai konkreettisia eroja joiden avulla selviävät näennäisesti paremmin. Näin ollen sinä tai minä emme voi verrata tilanteitamme muihin. Saatikka korostaa omaa paremmuutta tai toisen huonoutta kun ei selviäkään niin hyvin.

Aloittajan viestistä käy ilmi vähän naiivi käsitys mielenterveyden ongelmista. Eli luullaan, että ne johtuvat ulkopuolisista tekijöistä. 

Oikeasti mielenterveyden ongelmat ovat melko pitkälle geneettisiä, ja johtuvat yksilön aivokemiasta ja yksilöllisistä neurologisista piirteistä kuten stressinsietokyvystä.

Toki ulkopuoliset tapahtumat kuten jatkuva stressi, menetykset, traumaattiset tapahtumat ym. voivat kasaantuessaan laukaista mielenterveyden ongelmien puhkeamisen. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vanhat traumat, huono lapsuus, koulukiusaamisen jättämät jäljet, ryyppäävä äiti/isä tai molemmat, narsistinen tai persoonallisuushäiriöinen vanhempi, välinpitämättömät/muuten vain kaltoinkohtelevat vanhemmat, vanhempien kuolema, ei ole vanhempia tai toista vanhempaa, pahoinpitely, raiskaus, joku on yrittänyt joskus tappaa sut, hyväksikäyttö, joku itsemurhan tehnyt läheinen tai sitä yrittänyt, jollekin läheiselle tapahtuneet pahat asiat, joku vanha onnettomuus...

Kuinka pitkälle haluat mun jatkavan listaa?

Sitten voi olla myös ihan fyysisestä terveydentilasta johtuvia syitä/sairauksia, joiden yhtenä oireena on ahdistuneisuus ja masennus.

Mutta sitten on tällaisia kuin minä, joilla kaikki tuosta listasta, mutta ilman lääkityksiä ja ulkoisia apuja porskuttaa eteenpäin. On oppinut panemaan kaiken luoton itseensä ja kampeutumaan kerta toisensa jälkeen pohjalta ylemmäs. Ei voi mitään, on kyllä vaikea ymmärtää nykyajan ihmisten haurautta, kun niillä kaikki on liian hyvin, särähtävät rikki jo yhdestä vastoinkäymisestä.

Varo vaan ettet ole yksi vahvuuteen sairaustuneita. Näillä on sama vaiva, mutta päinvastainen ratkaisu, ja nää on kaikkein julmimpia ihmisiä niitä kohtaan jotka näyttää haavaa. Kun oma haava on tukahdutettu, muiden avoimuus johtaa välittömään omahyväiseen hyökkäykseen. Nämä ei kärsi tietoisesti joo, mutta yleensä sitten lähipiiri ja työkaverit kärsii sitäkin enemmän - vaikka nyt vauva-palstalla kipupisteistään avautuvat ihmiset. Itse tietysti käsittävät olevansa varsinaisia helmiä ihmiseksi.

Minulla on ns. "hyvä työ". Olen naimisissa ja on asunto ja asuntolainat jne. Lapsia ei ole enkä halua. Silti olen todella ahdistunut ja masentunut, tosin lääkitystä ei ole. Lukioaikoina oli. Olotilaani vaikuttaa työni, joka on todella vaativaa ja hektistä ja se on pääsyy kaikkeen. Sinnittelen silti. Lapsuuteni oli myös vaikea mielenterveysongelmaisen alkoholistiäitini kanssa ja äitisuhteeni on edelleen todella omituinen ja ahdistava vaikka pääpiirteittäin meillä menee nykyään hyvin. Isäni taas kasvatti minusta suorittajaa ja tunsin jatkuvaa riittämättömyyttä ja tunnen sitä edelleen. Pelottaa, etten riitä muille ja vaadin itseltäni vain enemmän ja enemmän. Parisuhteeni on onneksi hyvä ja onnellinen enkä vaihtaisi siitä pois mitään. Vain kaksi ystävääni tietää asioista ja kukaan muu tuskin arvaisi mitä käyn läpi pääni sisällä, sillä näennäisesti kaikki on hyvin ja en avaudu ongelmistani töissä tai muille kuin näille kahdelle ystävälle.

Vierailija kirjoitti:

Vanhat traumat, huono lapsuus, koulukiusaamisen jättämät jäljet, ryyppäävä äiti/isä tai molemmat, narsistinen tai persoonallisuushäiriöinen vanhempi, välinpitämättömät/muuten vain kaltoinkohtelevat vanhemmat, vanhempien kuolema, ei ole vanhempia tai toista vanhempaa, pahoinpitely, raiskaus, joku on yrittänyt joskus tappaa sut, hyväksikäyttö, joku itsemurhan tehnyt läheinen tai sitä yrittänyt, jollekin läheiselle tapahtuneet pahat asiat, joku vanha onnettomuus...

Kuinka pitkälle haluat mun jatkavan listaa?

Sitten voi olla myös ihan fyysisestä terveydentilasta johtuvia syitä/sairauksia, joiden yhtenä oireena on ahdistuneisuus ja masennus.

Onko paha jos mulla on kaikki noi pahaa onnettomuutta ja vanhempien kuolemaa lukuunottamatta?

Kukaan ei voi tietää toisen elämää mitä on tapahtunut.Kaikki vaikuttaa kaikkeen lapsuudesta lähtien.Ja maankin toisilla on enempi taipumusta ahdistua kun toisilla!

Vierailija kirjoitti:

Mutta samallailla voi olla hyvin traumaattinen lapsuus, kuolleita läheisiä jne. sillä yksineläjälläkin. Hänellä ei vain ole sitä perhettä tai kumppania siinä vierellä jakamassa elämää ja ainakin fyysisesti olemassa läsnä, vaan joutuu nämäkin asiat käymään läpi yksin.

Esim. itse olen välillä ajatellut, että jos saisin jonkunsorttisen infraktin tai aivoverenvuodon tms. kuinkahan kauan viruisin ennekuin kukaan löytää. Ja apu ei välttämättä enää ehdi, tai ainakin ei riittävän ajoissa.

Ne, joilla on se kumppani, niin ainakin senverran hän osaa, että hälyttää apua, vaikka sitten olisi miten kehno muuten. Tuohan sekin tieto rauhaa ja turvallisuudentunnetta, ei ainakaan ahdista. Moneen muuhunkin arkiasiaan myös.

Eli yksineläjällä on paljon enemmän ahdistuksenaiheita arjessaan kuin parisuhteessaeläjällä.

Sillätavoin voisi ajatella, että he voisivat paljonkin paremmin kuin yksinäiset.

Siis kyllähän parisuhteessa elävät voivatkin tilastollisesti paremmin kuin yksineläjät...?

Mä pidän semmosia ihmisiä itsekeskeisinä. Jos on oikeasti kaikki ihan hyvin, ei siis kulissia, niin on silkkaa itsekeskeisyyttä ruveta masentelemaan.  Ei tässä kenelläkään muullakaan aina hauskaa ole ja vaikeuksia, väsymistä yms. on kaikilla. Jos on saanut hyvän osan, niin siitä pitää olla kiitollinen eikä alkaa ruikuttamaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vanhat traumat, huono lapsuus, koulukiusaamisen jättämät jäljet, ryyppäävä äiti/isä tai molemmat, narsistinen tai persoonallisuushäiriöinen vanhempi, välinpitämättömät/muuten vain kaltoinkohtelevat vanhemmat, vanhempien kuolema, ei ole vanhempia tai toista vanhempaa, pahoinpitely, raiskaus, joku on yrittänyt joskus tappaa sut, hyväksikäyttö, joku itsemurhan tehnyt läheinen tai sitä yrittänyt, jollekin läheiselle tapahtuneet pahat asiat, joku vanha onnettomuus...

Kuinka pitkälle haluat mun jatkavan listaa?

Sitten voi olla myös ihan fyysisestä terveydentilasta johtuvia syitä/sairauksia, joiden yhtenä oireena on ahdistuneisuus ja masennus.

Onko paha jos mulla on kaikki noi pahaa onnettomuutta ja vanhempien kuolemaa lukuunottamatta?

Käy sääliks sua :/