Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Yksi lapsi vai kaksi lasta - hyvät ja huonot puolet pinoon!
11.08.2017 |
Pohdimme vakavissamme toisen lapsen yrittämistä, vaikka minä olen sitä mieltä, ettei vauva-arki ole mitään järjettömän ihanaa. Haluaisin kuitenkin lapselleni leikkikaverin. Mahdollisimman pienellä ikäerolla sekin onnistuisi ehkä ihan hyvin. En vain tiedä, miten sen kaiken jaksaa.
Kokemuksia? Kertokaa hyviä ja huonoja puolia yhden lapsen kanssa elämisestä tai sitten kahden.
Kommentit (64)
Kaksi lasta kahden vuoden ikäerolla. Näin on hyvä. Saan kokea tarpeeksi äitiyttä ja perhe-elämää. Yhden lapsen kanssa tuntui enemmän kotileikiltä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mulla on 1 lapsi, tokaluokkalainen. Mun mielestä kaverin tekeminen lapselle on huono syy tehdä toinen lapsi. Ainakin mun lapselle on aina riittänyt kavereita ja ovet ovat aina auki. Mikäkin olin ainoa lapsi, kunnes yläasteella sain pikkusiskon. En tuntenut koskaan yksinäisyyttä ja kavereita riitti. Omalla lapsellani on myös kavereita, jotka ovat perheidensä ainoita ja näiden kavereiden kanssa viettää paljon aikaa.
Lapsiluku on jokaisen perheen oma asia ja se mikä sopii toiselle ei välttämättä ole toiselle paras. Tee toinen lapsi, jos oikeasti haluat toisen. Pieni ikäero ei myöskään ole välttämättömyys. Minä olen nyt aikuisena läheinen teinisiskoni kanssa ja hänelle erittäin merkillinen aikuinen, sellainen, jolle voi puhua asioista, joista ei puhuisi vanhemmillemme.
Merkillinen tarkoittaa outoa, omituista, kummallista.
Haluaisin kuulla, koetteko elämänne helppona yhden lapsen kanssa? Entä kahden? Vaatiiko yksi lapsi koko ajan seuraa vanhemmista, jos sisaruksia ei ole? ap
Vierailija kirjoitti:
Haluaisin kuulla, koetteko elämänne helppona yhden lapsen kanssa? Entä kahden? Vaatiiko yksi lapsi koko ajan seuraa vanhemmista, jos sisaruksia ei ole? ap
No kyllä koin, todella helppona. Meinasin tylsistyä kuoliaaksi äitiyslomalla.
Minä taas nimenomaan en haluaisi pienellä ikäerolla kahta, johtuu varmaan siitä että tämä ensimmäinen on ollut monin tavoin aika haastava. Nyt tosin kun alkaa jo hieman helpottaa, meinaa mukavuus iskeä. Toinen lapsi olisi ihana, mutta jaksaako aloittaa taas kaikkea alusta...
Tämän yhden kanssa on aika helppoa kuitenkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Haluaisin kuulla, koetteko elämänne helppona yhden lapsen kanssa? Entä kahden? Vaatiiko yksi lapsi koko ajan seuraa vanhemmista, jos sisaruksia ei ole? ap
Eiköhän tämä ole kiinni lapsen temperamentista ja vanhemmista, miten kokevat. Kaikki lapset, kuten kaikki aikuisetkaan, eivät ole samasta puusta veistettyjä. Ei kannata ryhtyä lapsen tekoon sen perusteella, miten toiset kovat asiat. Sinä saatat kokea toisella tavalla.
Samaa pohdin itsekin. Tosin en niinkään tekisi leikkikaveria lapselle, kavereista saa seuraa myös. Mutta sitten vanhempana sisarusten merkitys yleensä kasvaa. Kun vanhemmat (eli me) ikäännymme niin lapsen ei tarvitse yksin hoitaa kaikkia asioita jne.
Kun mietin omaa leskeksi jäänyttä äitiäni niin voin sanoa että on meistä lapsista todella onnellinen myös nyt eläkkeellä. Isäni sairastuessa ja kuollessa olin sisaruksistani todella kiitollinen.
Olen myös miettinyt sitä jos lapselleni tapahtuu jotain niin sitten meillä ei ole yhtään lasta. Toinen lapsi pakottaisi pysymään elämässä kiinni.
Mutta ajatus kahdesta pienestä lapsesta kauhistuttaa. Rakastan lastamme mutta en ole mikään luontainen perheenpyörittäjä. Arvostan omaa aikaa, harrastusta ja matkustelua. Toinen lapsi muuttaisi tätä tasapainoa merkittävästi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Haluaisin kuulla, koetteko elämänne helppona yhden lapsen kanssa? Entä kahden? Vaatiiko yksi lapsi koko ajan seuraa vanhemmista, jos sisaruksia ei ole? ap
No kyllä koin, todella helppona. Meinasin tylsistyä kuoliaaksi äitiyslomalla.
Miksi ihmeessä tylsistyit jos lapsen kanssa oli helppoa? Itse keksin vaikka mitä tekemistä ja lapsi kulkee pääosin helposti mukana. En koe tarvitsevani kiukuttelevaa lasta saadakseni elämääni sisältöä.
Kaksi lasta pienellä ikäerolla on helpoin, kun ihan vauva-ajasta pääsee yli. Löydän vain hyviä puolia, joten kerron omakohtaisesta kokemuksesta:
+ Aina kaveri saatavilla, erityisen hyvä lomilla ja viikonloppuisin. Perheen yhteiset matkat on yhtä juhlaa, kun lapset innostuvat uusista paikoista ja aloittavat heti yhteiset leikit. Ei tule tylsää ja itsekin voi nauttia lomasta kun lapset puuhaavat keskenään.
+ Vaatteiden, lelujen ja harrastustarvikkeiden kierrätys säästää tosi paljon, varsinkin kun halutaan ostaa viimeisen päälle esim. sukset ja polkupyörät.
+ Lapset oppivat toisiltaan ja osaavat neuvoa toisiaan. Kun yhdelle opettaa vaikkapa hyvät pöytätavat, niin toinen seuraa automaattisesti perässä.
+ Sisarussuhteen seuraaminen on yksinkertaisesti uskomattoman hellyyttävää ja sisarukset on toisilleen tosi tärkeitä. Esimerkiksi meillä ekaluokkalainen lukee pikkusiskolle akuankkoja. On muuten söpöä seurattavaa.:-)
+ Lapset on usein keskenään erilaisia ja niiden kanssa on kiinnostavaa tehdä eri juttuja. Meillä toinen on herkkä ja taiteellinen ja hänen kanssaan on kiva uppoutua sen tyyppisiin asioihin, käydä museoissa, maalaustyöpajoissa tms. Toinen taas on hyvin urheilullinen rämäpää ja paras kaveri hiihto- ja vaellusretkillä. Tästä tulee monipuolisuutta elämään.
Negatiivisia asioita ovat ehkä kinastelut ja alkuaikojen raskaus, mutta tuntuvat aika pieniltä vaikeuksilta näin jälkeenpäin ajatellen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kaksi lasta pienellä ikäerolla on helpoin, kun ihan vauva-ajasta pääsee yli. Löydän vain hyviä puolia, joten kerron omakohtaisesta kokemuksesta:
+ Aina kaveri saatavilla, erityisen hyvä lomilla ja viikonloppuisin. Perheen yhteiset matkat on yhtä juhlaa, kun lapset innostuvat uusista paikoista ja aloittavat heti yhteiset leikit. Ei tule tylsää ja itsekin voi nauttia lomasta kun lapset puuhaavat keskenään.
+ Vaatteiden, lelujen ja harrastustarvikkeiden kierrätys säästää tosi paljon, varsinkin kun halutaan ostaa viimeisen päälle esim. sukset ja polkupyörät.
+ Lapset oppivat toisiltaan ja osaavat neuvoa toisiaan. Kun yhdelle opettaa vaikkapa hyvät pöytätavat, niin toinen seuraa automaattisesti perässä.
+ Sisarussuhteen seuraaminen on yksinkertaisesti uskomattoman hellyyttävää ja sisarukset on toisilleen tosi tärkeitä. Esimerkiksi meillä ekaluokkalainen lukee pikkusiskolle akuankkoja. On muuten söpöä seurattavaa.:-)
+ Lapset on usein keskenään erilaisia ja niiden kanssa on kiinnostavaa tehdä eri juttuja. Meillä toinen on herkkä ja taiteellinen ja hänen kanssaan on kiva uppoutua sen tyyppisiin asioihin, käydä museoissa, maalaustyöpajoissa tms. Toinen taas on hyvin urheilullinen rämäpää ja paras kaveri hiihto- ja vaellusretkillä. Tästä tulee monipuolisuutta elämään.
Negatiivisia asioita ovat ehkä kinastelut ja alkuaikojen raskaus, mutta tuntuvat aika pieniltä vaikeuksilta näin jälkeenpäin ajatellen.
Olen nähnyt myös sisarukset, jotka pienestä ikäerosta huolimatta eivät tule ollenkaan keskenään toimeen, eivätkä halua leikkiä toistensa kanssa. Toinen lapsi saattaakin olla myös vaikeastivammainen, jolloin elämä ei olekaan yhtä juhlaa. Kannattaa punnita myös näitä vaihtoehtoja. Jos kokee haluavansa toisen lapsen, vaikka lapsista ei tulisikaan kavereita tai on valmis myös siihen, että terveen lapsen lisäksi saakin myös vammaisen lapsen, niin sitten ei varmasti ole syytä jättää toista lasta tekemättä.
Mulla on kaksi poikaa melkein tasan kahden vuoden ikäerolla.
Sanoisin, että helvetin paljon helpommalla olisin selvinnyt kun olis tyytynyt vain yhteen.
Onhan nuista jo seuraa toisilleen, onneksi. Jospa se n. +-2v päästä jo helpottais.
Rakkaita ovat, mutta osaavat olla TODELLA rasittavia kun korvia ei ole, itsesuojeluvaistoa ei ole ja käytöstavoistakaan ei vielä 4 & 2veellä ei oikeastaan ole tietoa. Tai vanhemmalla jo vähän, mutta nuorempi teettää vielä niin paljon ettei paljon lohduta. Niin ja muisti on ku kultakalalla, samat asiat saa toistaa n. Miljoona krt/päivä.
Terveisin kipukroonikko yksinhuoltaja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yksi pointti, joka ei varmasti ole oikeasti merkityksellinen niille, jotka oikeasti haluavat usemman kuin yhden lapsen, on se, että väkisinkään ei tule tilannetta, että lapset joutuvat eri päiväkoteihin, kun eivät mahdu samaan.
Siinä riittääkin haastetta, kun lapset menevät päiväkoteihin eripuolille kaupunkia. Ei varmasti haittaa perheitä, joilla kaksi autoa, sillä silloinhan äiti voi kuskata toista ja isä toista.
Vierailija kirjoitti:
Yksi pointti, joka ei varmasti ole oikeasti merkityksellinen niille, jotka oikeasti haluavat usemman kuin yhden lapsen, on se, että väkisinkään ei tule tilannetta, että lapset joutuvat eri päiväkoteihin, kun eivät mahdu samaan.
Siinä riittääkin haastetta, kun lapset menevät päiväkoteihin eripuolille kaupunkia. Ei varmasti haittaa perheitä, joilla kaksi autoa, sillä silloinhan äiti voi kuskata toista ja isä toista.
Onko jollekin oikeasti joskus käynyt näin?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Me teimme pienellä ikäerolla (1v7kk) lapset. Alussa oli vähän mustasukkaisuutta ja esikoisen uhmaikä puhkesi aikalailla samaan aikaan kuin vauva syntyi. Kumpikaan lapsista ei ole millään hyvillä unenlahjoilla siunattu. Nyt esikoinen on päälle 2v ja on muuten uhma aika pahana, se on ehkä suurin haaste tällä hetkellä.
Mutta mitä isommaksi vauva kasvaa (ja löytyy rytmi) niin mun mielestä arki on helpottunut. Selkeä päivärytmi on mun mielestä elinehto ja tukiverkostojen hyödyntäminen. Mies on päivät töissä, mutta auttaa iltaisin niin paljon kuin pystyy (illalla väsymys on itsellä ainakin pahin). Äitini käy silloin tällöin myös auttelemassa. Olen myös pitänyt esikoista parina päivänä viikossa päivähoidossa. Tästä ratkaisustani on tullut paljon kuittailua ja ilkeilyä, mutta en jaksa enää välittää. Meille tämä on ollut toimivin ratkaisu, vilkas taapero pääsee leikkimään ikätovereiden kanssa ja väsynyt äiti saa levähtää. Jos vaan hyvä hoitopaikka on tiedossa ja selkänahka kestää kritiikkiä (superäideillä on yleensä sananen sanottavana moisesta "laiskuudesta") niin suosittelen samaa!
Kaksi lasta pienellä ikäerolla on ollut ainakin meille paras ratkaisu, toki väsymys on lamaannuttava, mutta koen, että päivä päivältä helpottaa. Isompi tykkää jo autella vauvan hoidossa, tuo tuttia ja asettelee leluja vauvan saataville, tykkää myös halia ja antaa pusuja vauvalle. Vauva taas jokeltelee ja hymyilee isommalle kuin Naantalin aurinko. Uskon, että hyvät kaverukset näistä vielä tulee toisilleen (vaikka myös tappelua tulee olemaan). Itse olin ainoa lapsi ja olisin aina halunnut sisaruksen, joten oli aika itsestäänselvää että toinen lapsi tehdään. Tietenkin on ainoita lapsia, joita ei haittaa ollenkaan ainokaisena oleminen.
Tsemppiä, mihin ratkaisuun sitten päädytkään!
Esikoinen ensin päiväkotiin. Toinen lapsi jonoon tarvittaessa heti kun syntyy ja pääsee varmasti samaan päiväkotiin! Meidän asuinalueella riitti, kun ilmoitti hoidon tarpeesta 4 kk etukäteen, jotta sai sisaruksenakanssa samaan päiväkotiin. Ei siis ollenkaan vaikeaa, kunhan toimii ajoissa! Kysyy vain päiväkodista, että milloin kuuluu toimia. Kesken kauden ei saa aina yhtä helposti, joten hoidon aloituksen voi ajoittaa joko tammikuuhun tai elokuuhun silloin kun sijainnilla on väliä.
Minulla on yksi, kohta aikuinen, eikä tässä ole kyllä huonoja puolia ollut. En olisi voinut kuvitellakaan kahta tai useampaa, näissä vaiheissa on ollut riittämiin tekemistä, vaikka ne käy vain kerran läpi. Itse olen myös ainokainen, enkä ole koskaan kaivannut sisaruksia. Puolisollani on sisko, parin vuoden ikäerolla, ja he ovat vihanneet toisiaan aikuisuuteen saakka. Anopin vuoksi sietävät nykyään joulupäivällisen samassa huoneessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaksi lasta pienellä ikäerolla on helpoin, kun ihan vauva-ajasta pääsee yli. Löydän vain hyviä puolia, joten kerron omakohtaisesta kokemuksesta:
+ Aina kaveri saatavilla, erityisen hyvä lomilla ja viikonloppuisin. Perheen yhteiset matkat on yhtä juhlaa, kun lapset innostuvat uusista paikoista ja aloittavat heti yhteiset leikit. Ei tule tylsää ja itsekin voi nauttia lomasta kun lapset puuhaavat keskenään.
+ Vaatteiden, lelujen ja harrastustarvikkeiden kierrätys säästää tosi paljon, varsinkin kun halutaan ostaa viimeisen päälle esim. sukset ja polkupyörät.
+ Lapset oppivat toisiltaan ja osaavat neuvoa toisiaan. Kun yhdelle opettaa vaikkapa hyvät pöytätavat, niin toinen seuraa automaattisesti perässä.
+ Sisarussuhteen seuraaminen on yksinkertaisesti uskomattoman hellyyttävää ja sisarukset on toisilleen tosi tärkeitä. Esimerkiksi meillä ekaluokkalainen lukee pikkusiskolle akuankkoja. On muuten söpöä seurattavaa.:-)
+ Lapset on usein keskenään erilaisia ja niiden kanssa on kiinnostavaa tehdä eri juttuja. Meillä toinen on herkkä ja taiteellinen ja hänen kanssaan on kiva uppoutua sen tyyppisiin asioihin, käydä museoissa, maalaustyöpajoissa tms. Toinen taas on hyvin urheilullinen rämäpää ja paras kaveri hiihto- ja vaellusretkillä. Tästä tulee monipuolisuutta elämään.
Negatiivisia asioita ovat ehkä kinastelut ja alkuaikojen raskaus, mutta tuntuvat aika pieniltä vaikeuksilta näin jälkeenpäin ajatellen.
Olen nähnyt myös sisarukset, jotka pienestä ikäerosta huolimatta eivät tule ollenkaan keskenään toimeen, eivätkä halua leikkiä toistensa kanssa. Toinen lapsi saattaakin olla myös vaikeastivammainen, jolloin elämä ei olekaan yhtä juhlaa. Kannattaa punnita myös näitä vaihtoehtoja. Jos kokee haluavansa toisen lapsen, vaikka lapsista ei tulisikaan kavereita tai on valmis myös siihen, että terveen lapsen lisäksi saakin myös vammaisen lapsen, niin sitten ei varmasti ole syytä jättää toista lasta tekemättä.
On tosi harvinaista, että Suomessa saa vaikeasti vammaisen lapsen. On olemassa raskaudenaikaiset seulonnat jne. joten todennäköisyys on 0,1% luokkaa todella saada vaikeasti vammainen lapsi. (Ajattele niin päin että on 99% mahdollisuus saada terve lapsi!)
Siksi minusta tämä on huono argumentti, samoin voi tervekin ihminen jäädä auton alle ja vammautua. Aina voi ajatella miten asiat menisi mahdollisimman huonosti, mutta ei sen mukaan kannata tehdä päätöksiä elämässään.
Älkää tehkö toista leikkikaveriksi. Entä, jos lapset ovat täysin eriluonteisia eivätkä yhteiset leikit onnistu. Lisäksi jo 2v on niin suuri ikäero, että lapset ovat suurimma osan ajasta ihan eri kehitysvaiheissa.
Minä koin helpotusta, kun meille tuli toinen lapsi. Esikoisen kanssa ei tietyssä iässä päässyt edes yksin vessaan. Kun toinen lapsi oli 6-18 kk, kotityöt ja vessakäynnit onnistuikin helposti. Esikoinen ilmoitti heti, jos nuorempi oli menossa johonkin kiellettyyn touhuun. Hän myös komensi siskoaan tomerasti tyyliin: "Ei saa ottaa äitin levyjä, voi tulla pipi sormeen". Lapsilla on ikäeroa 4 vuotta, mikä on aika sopiva.
Alue: Aihe vapaa
Mulla on 1 lapsi, tokaluokkalainen. Mun mielestä kaverin tekeminen lapselle on huono syy tehdä toinen lapsi. Ainakin mun lapselle on aina riittänyt kavereita ja ovet ovat aina auki. Mikäkin olin ainoa lapsi, kunnes yläasteella sain pikkusiskon. En tuntenut koskaan yksinäisyyttä ja kavereita riitti. Omalla lapsellani on myös kavereita, jotka ovat perheidensä ainoita ja näiden kavereiden kanssa viettää paljon aikaa.
Lapsiluku on jokaisen perheen oma asia ja se mikä sopii toiselle ei välttämättä ole toiselle paras. Tee toinen lapsi, jos oikeasti haluat toisen. Pieni ikäero ei myöskään ole välttämättömyys. Minä olen nyt aikuisena läheinen teinisiskoni kanssa ja hänelle erittäin merkillinen aikuinen, sellainen, jolle voi puhua asioista, joista ei puhuisi vanhemmillemme.