Yksi lapsi vai kaksi lasta - hyvät ja huonot puolet pinoon!

"Tarvii leikkikaverin"

Silläkin hinnalla että vanhemmat eivät jaksakaan vauva-arkea, mistä myös lapset kärsivät?

Jos ei ole 100% varma taloudellisista ja henkisistä resursseista, lasta ei pidä hankkia. 99% ei riitä.

Meidän lapsilla ikäeroa 1v 4kk, paras ratkaisu ikinä ( meille).

Lapset pitivät toisiaan feikkikaksosina. Yksillä valvomisilla päästiin. Itselle joku 6v ikäero olisi ollut ihan tappoa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä on kolme. Kolmas menee siinä, missä kaksikin.

Joo, mutta kaksi ei mene siinä missä yksikin. 

Ei, vaatii vanhemmilta organisointikykyä ja hyvää elämänhallintaa.

Ehdottomasti kaksi. En olisi ikinä jaksanut yhden kanssa. Olisi ollut jatkuvaa seuranpitoa ja kaverien etsimistä. Kun oli kaksi pienellä ikäerolla, ovat aina puuhailleet ja leikkineet kahdestaan. Jos olisi yksi, surisin ja huolehtisin että on yksinäinen eikä hänellä ole todella läheisiä (sukua) kuin me vanhemmat.

Rankkaa se pari vuotta kun ovat pieniä, mutta siihen pitää suhtautua ja varautua. Mä mm olin kotona muutaman vuoden tuolloin, meillä kävi siivooja yms.

pentti teki minulle toisen lapsen ei täst sovittu pentti miksi teit sen 

pentti serkku orimattila

Meillä on kaksi lasta n.2,5vuoden ikäerolla. Itse mietin noita samoja juttuja, koska ensin halusin vain yhden lapsen. Itse en olisi kyennyt tämän pienempään ikäeroon ja meille tämä ikäero on ollut täydellinen. Nyt lapset ovat jo 5v. ja 3v.

Vauvavuosi vauvan ja taaperon kanssa oli toki raskas, mutta toisaalta vauva viihtyi paljon paremmin esim. lattialla kuin esikoinen aikoinaan, koska nyt sitä oli isompi viihdyttämässä ja kelli mielellään isomman leikkivän vieressä, kun tein vaikkapa ruokaa tms. Itse myös tiesi jo mitä tekee, niin kaikki sujui ilman stressiä ja ns.vasemmalla kädellä.

Meillä sisarukset ovat alusta saakka olleet todella rakkaita toisilleen ja oikeasti viihdyttävät todella paljon toisiaan! Saattavat leikkiä keskenään jopa monen tunnin leikkejä! Kuopus oppi nopeasti leikkimään hyviä mielikuvitusleikkejä ja on saanut tästä kiitosta myös päiväkodissa. On myös ollut paljon itsenäisempi tyyppi, kuin esikoinen oli. Molemmat ovat tosi empaattisia ja ihania toisiaan kohtaan, vaikka toki tulee välillä riitaa esim.jostain lelusta tai leikin erimielisyydestä. Siltikin on oikeastaan helpompaa kahden, kuin yhden kanssa, vaikka luulin sellaisen olevan ihan paskapuhetta.

Onneksi tein kaksi lasta, enkä vain yhden!

Toivottavasti osaan kasvattaa heidät siten, että tuen sisaruutta ja ovat näin rakkaita toisilleen vielä aikuisinakin!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaksi lasta pienellä ikäerolla on helpoin, kun ihan vauva-ajasta pääsee yli. Löydän vain hyviä puolia, joten kerron omakohtaisesta kokemuksesta:

+ Aina kaveri saatavilla, erityisen hyvä lomilla ja viikonloppuisin. Perheen yhteiset matkat on yhtä juhlaa, kun lapset innostuvat uusista paikoista ja aloittavat heti yhteiset leikit. Ei tule tylsää ja itsekin voi nauttia lomasta kun lapset puuhaavat keskenään.

+ Vaatteiden, lelujen ja harrastustarvikkeiden kierrätys säästää tosi paljon, varsinkin kun halutaan ostaa viimeisen päälle esim. sukset ja polkupyörät.

+ Lapset oppivat toisiltaan ja osaavat neuvoa toisiaan. Kun yhdelle opettaa vaikkapa hyvät pöytätavat, niin toinen seuraa automaattisesti perässä.

+ Sisarussuhteen seuraaminen on yksinkertaisesti uskomattoman hellyyttävää ja sisarukset on toisilleen tosi t

Pakko tulla kommentoimaan sivusta. Olen itse kasvanut suvussa jossa tuo huono tuuri ON toteutunut useaan otteeseen, ja olen ikäpolvestani toinen lapsi joka on hengissä ja terve. Tai no, minulla on autismidiagnoosi eli miten sen terveen nyt ottaa. Minulla on siis neljä serkkua joilla on jotain ongelmaa. Yksi näistä on jo kuollut. Nuo ongelmat vaihtelevat kehitysvammaisuudesta vain "pelkkään" väkivaltaisuuteen, täysin olemattomaan impulssikontrolliin ja päihdeongelmiin.

Tuota koko elämäni katselleena olen todennut etten jaksaisi hoitaa ongelmaista lasta. Fiksumpaa on siis kai olla lisääntymättä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sisarus opettaa jakamaan ja tulemaan toimeen muiden kanssa. Ei tule sitten yllätyksenä koulussa tai työelämässä, ettei olekaan kaiken keskipiste, kun on joutunut jakamaan asioita pienestä pitäen.

Leikkikaverina ole ei välttämättä onnistu pienelläkään ikäerolla paitsi ihan pienenä. Ainakin omilla lapsillani on kullakin omat kaverit, vaikka ikäeroa on vähän.

 

Itselläni on se kokemus että sisarus/sisarukset opettaa itsekkääksi kun joutuu kokoajan taistelemaan saadakseen haluamansa. Ainoa lapsi osaa jakaa kun ei ole tarvinnut kokoajan pitää puoliaan ja omia itselleen.

Tämä! Väittäisin itse ainoana lapsena että asia on nimenomaan toisin päin. En osaa riidellä vaikkapa jostain viimeisestä keksistä kun ei ole ikinä pitänyt oppia puolustamaan omia asioita omassa kodissa majailevalta toiselta kakaralta, kun taas sisarusten kanssa kasvanut mieheni halkoo kakkupalat puoliksi melkein viivoittimella.

Riippuu ihan siitä millainen mies sulla on. Osallistuuko täysillä perhe-elämään ihan käytännön asioissa. Jos näin onnellisesti on, kaksi tenavaa oikein hyvä setti.Ja kehoitankin miehesi kanssa ko.asiaa pohtimaan, ei muiden. Nim,Kokemusta

Minä olen pohtinut samaa, paitsi minulla on jo kaksi lasta ja mietinnässä kolmas.. Siitäkin olisi kiva kuulla mielipiteitä ja kokemuksia miten kolmas lapsi muuttaa arkea tms ?