Mitä järkeä on käydä kokopäivä töissä?
Eihän sitä jaksa työpäivän jälkeen kuin katsoa hetken telkkaria ja sitten nukahtaa. Kateeksi käy työttömiä joilla aikaa ja energiaa puuhastella kaikenlaista päivät pitkät
Kommentit (6)
Sikskerta ku siäl voi oppii kirjoittamaan yhdyssanoja, tollo!
Rahan vuoksi esimerkiksi. No onneksi pidän työstäni tosi paljon. Siinä toinen syy
Olen iloinen kun pitkän työttömyyden ja pikkurahalla kituuttelun jälkeen pääsin kokopäivätyöhön ja saan 2000€/kk palkkaa. Viikonloppuisin ehtii tehdä mukavia asioita.
Kyllä sitä itsekin melkeinpä päivittäin miettii, että mitä järkeä tässä itsensä kiusaamisessa on, mutta rahan takia siellä kokopäivätöissä lähinnä kai käydään. Eipä sitä ansaittua rahaa kyllä jaksa kuluttaakaan kuin vain viikonloppuisin ja lomilla, joten plus miinus nolla. Työni on kyllä ihan mukavaa, mutta onhan se vähän hullua "hukata" elämästään aina viisi päivää viikossa. Ehkä en osaa nauttia arjesta, mutta sitä silloin on vain niin väsynyt töistä että minkäs teet.
Juu sitä mietin itsekin joka kerta kun töihin lähden, että mikä järki tässä on; retuuttaa lapset ylös sängyistä että saa ne ajoissa päiväkotiin ja sitten itse raatamaan perse ruvella 8h, päivällä sama homma päinvastoin ja hirveellä kiirellä kotiin laittamaan ruokaa ja sit voikin käydä nukkumaan. Aamulla sama rumba alusta. No, rahan takiahan tätä tehdään.
Opettele kirjoittamaan! Vätys!