Millainen on tuntemasi Kaksonen?
Kommentit (9)
Herkkiä loukkaantumaan, suuttumaan, ailahtelevia (voi hetkessä mennä aivan laidasta toiseen), vaikea asettua toisen asemaan, keskittyvät vallitsevaan tunnetilaan niin että muu maailma unohtuu...
mutta kakkosen ja vitosen mainitsema vaikeus eläytyä toisen asemaan ei pidä ainakaan paikkansa vaan todella empatiakykyinen persoona.
Muistaakseni kaksosten horoskkopeissakin luonne kuvataan empaattiseksi?
Tarkoitin, että kaksosen oma vallitseva tunnetila jyrää allensa kaiken muun ja kaksosen on silloin vaikea nähdä mitään muita näkökulmia kuin omaansa. Oli hän sitten loukkaantunut, surullinen, väsynyt tai vihainen.
Hyvä jos saan se kahdesti vuoteen suututettua! Empatiakykyä kyllä löytyy ja muutenkin on hurmaava seuramies. Kaikin puolin ihana ukko!
Kärsivällinen on kuin mikä, kun jaksaa minun koukkuilujani katsella! Itse olen päkäpää pässi.
Yksi päivä yhtä mieltä,toisena päivänä mieli onkin ihan muuta. Ei halua sitoutua. Todellakin kuin kaksi eripersoonaa. Ailahtelevainen.
En tunne ketään kenen sukunimi olisi Kaksonen. vai tarkoitatko horoskooppimerkkiä?? Dorka.
mutta kaksonen on mieheni, ei suutu sitten millään ainakaan mulle. Muuten kyllä mieliala heilahtelee nopeesti laidasta laitaan
empaattinen, seurallinen, kiltti