Lue keskustelun säännöt.
Olen kehitysvammainen ja onnistunut salaamaan sen avomieheltäni
26.07.2017 |
Minulla ei ole diagnoosia, koska äitini ei suostunut viemään minua tutkimuksiin. Minulla siis huomattiin jotain kun mitattiin koulukelpoisuutta. Suosituksena oli vielä 7-vuotiaana päiväkotiin ja tutkimuksiin, mutta äiti ei suostunut.
Olen aina ollut sosiaalisesti kömpelö ja "outo", sain ensimmäisen ystäväni 12-vuotiaana kun vaihdoin koulua ja olin siihen mennessä oppinut vetämään roolia ja salaamaan todellisen minäni.
Olin lapsena jotenkin pidättyväinen, aloin puhumaan muille lapsille vasta kun pääsin kouluun, aiemmin kommunikoin muiden lasten kanssa yhden sanan lauseilla ja elehtimällä.
Olin hirveä besserwisser, pädin ja rehvastelin jollain ihme nippelitiedolla koko ajan, muuten en sitten puhunutkaan mitään. En osannut ilmaista tunteitani normaalisti, saatoin ihan yhtäkkiä saada tunteenpurkauksen, jossa annoin minua inhottavasti kohdelleelle opettajalle "lahjan" (piirustuksen, tarran tms.) ja sanoin että hän on maailman paras ihminen. Kaikki opettajat vihasivat minua ja äiti sai jatkuvasti kehotuksia viedä minut jonnekin tutkittavaksi.
Olen aina ollut omituisen itkuherkkä, jos turhaudun, harmistun tai suutun, kyynelkanavat aukeavat ja alan itkemään ihan estoitta. Luokkakavereideni lempipuuhaa oli ärsyttää minua ja lyödä vetoa miten nopeasti alan itkemään, mistä alan itkemään ja kuka saa minut itkemään.
Murrosiässä aloin saamaan selittämättömiä raivokohtauksia. Turhautumisitku vaihtui ihan silmittömäksi raivoksi, saatoin paiskoa tavaroita ja hakata päätä seinään. Olen edelleenkin huonohermoinen ja kun pinnaani venytetään tiettyyn pisteeseen saakka, saatan edelleen vihaisena rikkoa jotain vahingossa (lasken lasin vaikkapa liian rajusti pöydälle). Kadun tekoani kuitenkin välittömästi.
Olen aina ollut masentunut, koska minua on koko elämäni ajan kiusattu todella rajusti. Minulla oli myös isäpuoli, joka pahoinpiteli henkisesti ja fyysisesti. Myös koulukaverit alkoivat antamaan minulle selkäsaunoja, koska pienellä kylällä kaikki tiesivät että minua pahoinpidellään kotona.
Isäpuoleni inhosi minua ihan intohimoisesti, joskus 9-vuotiaana kuulin, kun hän sanoi äidilleni, että minut pitäisi laittaa jonnekin laitokseen kun olen niin sekaisin.
Aikuisena olen yllättävän normaali. Varmaan sen takia kun olen lapsesta saakka opetellut käyttäytymään normaalisti. Käyn töissä ja opiskelen ammattikorkeakoulussa, olen mielestäni ihan fiksu ja älykäskin. Opinnot ovat hieman takkuilleet, mutta sekin on suurimmaksi osaksi masennuksen syytä.
Minulla on avomies, jonka kanssa olemme seurustelleet melkein 4 vuotta. Hän ei ole tavannut sukuani koskaan. Äitini + muut sukulaiseni eivät hyväksy sitä, että minulla on seurustelukumppani. He eivät ole hyväksyneet ketään kenen kanssa olen seurustellut.
Haluaisin normaalin elämän, perheen ja avioliiton. Tiedostan, että minun paikkani olisi luultavasti terapiassa, mutta en kykene menemään sinne, koska äitini on pienestä pitäen toitottanut minulle, että terapiaan menevät vain hullut ja heikot. :(
En tiedä mikä vajaavaisuus minulla on, tuntuu epäreilulta, että kaikki muut tuntuvat tietävän, mutta minulle ei asiasta voida puhua mitään. Tuntuu todella mukavalta, kun sukulaiset suhtautuvat alentuen ja "ai sä pystyt kuitenkin opiskelemaan?" , " Ai sä osaat sellaista työtä ihan tehdä?" -tyyliin.
Kommentit (65)
No aika vajukki saa sun miehesikin olla, jos ei muka mitään epäile.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Et vaikuta kehitysvammaiselta, vaikka tietyissä piireissä asperger ja adhd niiksi luokitellaankin. Kuulunetkohan tähän piiriin?
Kuulostat ihan samalta kuin kaikki muutkin itsetunto-ongelmaiset tässä maailmassa.
Vierailija kirjoitti:
Olen kehitysvammainen ja onnistunut salaamaan sen avomieheltäni
Käyn töissä ja opiskelen ammattikorkeakoulussa, olen mielestäni ihan fiksu ja älykäskin.
Tiedostan, että minun paikkani olisi luultavasti terapiassa
kehitysvammaisuus lääk. Älyllinen kehitysvammaisuus tila jossa älykkyyden kehitys on häiriintynyt synnynnäisen t. kehitysiässä saadun sairauden, vian t. vamman vuoksi, vajaamielisyys, älyllinen, henkinen jälkeenjääneisyys.
Jos on normaaliälyinen, ei voi olla kehitysvammainen.
Mikä muuten on se terapia, jossa mielestäsi on kehitysvammaisten paikka?
Et ole millään tavalla kehitysvammainen. Todennäköisesti sinulla on Asperger-piirteitä. AS ei ole mikään este elämässä ja ihmissuhteissa pärjäämiselle.
Miehelläni on AS ja hän on hyvä aviomies ja erittäin menestynyt urallaan. Et one tuomittu mihinkään eikä sinun tarvitse hävetä mitään.
AS-piirteillä on jonkinasteinen taipumus periytyä. Meidän kolmesta lapsistamme yhdellä on näitä piirteitä, mutta hänelläkään ei diagnoosiksi asti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Välit poikki sukulaisiin ja yleensäkin kaikkiin jotka eivät innosta vaan lannistavat.
Todella monella on kaltaisiasi kokemuksia lapsuudesta. En näe kertomaasi mitenkään epätavallisena. Tuskin sinulla mitään kehitysvammaa on, aivan päinvastoin. Tuskin muutakaan, koska onhan sinulla sosiaalista halua ja kykyä ollut kuitenkin "sulautua". Näen, että sinulla on ollut rankat kasvuolot ja ne vaikuttavat lapsiin hyvin eri tavoin. Lapset selviytyvät eri tavoin. Ole armollinen itsellesi ja näe se, miten hyvin olet pärjännyt kaikesta huolimatta. Sinähän olet ollut selviytyjä.
-lasun sossu
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuulostaa aspergerilta.
Itse seurustelen as-naisen kanssa ja se ei ole vika vaan ominaisuus! Erilainen tapa katsoa maailmaa. Itse olen ns. normaali. Rakastan naistani ihan valtavasti. Hän on paljon minua älykkäämpi. Ja kiltti, hyväntahtoinen. Opin vieläkin joka päivä uusia asioita hänestä ja hänen tavastaan ajatella vaikka olemme olleet yhdessä jo kauan.
Miehesi tuskin sinua vähempää arvostaa jos hänelle selviää sinun olevan asperger.
Et taida tietää mitä kehitysvammaisuus tarkoittaa
Luultavasti sinula on vain ollut rankka lapsuus. Nyt pärjäät hyvin.
Jos haluat, mene nyt lääkäriin
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Todennäköisesti sinussa ei ole mitään sen kummempaa vikaa, kaikki me ollaan yksilöitä, mutta sinulla on ollut harvinaisen paskoja kavereita...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen kehitysvammainen ja onnistunut salaamaan sen avomieheltäni
Käyn töissä ja opiskelen ammattikorkeakoulussa, olen mielestäni ihan fiksu ja älykäskin.
Tiedostan, että minun paikkani olisi luultavasti terapiassa
kehitysvammaisuus lääk. Älyllinen kehitysvammaisuus tila jossa älykkyyden kehitys on häiriintynyt synnynnäisen t. kehitysiässä saadun sairauden, vian t. vamman vuoksi, vajaamielisyys, älyllinen, henkinen jälkeenjääneisyys.
Jos on normaaliälyinen, ei voi olla kehitysvammainen.
Mikä muuten on se terapia, jossa mielestäsi on kehitysvammaisten paikka?
Tarkoitin terapialla siis sitä, että olisi varmaan ihan kohdallaan hoidattaa pois tämä suurimman osan elämästäni kestänyt masennus.
En tiedä olenko normaaliälyinen. Kotona haukuttiin aina tyhmäksi ja minulla on ollut aika paljon vaikeuksia koulun kanssa (lähinnä sen takia, etten jaksanut käydä koulussa kiusaamisen takia). Olen aika huono matemaattisissa aineissa, koska minun on hieman vaikea hahmottaa tietynlaisia asioita (loogista päättelykykyä vaativat asiat), pärjään kyllä sitten, kun ymmärrän asian.
Minulle on myös aina tuottanut vaikeuksia käsittää sääntöjä, joissa joku asia toimii tavalla x, koska se nyt vaan on niin. Haluan aina ymmärtää ja sisäistää miksi asia menee tietyllä tavalla, miten se toimii ja miksi se toimii niin.
Olen aina ollut todella luova, minulla on erittäin hyvä ja mielikuvitus. Lähimuistini on vain todella huono, saatan muistaa kymmenen vuoden takaa jonkun ihan tyhjänpäiväisen keskustelun sanasta sanaan, mutta en muista mitä olen sanonut tai tehnyt tunti sitten.
Älykkyysosamäärätestissä pärjäisin varmaan aika heikosti, koska ne mittaavat pitkälti matemaatisia taitoja, loogista päättelykykyä, hahmotuskykyä sekä muistia. Eli näillä standardeilla minua on varmaan ihan oikeutetusti haukuttu tyhmäksi.
AP
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mistä ihmeestä olet saanut päähäsi että olet KEHITYSVAMMAINEN? Jotain ongelmaa sulla on mutten mitään varsinaista kehitysvammaa varmastikaan, älä hyvä ihminen kutsu itseäsi sellaiseksi...
Sanoisin, että ADD ja aspergerpiirteitä. Kehitysvammainen ei pystyisi kirjoittamaan ja analysoimaan itseään tuolla tavalla, kun ei moni "normaaliälyinenkään" pysty. Matemaattista lahjakkuutta ei vain ole kaikilla, se ei tee kenestäkään vammaista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen kehitysvammainen ja onnistunut salaamaan sen avomieheltäni
Käyn töissä ja opiskelen ammattikorkeakoulussa, olen mielestäni ihan fiksu ja älykäskin.
Tiedostan, että minun paikkani olisi luultavasti terapiassa
kehitysvammaisuus lääk. Älyllinen kehitysvammaisuus tila jossa älykkyyden kehitys on häiriintynyt synnynnäisen t. kehitysiässä saadun sairauden, vian t. vamman vuoksi, vajaamielisyys, älyllinen, henkinen jälkeenjääneisyys.
Jos on normaaliälyinen, ei voi olla kehitysvammainen.
Mikä muuten on se terapia, jossa mielestäsi on kehitysvammaisten paikka?
Tarkoitin terapialla siis sitä, että olisi varmaan ihan kohdallaan hoidattaa pois tämä suurimman osan elämästäni kestänyt masennus.
En tiedä olenko normaaliälyinen. Kotona haukuttiin aina tyhmäksi ja minulla on ollut aika paljon vaikeuksia koulun kanssa (lähinnä sen takia, etten jaksanut käydä koulussa kiusaamisen takia). Olen aika huono matemaattisissa aineissa, koska minun on hieman vaikea hahmottaa tietynlaisia asioita (loogista päättelykykyä vaativat asiat), pärjään kyllä sitten, kun ymmärrän asian.
Minulle on myös aina tuottanut vaikeuksia käsittää sääntöjä, joissa joku asia toimii tavalla x, koska se nyt vaan on niin. Haluan aina ymmärtää ja sisäistää miksi asia menee tietyllä tavalla, miten se toimii ja miksi se toimii niin.
Olen aina ollut todella luova, minulla on erittäin hyvä ja mielikuvitus. Lähimuistini on vain todella huono, saatan muistaa kymmenen vuoden takaa jonkun ihan tyhjänpäiväisen keskustelun sanasta sanaan, mutta en muista mitä olen sanonut tai tehnyt tunti sitten.
Älykkyysosamäärätestissä pärjäisin varmaan aika heikosti, koska ne mittaavat pitkälti matemaatisia taitoja, loogista päättelykykyä, hahmotuskykyä sekä muistia. Eli näillä standardeilla minua on varmaan ihan oikeutetusti haukuttu tyhmäksi.
AP
Moni ihminen saattaa olla pohjimmiltaan älykäskin vaikka pärjäisi älykkyystesteissä huonosti koska ahdistus, krooninen stressi ym. voivat alentaa kognitiivisia kykyjä huomattavastikin. Älykkyystesteihin kannattaa mennä ehkä vasta jos kokee oikeasti olevansa kunnossa, muuten tulos vaan masentaa.
Vierailija kirjoitti:
Minulla ei ole diagnoosia, koska äitini ei suostunut viemään minua tutkimuksiin. Minulla siis huomattiin jotain kun mitattiin koulukelpoisuutta. Suosituksena oli vielä 7-vuotiaana päiväkotiin ja tutkimuksiin, mutta äiti ei suostunut.
Olen aina ollut sosiaalisesti kömpelö ja "outo", sain ensimmäisen ystäväni 12-vuotiaana kun vaihdoin koulua ja olin siihen mennessä oppinut vetämään roolia ja salaamaan todellisen minäni.
Olin lapsena jotenkin pidättyväinen, aloin puhumaan muille lapsille vasta kun pääsin kouluun, aiemmin kommunikoin muiden lasten kanssa yhden sanan lauseilla ja elehtimällä.
Olin hirveä besserwisser, pädin ja rehvastelin jollain ihme nippelitiedolla koko ajan, muuten en sitten puhunutkaan mitään. En osannut ilmaista tunteitani normaalisti, saatoin ihan yhtäkkiä saada tunteenpurkauksen, jossa annoin minua inhottavasti kohdelleelle opettajalle "lahjan" (piirustuksen, tarran tms.) ja sanoin että hän on maailman paras ihminen. Kaikki opettajat vihasivat minua ja äiti sai jatkuvasti kehotuksia viedä minut jonnekin tutkittavaksi.Olen aina ollut omituisen itkuherkkä, jos turhaudun, harmistun tai suutun, kyynelkanavat aukeavat ja alan itkemään ihan estoitta. Luokkakavereideni lempipuuhaa oli ärsyttää minua ja lyödä vetoa miten nopeasti alan itkemään, mistä alan itkemään ja kuka saa minut itkemään.
Murrosiässä aloin saamaan selittämättömiä raivokohtauksia. Turhautumisitku vaihtui ihan silmittömäksi raivoksi, saatoin paiskoa tavaroita ja hakata päätä seinään. Olen edelleenkin huonohermoinen ja kun pinnaani venytetään tiettyyn pisteeseen saakka, saatan edelleen vihaisena rikkoa jotain vahingossa (lasken lasin vaikkapa liian rajusti pöydälle). Kadun tekoani kuitenkin välittömästi.
Olen aina ollut masentunut, koska minua on koko elämäni ajan kiusattu todella rajusti. Minulla oli myös isäpuoli, joka pahoinpiteli henkisesti ja fyysisesti. Myös koulukaverit alkoivat antamaan minulle selkäsaunoja, koska pienellä kylällä kaikki tiesivät että minua pahoinpidellään kotona.
Isäpuoleni inhosi minua ihan intohimoisesti, joskus 9-vuotiaana kuulin, kun hän sanoi äidilleni, että minut pitäisi laittaa jonnekin laitokseen kun olen niin sekaisin.Aikuisena olen yllättävän normaali. Varmaan sen takia kun olen lapsesta saakka opetellut käyttäytymään normaalisti. Käyn töissä ja opiskelen ammattikorkeakoulussa, olen mielestäni ihan fiksu ja älykäskin. Opinnot ovat hieman takkuilleet, mutta sekin on suurimmaksi osaksi masennuksen syytä.
Minulla on avomies, jonka kanssa olemme seurustelleet melkein 4 vuotta. Hän ei ole tavannut sukuani koskaan. Äitini + muut sukulaiseni eivät hyväksy sitä, että minulla on seurustelukumppani. He eivät ole hyväksyneet ketään kenen kanssa olen seurustellut.
Haluaisin normaalin elämän, perheen ja avioliiton. Tiedostan, että minun paikkani olisi luultavasti terapiassa, mutta en kykene menemään sinne, koska äitini on pienestä pitäen toitottanut minulle, että terapiaan menevät vain hullut ja heikot. :(
En tiedä mikä vajaavaisuus minulla on, tuntuu epäreilulta, että kaikki muut tuntuvat tietävän, mutta minulle ei asiasta voida puhua mitään. Tuntuu todella mukavalta, kun sukulaiset suhtautuvat alentuen ja "ai sä pystyt kuitenkin opiskelemaan?" , " Ai sä osaat sellaista työtä ihan tehdä?" -tyyliin.
Et sinä mikään kehitysvammainen ole, mutta itsetuntosi on lyöty maanrakoon. Koulukiusaajat, mulkku isäpuoli, kusipäinen suku. Jos homma nyt toimii, älä jää märehtimään, vaan elä elämääsi.
Mikä se dysfasia on. Voi olla lievää sellaista
Itse kävisin tutkimukset jo oman mielenrauhani takia.
Jos epäilet edelleen, että sinulla pitäisi olla joku diagnoosi, niin mikään ei estä sinua menemästä nyt aikuisena tutkimuksiin. Mutta kuten jo monet tuolla yllä ovat todenneet, niin kehitysvammainen et ole. Sinä olet joutunut fyysisen ja henkisen pahoinpitelyn kohteeksi ja se on hyvinkin saattanut aiheuttaa sen, että olit lapsena "outo" etkä juurikaan puhunut. Minä luulen, että sinua on lapsesta asti pyritty manipuloimaan sanomalla, että olet kehitysvammainen. Olet alkanut itsekin uskoa tuohon ympäristön antamaan "diagnoosiin". Nyt sinä olet aikuinen eikä sinun tarvitse totella äitiäsi tai isäpuoltasi esim.seurusteluasioissa. Ole onnellinen, että sinulla on hyvä avomies. Älä myöskään kuuntele sukulaisten taivastelua opiskelusta ym. Nauti elämästäsi ja parisuhteestasi!
Myös kasvatus ja kotiolot voivat vaikuttaa lapsen kehitykseen. Ei välttämättä edes ole muissa asioissa vikaa. Ehkä äitisi onkin tiennyt syyn olevan itsessään? Siksi ei ole tutkimuksia halunnut.
Pikkutarkka päteminen nippelitiedolla, "et vaan voi hyväksyä että jokin on niin koska se on niin vaan sinun on saatava tietää miksi se on niin", masennus, sosiaalisten suhteiden vaikeus, luovuus, valikoiva muisti.
Nämä pistivät silmään heti. Oletko koskaan lukenut aspergerista / ollut tietoinen siitä millä tavoin he katsovat maailmaa?
Terapiasta voisi oikeasti olla sinulle aivan valtavasti hyötyä. Voisit saada vastauksia moniin kysymyksiin.
Olen siis se as-naisen kanssa jo pitkään seurustellut mies.
Mitä ihmettä minä juuri luin?