Lue keskustelun säännöt.
Voisiko joku tsempata että pysyn erossa miehestä
25.07.2017 |
Ihan kauhea olo, ikävä ja rakkaus toista kohtaan.
Lyhykäisyydessään tilanne on tämä: olimme yhdessä 7 vuotta. Viimeinen vuosi oli, no, ei kauhean hyvä. Ex petti luottamukseni pahasti ja asiasta ei voinut keskustella ollenkaan, hän vetäytyi, suuttui eikä ottanut vastuuta asiasta. Hänen aiheuttamansa taakka jäi minun kannettavakseni, vaikken mitään väärää ollut tehnytkään. Asia lakaistiin maton alle, mutta vuoden kuluessa tunteeni pikkuhiljaa "kuolivat" ja nyt ymmärrän mitä tunteilleni kävi. Ne jäivät suhteeseen tulleen negatiivisuuden ja epäluottamuksen alle, joita ei saatu käsiteltyä parisuhteesta pois, koska asiaa oli käsittelemässä vain minä yksin. Loppujen lopuksi olin niin ahdistunut että itkin esim kaikki työmatkat ja suunnittelin että mikä kallionkieleke on paras jos autolla siihen ajaa, että lähtee henki nopeimmin. Olin niin maassa, yksin ja voimaton. Monta kertaa koitin kertoa olostani ja siitä, että pitäisi jutella ja että tässä ei käy hyvin jos emme voi keskustella. Tuloksetta. Jostain sain sitten kerättyä voimia ja ilmoitin että ero on varmasti paras päätös tässä. Nyt jälkikäteen tajuan, että se oli ainoa keinoni pysäyttää ns negatiivisyyden kierre, joka parisuhteessamme oli. Monta kuukautta olin eropäätökseen todella tyytyväinen, olin onnellinen uudessa kodissani ja muistan kun hämärässä kevätillassa kävellessäni vain hymyilin onnellisuuttani. Miehelle ero oli todella raskas, joutui turvautumaan ammattiapuun ja toki myös käsittelimme asiaa yhdessä. Olisi tehnyt mitä vaan, jotta olisimme palanneet yhteen. Tajusi virheet mitkä mm ajoivat tähän päätökseen, puhumattomuus ja toisen jättäminen vaikeassa tilanteessa oman onnensa nojaan. Nyt olemmekin vaan puhuneet, puhuneet ja puhuneet, varmasti satoja tunteja. Ex on onnellinen kun tämä tilanne opetti hänet puhumaan. No. Hän halusi jatkaa ystävänä poismuuttoni jälkeen. Hän myös kertoi toiveistaan, että koska meillä oli hieno suhde (ennen viimeistä vuotta), niin hänen mielestään on täysin mahdollista että palaamme yhteen kun olemme molemmat kehittyneet ihmisinä.
.
jatkuu...
Kommentit (10)
Yhteiselämä aloitetaan silloin, kun kummallekin osapuolelle se on ainoa vaihtoehto eli halutaan koko sydämestä olla toisen kanssa yhdessä. Jos jomman kumman pitää asiaa miettiä, silloin ei ole suhteella ja yhdessäololla mahdollisuuksia. Nyt mies haluaa sekä syödäakun että säästää, eli pitää auki option lähteä suhteesta heti, jos jotain parempaa on tarjolla ja uskoaan, jossakin vaiheessa sitä varmasti onkin.
Olet jo tuhlannut aikaa suhteeseen vuosia. Ansaitset parempaa. Tuskin haluat olla seuraavia 7-10 vuotta epävarmuudessa. Sinulla on oikeus tuntea suhteessa olisi turvalliseksi ja rakastetuksi. Sinulla on oikeus haaveilla perheestä ja yhteisestä vanhuudesta.
Oliko vielä niin, että aikaisempaan yhdessäoloon liittyi miehen aiheuttamia ( taloudellisia/juridisia) ongelmia, jotka sinä jouduit selvittämään ja joista mies ei ottanut vastuuta? Painokas neuvoni on: älä jatka suhdetta! Vaikka tunteet ovat mukana ja seksi hyvää, suhde ei ole tasavertaisella vakaalla pohjalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiitos kommentistasi. Niin vain vaikka samaa hien itselleni, niin jotenkin kun kirjoittaa ja joku muukin on asiasta samaa mieltä, niin on helpompi "hyväksyä".
Aiempi sotku ei liittynyt talousasioihin vaan siihen liittyi kolmansia osapuolia ja mies koki ns kiinni jäädessään vielä oikeudekseen jatkaa juttua myöhemmin selkäni takana ja uudestaan kiinni jäätyään valehdella. Kun ei ollut muuta mahdollisuutta kuin myöntää, myönsi ja asiasta keskusteltiin hetki, jonka jälkeen lähti pois koko päiväksi. Muistan tuon päivän kuin eilisen, minulla oli jo kassi valmiina että lähdenkö. Päätin jäädä ja makasin koko päivän sängyssä tuijottaen kattoon, odottaen että mies tulisi kotiin tai edes soittaisi ja kertoisi olevansa pahoillaan. Lopulta tuli monen tunnin päästä, mutta anteeksipyynnön sijaan hermostui että vieläkö asiaa pitää käsitellä. Tässä ei liity mitään seksiä tai sellaista (toinen osapuoli asuu todella kaukana). Tuon olisin voinut antaa vielä anteeksi, mutta en yksinkertaisesti voinut antaa anteeksi sitä, että mies, johon oli luottanut kuin kallioon, petti luottamuksen useampaan kertaan ja jätti kaiken minun taakakseni. Yritin kyllä, kovastikin mutta paha olo henkisestä hylkäämisestä veti minut ihan pohjalle. Muistan ne kaikki kerrat kun itkin yksin poissa miehen silmistä ja mietin että mihin se rakastava ja ihana suhteemme katosi. Mutta kun otin asian esiin, jotta olisin voinut päästä asiassa eteenpäin, oli vastaus tyly "älä nyt v*ttu enää jaksa, tämä on jo käsitelty". Erotessamme mies kyllä kertoi että on oppinut siitäkin ja ettei koskaan ikinä enää tekisi niin. On siis puhunut että ero opetti ja kasvatti häntä ihmisenä hirveästi. Muuten suhteemme oli oikein rakastava ja toista kunnioittava.
Jotenkin ärsyttävää kun kokoajan koitan häntä jotenkin puolustella. En vaan enää henkisesti jaksaisi tätä. Tilanne tuntuu mienusta tältä:
Erotaan > minulla kaikki hyvin alkujärkytyksien ja surujen jälkeen (toki tuin miestä koko eroprosessin ajan) > ex haluaa olla ystäviä > vietetään aikaa yhä etenevissä määrin yhdessä,hänen aloittreestaan > puhuu rakastavansa, miksi en tätä uskoisi ja ottaisi todesta? > omat tunteeni heräävät, ex varmasti huomasi > jatketaan samalla mallilla > sori, ei minua oikeasti kiinnostakaan
Saakohan tällaiseen jotain keskusteluapua jostain, kun tuntuu että paketti hajoaa lopullisesti hetkenä minä hyvänsä?
Ap
Ja siis ok, jos tilanne nyt vaan ajautui tähän mutta miksi antaa toiselle toivoa, jos ei oikeasti halua? Miksi sanoo että pitää asiasta keskustella, miettiä ja lähettelee ja sanoo rakkaudentunnustuksia siitä huolimatta että tietää sen olevan sama kuin puukottaisi henkisesti minua?
Ap
Ja siis tähän yhdessäoloon liittyy kaikenlaista mm kutsuja miehen perhejuhliin ja tällaista mitä nyt on ollut aina silloinkin kun olimme yhdessä.
Ap
Kaiketi siksi höpisee vielä noita rakkausjuttuja kun onhan se vaikea irrottautua jostakusta jonka kanssa ollut vuosikausia, vaikkei enää pohjimmiltaan rakasta romanttisesti kuten mies sanonutkin. Mieluummin roikottaa sinua koska haluaisi olla ystäväsi muttei miesystäväsi, sinä taas et halua pelkkää ystävyyttä mutta mies ei ole vielä valmis luopumaan ihmisestä johon tottunut vuosien varrella, joten siksi venyttää päätöstä joka vaikuttaa olevan kyllä jo tehty.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuo mies koukuttaa sinua kuin kastematoa ja nauttii kun kiemurtelet hänen manipuloitavanaan. Joku toinenkin nainen taitaa olla samassa veneessä. Ja ilmeisesti osaa valehdella sinulle juuri siten kuin...mitä haluat kuulla, eli psykologisen taitavasti.
Älä etsi enää romanttisia "suhteenpelastamis" tarinoita, tarraudut niihin vain ikävissäsi ja tunnekuohussa. Äläkä pidä mieheen mitään yhteyttä, älä vastaa viesteihin. Älä tuhlaa kallista rakkausaikaasi, tuo ei paremmaksi muutu. Heti kun olet taas "saatavilla", et enää kelpaa tai riitä miehelle.
Kestä tuleva yksinäisyyden karmea tunne. Se vahvistaa. Myöhemmin näet asiat realistisesti.
Vierailija kirjoitti:
Kaiketi siksi höpisee vielä noita rakkausjuttuja kun onhan se vaikea irrottautua jostakusta jonka kanssa ollut vuosikausia, vaikkei enää pohjimmiltaan rakasta romanttisesti kuten mies sanonutkin. Mieluummin roikottaa sinua koska haluaisi olla ystäväsi muttei miesystäväsi, sinä taas et halua pelkkää ystävyyttä mutta mies ei ole vielä valmis luopumaan ihmisestä johon tottunut vuosien varrella, joten siksi venyttää päätöstä joka vaikuttaa olevan kyllä jo tehty.
Olet täysin oikeassa. Olo vaan tuntuu todella loukatulta, koska ex oli se, joka ensin väläytteli yhteenpaluun korttia. "Kun ollaan molemmat kasvettu ja opittu tästä, ja koska rakastan sinua niin mielestäni tässä on kaikki edellytykset että myöhemmin voisimme olla onnellisia yhdessä." Jonka jälkeen suhde lähtee kehittymään siihen suuntaan (ja ei, nyt ei ole vain sitä että MINUSTA tuntuu että saan pieniä vihjeitä jostain, vaan oikeasti on sanoja ja tekoja jotka veivät asiaa eteenpäin) kunnes vetäistään matto jalkojen alta. Olisi pitänyt vaan pysyä ihan h*lvetin kaukana tästä, kun vielä olin onnellinen. Mä en vaan ymmärrä, en jaksa enkä halua ymmärtää. Mutta olen yrittänyt miettiä asiaa huumeriippuvuutena (luin jostain psykologin vertauksen) ja että jos tämä olisi heroiinia niin alkuunsa vaikea pysyä erossa, mutta jos jatkan käyttöä niin se tappaa minut. Ja tämä todellakin tuntuu tappavan minut henkisesti.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tuo mies koukuttaa sinua kuin kastematoa ja nauttii kun kiemurtelet hänen manipuloitavanaan. Joku toinenkin nainen taitaa olla samassa veneessä. Ja ilmeisesti osaa valehdella sinulle juuri siten kuin...mitä haluat kuulla, eli psykologisen taitavasti.
Älä etsi enää romanttisia "suhteenpelastamis" tarinoita, tarraudut niihin vain ikävissäsi ja tunnekuohussa. Äläkä pidä mieheen mitään yhteyttä, älä vastaa viesteihin. Älä tuhlaa kallista rakkausaikaasi, tuo ei paremmaksi muutu. Heti kun olet taas "saatavilla", et enää kelpaa tai riitä miehelle.
Kestä tuleva yksinäisyyden karmea tunne. Se vahvistaa. Myöhemmin näet asiat realistisesti.
Kiitos!!!
Ap
Mietin, että pitäisikö apua lähteä hakemaan ihan soittamalla vaan aika omalle lähiklinikalle lääkärille ja sitä kautta..? Kun yritin selvittää noita eroapu-juttuja, niin iso osa oli perheellisille ja sitten omia ryhmiä miehille ja väkivaltaisista suhteista lähteneille. Ei yksinkertaisesti mitään kaltaiselleni. :(
Jatkuu..
Aloimme nähdä enemmän, soitella ja vietimme läheisissä tunnelmissa aikaa. Ex tuli useasti työpäivänsä jälkeen kahville, tuli yöksi, pyyteli yöksi, käytiin ulkona, autettiin toisiamme. Seksi tuli kuvioihin ja se oli parempaa kuin viimeiseen vuoteen oli, nautin todella. Samaan aikaan ex puhui rakastavansa, illalla viimeiseksi toivotti hyvät yöt ja kertoi että olen hänen rakkaansa ja todella tärkeä hänelle. Samalla kommunikointiyhteytemme parantui tasolle jolla se ei vielä koskaan ole ollut. Ja minä rakastuin, tai se aiemmin ns piilossa ollut rakkaus palasi. Vahvempana. Annoin tilanteen kehittyä ja nautin tietyllätapaa uudestisyntyneestä suhteestamme. Katsoin erään psykologin haastattelun ja ymmärsin että tämä oli normaalia, suhteessa ollut negatiivisuus peitti muun alleen, mutta sitten kun pistin tilanteelle stopin,myös negatiivisuus suhteessa sai stopin. Tietyn ajan kuluttua koska suhteessamme kaikki oli muuten ihan toimivaa, vanhat tunteet palasivat ja ne palasivat vahvempina. Näin mahdollisuuden uudelle alulle, koska nyt meillä oli opittuna myös työkalut millä aiemmin hiertäneet asiat saadaan ratkaistua, jos niitä edes tulisi. Otin puheeksi asian exän kanssa, mutta se olikin kylmä rätti vasten kasvoja. Ei, hän ei halua palata yhteen. Hän tykkää uudesta vapaudesta ja hänellä on mukavaa näin,ei tarvitse kenellekään selittää mitään tai ole rajoitteita. Olin tyrmistynyt, että miksi sitten olet sanonut rakastavasi ja ollut aloitteellinen tässä että tätä on rakennettu tähän suuntaan. Kuulemma rakastaa mutta ei enää "sillä tavalla". Puhuimme asiasta ja ilmoitin että mikäli hän on sitä mieltä että näin voitaisiin jatkaa, että hän saa seurustelusta parhaat palat päältä ilman rajoitteita ja voi vaikka mennä panemaan ketä huvittaa ja lempata minut paremman tullessa vastaan ilman selityksiä, mutta ei halua sitten kuitenkaan oikeasti olla minun kanssani, niin se ei minulle sovi. Että minä en siihen pysty enää. Joko puhutaan asiat läpi olisiko yhteenpaluu mahdollista tai sanotaan toistaiseksi hyvästit. No ex sitten sanoi haluavansa puhua ja miettiä asiaa. Nyt olemme asiasta puhuneet, ex on sitä mieltä että kun keskustelemme niin hänelle tulee olo, että voisimme olla yhdessä. Mutta sitten kuitenkin haluaisi vaan elää ilman rajoitteita. Kuulemma päätös vie aikaa ja vaatii keskustelua. Tavallaan ymmärrän, mutta enhän vaan VOI olla löysässä hirressä kuukausia, joka voi sitten loppujen lopuksi olla sitä että ex ei halua minusta eroon mutta ei halua myöskään olla yhdessä ja näin pelaa itselleen aikaa.
Sunnuntaina itkin oikeasti ja kerroin että tuntuu todella pahalta ja tietyllä tapaa harhaanjohdetulta, vaikka siis toki itse olen ollut mukana mahdollistamassa tämän. Ex sanoi ymmärtävänsä. Ei kuulemma vaan voi vielä tehdä päätöstä ja jos käsken tehdä sen heti, niin vastaus on että ei jatketa yhdessä. Sunnuntai-iltana päästyäni kotiin päätin että en suostu oman arvon tähden toisen hätäpanoksi ja -läheisyydeksi ja päätin etten ota oma-aloitteisesti mitään yhteyttä. Ex kävi sitten heittämässä tavaran mikä jäi hänelle,mutta sen jälkeen en illalla ottanut yhteyttä vaikka normaalisti soitamme aina hyvät yöt. Olin sitten ystäväni kanssa, kun ex laittoi viestillä "hyvää yötä rakkaalle" ja sydämen. Siinä vaiheessa kiehahti jonkin verran, että TIETÄÄ että on kauhea olo ja silti jatkaa. En vastannut.
Nyt on ihan kauhea olo, ei ole exkään kysellyt miksen vastannut, liekö tajunnut että ei tunnu hyvältä. Millä saan itsestäni tapettua nyt tämän uudelleen nousseen toivon ja rakkauden? Mitä ihmettä teen? Miten saan itseni pysymään erossa?
Ja koska Aloittaja yleensä haukutaan, niin toivon että ette tekisi sitä nyt koska tämä on ihan tarpeeksi hirveää muutenkin. Halusin vaan avautua, että saan purettua ajatukset jonnekin