Lue keskustelun säännöt.
Muita, jotka tuntevat olonsa ulkopuoliseksi?
22.07.2017 |
On sellainen haikea tunne koko ajan, sitä kaipaa jonnekin mutta ei tiedä että minne. En osaa sanoa tarkkaan, että mitä oikein haluan tai en edes osaa kuvailla että mikä tekisi minut onnelliseksi. Tuntuu että vain ajelehdin päivästä toiseen tekemättä mitään tärkeää tai merkittävää. Tunnen itseni täysin turhaksi ihmisenä, olen vain sellainen möykky joka on olemassa, ja hengittää mutta ei elä täysillä.
Tuntuu usein siltä, että olen vain muiden ihmisten tiellä, ja että minun tulisi pysytellä poissa heidän näköetäisyydeltä. Elämässäni ei ole mitään kiinnekohtaa, johon tarttua. Ei opiskelupaikkaa, työtä, ystäviä tai parisuhdetta. Ei edes hyvänpäiväntuttuja, ei mitään. Perheen kanssa tekemisissä olen suhteellisen usein, mutta tuntuu siltä että olen heille taakka. On ikävää, että olen tekemisissä ihmisten kanssa, jotka ovat aiheuttaneet minulle niin paljon pahaa vuosien aikana. Olen kuin vanki, en uskalla jättää heitä elämästäni ihan kokonaan poiskaan sillä ilman heitä minulla ei kirjaimellisesti olisi ketään, ei yhtäkään ihmistä elämässäni.
En osaa muodostaa ihmissuhteita, luonteeltani olen syrjäänvetäytyvä, ujo, hiljainen, hieman jopa outokin. Olen yrittänyt lukemattomia kertoja ystävystyä muiden ihmisten kanssa, mutta ne eivät koskaan johda mihinkään. Minuun ei haluta pitää yhteyttä, joudun itse olemaan hyvin aktiivinen heidän suuntaansa ja jonkin ajan kuluttua ymmärrän viimein lopettaa yhteydenpidon, sillä minulle tehdään varsin selväksi ettei kanssani haluta olla missään tekemisissä. Tämä surettaa minua todella paljon, ja tuntuu että olen jäänyt elämässä niin monista asioista paitsi. Aikaa valuu hukkaan koko ajan, koska en edes uskaltaudu lähtemään mihinkään.
Hädintuskin poistun kotoani ollenkaan, kun niin teen, menen hoitamaan pakolliset asiat ja käyn satunnaisesti kävelyllä. Istun suurimman osan ajasta neljän seinän sisällä, netissä surffaten. Häpeä omasta itsestäni, ja pelko torjutuksi tulemisesta estää minua tekemästä asioita, ja tarttumasta mahdollisuuksiin.
Kommentit (19)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täällä toimen samanlainen. Minulla kylläkin perhe ja työpaikka, mutta silti on tuo tunne että olen vain tiellä ja hyödytön. Varsinkin tuo ettei minuun haluta pitää yhteyttä, osui ja upposi.
Olen tehnyt sen ratkaisun etten enää pidä ihmisiin yhteyttä jos vastavuoroisuutta ei ole lainkaan. Pitäköön tunkkinsa, olen mielummin yksin. Yleensä otetaan yhteyttä kun halutaan jotain.
Kaikkein pahinta on se että oma mieskin aliarvioi. En osaa tehdä mitään oikein.
Monta kertaa olen miettinyt miksi elän enää ylipäätään.
Vierailija kirjoitti:
Tunnet vain omat ajatuksesi.
En ymmärrä sitä, että miten lauseesi liittyy aloitukseen mitenkään. T:eri
Niin, no se on vain tunne. Et ole turha ja hyödytön. Olet hyvä ja arvokas sellaisena kuin olet.
Mulla on ollut ihan samoja ajatuksia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tunnet vain omat ajatuksesi.
En ymmärrä sitä, että miten lauseesi liittyy aloitukseen mitenkään. T:eri
Ulkopuolisuuden tunne on ajatus omassa päässä. Ei kukaan toinen voi saada ketään tuntemaan ulkopuolisuutta tai mitään muutakaan. Jos ajatus ulkopuolisuudesta ahdistaa, kannattaa keskittyä jonkin asian tekemiseen, suunnata ajatukset johonkin muuhun. Jos jatkuvasti ajattelee olevansa ulkopuolinen, alkaa väkisinkin vetäytyä porukoista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tunnet vain omat ajatuksesi.
En ymmärrä sitä, että miten lauseesi liittyy aloitukseen mitenkään. T:eri
Ulkopuolisuuden tunne on ajatus omassa päässä. Ei kukaan toinen voi saada ketään tuntemaan ulkopuolisuutta tai mitään muutakaan. Jos ajatus ulkopuolisuudesta ahdistaa, kannattaa keskittyä jonkin asian tekemiseen, suunnata ajatukset johonkin muuhun. Jos jatkuvasti ajattelee olevansa ulkopuolinen, alkaa väkisinkin vetäytyä porukoista.
Kyllä voi, teoillaan ja käyttäytymisellään. Selvästikään et tiedä asiasta mitää, joten älä neuvo.
T. 3
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olisin voinut itse kirjoittaa tuon aloituksen. Itsellänikään ei ole töitä tai opiskelupaikkaa ja päivät menee lähinnä ulkoillessa ja netissä pyöriessä. Ainoat läheiset ovat omat vanhemmat ja sisarukset. Päivät kuluu kuin odottaisin jotain tapahtuvan, töitä etsiessä...
Liian herkkä, ujo ja hiljainen niin on vaikeaa sopeutua yhteiskuntaan.
Itse tunnen vain ulkopuolisuudentunteita, vaikka jollakin ihmeen kaupalla minulla on ihmisiä jotka pitävät minuun yhteyttä päivittäin. Jotenkin kuitenkin koen vain etten koe keheenkään minkäänlaista aitoa yhteyttä, sillä aktiviteettini ovat niin suppeat, että tuntuu ettei minulla ole minkäänlaista jaettavaa kenenkään kanssa. Olen ujo ja sisäänpäinvetäytyvä henkilö, pidän asioiden pohtimisesta ja haaveilusta, joiden parissa vietän usein päiväni nettisurffauksen lisäksi. Näen maailman melankolisena ja millään ei ole oikeastaan väliä. Olen tilanteissa herkkä ja ylianalyyttinen ja samaan aikaan en ole kiinnostunut muista ihmisistä. Haluaisin vain uppoutua ajatuksiini jotka ovat suurimpia asioita jotka merkitsevät tässä maailmassa. Koen, että on myöhäistä aloittaa harrastuksia tai niillä ei tule olemaan väliä.
Hain lääkärin vastaanotolle ja yritän päästä psykoterapiaan. Haluan, että saan elämääni jotain harrastuksia ja haluan olla aidosti kiinnostunut ihmisistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tämä osuu myös omalle kohdalleni aika lujaa :( Itsemurhakin pyörii mielessä, joskus jopa päivittäin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tunnet vain omat ajatuksesi.
En ymmärrä sitä, että miten lauseesi liittyy aloitukseen mitenkään. T:eri
Ulkopuolisuuden tunne on ajatus omassa päässä. Ei kukaan toinen voi saada ketään tuntemaan ulkopuolisuutta tai mitään muutakaan. Jos ajatus ulkopuolisuudesta ahdistaa, kannattaa keskittyä jonkin asian tekemiseen, suunnata ajatukset johonkin muuhun. Jos jatkuvasti ajattelee olevansa ulkopuolinen, alkaa väkisinkin vetäytyä porukoista.
Kyllä voi, teoillaan ja käyttäytymisellään. Selvästikään et tiedä asiasta mitää, joten älä neuvo.
T. 3
Minusta tuo neuvo keksittyä tekemiseen on hyvä. Itsellä on sitä ulkopuolisuuden tunnetta, joka juntaaa juuret lapsuuteen j nuoruuteen. Isän alkoholismi siinä ehkä se vaikuttavin ja väkivalta...jouduin pelkäämään paljon ja äidin puolesta.
Olin sitten ilkeän kateellisen harrastuksessa kiusaamisen kohde. En osannut puolustautua ti sanoa uoraan asioita...toisaalta mitä sellaisessa, kun jätetään ulkopuolelle...kun on se ulkopuolisuuden tunne jo valmiiksi itsellä ja pelko...sieltä kotoa. Olin kans kävin harrastuksessa. Tykkäsin lajista. Ilmapiiri oli kamala. Eikä kukaan kotona/ harrastuksssa osannut nähdä minua...olisi ollut hyvä vaihtaa laji.
Vieläkin niitä asioita mietin. Tuo tekemiseen paneutuminen on hyvä vinkki. Paljon murehdin mielessäni ja koen, etten osaa ottaa kontaktia.... ja jättäydyn. Tavallaan kyllä muu viihdyn itsekseni oikein hyvin. Se on myös ristiriitaista...että mikä on oikein.
Voisihan isä yrittää olla tyytyväinen tai jos ei ole,tyytyväinen, niin siten uskaltaa tehdä sille asialle jotain.
Aapeelle voimia. Se itse pakottaminen ja oleminen siellä...etkö haluaa vai etkö uskalla lähteä? Läheisriippuvuutta siellä avaan on paljon sinulla ja muilla perheestäsi. Jos joku muuttuu, niin muutkin muuttuvat. Se vaatii en sysäyksen. Miten saisit sellainen pienen askeleen tehtyä? Olisiko jostakin kirjoista apu tai al anon tai netissä löytyy sivustoja ja ryhmiä. Voimia. Uskalla vaan. Kiitttele ja kannusta itseäsi. Soimaaminen kannattaa unohtaa. Kannusta. Olet arvokas. Muista se.🤗
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla on vähän samanlaista ja enemmän se on hylätyksitulemisen pelkoa. Jotenkin automaattisesti oletan että minut halutaan jättää ulkopuolelle koska minussa on pakko olla jotain että minusta ei pidetä. Tuo ajatus on minulla tavallaan lähtökohtaisesti aina ja sitten aina yllätys kun joku haluaakin ihan oikeasti tavata uudelleen.
Tietääkö joku että mikä tähän auttaisi? Omaa ajatusharhaa on niin vaikea muuttaa, olen yrittänyt sitä jo vuosia siinä onnistumatta.
Minulla on ollut hankala lapsuus ja koulukiusaamista myös.
Itse olen kokenut tuon saman mitä kirjoitit, mutta löysin jotain mikä sai kaikki palat loksahtamaan paikoilleen.
Lue tai kuuntele mitä Kristus opettaa ja toimi myös sen opetuksen mukaan ja löydät varmasti vapauden, ne ei ole vain sanoja, niissä on sisällä itse Elämä. Janoiset sielut ravitaan.
Etsikää vielä kun löytää voi, siunattua päivää kaikille!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Helppo samaistua. Ja vaikka ihmisiä olisikin ympärillä niin kipuun ja kaipuu ei mene pois, eikä sitä voi parta, oon vuode sisällä muuttanut 3 kertaa ja keskimäärin muuttomatka on 300km.
Paska seuraa perässä siitä huolimatta.
Samanlainen olen. En tiedä minkä ikäinen olet mutta nuoresta asti on tunutnut tuolta. Nyt olen "jo" 27, siis siinä mielessä jo että tuntuu että aika kauan olen jaksanut itseäni ja tämmöistä... Olen aika paljon tässä kuitenkin kokenut, nyt minulla on mies ja lapsi, ystävyyssuhteita en vaan pysty luomaan oikein. Ja sitten viimeaikoina kateus on alkanut varjostamaan. Olen niin kateellinen nyrkin eräälle ihmiselle joka elää juuri sillein niin kuin ehkä itse olisin halunnut mutta en ole koskaan pystynyt. Sitten poden vielä syyllisyyttä tästä kateudesta.
Johtuu suomalaisesta epäystävällisestä kulttuurista. Suomessa suurin osa kansasta kokee ulkopuolisuuden tunnetta, koska meidän tapoihin ei kuulu avarasydämisyys ja toisten ihmisten tukeminen ja läsnäolo. Kun lapsesta asti tähän kasvaa, oppii pitämään itseään ei-toivottuna.
Olen uusperheen lapsi ja tuntenut itseni alle kouluikäisestä asti ulkopuoliseksi. Se tunne piintyi niin syvälle sieluuni, etten ole päässyt siitä eroon aikuisenakaan. Ehkä myös introverttiudella on osansa tunteeseen.
Vahvasti kehoitan olemaan murehtimatta mitä muut sinusta ajattelevat. Se on hyvä tiedostaa mutta sinulla on oma elämä ja tehtäviä etkä saa antaa muiden häiritä niiden suorittamista. Mieti onko jotain mistä et pidä maailmassa ja voitko tehdä asialle jotain. Unohda itsemurha mutta älä pelkää tehdä uhrauksia tai kuolemaa. Ne tulevat tutuksi meille joka tapauksessa.
Samaistun.