Tuleeko tytöstä nainen kuukautisten alkaessa vai kun hänelle kasvaa rinnat?
Tarkoitan tietenkin biologista aikuistumista, en juridista määritelmää.
Kommentit (13)
Ei kumpikaan tee tytöstä naista. Biologinen aikuistuminen jatkuu vielä noiden tapahtumien jälkeen. Esim. vaikka kuukautisten alkaminen tarkoittaa, että tyttö voi tulla raskaaksi, hän voi lantion kehityksen puolesta olla vielä kyvytön synnyttämään lasta turvallisesti.
No, tyttären toisella kaverilla alkoivat kuukautiset 9-vuotiaana ja toisella 10-vuotiaana. Eivät minusta millään tavalla aikuisiksi naisiksi luokiteltavia vielä vuosiin. Sama pätee rintoihin, tyttärelläni on ollut isot rinnat jo parisen vuotta ja on vielä ala-asteella.
Nuo merkit ovat vasta kasvua naiseuteen. Nainen on aikuinen, kuukautisten alkaessa tyttö on lapsi. Aikuisuus (tässä tapauksessa naiseus) liittyy myös ajattelun kehittyneisyyteen. Juridisen aikuisuuden määritelmä mukailee keskiverrosti ajattelun kehittyneisyyttä. Sanoisin siis, että keskimäärin tytöstä tulee biologisesti nainen n. 18-vuotiaana. Yksilöllisiä poikkeuksia on runsaasti.
Kuulutko johonkin kehitysmaaheimoon, ap?
Kohtele kuin prinsessa ja pakkonaita 40v vanhemman miehen kanssa heti kun kuuveri tulee jotta bisnekset sujuisi paremmin tämän miehen firman kanssa.
Ei tule. Fyysinen ja psyykkinen kehitys on vielä pahasti kesken. Lähinnä oksettaa miehet, jotka eivät tätä ymmärrä...
8, eli naiseus alkaa sitten joskus 60-vuotiaana?
Itse oon sitä mieltä, että minusta tuli nainen eli aikuinen 24-25-vuotiaana. Kuukautiset taisi alkaa joskus 12-vuotiaana.
Sen jälkeen, kun kuukautiset ovat käynnistyneet, menee vielä jokunen vuosi, että ne muuttuvat säännöllisiksi. Senkin jälkeen vielä lantio kasvaa, kohtu kasvaa, limakalvot vahvistuvat, mieli ja kyky kantaa vastuuta kehittyvät... Tytöissä on eroa kehitystahdissa, mutta jos varman päälle haluaa täysikasvuisissa pitäytyä, kannattanee jättää teinit suosiolla laskuista.
Noin 25 v. kun aivot on aikuisen.
Ei tule. Voisin lisäksi kertoa, että kädet kannattaa pestä paskallakäynnin jälkeen, likavettä ei kannata juoda, jumalille uhratut eläimet menevät vain hukkaan ja apinan aivoja ei kannata syödä.
Ehkä siinä parinkympin tienoilla. Fyysinen kehitys tulee yleensä huomattavasti aikaisemmin, kuin varsinainen naiseus, joka on pikemminkin henkinen olotila. Ja tosiaankin, juuri tätä asiaa eivät yleensä nuoria tyttöjä pokailevat saalistajamiehet tunnista.
En mä ainakaan mikään nainen ollut 11-vuotiaana, vaikka mulla oli menkat ja b-kupin rinnat.