Miksi joku ei suhtaudu toisen ihmisen itkuun empaattisesti ja lohduttavasti?

Varmaan siksi että olet herkkä itkemään ja muiden mielestä itket turhia.

Jos sä et ole pieni lapsi tai mun lähipiiriä, ei kiinnosta. Kohteliaisuudesta voin tarjota nenäliinan. Pidemmän päälle itkeskelevät aikuiset ihmiset alkavat ärsyttää.

Jos itkee kovin pienistä, alkaa helposti toisista tuntua, että tämä itkijä kerää vaan huomiota ja lohdutuksia sillä itkemisellään.

Mitäs jos aloittaja sinäkin joskus miettisit miten itse voisit olla avuksi toisille. Ja alkaisit toimia sen h-tin pillittämisen sijaan.

Joka asiasta itkeskely on mielestäni huomionhakuisuutta. Mielikuvaa vahvistaa se, että itkeskelijä loukkaantuu jos jokainen ei säntää lohduttamaan ja tee itkusta suurta numeroa

Ei kaikki itku ole vakavasti otettavaa. Osa johtuu itsesäälistä, on huomiohakuista tai manipuloivaa.

Itkua käyttävät jotkut manipuloinnin välineenä. Sitä kun tarpeeksi kokee niin häviää itkulta se vaikutusvoima.

Riippuu mitä pidät empaattisena. Itse olen huono suhtautumaan itkuun ja menen aika lukkoon, vaikka tunnen sisäisesti paljonkin empatiaa ja muiden tunteet vaikuttavat paljon itseenikin.

He saattavat sisimmässään tuntea empatiaa, mutta eivät ilmaise sitä, koska eivät itse haluaisi erityisiä empatian osoituksia ja lohdutusta puolitutuilta ihmisiltä?

Jos muistelen menneisyydestäni tilanteita, joissa olen itkenyt toisen läsnäollessa, niin ainoat, joilta olen halunnut erityistä lohdutusta (joka sisältää esim. kosketuksen), ovat olleet miesystäviäni, eli miehiä joihin minulla on ollut romanttinen suhde.

Lähiomaisen lohdutus on vielä ihan ok, muttei sellaista, mitä erityisesti kaipaan. Kavereilta en kaipaa lohdutusta enkä tuttavilta jne.

En itsekään esim. kosketa jotakuta kaveriani, jos hän itkee, vaan ilmaisen empaattista suhtautumista verbaalisesti, minimaalisesti. Aika usein rupean itsekin itkemään, jos joku toinen itkee.

Tällainen etäisyys saattaa kuulostaa kylmältä, mutta minun kaveripiirissäni se on normaalia.

Uskon myös että tämä voi olla (Suomessa) melko yleistä.

Osa näistä inhoajista on entisiä huudatettuja vauvoja, heidänkään itkuun ei ole vastattu ja oma keskeneräinen tunne-elämä on tiellä. Lienevät samoja, jotka vihaavat lapsia ja iskovat, että kaikki, mitä pienikin lapsi tekee, on manipulointia. Ajattelevat takaperin: itku vaikuttaa minuun, tuo siis kompastui tahallaan; rintsikoiden olkain vaikuttaa minuun, tuo puki huonosti istuvan paidan tahallaan...

Itse en kauheasti julkitunteile, tunne-elämäni on vähän hidas, mutta ei minua muiden itkemiset häiritse. Ajattelen, että maailmaan mahtuu ääntä.

Tätä juuri tarkoitan mikä tässäkin ketjussa näkyy, kun kuusi ensimmäistä vastausta ovat suorastaan vihamielisiä, vaikka vain kerroin, että olen herkkä itkemään.

En kaipaa itkutilanteessa mitään yletöntä lohduttelua tai hössötystä, vaan sitä vain, ettei reaktio olisi tuollainen vihamielinen, että heti haukutaan pillittäjäksi, ärsyttäväksi tai manipuloijaksi, jos muutama kyynel vierähtää. Mutta joskus harvoin suhtautuminen on tosielämässäkin yhtä vihamielistä kuin mikä tässäkin ketjussa näkyy. Ap

Vierailija kirjoitti:

Osa näistä inhoajista on entisiä huudatettuja vauvoja, heidänkään itkuun ei ole vastattu ja oma keskeneräinen tunne-elämä on tiellä. Lienevät samoja, jotka vihaavat lapsia ja iskovat, että kaikki, mitä pienikin lapsi tekee, on manipulointia. Ajattelevat takaperin: itku vaikuttaa minuun, tuo siis kompastui tahallaan; rintsikoiden olkain vaikuttaa minuun, tuo puki huonosti istuvan paidan tahallaan...

Itse en kauheasti julkitunteile, tunne-elämäni on vähän hidas, mutta ei minua muiden itkemiset häiritse. Ajattelen, että maailmaan mahtuu ääntä.

Ja joka asiasta itkevät on niitä joiden joka inahduksesta on hypätty ottamaan syliin ja paapomaan. Ovat tottuneet itkemällä saamaan tahtonsa läpi

Jatkuva itkeskely on aikuisella ärsyttävää, jos se ei liity muuhun kuin siihen että olet herkkä. Olet oikeasti vain huomiohakuinen itkullasi ja koet kaikki aikuiset, jotka odottavat sinulta aikuista käytöstä vihamielisenä. Kasva aikuiseksi ja lopeta se pillittäminen. Ja joo, kyllä olen kylmä ja kova naisjuristi, joka vihaa kaltaisiasi vollottajia. Kaikilla meillä on tunteet, mutta niiden esittämiselle on aika ja paikka. Omalle perheelleni ja lapsilleni olen tietysti empaattinen ja hellä. Kaltaisesi aikuiset tuhertajat ovat työelämässä rasittavia. Huvittavinta on se, että kun töissä käyttäytyy itkutilanteessa asiallisesti ja jämäkästi kaltaistasi henkilöä kohtaan, itku loppuu usein lyhyeen. Ei pääse itkulla viettipäämäärään...

Itkuvihaajat näyttävät tekevän erittäin herkästi omia hyvin pitkälle vietyjä johtopäätöksiään, jotka eivät pohjaudu mitenkään aloituksessa annettuihin tietoihin.

Useampi jo sanoo, että itkisin joka asiasta ja sellainen on ärsyttävää. Vaikka aloituksessa sanon päinvastaisesti, etten itke turhasta.

Myös huomionhakuisuudesta ja manipuloinnista syyttää useampi, vaikka aloituksessa sanon siitäkin, ettei itku ole minulle suuri asia.

Että jotenkin se itku näyttää menevän joidenkin ihmisten vihan tunteisiin niin voimakkaasti, ettei enää järjellä pystytä pystytä suhtautumaan toiseen yksilönä. Ap

Vierailija kirjoitti:

Tätä juuri tarkoitan mikä tässäkin ketjussa näkyy, kun kuusi ensimmäistä vastausta ovat suorastaan vihamielisiä, vaikka vain kerroin, että olen herkkä itkemään.

En kaipaa itkutilanteessa mitään yletöntä lohduttelua tai hössötystä, vaan sitä vain, ettei reaktio olisi tuollainen vihamielinen, että heti haukutaan pillittäjäksi, ärsyttäväksi tai manipuloijaksi, jos muutama kyynel vierähtää. Mutta joskus harvoin suhtautuminen on tosielämässäkin yhtä vihamielistä kuin mikä tässäkin ketjussa näkyy. Ap

Okei, sinun ajatuksesi tulivatkin viimeistään tässä viestissä selväksi. Eli asetit uuden ihmisten yläpuolelle "herkkyytesi" kanssa ja yrität selkeästi manipuloida itkullasi muita. Olet siinä onnistunut ilmeisen hyvin ja nyt syyllistät kaikki ne, jotka eivät sinun poliisi mukaan hyppele. Oletko narsisti? :D Jep, itke rauhassa, en tule luoksesi silloin. Lasteni, perheeni ja ystävieni itkuun kyllä otan osaa, JOS asia on aiheellinen.

Vierailija kirjoitti:

Minä olen herkkä itkemään. Eikä itkeminen ole minulle suuren suuri asia, vaikka en tietysti ihan tyhjänpäiväisistä yleensä itke.

Joskus harvoin tulee kohdalle ihmisiä, jotka eivät suhtaudu itkuun kovin empaattisesti. Se on minusta vähän omituista. Useimmat kyllä suhtautuvat ihan empaattisesti ja lämpimästi. Mutta miksi jotkut eivät?

Suurinosa naisista yrittää käyttää itkua tapana saada tahtonsa läpi asiasta, kuin asiasta. Monet naiset osaavat tirauttaa tekoitkut aina tarpeen tullen.

Tämä tehoaa varsinkin julkisella paikalla sillä suomi on täynnä valkoritareita jotka ovat aina valmiita auttamaan itkevää naista (jopa pahoipitelemään muita miehiä jos nainen niin haluaa).

Vierailija kirjoitti:

Itkuvihaajat näyttävät tekevän erittäin herkästi omia hyvin pitkälle vietyjä johtopäätöksiään, jotka eivät pohjaudu mitenkään aloituksessa annettuihin tietoihin.

Useampi jo sanoo, että itkisin joka asiasta ja sellainen on ärsyttävää. Vaikka aloituksessa sanon päinvastaisesti, etten itke turhasta.

Myös huomionhakuisuudesta ja manipuloinnista syyttää useampi, vaikka aloituksessa sanon siitäkin, ettei itku ole minulle suuri asia.

Että jotenkin se itku näyttää menevän joidenkin ihmisten vihan tunteisiin niin voimakkaasti, ettei enää järjellä pystytä pystytä suhtautumaan toiseen yksilönä. Ap

Jo se, että sinulla on useita esimerkkejä julkisesti itkemisestä auttamatta kertoo, että itket moninverroin herkemmin kuin keskivertonainen.

Onko esim työpaikalla tarpeen itkeä harmitustaan, mikäli se liittyy työasioihin.. Itse sanoisin, että ei. Suhtaudun kyllä empaattisesti, ei siinä mitään.

En vaan osaa. Tunnen kyllä empatiaa, mutta en tiedä mitä sanoa, jotta toinen tuntisi olonsa paremmaksi. Eri asia toki, jos kyseessä on pieni lapsi, mutta itkevää aikuista en osaa lohduttaa.

No saitko tällä kertaa tällä itkullasi tarpeeksi huomiota?

Itket täällä sitä, että et livenä saa tarpeeksi itkullasi huomiota... Joten nyt taas sait itkullasi huomiota.

Se itkusi ei ole todellista tunnetta. Ihmiset vaistoaa onko joku rehellinen

Koska olen sosiaalisesti ihan urvelo enkä tiedä mitä tuollaisessa tilanteessa tulisi tehdä. Sisäisesti tunnen empatiaa mutta jos vaikka työkaveri pillahtaa itkuun ei mulla ole hajuakaan mitä pitäisi tehdä tai mitä hän haluaisi minun tekevän.

Olen ratkaissut ongelman käyttäytymällä niin kuin toivoisin itseäni kohtaan toimittavan, eli huomiotta jättämisen. Jos jostain syystä itkisin julkisesti, en todellakaan haluisi minkään näköistä kyselyä tai hössötystä. Oikeasti läheiset ihmiset, joita on vain muutama, ovat tietenkin asia erikseen.

Joten kerroppa tällaiselle tunnevammaiselle jääkalikalle, joka ei osaa ilmaista tunteitaan, miten haluat minun toimivan.