Lue keskustelun säännöt.
Jatkuva huoli kaukana asuvista ikääntyvistä vanhemmista. Mikä avuksi?
17.07.2017 |
Haluaisin neuvoja, ajatuksia, vertaistukea. Olen kolmekymppinen, vanhempani ovat omakotitalossa asuvat yli 7-kymppinen pari, jolla on erinäisiä ongelmia terveytensä kanssa. Jo useamman vuoden on pelottanut, jos jotain käy. Me lapset asumme kuka missäkin, kaukana heistä. Heillä on muutama ystävä paikkakunnalla mutta ei meitä lapsia. He ovat täysipäisiä ja fiksuja mutta fyysisiä sairauksia on. He eivät halua muuttaa pois asuinkaupungistaan.
Miten te muut saman tyyppisessä tilanteessa olevat olette suhtautuneet? Mulla ongelma on se, että olen ma-pe töissä eli viikolla ei pääse käymään ja viikonloppunakin on aina hirmu väsynyt olo ja lähteminen ja käyminen väsyttää entisestään. Tiedän kyllä, että sitä se on ja pitäisi vain niellä väsymys.
Mitä, jos jotain käy? Saanko soitettua heille esim. ambulanssin eri kaupungista käsin? Pelottaa niin paljon. Tällä hetkellä toinen heistä on sairaalassa ja on valtava huoli molemmista.
Kommentit (34)
Sinun on ajateltava niin, että jos he eivät tahdo muuttaa lähemmäs asumaan, se on heidän päätöksensä, jonka kanssa he valitsevat elää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lopetat työsi ja muutat takaisin vanhempiesi nurkkiin asumaan ja hoitamaan heitä. Jos tämä ei käy niin kärräät ne palveluasumisen pariin
Vaikka sä asuisit lähempänä, olisit silti päivät töissä etkä siellä auttamassa, jos jotain sattuu.
Onko mahdollista ja tarvetta saada/hankkia jotain kotiapua, siivousta, ateriapalvelua, kotisairaanhoitoa...? Silloin ainakin joku käy siellä. Onko turvaranneke ajankohtainen?
Ambulanssin voi soittaa toisestakin osoitteesta, jos tietää sille olevan tarvetta.
Ambulanssin pystyt tarvittaessa soittamaan omalta paikkakunnaltasi. En tiedä miten, mutta kaverini sai ohjeet, kun hän soitti hätänumeroon tilanteessa, jossa hänen muualla asuva äitinsä tarvitsi ambulanssia (vanha äiti osasi soittaa vain pojalleen).
Muuten en osaa sanoa muuta neuvoa kuin että yritä löytää vanhempiesi paikkakunnalta joku, joka käy maksua vastaan katsomassa heitä esim. pari kertaa viikolla. Tähän sopisi hyvin joku vastuuntuntoinen lukiolainen.
Ja ota heidän kanssa puheeksi muutto palvelutaloon.
T. 4
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ja ota heidän kanssa puheeksi muutto palvelutaloon.
T. 4
Nuo vanhemmat ovat seitsemänkymppisiä, eli pääsivät juuri eläkkeelle. Uskon että he haluavat viettää muutaman vuoden pitkään odotettua aktiivista eläkeläiselämää ennen kuin heidät säilötään palvelutaloon.
Jos oikeasti olisivat täyspäisiä, niin muuttaisivat lähelle lapsiaan, tai ainakin asuntoon missä voivat elää vanhuuttaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Koita ne saada palkkaamaan vaikka kotihoidon kerran päivässä. Se ei maksa edes paljoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja ota heidän kanssa puheeksi muutto palvelutaloon.
T. 4Nuo vanhemmat ovat seitsemänkymppisiä, eli pääsivät juuri eläkkeelle. Uskon että he haluavat viettää muutaman vuoden pitkään odotettua aktiivista eläkeläiselämää ennen kuin heidät säilötään palvelutaloon.
Jos olisivat kykeneviä aktiiviseen eläkeläiselämään, niin ei Ap: n tarvitsisi olla huolissaan....
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla muutti mutsi ihan suosiolla mun lähelle, tosin muutto ennakoitiin silleen, että oli vielä täysissä ruumiin ja sielun voimissa. Sanoin enemmän tai vähemmän suoraan, että kun sulta muisti ja/tai fysiikka alkaa rempata, niin haluan sut mieluummin mun lähelle. Toisena vaihtoehtona annoin sitten tuon palvelutaloasumisen yksin (tai siis maalasin siitä tulevaisuudenkuvan) ja enemmän tai vähemmän ilmoitin, että välimatkan takia ei olisi todennäköistä, että tulisin usein käymään.
Aika karulta ehkä kuulosti, mutta ainakin oli ns. reilu peli ja mutsi tajusi itsekin, että lähelle muuttaminen on paras vaihtoehto pidemmän päälle. Arvosti myös, että puhuin asioista suoraan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja ota heidän kanssa puheeksi muutto palvelutaloon.
T. 4Nuo vanhemmat ovat seitsemänkymppisiä, eli pääsivät juuri eläkkeelle. Uskon että he haluavat viettää muutaman vuoden pitkään odotettua aktiivista eläkeläiselämää ennen kuin heidät säilötään palvelutaloon.
Jos olisivat kykeneviä aktiiviseen eläkeläiselämään, niin ei Ap: n tarvitsisi olla huolissaan....
Minusta vaikuttaa että ap ylireagoi. Hänen vanhempansa ovat ainakin ikänsä puolesta vielä aktiivisessa iässä ja heillä on toisensa katsomassa perään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä taas mietin että voiko sellaiset vanhemmat, jotka ovat käyttäytyneet lastaan kohtaan niin että heidät olisi voinut haastaa oikeuteen vähintään heitteillejätöstä ja seksuaalisesta ahdistelusta, jättää suosiolla oman onnensa nojaan kun vanhenevat. Tai no näin aion ainakin tehdä.
Ole iloinen, että heillä on sentään toisensa. Huolesi olisi moninkertainen, jos he olisivat eronneet ja asuisivat kumpikin yksin. Harvoin kuitenkaan vanhoillekaan ihmisille tapahtuu täsmälleen samaan aikaan jotain. Jos toiselle tapahtuu jotain, toinen voi soittaa apua.
Sitten kun jompi kumpi on siinä kunnossa, että tarvitsee omaishoitajaa, voit jäädä vuorotteluvapaalle, ja mennä hoitamaan vanhempiasi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ole iloinen, että heillä on sentään toisensa. Huolesi olisi moninkertainen, jos he olisivat eronneet ja asuisivat kumpikin yksin. Harvoin kuitenkaan vanhoillekaan ihmisille tapahtuu täsmälleen samaan aikaan jotain. Jos toiselle tapahtuu jotain, toinen voi soittaa apua.
Sitten kun jompi kumpi on siinä kunnossa, että tarvitsee omaishoitajaa, voit jäädä vuorotteluvapaalle, ja mennä hoitamaan vanhempiasi.
Vuorotteluvapaan ehdot tiukentuvat juuri ja työnantajan ei ole sitä pakko myöntää.
Voisit puhua vanhemmillesi, että ottaisivat turvapuhelimen. Jos olisivat omani puhuisin myös esim. 2xkk kotisairaanhoitajan käynnin joka seuraa tilannetta mikäli lisäapu tarpeen.
Kuinka huonoja he oikeasti ovat?
Ajavatko autoa? Käyvätkö kaupassa? Maksavatko laskunsa? Hoitavatko talonsa ja pihansa? Peseytyvätkö itse?
Joskus oma huoli on pahempi kuin todellisuus. Hyvinkin vanhat ja huono kuntoiset elelevät kotona ja pärjäävät hyvin, etenkin jos pää toimii.
Kokevatko itse olevan avun tarpeessa? Kotiavut yms on hyviä ja tarpeellisia jossain vaiheessa, mutta tuossa iässä oma aktiivinen puuhastelu on tärkeää.
Kerta vanhempasi ovat ns täyspäisiä kykenevät he vielä toisensa hoitamaan ja huolehtimaan avun pyynnöistä.
Joku ehdotti palvelutaloon menoa...sinne ei nykyään niin vaan mennäkään, ainakaan kunnan palv.taloihin. Ensin järjestetään kotiim maximaaliset avut ja jos niiden kanssa ei pärjää niin sitten vasta harkitaan laitoksia.
Huolesi on kyllä ylimitoitettu, miksi täysipäisistä vanhemmistasi toinen ei pystyisi soittamaan ambulanssia?
Miksi jonkun pitäisi käydä päivittäin heitä katsomassa, vaikka ovatkin fyysisesti sairaita, ilmeisesti pystyvät huolehtimaan perusasioista, kaupassa käynnistä, ruuanlaitosta, siivouksesta.
Äitini kuoli talvella ja isäni 80v jäi yksin asumaan omakotitaloa 100m päästä kotoani. Aluksi ajattelin miten tästä selvitään, isäni kun on tyypillinen mies, kyllä hän pärjää, järki hänellä kyllä pelaakin, kropassa taas kremppaa riittää. Oveluudella on pärjätty, aamuisin tarkastetaan palaako valot, kesällä onko hakenut aamulehden kun haetaan samasta paikasta oma, jos ei ole hakenut viedään "aamulenkillä" hänellekin. Päivällä käydään kysymässä lähdetkö kauppaan kun olen menossa, lainaatko vasaraa, porakonetta, no mutta keitetäänpä kahvit, tein vähän liikaa lihakeittoa jne. Lapset kun ovat kesälomalla on myös velvoitettu vasrin seuralaiseksi.
Näillä mennään nyt, tulevaa en jaksa murehtia, toisaalta ajattelen että jos jotain sattuu, sitten sattuu ja sitten toimitaan miten on paras.
Ap:na soittaisin usein ja kuulostelusin mitä kuuluu, myös rivien välistä, soittoja lisäisin pikku hiljaa, jos ne eivät aiemmin ole olleeet tapana, vanhat ihmiset harvoin haluavat tulla holhotuksi.
Kiitos kaikille kommenteista. Ovat tosiaan ihan täysin omatoimisia, toinen on hyvin puuhakas ja harrastava, matkustelevat joskus, elävät ihan normaalia elämää kyllä. En halua avata tilannetta täysin yksityisyyssyistä mutta he eivät osaa suhtautua sairauksiin niiden vaatimalla vakavuudella. Tästä on jo kaksi todella todella vakavaa esimerkkiä hoitoon hakeutumattomuudesta, en voi luottaa siihen, että he todella soittavat häkeen, kun tilanne sitä vaatii. Siksi oma roolini heidän lapsenaan on nyt suurempi kuin jokin ostettu palvelu, vaikka se minusta olisi kuin taivaan lahja. He eivät sellaiseen suostuisi. Mistä niitä kuitenkin voisi kysellä tai tiedustella?
He muuttivat pois mökkimaisemiimme paikasta, jossa olemme muuten asuneet aina. Eli minä en ole se, joka olisi muuttanut heistä kauas, päinvastoin. Olen yrittänyt puhua, että muuttuisivat edes tuon kaupungin keskustaan ja helpompaa asuntoon (ei portaita, joissa toinen on jo kaatunutkin) mutta eivät suostu. Rakastan heitä todella paljon mutta oma elämäni sitoo tänne. Omatunto painaa kuitenkin ihan valtavasti. Ap
Soittoja aion lisätä ilman muuta. Ennen soitin parin viikon välein, nyt mietin onko päivittäin liikaa tai liian vähän?
Kyse on siitä, että eivät ole jotenkin tajunneet tilanteen vakavuutta, kun toinen on sairastunut. Viimeisin tapaus havahdutti vasta aivan viime tingassa turhan odottelun jälkeen. Ja nyt tilanne on todella vakava. Heillä on se monien ikäihmisten tapa suhtautua kaikkeen: ei haluta vaivata ketään, eikä mikään niin vakavaa ole, että ambulanssia tarvittaisiin. Olen tästä kyllä puhunut heille monta, monta kertaa mutta ei mene jakeluun. Ap
Nostelen. Olen huolesta sekoamassa ja mietin, että jos tästä selvitään, niin miten jatkossa tehdään. Onko mitään vinkkejä tai vertaistukea? Mulla ei ole edes ketään, jolta voisin kysyä neuvoja. Ap