Jatkuva huoli kaukana asuvista ikääntyvistä vanhemmista. Mikä avuksi?

Vierailija kirjoitti:

Kiitos kaikille kommenteista. Ovat tosiaan ihan täysin omatoimisia, toinen on hyvin puuhakas ja harrastava, matkustelevat joskus, elävät ihan normaalia elämää kyllä. En halua avata tilannetta täysin yksityisyyssyistä mutta he eivät osaa suhtautua sairauksiin niiden vaatimalla vakavuudella. Tästä on jo kaksi todella todella vakavaa esimerkkiä hoitoon hakeutumattomuudesta, en voi luottaa siihen, että he todella soittavat häkeen, kun tilanne sitä vaatii. Siksi oma roolini heidän lapsenaan on nyt suurempi kuin jokin ostettu palvelu, vaikka se minusta olisi kuin taivaan lahja. He eivät sellaiseen suostuisi. Mistä niitä kuitenkin voisi kysellä tai tiedustella?

He muuttivat pois mökkimaisemiimme paikasta, jossa olemme muuten asuneet aina. Eli minä en ole se, joka olisi muuttanut heistä kauas, päinvastoin. Olen yrittänyt puhua, että muuttuisivat edes tuon kaupungin keskustaan ja helpompaa asuntoon (ei portaita, joissa toinen on jo kaatunutkin) mutta eivät suostu. Rakastan heitä todella paljon mutta oma elämäni sitoo tänne. Omatunto painaa kuitenkin ihan valtavasti. Ap

Mietippä, mitä itse haluaisit vastaavassa tilanteessa. Haluaisitko nauttia elämäsi viimeisistä vuosista yhdessä puolisosi kanssa? Haluaisitko, että teidät raahattaisiin pois kotoa jonnekin vieraaseen paikkaan, paikkaan missä ei ole mitään muistoja? Turvapuhelinpalvelu on palvelu ettei tarvitse kuin nappia rannekkeessa painaa, niin joku tulee tarkistamaan tilanteen. Tämä ei liene vielä tarpeen vanhemmillesi, mutta jossain vaiheessa kuten kotihoitokon.

Katsele paikallislehdestä/netistä kotipalveluyrityksiä,moni tekee siivouksen lisäksi kaikkea muutakin

kotityötä- ruuanlaittoa,kaupassakäyntiä,mitä vaan tarvitsee. Voit ihan napakasti sanoa vanhemmillesi

että vaikka he ovat sinulle tärkeitä,resurssisi eivät riitä turhaan huolehtimiseen. He ovat täyspäisiä joten

tekevät itse ratkaisunsa. Yritä lopettaa turha  pelkääminen. Loppujen lopuksi kuolema

tulee jokaiselle ja olen nähnyt että pitkä elämä ei tosiaankaan ole ihanne. Parempi kun saisi lähteä

ennen todella raihnaita vuosia. 

Vastaavassa tilanteessa olevana ymmärrän huolesi. Muutamia neuvoja voin antaa.

Puhu asioista avoimesti heidän kanssaan; me olemme keskustelleet vanhenemisesta, pärjäämisestä, ambulanssin soittamisesta, testamentista..

Toinen neuvo, he ovat vanhoja, eivät holhouksen alaisia. Jos he haluavat elää ja kuolla siellä missä ovat, anna heidän tehdä niin. Mitä pidempään hoitavat itse asiansa, sitä paremmassa kunnossa pysyvät fyysisesti ja henkisesti. Tätä korostan sinulle paljon, voit huolehtia kuinka paljon vaan, mutta ko. ihmiset kantavat itse vastuunsa omasta terveydentilastaan, et sinä. Siitä ei ole mitään hyötyä, jos väsyt huolen alle.

Soita useammin, puhu paljon, kysele kuulumisia terveydestä vaikka kiertoteitä. Itse puhun, että onpa pakkanen ollut, miten se talo pysyy lämpimänä.. kun puulla lämpiää niin siitä tietää onko vielä jaksettu puita kantaa taloon sisälle. Itse soitan 2-3krt viikossa. Olemme jo sopineet, että jos ja kun äidin kunto heikkenee, soitan kerran päivässä ja tarkistan että kaikki on kunnossa.

Kannatan myös aiempaa neuvoa siitä, että hanki paikkakunnalta joku tuttu, naapuri, etäinen sukulainen tms. joka voi hätätilanteen tullen mennä käymään vanhempiesi luona ja tarkistaa tilanteen. Siis jos on huolta tai avun tarvetta, mutta ei 112-tilanne. Itse olen asioikseni hieronut tuttavuutta äidin naapureiden kanssa ja vaihtanut puhelinnumerot, puhunut avoimesti että voinko joskus soittaa jos siltä tuntuu. Joka kerta käydessä pyörähdän myös naapureiden luona. Itselle tämä tuo mielenrauhaa, tieto, että joku on lähellä, johon ottaa yhteyttä.

Vierailija kirjoitti:

Haluaisin neuvoja, ajatuksia, vertaistukea. Olen kolmekymppinen, vanhempani ovat omakotitalossa asuvat yli 7-kymppinen pari, jolla on erinäisiä ongelmia terveytensä kanssa. Jo useamman vuoden on pelottanut, jos jotain käy. Me lapset asumme kuka missäkin, kaukana heistä. Heillä on muutama ystävä paikkakunnalla mutta ei meitä lapsia. He ovat täysipäisiä ja fiksuja mutta fyysisiä sairauksia on. He eivät halua muuttaa pois asuinkaupungistaan.

Miten te muut saman tyyppisessä tilanteessa olevat olette suhtautuneet? Mulla ongelma on se, että olen ma-pe töissä eli viikolla ei pääse käymään ja viikonloppunakin on aina hirmu väsynyt olo ja lähteminen ja käyminen väsyttää entisestään. Tiedän kyllä, että sitä se on ja pitäisi vain niellä väsymys.

Mitä, jos jotain käy? Saanko soitettua heille esim. ambulanssin eri kaupungista käsin? Pelottaa niin paljon. Tällä hetkellä toinen heistä on sairaalassa ja on valtava huoli molemmista.

Siis jos vanhempasi ovat täyspäisiä ja fiksuja, niin toki he osaavat soittaa ambulanssin itse. Lisäksi he ovat "nuoria" eli saman ikäisiä kuin Trump ja Katri-Helena. Omat isovanhempani ovat 88 ja 86v, viettävät talvet Kanarialla, hoitavat kaikki asiansa, ajavat molemmat autoa jne.

- ambulanssin saa 112n kautta toisen häken alueelle,yhdistävät "normikuulustelun" jälkeen . Olen joutunut soittamaan

- talon avain olisi hyvä olla jossain piilosss,josta pelastuslaitos sen löytää kun joku heille kertoo mistä etsiä.Tämän vinkin antoi ambulanssin henkilökunta.Karmien kautta huomattavasti hitaampi mennä sisään.

- Kotipalvelua ja sairaanhoitoa jopa seuraa saa rahalla.Ainakin suuremmilla paikkakunnilla löytyy googlettamalla xx kpl yrityksiä.

- Em.palvelua on mahdollista saada myös 0 alv :lla kotitalousvähennyksen lisäksi.Lisää esim.verottajan sivuilta.

Vuorotteluvapaa tms.uhrautuminen 30 :nä tai vanhempanakaan ei ole ratkaisu.Sivutoimisenakin toiminen on äärimmäisen kuluttavaa ja mielenterveydelle käypää.

Nim.5 - vuotta oto omaishoitoa ,välimatkaa 10km

Vierailija kirjoitti:

Soittoja aion lisätä ilman muuta. Ennen soitin parin viikon välein, nyt mietin onko päivittäin liikaa tai liian vähän?

Kyse on siitä, että eivät ole jotenkin tajunneet tilanteen vakavuutta, kun toinen on sairastunut. Viimeisin tapaus havahdutti vasta aivan viime tingassa turhan odottelun jälkeen. Ja nyt tilanne on todella vakava. Heillä on se monien ikäihmisten tapa suhtautua kaikkeen: ei haluta vaivata ketään, eikä mikään niin vakavaa ole, että ambulanssia tarvittaisiin. Olen tästä kyllä puhunut heille monta, monta kertaa mutta ei mene jakeluun. Ap

Jos kyse on ihmisistä, joilla ei ole muistisairautta tms, niin et voi asialle mitään. Ellet sitten muuta heidän kotiinsa vahtimaan. Jos aikuinen järjissään oleva ihminen ei hakeudu hoitoon tai soita apua, ei sille kukaan ulkopuolinen mitään voi.

Vanhempasi eivät ole vielä vanhoja, jos ovat vähän yli 70-vuotiaita. Lisäksi sanot, että ovat puuhakkaita ja täysipäisiä.

Ajattele, että jos Niinistö valitaan toiselle kaudelle, on hän 77v lopettaessaan. Eikä kukaan pidä sitä ongelmana.

Hanki vanhempiesi kanssa tietokone ja opeta heille skypen käyttö. Niin alatte sitten ottaa vaikka päivittäin yhteyttä, voi sopia tietyn ajankohdan päivästä.

Meidän talossa eräällä 80v täyttäneellä on skype käytössä ja lähimmäinen australiassa.

Sitä mukaa kun havaitsee kunnon huonontuvan on kaikilla paikkakunnilla mahdollisuus eriasteiseen kotiapuun ja käyvät tekemässä kartoituksen avuntarpeesta. Turvaranneke myös käyttöön jos sille on tarvetta.

Mulla on vähän sama huoli. Tosin mun vanhemmat ovat 60-70, terveys on todella hyvä molemmilla. Ei siis ole syytä olla huolissaan. Itse opiskelen korkeakoulussa toisella puolella Suomea, joten en pääse heitä kovinkaan usein katsomaan. Soitan kylläkin kohtuullisen usein. Talouspuoli heillä on onneksi myös kunnossa. Molemmat koulutettuja uraihmisiä ennen eläkettä. Isäni vieläpä pääsi eläkkeelle jo 55-vuotiaana, eikä vaikuttanut eläkkeeseen, joka on käsittääkseni huomattavasti keskivertoa parempi. Ja luonnollisesti sijoitusvarallisuutta. En tiedä yrittävätkö paikata rahan tarjoamisella sitä, etteivät  nuoruudessani aina olleet kotona kovinkaan paljon, koska työ. 

Monikaan ei osaisi ensimmäisenä soittaa ambulanssia jonkun aivoverenvuodon tai sydänkohtauksen ensimmäisten oireiden kanssa. Ymmärrän että heidän kuolevaisuus tulee sinulle nyt järkytyksenä, mutta väistämättä tulee ikääntyessä eteen asioita, joita ei vaan voi ennakoida. Jälkiviisaus ei paljon auta.

Oma äiti on 70, ja hän loukkaantuisi verisesti, jos alkaisin kohdella häntä vanhuksena. Hän pärjää yksin omakotitalossa Vaikka hän on jo kymmenen vuotta leikitellyt ajatuksella rivitalosta, ja näin ulkopuolelta se tuntuisi ihan järkevältä, niin ei hän vain halua lähteä kotoaan, jonka yhdessä nuorina rakensivat.

Itse olen 50, ja minua kauhistaisi joutua muuttamaan eläkkeelle jäätyä jonnekin jossa ei olisi ketään tuttuja. Kun asuu pitkään samalla paikkakunnalla, aina kun käy ruokakaupassa tai torilla, vastaan tulee joku jonka tunnistaa jostain.

Vierailija kirjoitti:

Mulla on vähän sama huoli. Tosin mun vanhemmat ovat 60-70, terveys on todella hyvä molemmilla. Ei siis ole syytä olla huolissaan. Itse opiskelen korkeakoulussa toisella puolella Suomea, joten en pääse heitä kovinkaan usein katsomaan. Soitan kylläkin kohtuullisen usein. Talouspuoli heillä on onneksi myös kunnossa. Molemmat koulutettuja uraihmisiä ennen eläkettä. Isäni vieläpä pääsi eläkkeelle jo 55-vuotiaana, eikä vaikuttanut eläkkeeseen, joka on käsittääkseni huomattavasti keskivertoa parempi. Ja luonnollisesti sijoitusvarallisuutta. En tiedä yrittävätkö paikata rahan tarjoamisella sitä, etteivät  nuoruudessani aina olleet kotona kovinkaan paljon, koska työ. 

Hassu ajatus tuo että rahalla paikkaa jotain. Lähtökohtaisesti vanhempi haluaa auttaa lapsiaan eteenpäin kaikella lailla. Aikuinen lapsi tuskin haluaa että hänelle tehdään ruokaa tai siivousta, tai häntä prepataan työnhaussa. Tuskin kalusteitakaan voi antaa. Kaikki eivät suostu lähtemään vanhempien kanssa matkalle, eikä kaikille voi olla lapsenvahtinakaan. Mutta on ihana jos heillä on mahdollisuus attaa taloudellisesti ja keventää lapsensa taakkaa. Mä olen heille kade, voisinpa minäkin.

Ootko jutellut heidän kanssa koskaan siitä että susta tuntui että olivat aina töissä? Voihan olla ettei heilläkään aina ollut vaihtoehtoa. Viisikymppisenä ei ole varaa jäädä työttömäksi.

Aihe on ajankohtainen omalta osalta. Vanhempani ovat 80+ ja isän terveys on heikentynyt todella paljon vuodessa. Hän ei enää oikein uskalla liikkua kuin vähän omalla pihamaalla huonon tasapainon vuoksi, ajokortti meni keväällä. Isä on hyvin väsynyt ja kiukuttelee äidille, joten äitikin on väsynyt. Käytän äitiä autolla kaupassa ja isää lääkärireissuilla.

Äiti soittaa minulle pari kertaa päivässä. Syynä voi olla se, että mitä tehdä, kun isän lääkkeet loppuu tai isän seuraavan päivän lääkäriaika pitää perua, kun ei aio mennä. Äiti kysyy neuvoa joka asiassa. Yhden kerran jouduin itse soittamaan häkeen, sieltä kysyivät äidin numeron ja soittivat hänelle. Ambulanssi kävi kaksi kertaa, toisella reissulla isä suostui lähtemään sairaalaan, jossa vierähtikin viikko.

Vanhemmat eivät halua ottaa vastaan minkäänlaista apua. Ehdotin, että joku kävisi katsomassa, mitä asunnossa voisi tehdä, että isän olisi helpompi liikkua ja saisi tukea. Ei käynyt. Ehdotin, jos hankkisivat vihdoin siivouspalvelua. Ei käynyt. Ehdotin, jos isälle hankittaisiin invapysäköintilupa, niin minullakin kuskaaminen olisi helpompaa. Ei käynyt, isä ei kuulemma sellaista tarvitse. Apua ei voi antaa väkisin. Omaishoitajaksi en rupea.

Ap:n vanhemmat tuntuvat olevan hyväkuntoisia, kun jaksavat ja uskaltavat matkustaakin. Kyllä he pärjäävät vaikka sinua huolettaa. Niin kauan kun pää toimii, jokainen saa tehdä itse päätökset ja myös vastata niistä.

Ilmaise huolesi ja välittämisesi. Soittele useammin ja kuulostele, miten asiat ovat. Jos vanhempasi ovat täysipäisiä vaikka muuten raihnaisia, on heidän asiansa elää elämäänsä.

Itse autoin loppuun asti sairasta leski-isääni. Kävin kaupassa, soitin viimeisinä vuosina joka päivä, joskus kahdestikin. Pidin yhteyttä kotihoidon kanssa jne. Isä oli tosi skarppi, kunnes viimeisinä elinkuukausinaan alkoi tosi nopeasti höperöityä. Huomasin tämän heti, koska olin häneen jatkuvasti yhteydessä. Ulkopuolinen ei välttämättä huomaa sellaista, ei edes terveydenhuolto/kotihoito, kun on vaihtuvia hoitokontakteja.

Sinulla on myös sisaruksia eli puhu heidän kanssaan ja jaa huolesi. Älä ota taakkaa itsellesi kantaaksesi kokonaan. Minulle kävi niin, kun sisarukseni ei ollut kiinnostunut auttamaan. Se on oikeasti raskasta työn ja perheen lisäksi. Tsemppiä!

Ei se vuorotteluvapaa oikein toimi. Se ei ole pitkäaikainen ratkaisu. Ja lisäksi alentaa omaa palkkaasi. Ja tietysti sekoittaa oman perhekuviosi.  Meillä ainut toimiva ratkaisu 6 v sitten oli, että vanhemmat möivät maaseudulla olleen omakotitalonsa ja ostivat osakkeen täältä 80 km päästä,  kaupungista. Vanhemmat olivat silloin vähän alta 70v ja suht toimintakykyisiä. Isällä tosin oli monia sairauksia. 

Jälkeenpäin ajatellen oli loistohetki muuttaa, kun he vielä itse saivat/kykenivät tekemään päätöksen. Isälle se ei ollut helppoa ihan käytännön asioiden vuoksi. Hän joutui vaihtamaan eri sh-piiriin. Työsti asiaa pari, kolme vuotta , mutta nyt on tyytyväinen , että muutti tänne. Koska vanhemmat olivat vielä muuttaessan toimintakykyisiä,  he pääsivät kiinni melko kivasti uuteen kaupunkiin ja sen toimintoihin. Tavallinen kerrostalo, johon muuttivat, oli nappivalinta, koska siinä asuu muitakin vanhoja ihmisiä, jotka pitävät toisilleen seuraa päivisin. 

Nyt tilanne on se, että äiti on isän omaishoitaja. Isällä on vaikka mitä sairauksia, alzheimer vienyt paljon voimia ja toimintakykyä. Lisäksi isä on sokeutunut. Minä olen päivät töissä, mutta käyn 2-3 krt/vko katsomassa heitä, laitan isän lääkkeet dosetteihin, hoidan paperiasioita. Olisin uupunut taatusti, jos joutuisin työviikon jälkeen joka viikonloppu ajaan 80 km suuntaan vahnempien luokse ja viikot eläisin stressissä miten pärjäävät.

Ja vanhempia helpottaa tieto, että jos on hätä, ennätän vartissa paikalle - minä tai siskoni. Mitä tahansa saattaa tapahtua äkistikin. Riittää, että toinen kaatuu, eikä toinen jaksa nostaa ylös tai loukkaa itsensäkin. 

Riippuu tietysti vanhempiesi paikkakunnasta, millaista tukiasumista siellä on tarjolla, mutta suosittelen etsimään tukea ajoissa. Kannattaa myös  vinkata vanhuksille vaihtoehdosta sittenkin muuttaa samalle paikkakunnalle.Ei sitä päätöstä kuitenkaan tarvi saman tien tehdä, mutta kypsytellä voi. Ja rehellisesti kertoa, mitä hyötyä muutosta pitkän päälle olisi. 

Nyt käyn muutaman kerran vuodessa ajelulla vanhempien kanssa entisellä paikkakunnalla. Yleensä vanhemmat toteavat joka kerta, kun ollaan käyty vierailulla heidän tuttaviensa luona  "oli se olnni että muutettiin, miten nämä ihmiset täällä yksin pärjää, kun lähimpään päivystykseenkin on matkaa yli 50 km..."