Miksi kaikki kiirehtivät minulle uutta suhdetta?

Sanopa muuta, miksi joitakin kiinnostaa toisten ihmisten parisuhde enemmän kuin oma?

Minä kun erosin miehestäni, sain kuulla kommentteja :"jaa erosit toisen miehen takia?". Vastaus: "Erosin kyllä ihan sen ensimmäisen takia! Uutta ei ole eikä tule". Sitten kun vuosien päästä liikuin aikuisen poikani kanssa kaupungilla, alkoi juorut taas että nyt sillä on uus mies. Juu, ei, en paneskele omaa lastani. Se on yllättävän suuri ongelma parisuhteessa oleville ihmisille, sinkut naiset. Monet näkyy hyppivän suhteesta toiseen, itse en voisi niin tehdä. Väkisellä pitää saada uusi suhde ja sitten alkaa se vinkuminen "kun ei se ymmärrä minua". Ilmeisesti siellä oman suhteen sisällä on niin hiljaista että pitää seurata miten muilla sujuu. Minua kuvottaa kaikki paritusohjelmatkin joissa väkisellä haetaan kumppania ja ollaan niin "aidosti" rakastuneita jo parin päivän tutustumisen jälkeen. Kaikenlaisten suhteiden kerääminen on niin muotia.

Joo, ja odota sinkkuna vielä vähän aikaa, niin alkaa se "sun pitää laskea rimaa" -kommentointi. Miksi?! Miksi ottaa huono, jos yksin on hyvä?

En ymmärrä.

Lisäksi, sinkun seksielämästä on ok kysellä suoraan. Että kenen kanssa, kuinka usein, vai soolonako? Harva kyselee suhteessa olevalta yhtä henk. koht. kysymyksiä niin pokkana.

Minä kun erosin ja veljeni auttoi muutossa ja kävi usein lapsiani leikittämässä niin kaikki alkoivat puhua että uusi mies oli heti ovella. Koko ajan kytätään ja vahdataan.

Vierailija kirjoitti:

Sanopa muuta, miksi joitakin kiinnostaa toisten ihmisten parisuhde enemmän kuin oma?

Minä kun erosin miehestäni, sain kuulla kommentteja :"jaa erosit toisen miehen takia?". Vastaus: "Erosin kyllä ihan sen ensimmäisen takia! Uutta ei ole eikä tule". Sitten kun vuosien päästä liikuin aikuisen poikani kanssa kaupungilla, alkoi juorut taas että nyt sillä on uus mies. Juu, ei, en paneskele omaa lastani. Se on yllättävän suuri ongelma parisuhteessa oleville ihmisille, sinkut naiset. Monet näkyy hyppivän suhteesta toiseen, itse en voisi niin tehdä. Väkisellä pitää saada uusi suhde ja sitten alkaa se vinkuminen "kun ei se ymmärrä minua". Ilmeisesti siellä oman suhteen sisällä on niin hiljaista että pitää seurata miten muilla sujuu. Minua kuvottaa kaikki paritusohjelmatkin joissa väkisellä haetaan kumppania ja ollaan niin "aidosti" rakastuneita jo parin päivän tutustumisen jälkeen. Kaikenlaisten suhteiden kerääminen on niin muotia.

Samaa olen pohtinut itsekin. Olen ollut vuosia itsekseni eron jälkeen ja kauhea ongelma muille. Ihmiset, jotka eivät edes tunne minua kovin hyvin, tyrkyttävät kaikenlaisia reppanoita, "kun sekin on sinkku". En käsitä yhtään. Eräs ystävä löytää aina uuden miehen, kun edellinen suhde päättyy ja pian on niin rakastunut. Itse en rakastuile ympäriinsä tuosta noin vaan.

Voi kamala... En ala kyllä seksieläämääni muiden kanssa setvimään. Mielestäni parempi olla yksin, kuin että olisi vain "joku". En halua olla jonkun kanssa vain siksi, ettei tarvitse olla yksin. Miten tämän vääntäisi rautalangasta muille?

Ap

Järkevä ihminen osaa olla itekseenkin. Mulla toi on alkanut jo heti kun tuli parisuhteeseen varjoja. Parisuhdeongelmista ei kannata kertoa kellekään. Se on sen jälkeen just tota, joko on uus mies kuvioissa.. Eniten ihmettelen miten pitkään ite sinkkuna aiemmin olleet on niin aukomassa päätään tästä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sanopa muuta, miksi joitakin kiinnostaa toisten ihmisten parisuhde enemmän kuin oma?

Minä kun erosin miehestäni, sain kuulla kommentteja :"jaa erosit toisen miehen takia?". Vastaus: "Erosin kyllä ihan sen ensimmäisen takia! Uutta ei ole eikä tule". Sitten kun vuosien päästä liikuin aikuisen poikani kanssa kaupungilla, alkoi juorut taas että nyt sillä on uus mies. Juu, ei, en paneskele omaa lastani. Se on yllättävän suuri ongelma parisuhteessa oleville ihmisille, sinkut naiset. Monet näkyy hyppivän suhteesta toiseen, itse en voisi niin tehdä. Väkisellä pitää saada uusi suhde ja sitten alkaa se vinkuminen "kun ei se ymmärrä minua". Ilmeisesti siellä oman suhteen sisällä on niin hiljaista että pitää seurata miten muilla sujuu. Minua kuvottaa kaikki paritusohjelmatkin joissa väkisellä haetaan kumppania ja ollaan niin "aidosti" rakastuneita jo parin päivän tutustumisen jälkeen. Kaikenlaisten suhteiden kerääminen on niin muotia.

Samaa olen pohtinut itsekin. Olen ollut vuosia itsekseni eron jälkeen ja kauhea ongelma muille. Ihmiset, jotka eivät edes tunne minua kovin hyvin, tyrkyttävät kaikenlaisia reppanoita, "kun sekin on sinkku". En käsitä yhtään. Eräs ystävä löytää aina uuden miehen, kun edellinen suhde päättyy ja pian on niin rakastunut. Itse en rakastuile ympäriinsä tuosta noin vaan.

Minä säälin naisia jotka päätyy heti eronsa jälkeen uuden kainaloon ja heti ollaan asumassa saman katon alla ja tekemässä lapsia. Yksi ystäväni sanoi suoraan olevansa niin läheisriippuvainen että ei voi olla yksin. Lapsethan siitä kärsi, yksi huostaanotettiin jatkuvien käytösongelmien vuoksi. Omalle lapselleni en sitä olisi koskaan voinut tehdä, olla niin itsekäs. Tottakait ihastumisia tulee ja menee mutta lapsi meni kaiken edelle. Nyt kun lapsi on aikuinen, voisin jopa ajatella uutta suhdetta ja olenkin ihastunut pitkästä aikaa, samaan mieheen johon ihastuin heti eroni jälkeen 20v sitten, mutta koskaan ei ole edes juteltu. En edes tiedä onko hän sinkku. En aio kysyä enkä tehdä aloitetta, en uskalla, kun olen niin kauan ollut sinkkuna. Ja toiseksi mietin että haluanko enää ketään tähän omaan arkeeni. Kaikki sujuu nyt hyvin.

Olin pari vuotta sinkkuna ja tunnistan tämän ilmiön erittäin hyvin. "Nyt syksyllä on hyvät markkinat kun etsitään talveksi kainaloa johon käpertyä", "sinne vaan, varmasti tapaat jonkun kivan miehen siellä", "keväällä on hormoonit hyrräämässä, nyt nappaat jonkun miehen itsellesi"... Ja sitä rataa. Hyvin rasittavaa, kun itse sitä haluaisi vain olla kaikessa rauhassa ja nauttia yksinolostaan. Tosin kukaanhan ei sillä tuputtamisella mitään pahaa tarkoittanut, asia tuntuu vain monen mielestä olevan niin että parisuhde on suurin ja kaunein asia joka elämässä on ja pitää olla, jotta ihminen on onnellinen. Ihmisten on vaikea ymmärtää, että onhan se toki mukavaa silloin kun on itse siihen valmis, mutta välillä on ihanaa olla ihan issekseen vaan.

Eräs kaverini ei pystynyt olemaan hetkeäkään ilman suhdetta. Nyt on ollut naimisissa nykyisen miehensä kanssa jo vuosia, mutta sitä ennen, kun oli välillä eroja ja pieniä sinkkujaksoja niin oli silloin aivan epätoivoinen sekä paniikissa. Jankkasi koko ajan, että hän ei varmasti enää koskaan löydä ketään, vaikka erosta olisi ollut muutama kuukausi. Rypi itsesäälissä ja vatvoi miksi ei "kelpaa" kenellekään. Kaikki menot ja tapaamiset piti olla sellaisissa paikoissa, missä oli mahdollisuus tavata miehiä, muu (esim. mökkiviikonloppu, illanistujaiset jonkun kaverin luona) ei kiinnostanut.

En ymmärrä tuollaista ajatusmaailmaa lainkaan, itsestäni se tuntuu todella keskenkasvuiselta. Turha oli tsempata ja puhua järkeä. Välillä tekee hyvää olla yksinkin, etenkin pidemmän suhteen jälkeen. En ole aikuisena sinkkuaikoina miettinyt sitä ettenkö kelpaisi, koska kyse ei  ole siitä. Tuolla mentaliteetilla sitä päätyisi yhteen kenen kanssa tahansa, joka vaan kelpuuttaisi minut suhteeseen. Myös kumppanin tulee olla sellainen joka "kelpaa" minulle ja suhde ei toimi, jos syvempää rakkautta ei ole (eikä kaikkien ns. paperilla täydellisten matchien kanssa sitä automaattisesti ole). Viihdyin ja pärjäsin hyvin ilman suhdettakin ja tuttua oli etenkin vanhempien sukulaisten huoli sinkkuudesta ja jatkuvat utelut, mutta en niille korvaani lotkauttanut. Uusi mies ja rakkaus tulevat, jos ovat tullakseen. Ja niinhän ne tulivatkin :)

Bravo!! Kerrankin järkevä ketju!!

Tuli hyvä mieli lukea tämä. Terveisin niiiiiiiin  saman kokenut ja niiiiiiin korviani myöten täynnä!

Parisuhteen tyrkyttäminen ja alentuva suhtautuminen sinkkuihin ovat malliesimerkkejä projisoinnista. Hyvin moni ihminen pelkää yksinäisyyttä ja "epäkelpoisuutta" kuin ruttoa ja haluaa epätoivoisesti todistaa muille olevansa sosiaalisesti ns. normaali. Usein juuri parisuhde toimii "kelpoisuuden" osoituksena. Kun itsetunnoltaan heikko ja yksinoloa pelkäävä ihminen sitten kohtaa sinkun, joka vaikuttaa olevan suorastaan tyytyväinen elämäänsä, menee hänellä pasmat sekaisin. Miten tuo voi olla niin onnellinen, vaikka ei ole kelvannut kellekään? Samalla häntä kaihertaa se, että on pelkojensa ajamana sortunut epäsopiviin kumppaneihin kerta toisensa jälkeen. Tämä ristiriita alkaa kalvaa häntä niin pahasti, että oloansa helpottaakseen hän turvautuu sinkun ahdisteluun ja väkisinnaittamiseen. Olisipahan sitten joku toinenkin samassa jamassa.

Tulipa muuten mieleen eräs työkaverini, joka on yksin viihtyvää sinkkutyyppiä. Hänen lapsuudenystävänsä oli sen sijaan hyppinyt suhteesta toiseen koko aikuisikänsä ajan ja oli hiljalleen alkanut painostaa työkaveriani parisuhteen muodostamiseen. Painostus meni erässä vaiheessa suorastaan pakkomielteiseksi, jolloin työkaverini päätti kysyä suoraan, miksi asia on hänelle niin tärkeä. Lapsuudenystävä oli vastannut siihen, että "musta olis niin kivaa, että jos sullakin olisi mies, niin sitten voitaisiin mennä aina kahdestaan kaljalle haukkumaan miehiä!"

Vierailija kirjoitti:

Parisuhteen tyrkyttäminen ja alentuva suhtautuminen sinkkuihin ovat malliesimerkkejä projisoinnista. Hyvin moni ihminen pelkää yksinäisyyttä ja "epäkelpoisuutta" kuin ruttoa ja haluaa epätoivoisesti todistaa muille olevansa sosiaalisesti ns. normaali. Usein juuri parisuhde toimii "kelpoisuuden" osoituksena. Kun itsetunnoltaan heikko ja yksinoloa pelkäävä ihminen sitten kohtaa sinkun, joka vaikuttaa olevan suorastaan tyytyväinen elämäänsä, menee hänellä pasmat sekaisin. Miten tuo voi olla niin onnellinen, vaikka ei ole kelvannut kellekään? Samalla häntä kaihertaa se, että on pelkojensa ajamana sortunut epäsopiviin kumppaneihin kerta toisensa jälkeen. Tämä ristiriita alkaa kalvaa häntä niin pahasti, että oloansa helpottaakseen hän turvautuu sinkun ahdisteluun ja väkisinnaittamiseen. Olisipahan sitten joku toinenkin samassa jamassa.

Tulipa muuten mieleen eräs työkaverini, joka on yksin viihtyvää sinkkutyyppiä. Hänen lapsuudenystävänsä oli sen sijaan hyppinyt suhteesta toiseen koko aikuisikänsä ajan ja oli hiljalleen alkanut painostaa työkaveriani parisuhteen muodostamiseen. Painostus meni erässä vaiheessa suorastaan pakkomielteiseksi, jolloin työkaverini päätti kysyä suoraan, miksi asia on hänelle niin tärkeä. Lapsuudenystävä oli vastannut siihen, että "musta olis niin kivaa, että jos sullakin olisi mies, niin sitten voitaisiin mennä aina kahdestaan kaljalle haukkumaan miehiä!"

Tuo on varmasti totta, halutaan olla kaltaistensa seurassa, saada vertaistukea. Sinkku koetaan varmasti myös uhkaksi parisuhteessa olevalle, kun ei luoteta siihen omaan puolisoon niin ei haluta myöskään ystäväksi sinkkua. Ja ystävällehän ei voi sanoa että vaikka "tykkään" miehesi huumorintajusta sen kyläilyn ajan (kohteliaisuuskysymys) niin omakseni en huolisi vaikka maksaisit :) Tuota en ymmärrä ollenkaan että miksi sitä miestä pitää "mennä kaljalle haukkumaan"? Onko tehty ihan väärä valinta vai miksi? Entinen työnantajani haukkui miestään aina sopivan tilaisuuden tullen, hyssyttelin häntä hiljaiseksi että mies kuulee (toisessa huoneessa). Rouva tuumas että ei se mitään kuule. Samaan syssyyn hän epäili että olen kiinnostunut hänen miehestään enkä voinut sanoa että en ole hiiristä kiinnostunut :)