Lue keskustelun säännöt.
Kyläilystä, olenko ainoa erakkohylkiö?
15.07.2017 |
Olen tässä sivusta seurannut, miten jotkut ihmiset viettävät etenkin näin kesällä sosiaalista elämää kyläilyn merkeissä. Vieraita voi käydä useampana iltana viikossa ja samoin vastavierailuja tehdään sekä käydään erilaisissa tapahtumissa.
Itselläni on ihan eri meininki, en vain jaksa seurustella etenkään ns tuttavien kanssa. Hyvien ystävien kanssa pidetään yhteyttä muutenkin, harvoin heidänkään kanssaan kyläillään. Tulee ihan väkisin mieleen, että olenko jotenkin huono kun sosiaalinen elämä on näin nollissa? Miten muilla?
Kommentit (20)
Otse tykkään jyläillä ja kutsua kylään, rakastan kotiani. :) ymmärrän hyvin, että toiset eivät jaksa ja joullekin koti on hyvin yksityinen paikka johon ei haluta vieraita
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sitä vielä piti kysyä, että miten nämä vilkasta seuraelämää viettävät mahtavat nähdä meidät hiljaiseloa viettävät?
No et. Kyläilyt puolin ja toisin ovat aina hirvittävä ponnistus, ja niistä toipuminen kestää. Olen kyllä joskus miettinyt, että mikä viritys on mennyt päässä vikaan, kun ei yhtään jaksaisi mitään "ylimääräistä" sosiaalista kanssakäymistä. Kuitenkin tuntuu valtaosalle olevan ihan normaali ja miellyttäväkin asia.
En kyläile enkä käy kylässä. Onneksi poikaystävä on samanlainen niin ei tule riitoja tästä asiasta yhdessäasuessa. Mä en hirveesti kaipaa seuraa, en pidä kehenkään pahemmin yhteyttä muutenkaan koska jo joku viestittely tai soittelu on väsyttävää.
Olet kenties introvertti. Minä nautin tällaisesta "erakkoelämästä". Jos sinusta on kivaa näin, olet ihan ok. Jos kuitenkin tunnet yksinäisyyttä, muuta tapojasi. Mutta älä muuta tapojasi "koska niin pitää" ja "niin muutkin" vaan ainoastaan jos itse haluat!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiitos. Helpottavaa huomata etten olekaan ainoa. :-) Ja se on ihan totta, että omaa elämää pitää uskaltaa elää omalla tavallaan! Välillä vaan tosiaan tunnen olevani ns outolintu tässä asiassa.
Ap
Mieluummin tulee vietettyä aikaa omien lapsien kanssa ja heillä kyllä käykin kavereita leikkimässä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse en jaksa millään kyläillä kenelläkään ja inhoan erityisen paljon yllätysvieraita. Joskus on ihan kiva kun joku tulee etukäteen sovitusti käymään, kunhan ei jää yöksi. Ihmiset, jotka tulevat yllätysvieraina kylään vielä kuvittelevat että ilahduttavat tulollaan. Elävät aivan eri maailmassa kuin minä :). Itse en koskaan tee yllätysvierailuja mihinkään.
Pidän kodistani ja puutarhastani kovasti ja olen ylpeä niistä. Siltikään en pidä vieraista. Lasten kaverit on kyllä tervetulleita ja heistä oikeasti pidän.
En pidä. Kyläilen kyllä joskus, mutta vain harvojen valittujen luona. Kotiin kutsun harvoin ketään, se on mulle jotenkin pyhä paikka :D. En tiedä vaikuttaako työ joka on ihmisten kanssa olemista, ettei vapaalla jaksa hirveesti enää kiinnostaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
10 lisää...
En pysty olemaan pitkiä aikoja toisten nurkissa, 2 yötä max anoppilassa on riittävästi. Sitten haluan jo kotiin...
Oma rauha on mulle tosi tärkeää.
Joo en kyläile, enkä päästä kotiini mitään yllätysvieraita. Minun luona voi tulla käymään, jos ehdottaa asiaa parin päivän varoajalla. Luonani saa käydä lähinnä paras ystäväni ja sosiaalisen paineen takia joskus joku sukulainen, joka sattuu tulemaan kaupunkiin muissa asioissa.
Nyt olen viettämässä vuoden yhtä ainoata sosiaalista viikkoa, koska katson velvollisuudekseni käydä joka kesä vanhan isoäitini luona. Hänellä käy koko ajan tuttavia ja ystäviä ja itsekin on innokas menemään ja sosialisoimaan. Onneksi hän ymmärtää, että minä en jaksa sietää turhaa kyläilypönötystä eikä enää "pakota" minnekään. Olen tähän asti tällä "sosiaalilomalla" siivonnut mummun kaappeja, parvekkeen, arkistoinut kaikki paperit ja kirjat ja heittänyt kierrätykseen kolme jätesäkillistä pestyjä jukurtti- sun muita purkkeja. Tykkään järjestellä ja isoäiti tykkää, kun tulee siistimpää. Ei hän enää pysty kiipeilemään keittiötikkailla asunnon yläkomeroihin.
Ja tietty tykkään mummostani, joskus vain käy raskaaksi kun hänellä alkaa muisti pettää aika pahasti.....
Luojan kiitos on rauhoittavat ja unilääkkeet messissä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaikesta sitä ihminen pystyy ongelman tekemään. Jos kyläilyn puute ei sua vaivaa ja sinulla on vieläpä monia hyviä ystäviä, joiden kanssa pidät yhteyttä, niin et todellakaan ole mikään "erakkohylkiö".
Jos yllätysvieras tulee, harmittelen ja vedän jo ovea avatessa kenkää jalkaan kun in muka joku meno. Törkeää tulla kutsumatta ja kuvitella, että se on isokin ilo. Erityisen törkeää on ison kesätapahtuman aikaan saada näitä muka-vieraita muka-ystäviä kodin liepeille, kinutaan yöpaikkaa tai odotetaan kestitystä. En tunne koskaan itseäni yksinäiseksi, haluan olla lähimpieni seurassa. Ei kiinnosta yhteisöllisyys pätkän vertaa, enkä edes esitä sellaista. Jos joku on pakko tavata, niin esim. kahvilassa on hyvä, sieltä pääsee pois kun itse haluaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täällä myös yksi, joka ei pidä kyläilystä. Yllätysvieraat ovat kauhistus ja ns. pakolliset juhlat (lasten synttäritjuhlat tms.) ahdistavat jo etukäteen vaikka kivaa yleensä onkin. En myöskään mielellään käy kylässä, ystävien luona käyn ehkä pari kertaa vuodessa. Oma koti ja oma perhe riittävät. Äitini on ainoa, joka saa tulla ja mennä kodissani ilman että se häiritsee.
Yhden ystäväni koti on kuin majatalo. Heillä käy runsaasti vieraita, viipyvät päivätolkulla ja hän on aivan onnessaan. Toki heillä on myös iso perhe, paljon lapsia ja ystävälläni on myös paljon sisaruksia. En ikinä pystyisi tuhon, mutta kukin tavallaan.
Tapaan kavereita useimmiten julkisissa paikoissa, ravintolassa, kahvilassa, käydään shoppailemassa. Kotiini on tervetulleita vaan omat vanhemmat ja veli sekä pari parasta ystävää, nämäkään ei mielellään yllättäen vaan haluan sopia etukäteen. Kun sain vauvan (olen yh) ahdisti ihan älyttömästi kun kaikenmaailman ei-niin-läheiset sukulaiset tunkivat kotiini vauvaa katsomaan, kaikkia en edes päästänyt.
Lomalla ja vapaapäivinä saatan pystyä käymään kylässä, tai että joku tulisi käymään meillä mutta työpäivien jälkeen ihan tuskaa jos pitäisi. Mä kanssa joudun töissä olemaan niin sosiaalinen ja empaattinen etten illalla jaksa mitään joka rikkoo omat rutiinit. Tulen siitä pahalle tuulelle. Mikä on sinänsä tyhmää, esim kerran ulkomailla asuva kaveri oli kaupungissa ja halusi kanssani syömään. Kun ajoin sieltä kotiin, olin tosi vihainen kun illan normaali ohjelma meni pieleen. Joo, ei olis ollu pakko mennä ja olin aidosti iloinen kaveria nähdessäni mutta veetutti ja ahdisti kun iltarutiinit meni pieleen. Viihdyn ehkä vähän liian hyvin yksin omassa tahdissani.
Kyläilyt jäi vähälle koronavuosina, eikä ole palautuneet enää samalle tasolle kuin ennen koronaa. Tämä ei kuitenkaan haittaa, vaan on vain ihanaa! Pidän useimmista ihmisistä, mutta olen sosiaalisesti kömpelö ja joudun pinnistelemään vuorovaikutustilanteissa.
Yli kolmekymppiset eivät jaksa enää kyläillä tai kutsua kotiinsa. Nuorena sitä kaveerataan ja sosialiseerataan. Vanhemmiten sitten on muuta sisältöä elämään.
Huono mennä omaa persoonallisuutta muuksi vääntämään jonkin "pitäisi olla"- odotteen mukaan.
Varsinkin kun niitä odoteita tai toiveita toisen olomuodosta lienee yhtä paljon kuin ihmisiä.
Milläs noudatat jokaista?
En kyläile ollenkaan, ei kiinnosta yhtään. Myöskään en kutsu ketään kotiini. Ex ei voinut mitenkään ymmärtää, kun en suostunut mukaan kaverikyläilyille.