Mitä jos vain vetäisin itseni jojoon?

Kukaan ei varmaan jäis kaipaamaan. Olen katkonut välit kaikkiin, jopa omaan lapseeni. Työkaverit vihaa, lapsi vihaa, entiset ystävät vihaa, "perhe" vihaa (heittomerkeissä, koska emme ole tekemisissä).

Kattelin kuvia sen teuvalaisen nuoren äidin hautakummulta. Ihanan rauhaisa tunnelma. Heräsi oikein sellainen kuoleman kaipuu, näin itseni siinä kaikessa rauhassa makaamassa. Ilman, että kukaan valittaa, ei kysele meriittejä, ei lähetä laskuja, ei kieltäydy maksamasta kunnollista palkkaa, ei halveksi, ei naureskele, ei odota eikä vaadi mitään. Kukaan ei myöskään katselisi kaunista hautakumpua. Kukaan tuskin edes muistais olemassaoloani.

Jos vaan ottaisin ja lähtisin. Mitä minulla on täällä? Ei mitään. Työ, jossa kollegat vihaavat. Koti, joka maksaa maltaita. Ei muuta.