Mitä mielikuvia herättää ihminen, joka on sukulainen, ja tavatessanne ensimmäinen lause on huudahtava...

"Mä muistin, että sä olit lihava". Ja taustoittakoon vielä, että kyseinen henkilö on itse aina ollut lihava, samoin hänen lapsensa. Itse en ole ikinä ollut. Olisko pitänyt vastata, että; "Mä muistin oikein, että sä olit lihava". Minusta hänen tokaisunsa oli jotain todella typerää. Kuka kehtaa ylipäätään käyttää toisesta sanaa lihava, päin naamaa. Vai oliko tämä sitä niin paljon puhuttua rehellistä ja suoraa puhetta...