Lue keskustelun säännöt.
Miksi itsemurhasta ei voi puhua neutraalisti ja rauhallisesti punniten?
10.07.2017 |
Olen köyhä, mieleltäni ailahteleva ja pitkäaikaistyötön, erittäin pitkäaikais.
Edessäni ei ole enää kuin vähitellen pienenevistä tukieuroista taistelu, johon olen perin juurin väsynyt, ja kuoleman odotus. Takaisin aktiivisen yhteiskunnan jäseneksi en tästä enää tällä iällä, tällä työkokemuksella, tällä koulutuksella ja näillä ongelmilla nouse.
Kun olen yrittänyt puhua ihmisten kanssa itsemurhasta ratkaisukeinona, reaktiot ovat olleet vältteleviä, tuomitsevia tai näennäisesti ratkaisukeskeisiä.
Kukaan ei ole sanonut, että ehkä itsemurha olisikin sekä inhimillisesti että kustannustehokkuutta mitaten järkevin ratkaisu. Minähän olen sossuloisista sossuloisin.
Osaisitteko kertoa, miksi itsemurhaa vieroksutaan ratkaisukeinona?
Jos menen yöllä nukkumaan, saan sairaskohtauksen enkä enää koskaan herää, niin ihmiset saattavat ajatella, että olipa rauhallinen loppu ja hän on saanut ikuisen levon.
Mutta jos teen itsemurhan, niin reaktiot eivät ole niin lohdullisia.
Miksi itsemurhaa ei voi nähdä järkiperäisenä ratkaisuna tilanteeseen, jossa vaikeaan asemaan ajautunut ihminen kärsii ja lisäksi aiheuttaa turhia kuluja yhteiskunnalle?
Kommentit (62)
Mitä pitäisi tapahtua että kokisit että et halua tehdä itsemurhaa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En tiedä.
Minä olen näennäisesti ihan kohtuullisen ihminen, mutta haluan kuolla, koska en näe elämälläni merkitystä. En koe itseäni masentuneeksi, vaikka haluaisin ampua itseni. Miksi minulla ei saisi olla mahdollisuutta tehdä mitä haluan?
Tällä palstalla ainakin 80 % ajattelee ihmisiä pelkkinä euroina. Jos ei käy töissä niin kuluttaa toisten veroeuroja, on muutenkin turha ihminen ja joutaisi kuolla. Ei siis ihme että monet alkavat ajatella kuten ap.
Vierailija kirjoitti:
Mitä pitäisi tapahtua että kokisit että et halua tehdä itsemurhaa?
Saada edes jotenkin mielekästä työtä, josta jäisi jonkin verran ylimääräistä käteen. Lisäksi vähän ylimääräistä (esimerkiksi matkustelua) mahdollistava eläke olisi kiva, mutta olen niin vanha, että sitä ei koskaan tule.
Edessä on vain tyhjyys ja köyhyys.
Läheisten on ymmärrettävästi vaikea suhtautua siihen että joku jota he pitävät arvokkaana ja rakkaana ei pidä elämäänsä arvokkaana. He ovat liian lähellä, vaikka olisivat ammattilaisiakin. Heidän kanssa keskustellen ja aikaa viettäen voisit hakea elämääsi mielekkyyttä ja ymmärtää oman elämäsi arvon niin itsellesi kuin läheisillesikin. He ovat plussaa elämässäsi.
Vaikket pidä itseäsi masentuneena kannattaa hakeutua purkamaan näitä ajatuksia ammattilaisen kanssa. On terapeutteja, diakoneja, sosiaalialan ammattilaisia jne. joiden kanssa voit purkaa asioitasi.
Olet tärkeä, niin läheisillesikin kuin ihan jo ihmiskunnallekin. Tekemilläsi päätöksillä voit vaikuttaa siihen miten maapallon ja meidän ihmisten käy. Se ei ole ihan pieni osa se. *halaus*
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Koska mielenterveysongelmainen ei osaa punnita tilannettaan oikein. Näin siis mielenterveystyön ammattilaisten mielestä. Heidän mielestään olet nyt masentunut (tai kärsit jostain muusta sairaudesta) ja tämä oletettu masennus/sairaus saa sinut ajattelemaan vääristyneellä tavalla. Siksi sinun ajattelutapasi on väärä.
Pian poistetataan tämäkin, koskaan tällä palstalla ei ole saanut itsemurhasta puhua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En tiedä.
Minä olen näennäisesti ihan kohtuullisen ihminen, mutta haluan kuolla, koska en näe elämälläni merkitystä. En koe itseäni masentuneeksi, vaikka haluaisin ampua itseni. Miksi minulla ei saisi olla mahdollisuutta tehdä mitä haluan?
Masentunut ei monestikaan koe itseään masentuneeksi. Masennus on kuin loinen joka käskee tehdä asioita joita ei terveenä tekisi. Voi olla myös kyse traumoista joita ei ole selvitetty, jolloin ei ole perinteisessä mielessä masentunut vaan niin ahdistunut ettei näe enää mitään toivoa. Myös lukuisat vastoinkäymiset joita sinulla ilmeisesti ollut voi ajaa näkemään kaiken toivottomana vaikka näin ei ole. Kyllä kai kaikilla on mahdollisuus tappaa itsensä, mutta kannattaa yrittää saada ensin apua itselleen eikä tehdä kaikkea mitä mieli käskee tehdä, se kun tekee päätöksiä jotka perustuu muuhunkin kuin siihen mitä kannattaisi tehdä.
Miten sitä ammattilaisten apua saa? Mihin minun pitäisi nyt mennä, että saisin todellista apua? Tarvitsisin sitä ihan jo papereiden täyttämiseen, koska itse en jaksa niitä enää täyttää.
Mihin minun pitää ottaa yhteyttä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itsemurha aiheuttaa tekijän lähipiirille suunnatonta kärsimystä.
Kannattaa välttää sitä.
Galaktinen Sankari kirjoitti:
Itsemurha aiheuttaa tekijän lähipiirille suunnatonta kärsimystä.
Entä se kärsijä itse? Eipä niitä läheisiä kiinnosta auttaa rahallisesti kärsivää. Mieluummin pistävät rahansa vaikka lomamatkoihin. Mutta kun kärsivä tappaa itsensä, niin sitten yhtäkkiä rupeaakin kiinnostamaan.
Minusta näissä tapauksissa on oikeasti kysymys siitä, että kärsivää vaaditaan elämää, jotta sivullisten ei tarvitsisi vaivata päätään ikävillä asioilla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Apua voi aloittaa hakemaan monesta paikasta, varmaan esim valtakunnallinen tai paikallinen kriisipuhelin (numerot löytyy kun googlettaa kriisipuhelin) voi kertoa mitä juuri sinun kannattaa tehdä, tai sitten jos ei muuta jaksa ja menee lähimpään terveyskeskukseen ja ilmoittaa että aion kävellä täältä junan alle niin jotain pitäisi tapahtua. Konkreettistakin apua saa asioiden hoitoon.
Täällä on puurot ja vellit sekaisin. Kolmoskommentin kirjoittaja ei ole ap, vaan olen ihan eri henkilö. Olen kolmekymppinen opiskelija, joten elämäni on vielä osittain edessä.
Läheisilleni olenkin varmasti tärkeä, mutta ihmiskunnalle ja maapallolle en. Kaikki, jotka väittävät ihmisten merkitsevän jotain, ovat mielestäni sokeita. Äärimmäisen harvalla ihmisellä on mitään kunnollista annettavaa ihmiskunnalle. Suurin osa meistä on vain surkeita koneiston osia. Me kaikki kuolemme ja silloin elämämme loppuu ja välittämisemme loppuu. Miksi siis elää, kun lopputulos on oleva kuitenkin sama?
T. 3
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miten sitä ammattilaisten apua saa? Mihin minun pitäisi nyt mennä, että saisin todellista apua? Tarvitsisin sitä ihan jo papereiden täyttämiseen, koska itse en jaksa niitä enää täyttää.
Mihin minun pitää ottaa yhteyttä?
Olisko seurakuntasi diakonityöntekijästä apua?
Ajatus itsemurhasta on suurimmalle osalle niin ahdistava, että pohtimisen sijaan koko asia suljetaan äkkiä pois mielestä ja heitetään jokin "se on pelkurien teko" -klise, jos jotain kantaa on pakko ottaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten sitä ammattilaisten apua saa? Mihin minun pitäisi nyt mennä, että saisin todellista apua? Tarvitsisin sitä ihan jo papereiden täyttämiseen, koska itse en jaksa niitä enää täyttää.
Mihin minun pitää ottaa yhteyttä?
Olisko seurakuntasi diakonityöntekijästä apua?
Olen kirkosta eronnut ateisti ja suhtaudun kielteisesti uskontoihin, tuskin on.
En myöskään usko hyötyväni kriisipuhelimista. Ne ovat kriiseihin, eivät köyhyyteen.
Eihän minulla sinänsä mitään ongelmaa olisi, jos olisi rahaa. Ongelma on köyhyys ja kyvyttömyys nousta köyhyydestä. Jos voittaisin lotossa, keksisin vaikka mitä kivaa päämäärätietoista tekemistä.
En vain näe edessäni valoa, koska köyhyys jatkuu.
Itse olen yrittänyt itsemurhaa kerran ja ottanut useampia yliannostuksia (käynyt vatsahuuhtelussa eli olen tullut katumapäälle heti) ja ihan vain itseni takia on hyvä etten onnistunut. Katsoin myös dokumentin itsemurhaajista golden gate sillalta ja ne harvat jotka jäi henkiin sanoi että saman tien hypättyä kadutti hemmetisti, luultavasti suurta osaa jotka kuoli kadutti myös mutta oli liian myöhäistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten sitä ammattilaisten apua saa? Mihin minun pitäisi nyt mennä, että saisin todellista apua? Tarvitsisin sitä ihan jo papereiden täyttämiseen, koska itse en jaksa niitä enää täyttää.
Mihin minun pitää ottaa yhteyttä?
Olisko seurakuntasi diakonityöntekijästä apua?
Olen kirkosta eronnut ateisti ja suhtaudun kielteisesti uskontoihin, tuskin on.
En myöskään usko hyötyväni kriisipuhelimista. Ne ovat kriiseihin, eivät köyhyyteen.
Eihän minulla sinänsä mitään ongelmaa olisi, jos olisi rahaa. Ongelma on köyhyys ja kyvyttömyys nousta köyhyydestä. Jos voittaisin lotossa, keksisin vaikka mitä kivaa päämäärätietoista tekemistä.
En vain näe edessäni valoa, koska köyhyys jatkuu.
Köyhyys on aina suhteellista.
Ehkä vertailuissasi unohdat että on valtavat määrät ihmisiä joilla on vähemmän kuin sinulla ja he ovat silti melko tyytyväisiä tilanteeseensa.
Rahattakin voi olla arvokas yhteiskunnan jäsen, kunhan vain löytää paikan ja tilanteen jossa toimia.
Onhan se kriisi jos haluaa kuolla. Näet taatusti tilanteesi synkempänä kuin se on. Jos on niin uupunut ettei jaksa mitään niin on sekin kriisi johon on oikeus saada apua; lisäksi sieltä osataan ohjata oikeaan paikkaan missä voi saada apua siihen konkreettiseen elämään ja raha- asioihin.
Koska elämän laskeminen siinä, paljonko euroja se antaa tai vie, on erittäin kylmä tapa katsoa elämää ja sitä vieroksutaan. Tai ainakin nuo sinun perusteesi kuulostavat siltä, että sinulla on syyllinen olo siitä, että kulutat yhteiskunnan varoja. Normaali ihminen ei todellakaan halua ajatella toisia pelkkinä euroina. Et varmaan sinäkään sukulaisiasi, ystäviäsi tms. arvota sen perusteella, kenestä on eniten hyötyä yhteiskunnalle?