Kenelle haluaisit sanoa anteeksi?

Vaikkei syy ollutkaan kuin murto-osaksi minun, olen pahoillani että hän joutui kärsimään ja menetimme hienon ystävyytemme.

ku epäilin sitä ja haukuinkin. Ja se kertoi musta sit yhen lauseen perusteella asioita joita kukaan ei osaisi musta ketoa!!! HUI...

aina jos olen väärin tehnyt niin olen sanonut olevani pahoillani tai pyytänyt anteeksi. Eipä tarvii katua ;)

Sen sijaan olin vihainen ja ärtynyt isään joka ei vielä lähemmäs 60-vuotiaanakaan näyttänyt hallitsevan elämäänsä.



Annoin hänen lähteä meiltä ilman, että hän pääsi siihen mitä hänen piti kertoa. Isä seisoi pitkään ovella, minä mennä viiletin lasten perässä, pyyhin peppua ja kaatunutta maitoa, vilkaisin eteiseen ja katsoin isän selkää. Ajattelin, että pitäisi tuotakin halata, mutta en kuitenkaan sitä ehtinyt tekemään. Isä istui pihalla autossakin vielä tavallista pidempään ennen kuin lähti kohti kotiaan, vielä olisin voinut mennä hänen peräänsä ja halata, mutta ajattelin, että ehtiihän tuota...



No, kaikki varmaan arvaatte, että ei ehtinyt. Se, että en halannut silloin isää harmittaa vieläkin, mutta anteeksi pyytäisin sitä, että annoin ärtymykseni ajaa ohi sen, että isä olisi halunnut kertoa jotain.

Lapsuustoverini äidille, jonka kultainen korvarengas jäi jostain syystä lelujeni joukkoon jonkun barbileikin seurauksena ja jonka menin myymään teini-ikäisenä, jotta sain rahaa matkustaa poikaystävälle, kun vanhemmilla ei ollut antaa rahaa. Siis olen ollut aivan hirviö, kadun tätä tosi paljon. En edes tiedä miten voin hyvittää tekoni. En ole nähnyt tuota lapsuustoveriakaan ja hänen vanhempiaan ainakaan pariinkymmeneen vuoteen.



Entisiä poikaystäviä kohtelin todella huonosti ja leikin heidän tunteillaan.



Äidilleni olen ollut murrosiässä todella ilkeä ja inhottava.



Lapsilleni olen huutanut. Heiltä olenkin pyytänyt anteeksi, mutta aina en muista.



Sitä että olen ollut niin inhottava ihminen. Olen tehnyt parannuksen, mutta tekojaan ei pääse pakoon.

mummolleni, jota en 11-vuotiaana mennyt katsomaan, kun hän syöpäsairaana makasi sairaalassa ja kirjoitti minulle kirjeen, että haluaisi nähdä minut vielä.



Näytin kirjeen muistaakseni äidillenikin, mutta hän ei välittänyt siitä, hän vihasi anoppiaan.



Pyydän anteeksi mummu, että en tullut sinua katsomaan, kadun sitä paljon. En vain osannut, uskaltanut, eikä minulla ollut ketään, jota olisin voinut pyytää mukaan.

huusin hänelle rumasti päivänä, jona muutin pois kotoa. Se oli kai minullekin vähän vaikeaa ja turhauduin hänen paapomiseensa. Kadun sitä hirveästi. Oma vanhemmuus on avartanut kummasti katsantokantaa...

Vaikka toisinaan olenkin itsekäs, ylpeä, ahne, kärsimätön jne.

Koira on ollut kolme vuotta sitten ja tämä asia jostain syystä vaivaa minua edelleen todella paljon.