Lue keskustelun säännöt.
Mies hajottanut taas sohvapöydän raivotessaan.
05.07.2017 |
Mitä helvettiä, on jo toinen tai peräti kolmas sohvapöytä. En ollut lasten kanssa kotona, kun hajotti tuon. On kahteen oveen lyönyt reiät ja yhteen seinään viimeisen 14 vuoden aikana. En oikeen rakasta, ei ole "muuten mukava mies". Silti en ole pystynyt lähtemään. Lapsia on kaksi, joita kohtaan tämä on väärin, myönnän heikkouteni ja syyllisyyteni. Tarvitsee lääkityksen tai jotain. Pakkasin lapset ja lähdin. Ovat jo isoja. Kohta alkaa poru ja lupaukset. Olen niin heikko ja läheisriippuvainen, etten luota siihen, etten joudu lasten kanssa tähän uudestaan ja uudestaan. Yritin soittaa lastensuojeluun mutta eivät vastaa.
Kommentit (11)
Lähde heti pois, mene vaikka turvakotiin. Jonain päivänä sinä tai lapsesi ovat sen sohvapöydän tilalla. Miehesi ei ole vanginnut sinua tuohon tilanteeseen, vaan sinä itse pysyt siellä näkymätön kahle jalassasi kuin idiootti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pois vaan tuo ei ole lapsille hyvä käytösmalli "vihanhallinnasta" eikä turvallinen kasvuympäristö.
Mene terapiaan ao. Se on hyvä paikka selvitellä omaa päätään. Minä pääsin kunnan perheneuvolan perheterapiaan ihan yksinäni. Sain siellä purkaa oloani ja vahvuutta lähteä. Oli hyvä kun oli joku muukin jonka mielestä mies toimii väärin.
Turvakoti. Luuri kiinni, et vastaa miehelle.
Järjestelyt asioita.
Ollaan nyt äitini nurkissa, ahtaasti mutta jotenkin mahdutaan.
Ap
Älä nyt hyvä ihminen enää mene takaisin.
Riehuuko se siis yksistään kotona?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei kaikki riehumalla patoumiaan purkavat ihmiset silti välttämättä käy väkivaltaisiksi muita kohtaan.
Ihan itseä käytän esimerkkinä. Jos vituttaa niin paljon, että jonkun asian paskaksi pistäminen on ainut asia joka auttaa, en nyt ehkä sohvapöytää pistä palasiks, mut esim kaukosäätimen tai tyynyjen heitteleminen helpottaa :D en pystyisi kuitenkaan "kohottamaan kättäni" ketään ihmistä/eläintä kohtaan, en vaikka haluaisin, käteni valahtavat hervottomiksi. muutenkin järkytyn väkivallasta.
Nyrkkeilysäkki on hankintalistalla :)
Vierailija kirjoitti:
Riehuuko se siis yksistään kotona?
Tällä kertaa joo. Raivosi ensin minulle autossa. Sitten menin lasten kanssa äidille enkä suostunut tulemaan kotiin sen epäreilun raivoamisen jälkeen. Se raivostutti sitten vielä enemmän. Aamulla menin kotiin kun tiesin miehen olevan töissä ja itse menen iltaan. Sohvapöytä oli kadonnut. Syy alkuperäiseen raivostumiseen oli se, että tarvitsin apua yhdessä jutussa. En yleensä pyydä mieheltä apua mihinkään, koska ne kerrat johtaa yleensä raivoamiseen.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No jos avunpyyntäminen ahdistaa miestäsi jo noin paljon niin kyllä ahdistuneisuushäiriön vuoksi hänen pitäisi mennä lääkäriin, ei ole normaalia, että toisen ihmisen avunpyynnöt saavat aivan sekaisin.
Kasvoin perheessä jossa isä joi ja riehui sekä äiti vain riehui. Kulissit kyllä pysyivät täysin pystyssä, esittämään opittiin jo pienestä pitäen. Välillä oltiin niin rakastavia ja huolehtivia vanhempia, toisena tuli turpaan kun ei siivonnut huonetta heti. Tietenkin lyönnit, nipistykset, tukistukset, piiskaukset tehtiin niin ettei jälkiä jäänyt näkyvälle paikalle. Viikonloppuiset tappelut kuuntelin itkien pelosta huoneessani. Jo seitsämän vuotiaana huomasin että äidillä on niin paha olo ettei omia murheita kannata kertoa. Selviytymiskeinona opin kuolettamaan tunteet täysin.
Harmi että nykyisin lähempänä kolmeakymmentä, tunteet edelleenkin ilman syytä katoavat. Ihmissuhteita on vaikea ylläpitää, kun en aina vaan pysty olemaan kiinnostunut. Millä tunteet saa takaisin? Ei millään, jatkuvasti saan pelätä että entä jos en koskaan enää tunne mitään.
Äitiini ja isääni minulla on viileät välit. Olen ikuisesti katkera siitä että turvallisuuden tunnetta ei koskaan päässyt syntymään. Oloni tunsin turvalliseksi kaikkialla muualla paitsi kotona.
Lopeta selittely ja itsekkyys. Pelasta se vähä, mikä lasten lapsuudesta on pelastettavissa. Älä vain puhu. Puheilla ei ole mitään väliä, teoilla on. Hyvä vanhemmuus on paljon muutakin kuin ruokkimista ja vaatettamista. Tuolla menolla pilaatte miehesi kanssa lastenne psyykkeen, jollette ole jo pilanneet.
Nyt koita ryhdistäytyä, koska miehesi ei siihen kykene, edes sinun täytyy!
Tietenkin voit jatkaa samaa rataa ja menettää välit lapsiisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä en kyllä pysty ymmärtämään miks joku haluaa tuhlata elämänsä tollaseen.
Ei se lähteminenkään varmasti niin helppoa ole.
Pitemmän päälle voi tosin olla hyvä ratkaisu jos mies on noin karsea, teillä lasten kanssa kivempi elämä.
Ystäväni jätti aikoinaan karsean miehen, hienon talon ja elintason ja otti lapset kainaloon ja lähti kirjaimellisesti tyhjän päälle toisten nurkkiin kesken "tilanteen".
Nyt vuosia myöhemmin hän on hyvin onnellinen elämässään ja lapset kukoistaa.
Miehestä ei tietoa vuosiin vaikka on yhteiset lapset.
Ei sen elämän tarvitse olla ainaista potutusta.