Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Minkä ikäisenä kokeilit tupakkaa ensimmäisen kerran?

Vierailija
04.07.2017 |

Oliko kerran tai parin kokeilua vai jäikö tavaksi? Salasitko vanhemmiltasi? Jos salasit, niin miten? Miten sait tupakkia jos olit alaikäinen? Miksi kokeilit?

AP:n ekat kokeilut oli 15-vuotiaana, ensimmäisen tupakan varastin isäni kännäyskaverilta. Sitten satunnaisesti äidiltä jonkun aikaa. Lopetin kuitenkin vuoden jälkeen. Vanhemmilta salasin tottakai, isälle olisi varmaan ollut ok, mutta olisi siitä kuitenkin kännissä livauttanut isoveljelleni, joka olisi kertonut äidille (isä asui siis eri osoitteessa). Äiti olisi ollut hyvin pettynyt, joten salasin. Käytin kaikki mahdolliset keinot hajun peittämiseksi (hiuslakkaa hiuksiin, suihkutettavaa deodoranttia muualle, purkkaa, hammastahnaa). Asuttiin kaupungin reunalla, ja lähistöllä kävin metsäpoluilla istuskelemassa ja polttamassa. Aloitin isoäidin kuoleman jälkeen, oli tosi rakas ja tärkeä ja suuri osa elämää. Ahdisti ja ärsytti. Itsekseni siis aloitin, kaverit olivat joskus aiemmin tarjonneet, mutta silloin en ottanut. Homma jatkui kai siksi, että mua pidettiin aina kilttinä kympin tyttönä, ja halusin sitten jotenkin kapinoida. Silloin oli myös ensimmäiset ryyppäyskokeilut kotona itsekseni kun äiti ja veljet oli mökillä. Tästä joskus veljelle suoraan kerroin, mutta ei uskonut, koska "no sä oot tommonen kiltti nii et sä uskalla." Ärsytti ihan älyttömästi että mua aliarvioitiin, mutta opin käyttämään sitä hyödykseni. Pystyin kännäämään yksin kotona ollessani, poltin jne. koska ei kukaan uskonut että niin tekisin. Lopetin sitten lopulta, kun en halunnut päätyä isäni kaltaiseksi.

Kommentit (27)

Vierailija
1/27 |
04.07.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

12-vuotiaana henkäisyn maistoin tupakkaa ja siihen se jäikin.

T: 23-vuotias nuori mies/poika

Vierailija
2/27 |
04.07.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

29v ja en ole koskaan maistanut.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/27 |
04.07.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ehkä 13-v. kokeilin ekan kerran. 14-v polttelin kaverin kanssa vuoden lähes päivittäin (ostettiin kioskista, joku vinkkasi mistä saa), mutta en itsekseni koskaan. Ei tullut mitään riippuvuutta, vain humalassa tekee mieli tupakkaa.

Vierailija
4/27 |
04.07.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kohta 50 v. Miksi ihmeessä olisin kokeillut? Tupakka on myrkkyä.

Vierailija
5/27 |
04.07.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

En kokeillut. Nyt olen 31-vuotias nainen. Vanhemmat eivät polttaneet, kaverit eivät polttaneet. Lapsesta asti inhosin tupakan savua, ja baareissa aloin käydä vasta, kun tupakointi niissä kiellettiin.

Vierailija
6/27 |
04.07.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Alle 10v muutaman kerran. En ole koskaan polttanut, nyt lähes 50v.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/27 |
04.07.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

9v.

Vierailija
8/27 |
04.07.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

12-vuotiaana eka kokeilu, vakituisesti aloin polttaa 16-vuotiaana. Ja edelleen!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/27 |
04.07.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

19v, ostin askin. Poltin puolet useamman viikon aikana ja usein humalassa. Kerran sitten sytytin ilman alkoholia ja koska tuli kankkunen pelkästä tupakasta lahjoitin loput pois. Ei ole tehnyt mieli palata.

Vierailija
10/27 |
04.07.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

10-11 kai. Teininä polttelin aina tilaisuuden tullen (jäin sitten erinäisiä kertoja kiinni vanhemmilleni ja tilaisuudet vähenivät).

Kotoa muutettuani aloin varsinaisesti polttaa ja joskus ehkä päälle 25-27v(?) lopetin ensimmäisen kerran. 28-30v lopetin lopullisesti, ja se oli aika helppoa. Nyt ikää on 42v.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/27 |
04.07.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

En vieläkään ole kokeillut, ikää 56 v.

Vierailija
12/27 |
04.07.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Se kun oot lapsesta asti ensin savustettu kotona joka myöhemmin onneksi loppui. Sen jälkeen savustuspöntöksi muuttui auto ja sillä kulettiin vaikkka mihinkä ja saat vielä tupakan riippuvuusoireita vaikka en ollut vetänyt yhtään, niin kuule en ole vetänyt yhtään röökiä koskaan enkä vedä! Tupakoitsijat vituttavat suuresti varsinkin heidän itsekeskeinen asenne.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/27 |
04.07.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

16 -vuotiaana. Pituuskasvukin oli jo pysähtynyt eli sen puolesta en välittänyt vaikka jatkoinkin. Nyt 22 -vuotiaana poltan vain viihteellä.

Vierailija
14/27 |
04.07.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Se kun oot lapsesta asti ensin savustettu kotona joka myöhemmin onneksi loppui. Sen jälkeen savustuspöntöksi muuttui auto ja sillä kulettiin vaikkka mihinkä ja saat vielä tupakan riippuvuusoireita vaikka en ollut vetänyt yhtään, niin kuule en ole vetänyt yhtään röökiä koskaan enkä vedä! Tupakoitsijat vituttavat suuresti varsinkin heidän itsekeskeinen asenne.

Kaikki meistä eivät polta autossa jos alaikäisiä/tupakoimattomia aikuisia kyydissä. Enkä polta sisällä, vain selvästi merkityillä alueilla joissa saa polttaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/27 |
04.07.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Muutama tupakki piti maistella siinä 16-v, sen jälkeen en polttanut.

N52

Vierailija
16/27 |
04.07.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

12-13 vuotiaana, poltin 25v kunnes älysin lopettaa

Vierailija
17/27 |
04.07.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei oo ollut tarvetta kokeilla koskaan, ja tuskin tuleekaan. Nyt 30v

Vierailija
18/27 |
04.07.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

En ole edes kokeillut.

Olen jo hyvin nuoresta pyrkinyt pysymään järkevänä.

Vierailija
19/27 |
04.07.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Alle kouluikäisenä maistoin henkoset naapurin Olavin käyrävartisesta piipusta - ja voi sitä metelin määrää, kun kerrostalon mammat tämän näki. Eräskin "lonkkavikainen" muija, joka ei tasamaallakaan pystynyt kulkemaan oikein lensi neljänteen kerrokseen portaita pitkin kantelemaan kotiimme mitä oli käynyt...

Sittemmin tuli aloitettua 15 vuotiaana vakituinen polttaminen ja poltinkin päivittäin melkein 25 vuotta. Nyt viimeisimmästä savukkeesta reilusti yli vuosi.

M 42

Vierailija
20/27 |
04.07.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

13 vuotiaana pöllin äidiltä pari kertaa, ihan vaan koska se auttoi hetkellisesti ahdistukseen.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kuusi yksi kahdeksan