Ystävien lastensaanti ahdistaa.

Monille se vaan tulee luonnostaan, että vakiinnutaan ja hankitaan lapsi sekä nautitaan siitä.

Lapsen saaminen on niin suuri juttu, että tottakai se menee ykköseksi puheenaiheissa ja on ajatuksissa koko ajan muutenkin. Ensimmäisen lapsen kohdalla varsinkin, kun haluaa muilta vinkkejä ja tukea.

Sama kun nuorempana juteltiin silloin pinnalla olevista asioista, nekin sattui kiinnostamaan luonnostaan suurinta osaa samaa ikäluokkaa.

Uskon kyllä että itsensä tuntee ulkopuoliseksi jos samat jutut ei ole ajankohtaisia tai itseä kiinnostavia. Toki ois hienoa, että tuoreet ja tulevat vanhemmat voisi keskittyä kuuntelemaan ja juttelemaan myös muita kuin vauvajuttuja.

Ympäristön paine ja omat halusi ovat ristiriidassa. Itselläni helpotti, kun lakkasin valehtelemasta itselleni ja muille. Kun kysyttiin lapsista, niin lakkasin sanomasta että "en tiedä, ehkä sitten joskus", ja sanoin sen sijaan, että tiedän aivan varmasti, että juuri nyt en halua lasta. En tiedä miksi, mutta eniten itseäni ahdisti tuo oman identiteetin häviäminen muiden elämänmuutoksen mukana. Ei minun elämäni tai haluni ole muuttuneet, ja se on ihan ok :) !!

Ei sinun tarvitse lasta haluta tai väkisin tehdä tehdä, se on suuri elämänmuutos ja kyllä kaverisi varmasti ymmärtävät jos sanot suoraan, että et halua lapsia ja olisi kiva viettää aikaa myös aikuisten kesken.

Lapset kasvavat myös nopeasti 3-10 vuotta eteenpäin niin kaveriporukkasi lapset ovat jo niin isoja, ettei niistä juuri haittaa ole.

Vierailija kirjoitti:

Monille se vaan tulee luonnostaan, että vakiinnutaan ja hankitaan lapsi sekä nautitaan siitä.

Lapsen saaminen on niin suuri juttu, että tottakai se menee ykköseksi puheenaiheissa ja on ajatuksissa koko ajan muutenkin. Ensimmäisen lapsen kohdalla varsinkin, kun haluaa muilta vinkkejä ja tukea.

Sama kun nuorempana juteltiin silloin pinnalla olevista asioista, nekin sattui kiinnostamaan luonnostaan suurinta osaa samaa ikäluokkaa.

Uskon kyllä että itsensä tuntee ulkopuoliseksi jos samat jutut ei ole ajankohtaisia tai itseä kiinnostavia. Toki ois hienoa, että tuoreet ja tulevat vanhemmat voisi keskittyä kuuntelemaan ja juttelemaan myös muita kuin vauvajuttuja.

Sepä se, onhan se luonnollista. Olen itsekin jo ns. vakiintunut - pitkä parisuhde takana, yhteinen asuntolaina jne. mutta lapsi ei vain tunnu kuvioon sopivalta.

Sekin on ihan inhimillistä, että tietenkin tuoreet vanhemmat puhuvat vain lapsistaan ja haluavat tukea. Siksi en koskaan esimerkiksi sano, että voitaisiinko puhua jostain muusta. 

Mitä ihmettä itse teen seuraavat vuodet, kun lapsen yrittäminen ei ole edes ajankohtaista ja olen kaikesta aivan ulkona. :( 

t. AP

Sellaista se on, usein tuntuu että erityisesti naiset ei lisäännyttyään osaa puhua oikein muusta kuin lapsistaan, olen havainnut että miehet ei tuo lapsiaan esiin joka keskustelussa samalla tavalla. Eli jos ei hanki lapsia niin pitää kaveerata enemmän miesten kanssa. Mutta en tekisi lapsia siksi että on yhteistä puhuttavaa kavereiden kanssa, jos niitä ei muuten halua..

Vierailija kirjoitti:

Ympäristön paine ja omat halusi ovat ristiriidassa. Itselläni helpotti, kun lakkasin valehtelemasta itselleni ja muille. Kun kysyttiin lapsista, niin lakkasin sanomasta että "en tiedä, ehkä sitten joskus", ja sanoin sen sijaan, että tiedän aivan varmasti, että juuri nyt en halua lasta. En tiedä miksi, mutta eniten itseäni ahdisti tuo oman identiteetin häviäminen muiden elämänmuutoksen mukana. Ei minun elämäni tai haluni ole muuttuneet, ja se on ihan ok :) !!

Jep, ovat todella ristiriidassa. Olenkin jo alkanut sanomaan, että en ainakaan juuri nyt halua lasta. 

Se ei toisaalta muuta sitä tosiasiaa, että arkeni kuitenkin hieman muuttuu ystävieni elämänmuutosten myötä (lapsi lähes aina mukana, ennen oltiin aikuisten kesken). Mikä sekin on ihan normaalia elämänkulkua. 

t. AP

Lähdet mukaan lapsikuvioon, niin eipähän ole enää vapaa-ajan ongelmia. Näin se on, että lapsen saanti muuttaa ihmistä aivan taatusti. Se avaa ajatuksia, joita ei tiennyt itsessä olevankaan. Ei ol mikään ihme, että lasten saanti aiheuttaa muutoksia kaveripiirissä. Ehkä kuitenkin vain väliaikaisesti.

Vierailija kirjoitti:

Ei sinun tarvitse lasta haluta tai väkisin tehdä tehdä, se on suuri elämänmuutos ja kyllä kaverisi varmasti ymmärtävät jos sanot suoraan, että et halua lapsia ja olisi kiva viettää aikaa myös aikuisten kesken.

Lapset kasvavat myös nopeasti 3-10 vuotta eteenpäin niin kaveriporukkasi lapset ovat jo niin isoja, ettei niistä juuri haittaa ole.

Ei tietenkään tarvitse lasta tehdä väkisin enkä sitä aio edes yrittää, jos en aidosti joskus sitä halua. Ympäristön paine tuntuu jotenkin harvinaisen kovalta - kuten sanottua, niin en tiedä onko tämä sitä ikäkriisiä vai mitä ihmettä sitten.

Ja kasvavathan ne, mutta onhan tuo monta vuotta kuitenkin, kun lapset ovat kaikessa mukana. 

Omaa asennetta ja ahdistusta pitää nyt vain saada muutettua. Ja älkää siis ymmärtäkö väärin - en missään nimessä vihaa lapsia saatika pitäisi ystävieni lapsia kamalina. He ovat ihania tapauksia, mutta kuten ehkä tiedätte, niin lapset ovat lapsia ja itse nautin eniten vain aikuisten seurasta.

t. AP

Olen itse 34 ja odotan esikoista. Suurin osa ystävistäni on tehnyt vauvoja juuri tuossa 30v korvilla ja nyt parin vuoden aikana etenkin on tullut paljon.  Koin samanlaista ahdistusta, koska en ole luoteeltani mikään vauvakuumeinen ( en edes nyt vaikka vauva onkin toivottu). Nytkin minua ärsyttää jatkuvat vauvakeskustelut vaikka itse odotankin. Mielestäni elämään kuuluu sisällöllisesti niin paljon vain muutakin. Sinun ei tarvitse esittää tai yrittää mitään...jos keskustelu tuntuu epäluontevalta niin voithan tuoda tämän esille. Hyvien ystävien pitäisi ymmärtää myös sinun tilanteesi ja ottaa se huomioon. Totta on että vauvan saaneiden elämä usein vaan pyörii siinä vauvan ympärillä joten keskustelut luonnollisesti ovat sitä, mutta ei ole väärin sanoa että jatkuva vauvoista keskusteleminen ahdistaa/tuntuu epäluontevalta.

Kyllä ne vauvapuheet siitä luonnollisestikin vähenevät. Minulla on ikäisiäni ystäviä joiden lapset menevät ekalle ja kummasti jo haluavat muutakin elämää ja pyytelevät jatkuvasti ulos yms. Eli kun sen pikkulapsivaiheen ohi mennään niin varmasti kaverisi näkevät taas muutakin elämässä. . Mutta totta se on että tuossa 30 korvilla vauvojen myötä elämä muuttuu ja ystävät ovat ehkä hieman syrjässä mikä on kyllä pienen kriisinpaikka...hyvät ystävät silti säilyvät aina. Jos joku ystävä häviää elämästä vauvantulon myötä niin en pitäisi kovin hyvänä ystävänä.

Näin 16-vuotiaan äitinä sanoisin, että kuuntele sisintäsi, äläkä hanki lasta, jos et sellaista oikeasti halua ja toivo sydämesi pohjasta. Vastuu on nimittäin lopulta erittäin raskas kantaa, ellei se ole erityisen tervetullut.

Yritä jättää sosiaaliset paineet huomiotta - liki parikymmentä vuotta sitten, kun asia oli itselle ajankohtainen, vapaaehtoinen lapsettomuus oli kummajaisille, erityisesti naisten nyt vaan kuului haluta äidiksi.

Itselläni ei koskaan tuota kaipuuta ollut, vaan lapsi sai tulla, jos oli tullakseen, vähän sillä mentaliteetilla että velvollisuus olisi sitten suoritettu. Olin kyllä utelias kokemaan vanhemmuuden, mutta vauvakuumetta ei koskaan ollut eikä biologinen kello kilkattanut.

Yhteen siis jäi. Rakas on, ja olen tehnyt parhaani äitinä, mutta jos olisin näillä tiedoilla siinä tilanteessa, missä olin kun lapsista alettiin keskustella silloisen mieheni kanssa, tekemättä jäisi. Ihmiselle, joka tarvitsee paljon omaa tilaa ja aikaa...no, ne ovat onneksi jo palanneet. Elämäni heittämällä parasta aikaa oli puolen vuoden etä-äitiys teinin asustellessa isällään, oli ihanaa, kun ei tarvinnut olla huolissaan mistään tai huolehtia mistään.

Vanhemmuus on antanut paljon, mutta nepsynuoren kanssa totta vie ottanutkin paljon, enkä ole aivan varma, jääkö saldo lopulta plussan puolelle. Sen näkee, kun saa nuoren aikuiseksi ja oman elämän alkuun. Se huoli puolestaan ei varmaan lopu koskaan ainakaan jos 70-v äitiäni on uskominen.

Musta taas ei todellakaan ole normaalia puhua jostain aiheesta koko ajan, jos yhdelläkin porukasta ei ole mitään sanottavaa aiheesta. Esimerkiksi sairaanhoitajakaverini tapaavat puhua töistään paljon, mutta huomatessaan innostuneensa liikaa ja minun olleen hiljaa viimeiset 10 minuuttia, he osaavat kyllä vaihtaa aihetta. Samoin itse parisuhteeni alettua olisin halunnut puhua siitä koko ajan, koska vastarakastuneena on vaikea miettiä mitään muuta, mutta ymmärsin kuitenkin ettei ystäviäni kiinnosta puhua parisuhteestani koko ajan.

Kuuluu ihan hyviin käytöstapoihin ottaa kaikki keskustelukumppanit huomioon ja etenkin ystäväporukoissa luulisi ihmisten haluavan kaikkien viihtyvän.

Ehkä voisit ap hienovaraisesti sanoa, että ymmärrät kyllä lasten olevan iso osa ystäviesi elämää, mutta että olisi kiva puhua muustakin. Kaverit voivat sitten valita ottavatko sinut huomioon vai eivät.

Yksi vaihtoehto on tietysti yrittää etsiä uusia, lapsettomia ystäviä, ei välttämättä vanhojen tilalle, mutta ohelle. Heidän kanssaan voisit viettää aikaa ilman rääkynää taustalla.

Been there, done that, got the t shirt.

Ainoa, mikä tähän auttaa, on se, että pysyy sosiaalisesti aktiivisena, tapaa uusia ihmisiä ja hankkii uusia kavereita. Kun kaveripiirissä on MYÖS ihmisiä, joilla ei ole lapsia tai mitään aikeita hankkia lapsia, sietää paljon paremmin sitä, että osa kavereista on muutaman vuoden vauvamaailmassa, josta pääsee vierailulle ihmisten pariin harvakseltaan.

Vanhoihin kavereihin voi ja kannattaa pitää yhteyttä, ja useimmat pienten lasten vanhemmat arvostavat sitä, että on joku, jolle puhua kaikkea muuta kuin lapsijuttuja. Mutta on myös totta, että lisääntyneet kaverisi eivät vältämättä pysty vastaamaan kaikkiin tarpeisiisi, ja siksi tarvitset uusia.

Et menetä näitä ihmisiä. Heidän roolinsa elämässäsi vain muuttuu ainakin vähäksi aikaa. Hanki uusia kavereita – ei korvaajiksi vaan siihen rinnalle.

Vierailija kirjoitti:

Olen itse 34 ja odotan esikoista. Suurin osa ystävistäni on tehnyt vauvoja juuri tuossa 30v korvilla ja nyt parin vuoden aikana etenkin on tullut paljon.  Koin samanlaista ahdistusta, koska en ole luoteeltani mikään vauvakuumeinen ( en edes nyt vaikka vauva onkin toivottu). Nytkin minua ärsyttää jatkuvat vauvakeskustelut vaikka itse odotankin. Mielestäni elämään kuuluu sisällöllisesti niin paljon vain muutakin. Sinun ei tarvitse esittää tai yrittää mitään...jos keskustelu tuntuu epäluontevalta niin voithan tuoda tämän esille. Hyvien ystävien pitäisi ymmärtää myös sinun tilanteesi ja ottaa se huomioon. Totta on että vauvan saaneiden elämä usein vaan pyörii siinä vauvan ympärillä joten keskustelut luonnollisesti ovat sitä, mutta ei ole väärin sanoa että jatkuva vauvoista keskusteleminen ahdistaa/tuntuu epäluontevalta.

Kyllä ne vauvapuheet siitä luonnollisestikin vähenevät. Minulla on ikäisiäni ystäviä joiden lapset menevät ekalle ja kummasti jo haluavat muutakin elämää ja pyytelevät jatkuvasti ulos yms. Eli kun sen pikkulapsivaiheen ohi mennään niin varmasti kaverisi näkevät taas muutakin elämässä. . Mutta totta se on että tuossa 30 korvilla vauvojen myötä elämä muuttuu ja ystävät ovat ehkä hieman syrjässä mikä on kyllä pienen kriisinpaikka...hyvät ystävät silti säilyvät aina. Jos joku ystävä häviää elämästä vauvantulon myötä niin en pitäisi kovin hyvänä ystävänä.

Lohdullista kuulla, että samanlaista ahdistusta on ollut muuallakin. 

Yksi ajanjaksohan tämä vain elämässä on, mutta selvästi ainakin itselleni pieni kriisin paikka.

t. AP

On totta, että ehkä nyt on aika minunkin keskittyä enemmän niihin kavereihini, joilla ei ole lapsia tai lastenhankinta ei ole ajankohtaista. Ja toki rinnalla pitää vauvan saaneet ystäväni. 

Kieltämättä voisin joskus mainita siitä, että puheenaiheita voisi olla muitakin, kuin imetyksen vaikeus/helppous, vauvan ulosteen kooste, yöheräilyt yms....

Puhuvatkohan miehetkin yhtä paljon ko. aiheista kavereidensa kanssa? Omassa ystäväpiirissäni nämä nuoret isät kuitenkin ainakin ulkoapäin osallistuvat suht aktiivisesti vauvan hoitoon, kuten mielestäni pitääkin.

t. AP

Ä-LÄ-PÄ

En tiedä pitäisikö vaihtaa kaveripiiriä vai mitä. Kaiken lisäksi en tykkää olla lasten parissa. Tuntuu että kavereita ei kiinnosta enää minun asiani muutenkuin "millos sinä hommaat niitä lapsia"..

Mun ei ehkä pitäis kirjoittaa tätä, mut kirjoitan nyt kuitenkin. Olen samanlaisessa tilanteessa kuin ap, ystäväpiiri sikiää, itse en tällä hetkellä edes seurustele kun edellinen suhde meni poikki muutaman kuukausi sitten. Minulla ei ole koskaan ollut tunnetta, että haluan lapsia, enkä osaa sitä tunnetta kuvitellakaan. Minua ahdisti myös ajatus, että muut ei puhuneet muusta kuin jo olemassa olevista tai tulevista lapsista, ja vauvajuhlissa olin ainoa jolla ei ole lapsia enkä tietty ollut raskaana.. Tuntui todella ulkopuoliselta. Yhden ystävän kanssa oli asiasta joskus yleisellä taholla puhetta ja hän yritti lohduttaa, että kyllä sinäkin niitä lapsia vielä ehdit. Sanoin sitten suoraan, että en tällä hetkellä halua lapsia ollenkaan, en tietenkään kokonaan tätä mahdollisuutta sulje pois, mutta nyt ei tunnu ajankohtaiselta. Hän suuttui tästä ihan hirveästi ja alkoi tenttamaan, että mistä sinä sen tiedät haluatko ym.. Vaikka olin juuri sanonut, että en sitä kokonaan ole poissulkenut, vaikka tiedostan ettei niitä iän puolesta voi loputtomiin tehdä.. Tuntui todella pahalta, eikä suhteemme tämän ystävän kanssa ole palannut ennalleen, hän jotenkin katsoo minua nenän vartta pitkin.. Hänellä on 2 lasta.. Ollaan oltu teinivuosista asti kuin paita ja peppu, mutta se kaatui nyt sitten tähän.. Muuten kaverit ovat suhtautuneet asiallisesti..

Vierailija kirjoitti:

On totta, että ehkä nyt on aika minunkin keskittyä enemmän niihin kavereihini, joilla ei ole lapsia tai lastenhankinta ei ole ajankohtaista. Ja toki rinnalla pitää vauvan saaneet ystäväni. 

Kieltämättä voisin joskus mainita siitä, että puheenaiheita voisi olla muitakin, kuin imetyksen vaikeus/helppous, vauvan ulosteen kooste, yöheräilyt yms....

Puhuvatkohan miehetkin yhtä paljon ko. aiheista kavereidensa kanssa? Omassa ystäväpiirissäni nämä nuoret isät kuitenkin ainakin ulkoapäin osallistuvat suht aktiivisesti vauvan hoitoon, kuten mielestäni pitääkin.

t. AP

Ainakaan omien miespuolisten kavereideni kanssa en ole puhunut lapsista ollenkaan, kun olen heitä nähnyt kaljalla tai kahvilla. Tapaamme aina ilman lapsia, ja se onnistuu kiitettävän usein. Ja osallistuvia nykyaikaisia pehmoisiä ovat kaikki.

Kertonee jotakin vanhemmuuden sukupuolirakenteista tai jotakin.

Aloitus olisi voinut olla itseni kirjoittama. Olen kuitenkin omasta mielestäni VASTA 26-vuotias ja on aivan järkyttävää todeta kuinka ystäväpiiri sikiää samaan aikaan kun oma biologinen kello on täysin pysähtynyt. Oman kumppanin kanssa ollemme olleet vuosia yhdessä, mutta lapset ovat vielä tässä vaiheessa niin kaukainen asia, että emme ole edes puhuneet siitä vakavasti. Omasta puolestani en usko koskaan haluavani lapsia.

Ahdistus sai tänä viikonloppuna huippunsa, kun vietimme aikaa ystävien kesken. "Keskustelu" (äitien monologi) keskeytyy jatkuvasti vaipanvaihtoon, vauvan oksentamisen tai huutokohtaukseen ja puheenaiheet vaihtelivat kiinteiden aloituksesta kestovaippoihin. Luonnollisesti minulla ei ole asiaan mitään sanottavaa, eikä aihe suoraan sanoen edes kiinnosta pätkääkään. Nämä ajatukset ja oman äidinvaistoni täydellinen puuttuminen saavat minut tuntemaan itseni niin huonoksi ystäväksi ja jotenkin ulkopuoliseksi..

Vierailija kirjoitti:

Ä-LÄ-PÄ

En tiedä pitäisikö vaihtaa kaveripiiriä vai mitä. Kaiken lisäksi en tykkää olla lasten parissa. Tuntuu että kavereita ei kiinnosta enää minun asiani muutenkuin "millos sinä hommaat niitä lapsia"..

Joo, siis ei helvetti tuota kysymystä. "Millois teille tulee lapsia." "Katso nyt, kyllä se sullakin alkaa kello tikittämään." 

Argh. Olen sanonut, että ainakaan nyt en halua ja sitä pitäisi kunnioittaa eikä siinä omassa vauvakuplassa tuputtaa muille omia mielipiteitään. En minäkään ystävieni lasten hankintaa sivusta seuranneena koskaan sanonut, että älä nyt ihmeessä hanki lasta, itse en ainakaan hankkisi.

t. AP

Vierailija kirjoitti:

Mun ei ehkä pitäis kirjoittaa tätä, mut kirjoitan nyt kuitenkin. Olen samanlaisessa tilanteessa kuin ap, ystäväpiiri sikiää, itse en tällä hetkellä edes seurustele kun edellinen suhde meni poikki muutaman kuukausi sitten. Minulla ei ole koskaan ollut tunnetta, että haluan lapsia, enkä osaa sitä tunnetta kuvitellakaan. Minua ahdisti myös ajatus, että muut ei puhuneet muusta kuin jo olemassa olevista tai tulevista lapsista, ja vauvajuhlissa olin ainoa jolla ei ole lapsia enkä tietty ollut raskaana.. Tuntui todella ulkopuoliselta. Yhden ystävän kanssa oli asiasta joskus yleisellä taholla puhetta ja hän yritti lohduttaa, että kyllä sinäkin niitä lapsia vielä ehdit. Sanoin sitten suoraan, että en tällä hetkellä halua lapsia ollenkaan, en tietenkään kokonaan tätä mahdollisuutta sulje pois, mutta nyt ei tunnu ajankohtaiselta. Hän suuttui tästä ihan hirveästi ja alkoi tenttamaan, että mistä sinä sen tiedät haluatko ym.. Vaikka olin juuri sanonut, että en sitä kokonaan ole poissulkenut, vaikka tiedostan ettei niitä iän puolesta voi loputtomiin tehdä.. Tuntui todella pahalta, eikä suhteemme tämän ystävän kanssa ole palannut ennalleen, hän jotenkin katsoo minua nenän vartta pitkin.. Hänellä on 2 lasta.. Ollaan oltu teinivuosista asti kuin paita ja peppu, mutta se kaatui nyt sitten tähän.. Muuten kaverit ovat suhtautuneet asiallisesti..

Kiitos kun kirjoitit.

Itse olen myös vähän kaukaisemmalta kaverilta saanut tuota suutahtamista niskaan siitä, että en tällä hetkellä halua lapsia. Tuntuu todella pahalta, että ulkopuoliset arvostelevat omia ainakin nykyisiä elämänvalintojani.

t. AP