Mikä minussa on vikana? Onko minulla mielenterveyden häiriö?

Tarvitsen apua. Joka päivä elämä käy nimittäin raskaammaksi ja raskaammaksi, enkä tiedä miten päästä tästä eteenpäin. En tiedä, kuka olen tai kuka minun pitäisi olla. Olo on vuoroin surullinen, vuoroin energinen ja vuoroin tunnen itseni vain tyhjäksi. Ennen kuin kuitenkin jatkan tästä eteenpäin kerron vähän taustoistani.

Olen siis 27-vuotias, jo keski-ikää lähestyvä nainen, jonka mielenterveys on alkanut keikkua. Elämä on ollut hyvää; välillä on kuitenkin ollut muutamia traumaattisia kokemuksia, joita on kuitenkin käsitelty lastensuojelussa ynnä muissa vastaavissa laitoksissa saakka. Näihin tapauksiin on kuulunut esimerkiksi uhkaus-tapaus (uhkaus ei kohdistunut kuitenkaan suoraan minuun), isän alkoholismi ja miehen parhaan kaverin kuolema. Osaa tapauksista en edes muista kunnolla, ja oikeastaan koko lapsuus seiskaluokkaan asti on tosi haparassa muistissa; aina, kun kaverit juttelevat jostain ala-astetapahtumista, en edes pysty kuvittelemaan tapahtumaa. Näistä asioista huolimatta minulla on hyvin, hyvin rakastava perhe ja ihana ystäväverkosto. Joissain vaiheessa rakastavan perheen vaatimukset ja oletukset, äidin jatkuva miesten vaihtaminen sekä sellainen kuopuksestamme tulee varmasti menestyjä- ajattelu ovat välillä vaikuttaneet minuun negatiivisesti. Joskus ihan pienenä minut saatettiin tunkea kylmään suihkuun, mutta vahvana lapsena väitin vastaan aina. Nykyäön asia on käsitelty loppuun, eikä se ollut minun näkökulmasta hirveän traumatisoivaa. Se on kuitenkin jättänyt huonoja muistoja. Mutta nyt takaisin mielenterveyteni kuvaukseen.

Viime aikoina olen siis tuntenut itseni erittäin surulliseksi ja arvottomaksi. Iltaisin itken usein, mutta syytä itkuun en tiedä. Lisäksi tunnen luovuttavani useassa asiassa; ennen minulle tärkeät opiskelu ja urheilu ovat nykyään minulle turhanpäivää. Lisäksi, kun ennen olen ollut pirteä ja porukan ilopilleri, niin nyt vaan vien kaiken ilon kaikesta. Ei kiinnosta mennä kavereiden kanssa edes oikeastaan minnekään. Tarkemmin ajateltuna, kaverini eivät kiinnosta minua nyt pätkääkään, mikä tuntuu itsestäni hirveältä ja itsekkäältä. Ajattelinkin pistää poikit heidän kanssaan, sillä nyt vain käytän heitä hyväksi...

Myös perheen kanssa asiat ovat muuttuneet. Olen muuttunut näsäviisaaksi, tunteettomaksi ja tietyllä tavalla psykopaattiseksi. En voi sietää äidin yhtä miestuttavaa, ja jos kuulenkin hänen äänensä, muutun vihaiseksi ja saatan paiskoa tavaroita ja huutaa. Tiedän, että tämä on erittäin väärin eikä hää ole tehnyt mitään väärin, mutta ylitseni nousee sellainen vihantunne, jota en saa pois. En ole kuitenkaan keneenkään päin aggressiivinen vaan suutun pikemminkin yksikseni ja saatan aukoa hieman päätä. Kavereiden ja miehen kanssa ollessaan tätä ei ole kuitenkaan tapahtunut; olen heidän puolella aina, ja he saavat olla kenen kanssa tahansa. Aggressiivinen en siis ole muuten, paitsi tämän henkilön ilmestyessä. Kyseessä ei ole edes aggressiivisuus, vaan tietynlainen...ääh..tunteiden projisointi?

Lisäksi viimeeksi tänään tulin kutsutuksi narsistiksi. Tiedän, mistä väitteet ovat periaatteessa peräisin; esitän tunteetonta, pyrin aina täydellisyyteen sekä väitän ja päden usein, koska välillä perhe luulee tietävänsä kaikesta kaiken, eivätkä yritä nähdä toista näkökulmaa. Väittäessäni ja laukoessani sairaita vitsejä tiedän kuitenkin, että se mitä teen, on hyvin väärin. Minun sisälläni on vain niin paljon tyhjyyttä ja vihaa tuntemattomasta syystä, että minun on pakko purkaa sitä. Mutta voinko olla oikeastikin huomaamattrani narsisti? Tätä halusin alunperin tulla kysymään. Vai onko minussa viitteitä muista sairauksista?

Kiitos jos jaksoitte lukea :) Varaan varmaan ajan lääkärille kohta puoliin, mutta olisi kiinnostava lukea myös teidän kysymyksiä. Lisöä tietoa saa kyselemällä