Lue keskustelun säännöt.
Tulevaisuuden mummolat ankeita kerrostaloyksiöitä
20.06.2017 |
Tulevaisuuden mummolat, mitenköhän ankeaa tulevaisuuden lapsilla tulee olemaan kun isovanhemmat asuvat isojen maalaistalojen sijaan joissain kusisissa yksiöissä?
Lasten vanhemmat eroavat moninkertaisesti entisaikoihin verrattuna ja asuinkustannukset ovat nousseet vuosikymmeniä nopeammin kuin yleinen suhteellinen tulotaso. Ei jokaisella ole varaa hankkia isoa asuntoa kaupungeissa ja YH-äidit, että eronneet isät maksavat molemmat joko vuokraa tai asuntolainaa pienemmästä ja ankeammasta talosta kuin yhdessä olevalla perheellä olisi mahdollista.
Ennenhän vanhukset asuivat maalla ja heidän lapset ja lapsenlapset lähiöissä tai kaupungissa jolloin isovanhempien luona oli aina erilainen maailma, nyt isovanhemmat asuvat samalla tavalla joissain lähiöissä kuin parikymppiset joilla vielä elämä edessä.
Olenko ainoa jonka mielestä vanhemmilla joiden lapset ovat muuttaneet pois tai joilla on lapsenlapsia tulisi olla asunto jossa olisi ainakin yksi vierashuoneena toimiva tila eikä mikään tehoneliö-opiskelijaboksi?
Vanhemmilla ja isovanhemmilla tulisi olla tilaa, ymmärrän kyllä, että jokin 200 neliöinen muuttotappiokunnan omakotitalo voi olla kahdelle ihmiselle työläs, mutta miksi ihmeessä vanhemmat ihmiset muuttavat lasten lähdettyä 70-80 neliöisistäkin taloista 20-30 neliön koirankoppeihin.
Olen kyllä hieman kateellinen kun tuttavien perheessä lähisuku asuu salkkarityyliin arvoalueella miltei naapurirapuissa jo monen sukupolven ajan ja asunnot kulkevat sukupolvelta toisella.
Tuollaiseen perhe"dynastiaan" olisi mielestäni hyvä kaikkien pyrkiä sen sijaan, että kaikki ovat eronneita ja maksavat omia yksiön vuokriaan vielä eläkkeelläkin sen sijaan, että perheet omistaisivat asuntonsa.
Tämän myös vaatisi, että asunnot olisivat jollain relevantilla ja keskeisellä alueella. Lapset voivat haluta muuttaa johonkin toiseen lähiöön, mutta kantakaupungin asunto tulee aina olemaan haluttu.
Myös juurettomuus on iso ongelma edellä mainituista syistä, vaatii tutkimusten mukaan 10 vuotta, että ihminen tuntee tietyn paikan oli se sitten kaupunginosa tai katu kodikseen. Tämän takia myös ero ja muutto lasten ollessa kasvuiässä voi aiheuttaa nuoren kehityksessä turhia haittoja.
Ihmisillä on turha kiire muuttaa jatkuvasti eri puolille ja pienentää asuntojaan. Eikö olisi melkeinpä ylpeyden aihe, että tietty asunto on kokenut monet eri vuosikymmenet ja katsoo samaa näkymää ikkunasta josta moni sukupolvi ennen sitäkin on katsonut?
Kommentit (79)
Aika harva on niin napanuorassa kiinni vielä aikuisenakin, että haluaa asua samassa rapussa kuin vanhempansa ja isovanhempansa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tulevaisuudessa yleistyy kommuuni-mummolat, yhteisasumisen yleistyessä.
Esimerkiksi samanmieliset sinkut ja perheettömät ikääntyvät hakeutuvat yhteisasumiseen taloihin Frendit-sarjan hengessä.
Minun isovanhempia yritetään koko ajan sairaalan kotihoitohenkilökunnan suusta patistella muuttamaan keskustan asuntoihin. Melkein viikottain jokaisella käynnillä saa kuulla että "olisko aika jo muuttaa ja myydä talo pois...". Tätä kuulee ihan jatkuvasti.
Onneksi eivät aio upealta maapalstaltaan liikahtaakaan.
Arvostan mielipidettäsi. Neukkukuutiot eivät mitään elämää ole, vaan sen vastakohta.
Sinkkumies
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tulevaisuudessa yleistyy kommuuni-mummolat, yhteisasumisen yleistyessä.
Esimerkiksi samanmieliset sinkut ja perheettömät ikääntyvät hakeutuvat yhteisasumiseen taloihin Frendit-sarjan hengessä.
Frendit - valheellinen kuva soluasumisesta jo vuodesta 1994
Tulevaisuudessa aika moni asia tulee muuttumaan täydellisesti, voi olla ettei suomea puhuta muiden kuin vanhusten keskuudessa 50 vuoden päästä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Otsikon toteamus tulee toteutumaan kiihtyvällä tahdilla.
Ihmiset elävät vuokralla jotka kohoavat jatkuvasti, tehden kiristyvän köyden tavoin omistusasumisen jatkuvasti vaikeammaksi ja tämä johtaa siihen, että tulevaisuuden eläkeläiset asuvat yhä vaatimattomamin...
Maailma muuttuu, yhteiskunta muuttuu. Se on paras hyväksyä. Ihan turha itkeä sen perään, mitä "ennenvanhaan" oli, se on mennyttä eikä palaa. Ja hyvä niin. Ihminen saa olla itsekäs ja asua missä huvittaa ja elää miten haluaa. Hyvä vaan kun päästään eroon turhista sosiaalisista paineista ja odotuksista, ei enää kuormiteta ihmisiä sillä, miten "kuuluisi" elää ja miten asiat pitää tehdä että kelpaa muille.
Itse olen yli viisikymppinen, kohta isoäiti, enkä mistään hinnasta haluaisi mihinkään taloon maalle, enkä jaksaisi myöskään mitään yltiösosiaalista mummolakommuunielämää. Oma pieni asunto kantakaupungissa, se on minun käsitykseni hyvästä elämästä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Asun vanhassa jugend kerrostalokolmiossa, ja saattaisit yllättyä millainen kotini on - ei missään nimessä mikään peruskämppä, mutta ei myöskään tyylihuonekaluilla lastattu.
Osaavatko kerrostaloissa koko ikänsä asuneiden ihmisten lapset tai lapsenlapset kaivata mitään mummolaa omakotitalossa jossain maaseudulla? Tuskin. Nuoret perheetkin tuntuvat mieluummin lähtevän lomillaan ulkomaille kuin vuokraavat Suomesta kesämökkiä tai edes lähtevät isovanhempiensa mökille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"Ennenhän vanhukset asuivat maalla"
Huutonaurua! 😂😂
"Ennenhän vanhukset asuivat maalla"
En tiedä kuinka vanha aloittaja on mutta minun, nelikymppisen, mummolat olivat kyllä kerrostalossa kumpikin. Suomi kaupungistui sotien jälkeen todella voimakkaasti ja on naiivia ajatella, että kaikki olisivat voineet jäädä maalle pitämään niitä tulevaisuuden mummoloita pystyssä. Kansaneläkkeellä elävä mummoni asui leskeksi jäätyään pienessä yksiössä, minulla on ihania muistoja kun katsoimme yhdessä mustavalkotelkkaria, luimme kirjoja, kävimme lähikaupassa ja -puistossa. Ei tullut mieleenkään vaatia "vierashuoneena toimivaa tilaa", semminkin kun hänen kotitorppansa ei ollut paljon isompi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
"Ennenhän vanhukset asuivat maalla"
Huutonaurua! 😂😂
Ainakin suurimmalla osalla meistä 1960-luvun Helsingissä asuvista lapsista mummola nimenomaan oli maalla. Vain harvalla oli mummola Helsingissä.
Oi voi, sillä hinnalla minkä vierashuone Helsingissä maksaa, kustantaa mummolassa kävijöille varmaan satoja hotelliöitä. Me emme kyllä muuta minnekään lapsen lähdettyä, mutta sen sijaan että tekisimme lapsen huoneesta jonkun vierashuoneen, jota käytetään muutaman kerran vuodessa, ajattelimme ottaa sen kyllä ihan omaan käyttöön. Lapsi on tervetullut käymään, mutta menee sitten omaan kotiinsa nukkumaan. Satunnaiset yövieraat saavat nukkua olohuoneen sohvalla niin kuin tähänkin asti. Ei tämä mikään majatalo ole!
Pöh, mun isomummo asui kerrostalossa lauttasaaressa, ja aina oli hauskaa. Löytyi kuitenkin se taloyhtiön piha, missä leikittiin. Toki kesäisin saatettiin mökille lähteä porukalla.
N22
Minä ja parhaat ystäväni oltiin jo 70-luvulla espoolaisia, joilla oli kaikki mummolat joko Espoossa tai Hgissä. Tosin yksiömummolaa ei ollut kenelläkään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Ennenhän vanhukset asuivat maalla"
Huutonaurua! 😂😂Ainakin suurimmalla osalla meistä 1960-luvun Helsingissä asuvista lapsista mummola nimenomaan oli maalla. Vain harvalla oli mummola Helsingissä.
No mennään sata vuotta taaksepäin niin aika todennäköistä että se mummola oli maalla, monella jopa viereisessä huoneessa tai korkeintaan vaarinpirtissä pihapiirin toisella laidalla.
Aloittaja puhui kuitenkin "tulevaisuuden lapsista" ikäänkuin kaupungistuminen olisi vasta käynnissä.
Vierailija kirjoitti:
Minun isovanhempia yritetään koko ajan sairaalan kotihoitohenkilökunnan suusta patistella muuttamaan keskustan asuntoihin. Melkein viikottain jokaisella käynnillä saa kuulla että "olisko aika jo muuttaa ja myydä talo pois...". Tätä kuulee ihan jatkuvasti.
Onneksi eivät aio upealta maapalstaltaan liikahtaakaan.
Olisi järkevää myydä talo ja lahjoittaa rahat lapsille. Jos vasta sitten myy talon kun jo makaa sairaalassa tai hoitolaitoksessa ja tilille tupsahtaa iso summa talon myynnistä voivat hoitomaksut olla pilvissä ja talorahat menevätkin kunnalle/hoitolaitokselle. Tai voihan talon lahjoittaa lapsille vaikka asuukin siellä vielä. Tekee lahjakirjan. Siitä joutuu lapset tietysti maksamaan veroa mutta niinhän joutuisi maksamaan perinnöstäkin. Eipähän mene vaivalla saatu omaisuus kunnan hoitomaksuihin. Pitää suunnitella etukäteen. Jos muuttaa kaupunkiin myy talon ja muuttaa palveluasuntoon ja lahjoittaa rahat jo ennakkoperintönä lapsille. Eihän sitä kaikke tarvitse antaa mutta ei pitää vanhuksen itselläänkään koska siitä ei hyvä seuraa. Ottakaa selvää. Lisäksi kannattaa teettää edunvalvontavaltuutus lapsille hyvissä ajoin. Muutoin jos vanhus makaa ymmärtämättömänä hoitolaitoksessa hakevat laitoksen toimesta helposti virallisen edunvalvojan, joka on sitten yksin oikeutettu tekemään kaikki päätökset, myös taloudelliset, koskien vanhusta. Toki edunvalvojaksi voi tarjoutua myös oma lapsi, mikä on parasta tietysti vanhukselle.
Jokainen saa asua, miten haluaa. Onpas itsekästä alkaa itkemään, kun ei pääse vierailemaan mummon luo sellaiseen taloon kuin itse tahtoo. Kaikesta te teettekin ongelman. Kyl se mummo elää ihan itteään varten siellä.
Mä kun luulin, että mummolaan mennään mummia tapaamaan eikä sen taloon seikkailemaan.