Tulevaisuuden mummolat ankeita kerrostaloyksiöitä

"Ihmisillä on turha kiire muuttaa jatkuvasti eri puolille ja pienentää asuntojaan. Eikö olisi melkeinpä ylpeyden aihe, että tietty asunto on kokenut monet eri vuosikymmenet ja katsoo samaa näkymää ikkunasta josta moni sukupolvi ennen sitäkin on katsonut?"

Nuoret joutuvat muuttamaan sekä opiskelujen että töiden perässä. Perhekoon kasvaessa on mietittävä, missä on varaa asua. Vaikka olisikin mukavaa asua kantakaupungissa, tavisten rahat harvoin riittävät moiseen.  Isovanhemmatkin usein jossain vaiheessa toteavat, että muuttavat mieluummin lähemmäs lapsiaan kuin asuvat satojen kilometrien päässä, missä lapset vierailevat vain kerran kesässä. 

Vuokraloukoissahan moni varmaan kohta asuu. Vaikka kuinka haluaisi sen entisen asunnon pitää niin ei pysty, kun esim. palveluita ei ole, eikä eläke riitä ylläpitoon, asumistukia jne. ei paljoa saa.

Ne kerrostalokämpätkin vaihtuvat pieniin vuokrayksiöihin kun taloyhtiön remppaa ei pysty enää maksamaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Ennenhän vanhukset asuivat maalla"

Huutonaurua! 😂😂

Ainakin suurimmalla osalla meistä 1960-luvun Helsingissä asuvista lapsista mummola nimenomaan oli maalla. Vain harvalla oli mummola Helsingissä. 

En kyllä hetkeäkään usko että voit puhua suurimman osan 60-luvulla syntyneiden puolesta heidän mummoloistaan. Omasta ja kavereidesi puolesta ehkä joo.

Kuka sen ison maatalon hoitaa, kun mummo ja pappa (tai jompikumpi yksin) on jo huonossa kunnossa? Hoitaako ap?

Vierailija kirjoitti:

Minun isovanhempia yritetään koko ajan sairaalan kotihoitohenkilökunnan suusta patistella muuttamaan keskustan asuntoihin. Melkein viikottain jokaisella käynnillä saa kuulla että "olisko aika jo muuttaa ja myydä talo pois...". Tätä kuulee ihan jatkuvasti.

Onneksi eivät aio upealta maapalstaltaan liikahtaakaan.

Ihan uteliaisuudesta kysyn, miten he hoitavat sisä- ja ulkotyöt? Omat vanhemmat ovat iältään 80+ ja he asuvat omakotitalossa. Isän kunto on romahtanut eikä hän kykene enää ulkohommia tekemään, joten veljeni käy tekemässä ne. Saa nähdä, miten kauan viitsii, kun isä jaksaa kutienkin naputtaa, jos ruoho leikataan päivää liian aikaisin tai lumityöt tehdään tunti liian myöhään. Kodinhoitopalveluihin he eivät suostu tuhlaamaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Ennenhän vanhukset asuivat maalla"

Huutonaurua! 😂😂

Ainakin suurimmalla osalla meistä 1960-luvun Helsingissä asuvista lapsista mummola nimenomaan oli maalla. Vain harvalla oli mummola Helsingissä. 

No mennään sata vuotta taaksepäin niin aika todennäköistä että se mummola oli maalla, monella jopa viereisessä huoneessa tai korkeintaan vaarinpirtissä pihapiirin toisella laidalla.

Aloittaja puhui kuitenkin "tulevaisuuden lapsista" ikäänkuin kaupungistuminen olisi vasta käynnissä.

Aloittaja puhuu myös maalaistaloissa asuvista isovanhemmista, joten eikö sekin liene jo tällä vuosituhannella aika mennyttä ja siten kuuluu samaan sarjaan kuin "ennenhän vanhukset asuivat maalla"? Oletin, että aloittaja tarkoittaa nimenomaan aikaa useampi vuosikymmen sitten eikä suinkaan tätä päivää puhuessaan menneisyydestä. 

Vierailija kirjoitti:

Kuka sen ison maatalon hoitaa, kun mummo ja pappa (tai jompikumpi yksin) on jo huonossa kunnossa? Hoitaako ap?

Tästä on aika usein kyse. Minä olen vielä alle 60-vuotias, mutta jo nyt ortopedi suosittelee muuttamista kerrostaloon, jossa on hissi. Asun siis kaksikerroksisessa rivitaloasunnossa. Palvelut ovat onneksi lähellä, mutta varmasti tulee päivä, jolloin en enää saa  luotua lumia pihasta niin, että pääsisi rollaattorilla edes lähikauppaan. 

Aloittaja tuntuu syyttävän isovanhempia siitä, että nämä muuttavat asuntoihin, joissa pystyvät vanhanakin elämään ja jotka saavat jopa itse mahdollisimman pitkään siivottuakin. Kuitenkaan lapset ja lapsenlapset eivät halua asua isovanhempiensa lähellä, jotta voisivat auttaa isovanhempia siivouksessa, lumenluonnissa yms. Miksi eivät halua? Eikö se iso kiva mummola olekaan kiva?

Vierailija kirjoitti:

Tulevaisuuden mummolat, mitenköhän ankeaa tulevaisuuden lapsilla tulee olemaan kun isovanhemmat asuvat isojen maalaistalojen sijaan joissain kusisissa yksiöissä?

Lasten vanhemmat eroavat moninkertaisesti entisaikoihin verrattuna ja asuinkustannukset ovat nousseet vuosikymmeniä nopeammin kuin yleinen suhteellinen tulotaso. Ei jokaisella ole varaa hankkia isoa asuntoa kaupungeissa ja YH-äidit, että eronneet isät maksavat molemmat joko vuokraa tai asuntolainaa pienemmästä ja ankeammasta talosta kuin yhdessä olevalla perheellä olisi mahdollista.

Ennenhän vanhukset asuivat maalla ja heidän lapset ja lapsenlapset lähiöissä tai kaupungissa jolloin isovanhempien luona oli aina erilainen maailma, nyt isovanhemmat asuvat samalla tavalla joissain lähiöissä kuin parikymppiset joilla vielä elämä edessä.

Olenko ainoa jonka mielestä vanhemmilla joiden lapset ovat muuttaneet pois tai joilla on lapsenlapsia tulisi olla asunto jossa olisi ainakin yksi vierashuoneena toimiva tila eikä mikään tehoneliö-opiskelijaboksi?

Vanhemmilla ja isovanhemmilla tulisi olla tilaa, ymmärrän kyllä, että jokin 200 neliöinen muuttotappiokunnan omakotitalo voi olla kahdelle ihmiselle työläs, mutta miksi ihmeessä vanhemmat ihmiset muuttavat lasten lähdettyä 70-80 neliöisistäkin taloista 20-30 neliön koirankoppeihin.

Olen kyllä hieman kateellinen kun tuttavien perheessä lähisuku asuu salkkarityyliin arvoalueella miltei naapurirapuissa jo monen sukupolven ajan ja asunnot kulkevat sukupolvelta toisella.

Tuollaiseen perhe"dynastiaan" olisi mielestäni hyvä kaikkien pyrkiä sen sijaan, että kaikki ovat eronneita ja maksavat omia yksiön vuokriaan vielä eläkkeelläkin sen sijaan, että perheet omistaisivat asuntonsa.

Tämän myös vaatisi, että asunnot olisivat jollain relevantilla ja keskeisellä alueella. Lapset voivat haluta muuttaa johonkin toiseen lähiöön, mutta kantakaupungin asunto tulee aina olemaan haluttu.

Myös juurettomuus on iso ongelma edellä mainituista syistä, vaatii tutkimusten mukaan 10 vuotta, että ihminen tuntee tietyn paikan oli se sitten kaupunginosa tai katu kodikseen. Tämän takia myös ero ja muutto lasten ollessa kasvuiässä voi aiheuttaa nuoren kehityksessä turhia haittoja.

Ihmisillä on turha kiire muuttaa jatkuvasti eri puolille ja pienentää asuntojaan. Eikö olisi melkeinpä ylpeyden aihe, että tietty asunto on kokenut monet eri vuosikymmenet ja katsoo samaa näkymää ikkunasta josta moni sukupolvi ennen sitäkin on katsonut?

Mä olen sitä mieltä että jokainen asukoon just sen kokoisessa asunnossa minkä itse katsoo mielekkääksi. On turha maksaa ylimääräisestä huoneesta jos ei itse sitä tarvitse tai  käytä. Sä kyllä tavattoman yksisilmäinen ja itsekäs kun et  ota huomioon sitä mummoa jolla on  pieni eläke millä se sinnittelee. Minä en kehtaisi edes moista ehdottaa. Koitapa nostaa se pää ahteristasi  ja asetu sen mummon asemaan.

Mikään pakko ei ole tunkea muksuja  isovanhemmille yöksi. Se on hyväksikäyttöä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Ennenhän vanhukset asuivat maalla"

Huutonaurua! 😂😂

Ainakin suurimmalla osalla meistä 1960-luvun Helsingissä asuvista lapsista mummola nimenomaan oli maalla. Vain harvalla oli mummola Helsingissä. 

Molemmat mummolat kaupungissa. Emme ole mitään sudeettisavolaisia

"Tulevaisuuden"? Kyllä minunkin mummolani olivat kerrostaloasuntoja jo 1970- luvulla.

Jaah. Minun mummolani oli rivarikaksio. Toinen kerrostalokaksio. :D Eikä siinä mitään, tykkäsin käydä kaikkien isovanhempien luona kylässä/yökylässä, vai pitäisikö nyt olla jotenkin traumatisoitunut kun mummolani ei ollutkaan sellainen punainen mummonmökki maalla ja vieressä perunapelto? :o

"Olenko ainoa jonka mielestä vanhemmilla joiden lapset ovat muuttaneet pois tai joilla on lapsenlapsia tulisi olla asunto jossa olisi ainakin yksi vierashuoneena toimiva tila eikä mikään tehoneliö-opiskelijaboksi?"

Jos ylimääräinen huone mummolassa on lapsille ja lastenlapsille niin tärkeä, mikäänhän ei estä poismuuttaneita lapsia investoimasta vanhempiensa asuntoihin siten, että näissä asunnoissa on yksi huone lapsia ja lapsenlapsia varten. Neliöhinnat ja neliövuokrat on helppo laskea, joten siitä vaan lompakkoa keventämään. 

Ei voisi vähempää kiinnostaa, minkälaisia tulevaisuuden mummolat ovat. Mitä se sinun persettäsi kutittaa, ap? Eiköhän jokainen meistä elä elämäänsä niin kuin parhaaksi näkee.

Olen 70-luvun alussa syntynyt ja minun toinen mummolani oli Turussa kerrostalokaksiossa ja toinen Salossa omakotitalossa (vanha maalaistalo). Tämä omakotitalossa ollut mummola vaihtui jo ennen täysi-ikäisyyttäni kerrostalokaksioon, kun ei vanhuksilla ollut varaa eikä oikein muitakaan voimavaroja ison talon ylläpitoon.

Mieheni toinen mummola oli Jyväskylässä kerrostalossa (kolmio luulisin) ja toinen Seinäjoella rintamamiestalossa. Myös hänen mummolansa siirtyi ennen täysi-ikäisyyttä kerrostaloon.

Tällä hetkellä lapsillani on omakotitalomummola ja kerrostalomummola. Oletan, että omakotitalomummola siirtyy viiden vuoden sisällä kerrostalomummolaksi. Vähän sellaista puhetta olen kuullut. Ei sitä loputtomiin jaksa aurata lumia, hiekottaa teitä, maalata seiniä, korjata kattoa, huolehtia lämmityksestä ja vesiputkien jäätymisestä jne. Vanhoissa taloissa kun on aina ikuinen remppa meneillään. Jo nurmikon leikkuu alkaa olla iäkkäämmillä melkoinen operaatio ja vaikka usein lapset auttavat, niin onhan heillä omatkin nurmikot ja omatkin menot. Moni ei oikeasti halua aina vaivata muita omilla asioillaan vaan mieluummin asuvat ja elävät mutkattomammin.

Minulla on oma rivarikolmio, jonka ostin myytyäni omakotitalon. Molemalla lapsellani, ovat alla nelikymppisiä, on isot velattomat omakotitalot ja kesämökit. Lapset ovat saaneet jo kaksi perintöä, minä en ole saanut yhtään. Olen tyytyväinen elämääni kauniissa kodissani, ja lasteni puolesta olen enemmän kuin iloinen, saavat asua perheineen tilavasti.

Kaikki eivät asu ahtaasti, eikä kaikilla ole kauheaa velkataakkaa.

Kerrostalossakin voi viihtyä, riippuu paljon kyvystä laittaa kotia ja asenteesta. Ja siitä mihin on tottunut.

En pidä tästä asetelmasta että kerrostalossa on aina "loukko". Elämäntilanteen mukaan kerrostalo tai okt toimii paremmin. Ja aina ei voi valita, silti sitä voi kodikseen tuntea.

Tunnen monia eläkkeelle juuri jääneitä ja eläkeikää lähestyviä, jotka ovat hiljattain myyneet omakotitalonsa tai rivitaloasuntonsa ja ostaneet pienemmän kerrostaloasunnon kaupungista palvelujen läheltä. Yhteistä heille on, että heillä kaikilla on kesämökki. Eivät enää halua hoitaa sekä oman kodin pihaa että kesämökkiään ja viettävätkin jo suuremman osan ajastaan mökillä kuin kaupunkiasunnossa. 

Vierailija kirjoitti:

Tulevaisuuden mummolat, mitenköhän ankeaa tulevaisuuden lapsilla tulee olemaan kun isovanhemmat asuvat isojen maalaistalojen sijaan joissain kusisissa yksiöissä?

Lasten vanhemmat eroavat moninkertaisesti entisaikoihin verrattuna ja asuinkustannukset ovat nousseet vuosikymmeniä nopeammin kuin yleinen suhteellinen tulotaso. Ei jokaisella ole varaa hankkia isoa asuntoa kaupungeissa ja YH-äidit, että eronneet isät maksavat molemmat joko vuokraa tai asuntolainaa pienemmästä ja ankeammasta talosta kuin yhdessä olevalla perheellä olisi mahdollista.

Ennenhän vanhukset asuivat maalla ja heidän lapset ja lapsenlapset lähiöissä tai kaupungissa jolloin isovanhempien luona oli aina erilainen maailma, nyt isovanhemmat asuvat samalla tavalla joissain lähiöissä kuin parikymppiset joilla vielä elämä edessä.

Olenko ainoa jonka mielestä vanhemmilla joiden lapset ovat muuttaneet pois tai joilla on lapsenlapsia tulisi olla asunto jossa olisi ainakin yksi vierashuoneena toimiva tila eikä mikään tehoneliö-opiskelijaboksi?

Vanhemmilla ja isovanhemmilla tulisi olla tilaa, ymmärrän kyllä, että jokin 200 neliöinen muuttotappiokunnan omakotitalo voi olla kahdelle ihmiselle työläs, mutta miksi ihmeessä vanhemmat ihmiset muuttavat lasten lähdettyä 70-80 neliöisistäkin taloista 20-30 neliön koirankoppeihin.

Olen kyllä hieman kateellinen kun tuttavien perheessä lähisuku asuu salkkarityyliin arvoalueella miltei naapurirapuissa jo monen sukupolven ajan ja asunnot kulkevat sukupolvelta toisella.

Tuollaiseen perhe"dynastiaan" olisi mielestäni hyvä kaikkien pyrkiä sen sijaan, että kaikki ovat eronneita ja maksavat omia yksiön vuokriaan vielä eläkkeelläkin sen sijaan, että perheet omistaisivat asuntonsa.

Tämän myös vaatisi, että asunnot olisivat jollain relevantilla ja keskeisellä alueella. Lapset voivat haluta muuttaa johonkin toiseen lähiöön, mutta kantakaupungin asunto tulee aina olemaan haluttu.

Myös juurettomuus on iso ongelma edellä mainituista syistä, vaatii tutkimusten mukaan 10 vuotta, että ihminen tuntee tietyn paikan oli se sitten kaupunginosa tai katu kodikseen. Tämän takia myös ero ja muutto lasten ollessa kasvuiässä voi aiheuttaa nuoren kehityksessä turhia haittoja.

Ihmisillä on turha kiire muuttaa jatkuvasti eri puolille ja pienentää asuntojaan. Eikö olisi melkeinpä ylpeyden aihe, että tietty asunto on kokenut monet eri vuosikymmenet ja katsoo samaa näkymää ikkunasta josta moni sukupolvi ennen sitäkin on katsonut?

Meidän mummila oli ihana iso rintamamiestalo. Koko isolla suvulla on siitä upeita muistoja.

Voi voi sentään, kun kaikki isovanhemmat eivät pysty asumaan keskustan isoissa jugenasunnoissa neliöhinnaltaan 13000. On harmi, että jotkut joutuvat ja saavat asua niin kuin tulot ja menot riittävät?! Jokainen hankkikoon sellaisen asunnon kuin haluaa! Ihmissuhde ei ole kämpän koosta kiinni. Iso lukaali voi kätkeä sisäänsä itsekkäät ja vittumaiset ihmiset.

Minulla oli kerrostalomummola  ja toiselta puolelta on edelleen omakotitalomummola. Ja mitään eroa näissä paikoissa ei ole. En koskaan ajatellut, että kerrostalomummola ei olisi jotenkin oikea mummola. Itse asiassa koskaan ennen tämän keskustelun lukemista en ole edes ajatellut koko asiaa. Mummola on siellä, missä mummu asuu. "Kerrostalomummolaan" liittyy yhdet rakkaimmista lapsuusmuistoistani. Siellä oli mummolani 30 vuotta. Vieläkin mummun ja ukin talo tuntuu meidän mummolatalolta, vaikka kumpikaan ei ole enää elossa. Mummu tapasi aina istua ikkunan ääressä katsomassa pihalle. Aina välillä ohi kulkiessa tuntuu kuin voisin nähdä mummun pään ikkunassa vieläkin. Voi kun saisi joskus kokea uudestaan edes pienen hetken niistä ajoista.